kepeli
Lähetti - Tehtävä tarjolla - Iggwilvin tarina - Rincewindin vastausLähdemme matkaan - Verbobonc - Veluna - Saavumme Thornwardiin - Kartta ja arvoitus
Seikkailun vaiheet: 

Matka Thornwardiin
Vaeltelua vuorilla
Luolastossa
Alakerta
Paluu kotiin

27.9.2000
12.-24.7.6097
Metsäretkien jälkeen elämä linnalla oli jonkin aikaa rauhallista. Rakennustyöt edistyivät niin linnalla kuin kaupungissakin. Thyril sulkeutui kammioonsa opiskelemaan eikä näyttäytynyt edes aterioilla, mutta eipä häntä kukaan sanottavasti kaivannutkaan. 

Sitten eräänä päivänä, heinäkuun käännyttyä jo lopuilleen, tuli kaupunkimme porteille lähetti, joka oli saapunut kaukaa, sillä hänen tabardissaan oli Bisselin vaakuna. Hän pyysi päästä Schloss Schlüsselin paronin puheille. Portilta tultiin tuomaan linnaan sanaa, ja lyhyen keskustelun jälkeen päätimme, että lähetti otettaisiin vastaan Vihreässä lohikäärmeessä, koska linnan arvokkaammat tilat olivat rakennustyömaana. Sovimme, että Rincewind suurmestarina edustaisi veljeskuntaa, mutta koko joukko muitakin uteliaita päätti lähteä majataloon kuulemaan mitä asiaa Bisselin lähetillä oli. 

Lähetti kertoi, että hän toi sanaa Bisselin markin margravelta. Kertomukset palveluksista, joita olemme eri tahoille tehneet, olivat kiirineet margraven korviin, ja hän oli päättänyt tarjota meille tehtävää. Olimme tietenkin tyytyväisiä kuullessamme maineemme levinneen jo näin laajalle, ja uteliaita kuulemaan enemmän tehtävästä, joten lähetti alkoi kertoa. 

Satakunta vuotta sitten oli niillä tienoilla asustellut paha arkkimaagi Iggwilv, joka oli voimiensa tunnossa lähettänyt seuraajiensa laumat valloittamaan ympäröiviä alueita. Koko Perrenland oli vuosikymmenen ajaksi joutunut Iggwilvin valtaan, ja hallitsemiltaan alueilta maagi oli kerännyt valtaisan aarteen. 

Taru kertoi, että Iggwilv oli saanut suuren osan maaginkyvyistään sen jälkeen, kun hän oli löytänyt (jonkin) kadonneet luolastot, joista käsin hän myöhemmin hallitsi joukkojensa valloittamia alueita. Eräänä päivänä Iggwilv kuitenkin vapautti vahingossa demoni Graz'ztin, jonka hän oli aiemmin vanginnut palvelukseensa. Seurasi kauhea taistelu, ja lopulta Graz'zt pakotettiin takaisin syvyyksien syövereihin, mutta Iggwilv menetti voimansa ja sen seurauksena valtakuntansa, ja hänen entiset palkkalaisensa ryöstelivät hänen aarrettaan. 
Tarinan mukaan Iggwilv kuitenkin viime voimillaan valmisti piilopaikan, jonne hän kätki kaikkein arvokkaimmat aarteensa, joihin kuului mm. useita suuria voimia sisältäviä kirjoja sekä ihmeitätekevä lamppu. 

Tarina Iggwilvin aarteesta jäi elämään, vaikka enää kukaan ei siihen ollut pitkiin aikoihin uskonutkaan. Vuosien mittaan on kuitenkin vuorilta Velve-joen rotkon ja Crestiblen kaupungista itään sijaitsevien kukkuloiden väliltä löytynyt kasapäin kallisarvoisia esineitä, jalokiviä ja rahaa, ja sen tähden on viime aikoina alettu epäillä, että tarinassa Iggwilvin aarteesta voisikin olla jotakin perää. Yuz, Perrenland ja Ket ovat lähettäneet tutkimusretkikuntia alueelle. Tiettävästi nämä eivät kuitenkaan ole mitään toistaiseksi löytäneet, ja monet ovat jääneet sille tielleen. 

