kepeli
 Gorgimeera - Portaat alas - Iggwilvin viesti - Pieniä sieviä sieniä
Liskohirviö - Hyönteiselämää
 Lonkerohirviöitä - Epäkuolleet kompostikasat - Ensimmäiset rautaovet
Demonikärpäset
Trapperi ja matto - Brünhilde katoaa - Jerkov lyö vetoa 
 Brünhilde löydetään 
Lisää demonista touhua - Gargoylien luola 
 Liskomiehiä - Kalmanhajuista arkkitehtuuria - Näkymätön kuolema - Lohikäärmetuhatjalkainen 
Budweisern uskomaton kertomus - Bodak - Elävä patsas - Kuudennet ovet
Käymme sisään rautaovista - Pyöreä huone - Kohtaamme vampyyrin
Mustia lonkeroita - Sisin kammio 
Seikkailun vaiheet: 

Matka Thornwardiin
Vaeltelua vuorilla
Luolastossa
Alakerta
Paluu kotiin

6.12.2000
16.-17.9.6097
Päätimme palata ylös lepäämään ennen kuin jatkaisimme luolastojen tutkimista. Sergio, Luigi ja hevosemme odottelivat edelleen ylhäällä luolassa. Söimme mitä lehmästä oli jäljellä, papit paransivat haavoittuneita ja pohdiskelimme, kuinka varustautua vampyyrin kohtaamiseen. 

Aamun koittaessa palasimme takaisin maan alle. Menimme jälleen veneillä niihin luoliin, joissa olimme edellisenä päivänä kohdanneet daot ja lähdimme tutkimaan muita käytäviä. Brünhilde johti joukkoa kuten tavallista, mutta hänen kannoillaan seurasivat tällä kertaa Jerkov ja Stagger, koska vampyyrin tullessa vastaan olisivat Brünhilde ja Jerkov parhaat taistelijamme sitä vastaan, ja Stagger pappina voisi ehkä onnistua suojaamaan heidät vampyyrin kosketuksen elämänenergiaa vievältä vaikutukselta.

Seurattuamme erästä käytävää jonkin matkaa tulimme kauniiseen tippukiviluolaan. Keskellä luolaa oli kasa rahoja, ja sitä vartioi ennennäkemätön olento. Tällä hirviöllä oli kolme päätä, joista yksi oli leijonan, toinen punaisen lohikäärmeen ja kolmas näytti metallilaatoin päällystetyltä häränpäältä. Sen etuosa oli kuin leijonalla, mutta takaruumis kuin härällä, ja sillä oli lepakon siivet. Brünhilden tullessa luolaan se puhui meille, kehottaen meitä sekä kääpiön kielellä että commoniksi käymään peremmälle. Olimme kuitenkin epäluuloisia eikä edes Brünhilde oikopäätä noudattanut kutsua. Stagger selitti kolmipäiselle hivitykselle meidän haluavan vain kulkea luolan läpi häiritsemättä sitä. Zorbas taas pyysi hirviötä kertomaan, mikä se oli, sillä emme ennen olleet nähneet sellaista. Leijonan- ja lohikäärmeenpäät vastasivat olevansa Chossos, gorgimeera, ja toistivat kutsunsa meidän käydä peremmälle. 

Kärkijoukkomme lähti nyt liikkeelle, mutta varuillaan ja pysytellen seinän vierellä etäällä gorgimeerasta. Brünhilde, Stagger ja Jerkov eivät kuitenkaan olleet päässeet pitkällekään, kun häränpää äkkiä hönkäisi heidän päälleen jonkinlaista kaasua. Hetken ajan Staggerista tuntui kylmältä ja jähmeältä, kuin hänen jäsenensä olivat muuttumassa kiveksi, mutta sitten tunne meni ohi. Pappi haukkoi henkeään. Brunhilde ei aikaillut, vaan ryntäsi gorgimeeran kimppuun Jerkov kannoillaan. Luolan suulla Zorbas, joka oli täpärästi välttynyt häränpään hönkäykseltä, viritti jousensa. Myös Aldus liittyi taisteluun. 

