kepeli
 Vampyyrin loppu - Bob herätetään henkiin - Saavumme Bisselin rajalle - Thornwardissa - Kotiinpaluu
Seikkailun vaiheet: 

Matka Thornwardiin
Vaeltelua vuorilla
Luolastossa
Alakerta
Paluu kotiin

14.2.2001
22.9.-31.10.6097
Kadotuksen mentyä Brünhilden kanssa edeltä lähdimme mekin, vampyyrin kappaleet mukanamme. Saavuttuamme yläkerrassa virran rantaan upotimme vampyyrin veteen, ja katsoimme, kuinka muutamassa hetkessä se tuhoutui. Sen jälkeen purjehdimme käytävänpuoleiselle rannalle, jossa kutistimme Shrimpkinin ja otimme sen säkissä mukaamme. Palasimme lepakkokäytävien ja puhuvien päiden luolan kautta ylös, jossa Brünhilde ja Kadotus jo odottelivat henkivartijoiden kanssa. Nyt kun vampyyri oli kuollut, oli Brünhidekin vapautunut lumouksestaan ja vaikutti nololta, koska ei ymmärtänyt lainkaan, mitä oli tapahtunut.

Rincewindin muutettua yhden lepakon biisoniksi (jolloin se putosi luolan katosta ja kuoli) alkoi Helga laittaa ruokaa. Stagger loi mannaa nälkäisiä hevosiamme varten, jonka jälkeen papit keskittyivät seurueemme vahingoittuneiden hoitamiseen. Zelgadis sai takaisin osan niistä voimista, jotka vampyyrin isku oli häneltä vienyt. Rincewindin henkivartija Bob herätettiin henkiin entistä ehompana. Ilta alkoi jo pimetä ja sää tuntui enteilevän lunta. Lisäksi Bob tarvitsi lepoa, joten jäimme luolaan.    

Illan ja yön aikana satoi vähän lunta. Seuraavakin päivä oli pilvinen, mutta lähdimme liikkeelle. Kadotus ja Thyril lensivät edeltä tutkimaan polkua.Palasimme takaisin samaa reittiä, jota olimme tulleetkin. Onneksi lunta ei vielä ollut niin paljon, että se olisi juurikaan estänyt kulkuamme. Matka sujui rauhallisesti ja yövyimme Rincewindin taikomassa talossa aina, kun se oli mahdollista. Kolmantena päivänä sää kylmeni ja kirkastui, ja samana iltana saavuimme isommalle polulle. Neljäntenä matkapäivänä Iggwilvin luolilta lähtemisen jälkeen ohitimme lammen, jonka luona olimme joutuneet ogrejen väijytykseen tulomatkalla.Nyt mikään ei kuitenkaan käynyt kimppuumme siellä. 

Viikon matkattuamme laskeuduimme varovaisesti alas maanvyöryn sortamaa seinämää ja tulimme illalla vuoriston läpi kulkevalle pääreitille. Samana yönä nousi tuuli ja alkoi sataa räntää. Lokakuu oli alkamassa, ja meidän oli korkea aikakin päästä pois vuorilta. 

Matkasimme vielä kymmenen päivää, ennen kuin saavuimme vartiolinnakkeeseen Bisselin rajalla. Siellä vaikutettiin ällistyneiltä siitä, että olimme palanneet takaisin, vieläpä lähes täysilukuisina, mutta meidät otettiin kuitenkin ystävällisesti vastaan ja majoitettiin kasarmille. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen kenenkään ei tarvinnut vartioida yöllä. Seuraavana päivänä syysmyrsky esti meitä jatkamasta matkaamme välittömästi, mutta se meni päivässä ohitse, ja saatoimme suunnata kohti Thornwardia. Saimme vartiolinnakkeesta kuuden ratsumiehen saattueen, jonka kanssa matkasimme viikon verran Bisselin halki. 

Thornwardiin oli lähetetty edeltä sana saapumisestamme, ja porteilla meitä oli vastassa kolme miestä. Meidät vietiin linnoitukseen tapaamaan markkreiviä. Kerroimme hänelle matkastamme, luolastosta ja siellä kohtaamistamme hirviöistä, sekä luovutimme hänelle sovitun osuuden aarteeseen kuuluvista rahoista ja arvoesineistä. Lisäksi annoimme hänelle Alduksen laatimat karttakopiot, joista oli tosin jätetty pois muutamia seikkoja, joita emme katsoneet bisseliläisten tarpeelliseksi tietää, kuten ystävällisten gnomejen kaupungin vuorten kätköissä. Illalla söimme juhla-aterian markkreivin kanssa, ja yömme saimme nukkua kunnollisissa vuoteissa. 

Koska meillä ei ollut mitään syytä viivytellä pidempään Thornwardissa, lähdimme heti seuraavana päivänä matkaan. Valitsimme nopeimman tavan matkata kotiinpäin, eli purjehdimme jokea alas Verbobonciin. Reilun kahden viikon purjehduksen aikana saimme levätä ja toipua seikkailun rasituksista. Verboboncissa jätimme hevosinemme jokilaivan, ja ratsastimme neljän päivän matkan Schlüsselhofiin. Saavuimme kotiin lokakuun viimeisenä päivänä.