Poliittisista syistä Iggwilvin aarteeseen kuuluvat mahtavat taikaesineet siis kiinnostivat kaikkia alueen valtakuntia. Koska Bisselin margrave ei kuitenkin noista samaisista syistä voinut sekaantua avoimesti asiaan, hän oli päättänyt pestata riippumattoman seikkailijapoppoon - meidät - etsimään aarretta. Tavoitteenamme olisi ainoastaan estää aarteen joutuminen Yuzin, Perrenlandin tai Ketin haltuun. Meille annettaisiin kartat, ratsut ja varusteet (jotka meidän tosin oletettaisiin jälkeenpäin korvaavan). Itse aarteesta maksaisimme veron rahoista ja jalokivistä, kaikki muu olisi meidän. 

Lähetti päätti kertomuksensa tähän margraven tarjoukseen, ja jäi odottamaan vastaustamme. Rincewind, ulkoisesti tyynenä, mutta tuhlaamatta aikaa neuvotteluun muiden kanssa, ilmoitti rauhallisesti, että olimme kiinnostuneita tarjotusta tehtävästä. 
 

4.10.2000
25.7.-14.8.6097
Heti seuraavana päivänä Bisselin lähetti lähti kotimatkalle, viemään Thornwardiin sanaa, että suostuisimme tehtävään. Kolmantena päivänä siitä lukien, kun lähetti oli saapunut linnaan, lähdimme itse ratsain matkaan. Oli miellyttävä, lämmin pilvipouta ja saimme matkata metsän halki rauhassa, kohdaten vain satunnaisen karhun, joka ei häirinnyt meitä emmekä me sitä. Illan tullen etsimme pienen aukion, jonne Rincewind loihti talon. Välittömästi talon ilmestyttyä alkoi sen takaa kuulua omituista puhinaa ja tuhinaa. Brünhilde meni katsomaan, ja huusi muille, että talon takana oli tapiiri. Zorbas, joka oli myös mennyt katsomaan, oli kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä oli skunkki. Jätimme sen rauhaan, ja se meni edelleen tuhisten tiehensä. Yö sujui levollisesti. 

Seuraavan päivän iltapäivällä tulimme ulos metsästä ja edessämme aukesivat Verboboncin varakreivikunnan viljavat tasangot. Matkamme jatkui niiden halki rauhaisana ja taival taittui ripeästi. Ohitimme pieniä kyliä ja vauraan näköisiä maatiloja. Toisena yönämme Verboboncissa tosin sattui pieni välikohtaus, kun vartiossa ollut Helga yllätti kaksi miestä hevosvarkaissa. Kun toinen miehistä ei ottanut uskoakseen Helgan varoitusta, vaan uhkasi hobittia puukolla, antoi Helga hänelle magic missile-sauvansa avulla sellaisen opetuksen, että nämä miehet eivät varmaankaan enää ryhtyneet hevosvarkaiksi. 

Neljäntenä matkapäivänä saavuimme iltapäivällä Verboboncin kaupunkiin, joka on kreivikunnan pääkaupunki. Majoituimme yöksi majataloon, ja papit vierailivat omien jumaluuksiensa temppeleissä. Aldus jäi yöksikin Hanalin temppeliin. Aamulla jätimme hyvästit Verboboncin pääkaupungille ja jatkoimme jälleen matkaa, nyt seuraten Velverdyve-joen eteläpuolella kulkevaa kauppatietä, jolla liikkui runsaasti kaikenlaisia matkustavaisia kauppiaista ja vaeltavista käsityöläisistä pyhiinvaeltajiin, kerjäläisiin ja varkaisiin. Koska olimme vilkkaalla kauppareitillä, oli tien varressa majataloja tuhkatiheään, ja saatoimme yöpyä sellaisessa. Kuudennen matkapäivän iltapuolella ohitimme Verboboncin rajavartion partioaseman ja tulimme metsään. Sinä iltana emme sattuneet majataloon, joten nukuimme jälleen Rincewindin talossa. 