Gorgimeera tappeli leijonamaisten etukäpäliensä kynsillä ja sen leijonan ja lohikäärmeenpäät purivat. Lisäksi häränpää myös puski. Rohkeat taistelijamme kuitenkin haavoittivat sitä pahasti iskuillaan ja Zorbaksen nuolet upposivat syvään sen päihin ja ruumiiseen. Taistelun jatkuessa Helga ampui gorgimeeraa magic missile-sauvallaan ja Columbo liittyi Zorbaksen seuraksi ampumaan siihen nuolia. Gorgimeera alkoi näyttää jo melkoisen huonolta, mutta vielä pystyi sen lohikäärmeenpää äkkiä hönkäisemään tulta Brünhilden ja Alduksen päälle. Aldus horjui pahasti palaneena, mutta Brünhildeä oli suojannut hänen haarniskansa paremmin, ja kääpiö antoi gorgimeeralle vielä yhden kelpo iskun tapparallaan katkaisten lohikäärmeenpään samalla kun Zorbas lähetti nuolen yhteen sen silmään ja kauhea gorgimeera rojahti kuolleena maahan. 

Stagger ja Yulduz kiiruhtivat heti parantamaan kärventyneitä taistelijoitamme, joista varsinkin Aldus oli heikossa kunnossa. Rincewindin ottaessa talteen gorgimeeran osasia ja pappien vielä työskennellessä muut alkoivat tutkia gorgimeeran aarretta. Siinä olikin melkoinen kasa kultaa, hopeaa, platinaa ja jalokiviä. Niiden lisäksi löytyi myös hopeinen, jalokiviupotuksin koristeltu kannu (sangen mauton mutta kallis) ja niin ikään jalokivin koristeltu platinavaltikka. Lisäksi kasassa oli trumpetti, luinen käärökotelo, kassi ja pieni kristallipullo, jotka olivat maagisia. Kassi oli samanlainen maaginen kassi kuin mitä meillä jo olikin hallussamme muutamia, erittäin hyödyllinen. Kadotus olisi halunnut puhaltaa trumpettiin, mutta Stagger varoitti häntä, muistuttaen meille, kuinka edelliset löytämämme maagiset esineet olivat käyttäytyneet. Kun kaikki muutkin olivat samaa mieltä Staggerin kanssa, peläten, että Kadotus sortaisi koko luolaston niskaamme, joutui haltia pettyneenä luopumaan torvensoitosta. Hän sai kuitenkin tutkia loitsukäärön, josta löytyi suojaus maaelementaaleilta. Brünhilde maistoi pullosta, ja selvisi, että kyseessä oli litku, jonka nautittuaan saattoi käskeä vihreitä lohikäärmeitä.

Kerättyämme gorgimeeran aarteesta enimmän osan säkkeihimme (jätimme hopean, mitä nyt muutamat ottivat hieman taskurahaa) jatkoimme matkaa tippukiviluolasta vasemmanpuoleista käytävää pitkin. Jonkin matkaa kuljettuamme käytävä teki jyrkän käännöksen vasempaan, palatakseen takaisin tippukiviluolaan. Tässä käännekohdassa oli seinämän vieressä iso kivikasa, joka ei näyttänyt sortumalta, vaan tarkoituksella siihen kasatulta. Brünhilde otti esiin hakkunsa ja kolkutteli seinää, mutta ei kuullut onttoa kaikua. Päätimme kuitenkin purkaa kivikasaa hieman nähdäksemme, olisiko sen takana oviaukko, ja niin Brünhilde ja Jerkov ryhtyivät töihin. Kohta näimmekin, että olimme olleet oikeassa, sillä kasan takaa paljastui tunnelin suun yläosa. Purimme kivikasaa vielä vähän matkaa, jotta näkisimme paremmin, ja sitten Rincewind loitsi tunnelin sisään valon. Maagisessa valossa Brünhilde ja Jerkov näkivät oviaukon takana portaat, jotka laskeutuivat yhä syvemmälle vuorten uumeeniin. 

Jonkin aikaa pohdittuamme päätimme sulkea oviaukon toistaiseksi. Oli hyvinkin todennäköistä, että meidän pitäisi mennä alas löytääksemme Iggwilvin ja aarteen, mutta halusimme tutkia tämän ylemmän luolaston ensiksi loppuun. Jerkovin avustuksella Brünhilde alkoi kasata kiviä takaisin. Sitten Brünhilde ilmoitti löytäneensä hassun kevyen kiven. Se oli sinertävänvihreä ja pyöreä, ja näytti valmistetun jonkinlaisesta massasta. Kun Brünhilde kopautti sitä hakullaan, siitä kuului ontto ääni. Kääpiö tarjoutui halkaisemaan kiven. Muut vetäytyivät siksi aikaa takaisin tippukiviluolaan, olisihan ontto kivi saattanut vaikka räjähtää. Brünhilde löi kiven halki hakullaan, ja sieltä kierähti ulos kivitaulu, jossa oli hohtavaa kirjoitusta, sekä kultainen sormus. Kääpiö kutsui muut takaisin, ja Rincewind sanoi molempien esineiden olevan maagisia. Hän otti kivitaulun ja luki kirjoituksen, ojentaen sitten taulun seuraavalle uteliaalle. Taulun kirjoitus oli jälleen hieman ontuvassa runomuodossa, mutta se vahvisti epäilyksemme: Iggwilvin aarre odotti meitä alhaalla. Staggerin lukiessa tekstiä se alkoi himmetä. Kiireesti Aldus kopioi kirjoituksen ennen kuin se katosi kokonaan näkyvistä. 

Tällä välin Rincewind oli tutkinut sormusta, ja päätellyt sen olevan suojaava sormus, joskaan ei kovin voimakas. Hän ehdotti, että sormus annettaisiin Brünhildelle, joka kulki joukkomme etunenässä. Kukaan ei vastustanut, ja niin kääpiö otti pois haarniskoidun hansikkaansa ja pujotti kultasormuksen paksuun sormeensa, johon se taikasormusten tapaan istui kuin olisi ollut hänelle tehty. 

Palasimme tutkimaan viimeisen käytävistä tässä luolasokkelossa, mutta se päättyi pian umpikujaan. Palasimme tippukiviluolaan, jossa gorgimeeran raato lojui, ja pidimme neuvoa siitä, mitä seuraavaksi tekisimme. Rincewind tutki Alduksen piirtämää karttaa ja vaikutti tyytymättömältä. Hän totesi, että voisimme tietenkin vielä kierrellä ylemmissä luolissa maanalaisen järven ympärillä, ja epäilemättä kohtaisimme joukon hirviöitä ja kenties löytäisimme pieniä aarteita. Mutta minkä takia sen tekisimme, kun tiesimme nyt, että etsimämme oli kuitenkin alhaalla ja meidän täytyisi laskeutua portaat ennemmin tai myöhemmin? Päätimme siis, että menisimme alas, mutta sitä ennen palasimme takaisin luolaan hevosten, henkivartijoiden ja Thyrilin luokse. Aterioimme, papit parantelivat lisää taistelijoitamme ja parantava kivi otettiin käyttöön. Budweiser heitteli suojaavaa loitsuaan Jerkoviin ja Brünhildeen vielä uudemman kerran sekä jätimme suurimman osan gorgimeeran aarteeseen kuuluneista rahoista ylös. Kun lähdimme takaisin luolastoon, Rincewind jätti vain Sergion ylös hevosten luokse Thyrilin kanssa, Luigin hän otti mukaan alas. 