Seuraavana iltapäivänä metsä loppui ja ohitimme Velunan puoleisen raja-aseman. Huolimatta siitä, että meitä oli noin kahdenkymmenen hengen seurue, kaikki aseistautuneita ja täysissä varusteissa, saimme ohittaa raja-aseman rauhassa. Veluna on teokratia, jonka asujaimisto on kuulua lainkuuliaisuudestaan ja siitä, että Velunassa ei pahuutta kauaa katsella. Tämän saattoikin huomata siitä, että vaikka tiellä oli edelleen paljon kulkijoita, puuttuivat heidän joukostaan varkaat ja kerjäläisiäkin oli paljon vähemmän. Kuusi päivää, jotka matkasimme raja-asemalta Veluna Cityyn, Velunan vanhaan pääkaupunkiin, sujuivat tylsistyttävän rauhallisesti. Kuljimme halki hyvinvoivan mutta pitkäveteisen maaseudun ja yövyimme majataloissa, jotka olivat siistejä mutta tympäisevän samanlaisia (eikä ruokakaan ollut kovin maukasta). 

Veluna City ällistytti meitä, sillä se ei juurikaan muistuttanut tuntemiamme kaupunkeja. Liikenne sujui ohjatusti eikä kaduilla näkynyt tavanomaisia jätekasoja tai avoviemäreitä. Tästä siisteyden tyyssijasta etsimme kohtalaisen hyvätasoisen majatalon. Muutamat seurueesta lähtivät tutustumaan kaupunkiin, mutta se osoittautui jokseenkin ikäväksi ja tapahtumattomaksi paikaksi. Veluna City ei houkuttanut viipymään, joten seuraavana aamuna lähdimme heti saatuamme ruokavarastomme täydennetyksi. 

Matkasimme ripeästi, koska halusimme kaikki päästä pois Velunasta. Päivän matkattuamme näimme, kuinka luoteesta vyöryi harmaa pilvimassa yli taivaan. Seuraavana aamuna taivas oli harmaa ja satoi tasaista, ikävää tihkua, joka jatkui myös seuraavan päivän ajan. Neljäntenä päivänä Veluna Citysta lähdettyämme satoi tasaisesti koko päivän, ja olimme kaikki melko synkeillä mielin. Sinä yönä muutamat seurueestamme heräsivät majatalossa siihen, että ikkunaluukut lonksuivat tuulessa ja vettä kuului tulevan kaatamalla. Seuraavana aamuna herätessämme sama koiranilma jatkui. Aamiaisella Zorbas yritti hieman turhan sinnikkäästi flirttailla tarjoilijattaren kanssa, ja tämä kaatoi "vahingossa" Zorbaksen päälle kannullisen vettä. Zorbaksen yrittäessä vettä valuvana koota arvokkuuttaan päätimme jäädä majataloon pitämään sadetta, niin vastenmielinen kuin ajatus viipymisestä Velunassa olikin. Stagger, apupappi Bill, Helga, Zorbas ja Columbo kuluttivat sitten ison osan päivästä pelaamalla noppaa pienillä panoksilla. Jerkov joi aikansa kuluksi, Brünhilde kiilloitti panssariaan, maagit lueskelivat ja mitä nyt kukin yritti tehdä saadakseen aikansa jotenkin kulumaan. Illemmalla Zorbas, joka käyttäytyi koko päivän hilpeästi ja ystävällisesti, alkoi olla nauttinut melkoisesti olutta ja innostui ehdottamaan Jerkoville kädenvääntöä voimavöitä käyttäen. Jerkov hävisi ja murjotti hetken, mutta lauhtui Zorbaksen tarjotessa hänelle tuopillisen.

Illan tullen sade lakkasi ja pilvet alkoivat repeillä. Seuraava aamu valkeni kirkkaana, ja saatoimme jatkaa matkaa. Saavuimme Lorridgesin seudulle, jossa seutu muuttui jylhemmäksi. Velunan  hyvin linnoitetulla raja-asemalla meidät pysäytettiin, ja vartijat kyselivät keitä olimme, mistä tulimme ja minne olimme matkalla. Emme olleet kovin runsassanaisia, mutta rajavartijat tyytyivät vastauksiimme ja saimme jatkaa matkaa. Näin saavuimme Bisselin markiin. Tie kulki täällä parin kilometrin päässä Velverdyve-joesta, jonka pohjoispuolella kohosivat Highfolkin alueeseen kuuluvat kukkulat. Bisselin puolella ohitimme toisen jykevän rajalinnoituksen, mutta siellä meitä ei pysäytetty. Ilma oli kuulas ja näkyvyys hyvä, ja saatoimme nähdä kaukana pohjoisessa sinisinä siintävät vuorten terävät huiput. Sinne olimme matkalla.