Palasimme siis gorgimeeran luolan kautta käytävään ja purimme kivikasan uudestaan. Brünhilde alkoi laskeutua ensimmäisenä tappara käsissään ja hänen jäljessään seurasi Jerkov valaisevaa miekkaansa kantaen. Laskeutumista kesti kauan. 

Lopulta portaat päättyivät, ja huomasimme olevamme käytävien risteyksessä. Päätimme lähteä vasemmalle ja tutkia luolat järjestelmällisesti valiten aina vasemmanpuoleisen käytävän, kun käytävät haarautuisivat. Parin haarauman jälkeen tuli joukkomme alkupää luolan suulle. Brünhilde pysähtyi. Takaansa tulevassa Jerkovin miekan valossa hän näki luolan ovensuussa  pienen, kirkasvetisen lammikon, johon tippui katosta vettä. Seinien vierillä kasvoi värikkäitä sieniä. 
- Tämä on hyvä paikka, sanoi Brünhilde hiukan oudolla äänellä, ja astui luolaan. 
- Ei! huusi Stagger. - Älä mene sinne! 
Papin varoitukset tulivat kuitenkin liian myöhään. Kääpiö oli jo polvistunut vesilammikon viereen ja riisuen rautahansikkaansa hän otti hieman vettä kämmeneensä ja joi. 
- Ei täällä ole mitään pahaa! sanoi Brünhilde nousten taas seisomaan. - Vain sieniä. 

Kääpiö vaelsi pidemmälle luolaan ja hetken päästä häntä seurasivat Jerkov, Zorbas, Aldus ja Kadotus. Myös Aldus vakuutti paikan tuntuvan hyvältä, mutta Staggeria se ei vakuuttanut, vaan hän kieltäytyi astumasta luolaan. Columbo puolestaan kavahti luolan suuaukkoa, väittäen, että se oli paha paikka, ja yritti estää muitakaan menemästä luolaan. Rincewind sanoi koko luolan hohtavan heikkoa magiaa. 

Myöskään Budweiser ei halunnut mennä luolaan, mutta oli kylläkin kiinnostunut siellä kasvavista eri värisistä sienistä, ja pyysi Zorbasta tuomaan hänelle yhden kutakin. Zorbaksen ryhtyessä tekemään työtä käskettyä Kadotus poimi pari sientä ja maistoi niitä. Stagger ja luultavasti muutama muukin odotti hänen kaatuvan maahan suu vaahdossa, mutta Kadotus totesi vain hieman pettyneenä, että sienet eivät vaikuttaneet mitenkään. Tämä sai myös Zorbaksen maistamaan yhtä sienistä, purppuranväristä sellaista. Kun hän oli syönyt sen, hänestä alkoi tuntua, että hänen näkökykynsä muuttui jotenkin, ikään kuin hän olisi aistinut haltioiden tavoin elävien olentojen lämpöä. Brünhildekin innostui maistamaan punaista sientä. Siitä tuli terve olo. Helga ei enää voinut hillitä uteliaisuuttaan, joten hänkin tuli luolaan, ja maistoi samanlaisia sieniä, joita Kadotus oli ensin maistanut. Helga totesi, että kellanharmaa sieni oli kuin olisi purrut liitua, kun taas ruskea oli erinomainen ruokasieni, jonka maku muistutti hieman kantarellia. 

Kuinka tällainen luola sattui olemaan tässä paikassa, emme voineet tietää, mutta Staggerin epäluulosta ja Columbon kammosta huolimatta se vaikutti käyttökelpoiselta. Lähdimme jatkamaan tutkimuksiamme yhä sokkeloisempiin käytäviin. 

Jonkin ajan kuluttua tulimme karkeasti kallioon louhittuun nelikulmaiseen huoneeseen, jonka jokaisessa seinässä oli oviaukko. Ensimmäinen käytävä vasempaan oli kuitenkin vain lyhyt pätkä, joka päättyi umpikujaan, joten valitsimme keskimmäisen käytävän. Sokkeloissa jälleen jonkin aikaa hortoiltuamme tulimme isohkoon, korkeaan luolaan, jonka katto peittyi varjoihin. Peräseinällä käytävän suuta vastapäätä näkyi pieni kasa rahaa ynnä muuta vastaavaa. Sen kuullessaan Kadotus totesi, että luolassa täytyi olla myös hirviö, koska ikinä missään ei ollut aarretta, jos ei ollut myös hirviötä. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, joten Brünhilde meni luolaan. Hän vilkaisi aarretta, eikä mikään käynyt hänen kimppuunsa, ja kääpiö jatkoi pidemmälle. 

Jerkov ja Zorbas hivuttautuivat varovaisesti käytävästä, ja silloin alkoi tapahtua. Katonrajasta syöksyi äkkiä lähes äänettömästi ruma liskon ja lohikäärmeen ristisiitos, joka hönkäisi happopilven Jerkovin, Zorbaksen, Staggerin ja Alduksen päälle. Heidän huutonsa kuullessaan Brünhilde pyörsi ympäri, ja näki hirviön. Poikkeuksellista järkeä osoittaen kääpiö alkoi kaivaa repustaan esiin lentojuomapulloa. Sillä välin lentolisko teki käännöksen ja kävi uuteen hyökkäykseen kohti Jerkovia, joka puolestaan odotti miekka valmiina. Liskohirviön lähestyessä Zorbas ampui siihen nuoliaan ja sen iskiessä Jerkov löi sitä miekallaan. Sillä välin Brünhilde oli saanut pullon esiin ja kulauttanut juoman kurkkuunsa. Nyt kääpiö nousi hieman kömpelösti ilmaan tapparallaan viuhtoen. Ensimmäinen isku meni kaukaa ohi. Zorbaskin muisti, että hänellä oli jalassaan Rogerilta lainatut lentosaappaat. Nousten ilmaan niiden avulla hän ampui lisää nuolia, ja Brünhilden seuraava tapparanisku osui. Päästäen pahan rääkäisyn lisko menetti lentokykynsä ja syöksyi päin seinää. Se siitä.

Yulduzin ja Alduksen huuhtoessa happoa päälleen saaneita loppumattomasta kannusta ruiskutetulla vedellä ja muutamien malttamattomimpien alkaessa tutkia aarretta Brünhilde lensi pidemmälle tutkimaan luolaa. Rincewind käski Zorbaksen hakea kääpiön takaisin ja hiukan vastentahtoisesti tämä lähtikin. Brünhilde oli kuitenkin jo paluumatkalla. Tapansa mukaan myös Zelgadis haahuili luolassa, kurkistellen sieltä lähteviin käytäviin. 

Liskohirviön aarteeseen kuului rahojen lisäksi puinen, vahattu taikasauva, joka oli kauniissa norsunluisessa kotelossa.  Saatuamme aarteen pakatuksi lähdimme tutkimaan luolan toisesta päästä lähtevää käytävää, joka vei loivasti viettäen ylöspäin. Melkein puoli kilometriä suoraa käytävää pitkin käveltyämme tulimme suureen luolaan, jonka seinässä 40 jalan korkeudessa oli toisen käytävän suuaukko. Brünhilde, jolla oli juoman antama lentokyky vielä tallella, lähti tutkimaan sitä Zorbaksen ja luudalla lentävän Kadotuksen kanssa. Lyhyt tunneli vei ulos kapealle kielekkeelle satakunta metriä laakson pohjan yläpuolella. Ilta alkoi jo hämärtää, mutta partiomme saattoi päätellä, että kyseessä oli eri laakso kuin mistä olimme tulleet. Kolmikko palasi takaisin raportoimaan tämän muille, ja jatkoimme tutkimuksia. 