Muutamia tunteja sen jälkeen, kun olimme tulleet Bisselin puolelle, kohtasimme myöskin ensimmäistä kertaa lännestä tulevia kauppiaita, vaaleaihoisia ja erikoisen liehuviin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä omituisine kyttyräselkäisine ratsuineen. Rincewind, Kadotus ja Helga olivat toki nähneet lännen väkeä ennenkin, mutta monet muut joukostamme tuijottivat näitä muukalaisia uteliaasti. 

Illan tullen saavuimme suureen karavaaniseraihin, johon majoituimme yöksi. Pitkästyttävän hyveellisen Velunan jälkeen Zorbas ja muutamat muut halusivat pitää vähän hauskaa, ja jäivät ryypiskelemään ahkerasti. Katsottuaan menoa hetken aikaa Rincewind kehotti henkivartijoitaan huolehtimaan siitä, että juhlijat pääsisivät onnellisesti huoneisiinsa eikä heitä ryöstettäisi. Brünhilde ja Columbo kuukahtivatkin jo melko varhaisessa vaiheessa, mutta Zorbas, Jerkov ja Mark Pole jatkoivat juopottelua myöhään yöhön. Seuraavana aamuna muutamilla oli kovin heikko ja hauras olo. Kehnoimmassa kunnossa oli Zorbas, jonka kustannuksella muut tekivät sitten raakaa pilaa kaikkien muidenkin matkustavaisten suureksi huviksi. Lopulta kuitenkin Zorbaskin tunsi voivansa sen verran paremmin, että saatoimme lähteä taas matkaan. 

Illan koittaessa edessämme siinsivät Barrier Peaksin koillispään huiput, ja niiden juurella oli järeästi linnoitettu pieni kaupunki, tai ehkä pikemminkin vain suuri linnoitus. Muurit olivat korkeat ja paksut, ja niissä oli useita vartiotorneja, jotka kaikki näyttivät olevan miehitettyjä, miltei kuin kaupunki olisi ollut valmistautunut sotaan. Se oli Thornward, määränpäämme. 

Portilla vartijat halusivat tietää, keitä olimme ja millä asialla liikuimme. Mainitsimme markreivin nimen, ja saimme saattajan portilta linnalle, jossa meidät hetken odottelun jälkeen ohjattiin markreivin puheille. Hän kiitti meitä siitä, että olimme ottaneet tehtävän vastaan, ja selitti, että poliittiset syyt estivät häntä lähettämästä asialle omia miehiään. Saisimme saattueen Thornwardista vuorten juurelle, mutta sen jälkeen olisimme omillamme. Ymmärsimme erittäin hyvin. Sitten margraavi antoi meille pergamentin, johon oli piirretty kartta. Hän kertoi, että kartan uskottiin esittävän Iggwilvin kadonneen majapaikan sijaintia, mutta monet kartan merkinnöistä olivat kuitenkin merkitykseltään epäselviä. Keskustelimme vielä käytännön järjestelyistä ja osuuksista, jotka Bissel saisi aarteesta, mikäli sen löytäisimme. Sen jälkeen meidät majoitettiin erääseen linnan sivusiivistä, jossa saimme olla keskenämme. 

Illalla kokoonnuimme tiloihimme kuuluvaan pieneen saliin keskustelemaan suunnitelmistamme ja tutkimaan karttaa. Helga tutkaili sitä tiiviisti omalla vuorollaan ja nosti sen sitten niin lähelle kynttilää, että vähältä piti, ettei pergamentti syttynyt tuleen. Silloin kartan alanurkasta alkoi hahmottua näkyviin tekstiä, joka oli kirjoitettu niin, että ainoastaan liekin lämpö toi sen esiin. Helga luki sen ääneen: 

The Horn of Iggwilv
Pierces the heart - 
Look over your shoulder 
Before you start.
How many sorrow? 
Foolish men, 
Because they didn't
Turn back then.