Käännyttyämme taas useita kertoja vasemmalle tulimme jälleen nelikulmaiseen huoneeseen, jonka jokaisessa seinässä oli oviaukot. Se ei kuitenkaan ollut sama huone kuin jossa olimme aikaisemmin olleet, sillä siellä ei ollut umpikujaa. Valitsimme jälleen vasemmanpuoleisen käytävän. Kuljettuamme jonkin matkaa se haarautui. Vasemmalla käytävä laajeni, ja Brünhilde kertoi edessäpäin olevan rääkysieniä. Koska emme välittäneet tuhlata niihin loitsuja ja niiden rääkyminen on sietämätöntä, ja lisäksi varoittaisi lähiseudun hirviöitä, päätimme lähteä oikealle. Se oli kuitenkin umpikuja, joten meidän oli pakko ohittaa sienet. Lopulta Yulduz loitsi hiljaisuuden, ja sen vaikutuksen aikana pääsimme kulkemaan sienien ohi. Ohimennen teimme rääkysienistä sienisalaattia. 

Saavuimme jälleen suureen luolaan. Sen lattialla lojui hujan hajan luita. Luolan keskellä näytti olevan iso, himmeästi kiiltävä musta kivi. Peräseinää ei erottanut. Koska mitään uhkaavaa ei näkynyt, Brünhilde ja Jerkov menivät luolaan lähtien kulkemaan sen seinänvieriä kumpikin omalla puolellaan luolaa. Brünhilden ollessa kiven kohdalla kivi kasvattikin äkkiä jalat. Se olikin valtava koppakuoriainen, jolla oli isot leuat ja ikävännäköinen sarvi otsassa, ja se tuli kohti Brünhildeä. Jerkov aikoi lyödä kuoriaista, mutta silloin luolan perältä sinkosi häntä päin iso kivi, joka hetkeksi päästi taistelijastamme ilmat pihalle. Kiven oli heittänyt jättiläinen, joka nyt tuli näkyviin uutta kiveä hypistellen. Siitä piittaamatta Jerkov meni kuitenkin Brünhilden avuksi, rusauttaen miekkansa kuoriaisen selkään samalla kun Brünhilde huiteli sitä tapparallaan. Zorbas ampui nuoliaan. Jätti heitti Jerkovia kivellä, mutta Jerkov väisti. 

Jerkovin ja Brünhilden yhteistyöllä koppakuoriaisesta oli pian tehty muusia, ja oli jättiläisen vuoro. Jerkov otti vielä osuman toisestakin kivestä. Myös Zorbas vaihtoi jousen miekkaan ja tuli avuksi jättiläistä vastaan, saaden hänkin palkakseen kiven kalloonsa. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Brünhilde, Jerkov ja Zorbas saivat jätinkin hengiltä. 

Luolan perältä löysimme lisää luita, sekä säkillisen kultarahoja. Lisäksi jättiläisellä ollut norsunluinen kaulakoru oli kuin ihmeen kautta säilynyt ehjänä, samoin kuin hieno turkisvyö, joka piti sen viittaa kiinni (viitta kylläkin oli riekaleina). Aarteet eivät kuitenkaan parantaneet haavoja, ja meillä oli pitkä päivä takanamme. Niinpä päätimme palata sieniluolaan lepäämään yöksi. Columbo ei edelleenkään halunnut tulla luolaan sisälle, ja jäi vahtien kanssa nukkumaan oviaukon ulkopuolelle. 
 
 

20.12.2000
18.9.-.6097
Yövyimme sienihuoneessa, ja saimme olla rauhassa. Aamulla söimme ruskeita sieniä, tosin Columbo ei niitä suostunut maistamaan. Sen jälkeen lähdimme käymään ylhäällä luolassa, jossa Thyril ja Sergio odottelivat hevosten kanssa. Thyril oli toipunut, joten Luigi sai jälleen jäädä ylös hevosia vahtimaan ja Thyril lähti kanssamme takaisin alas. 

Palasimme luolaan, jossa jättiläiskuoriainen ja jättiläinen olivat käyneet kimppuumme edellisenä päivänä, ja jatkoimme johdonmukaista tutkimustamme. Tulimme taas tutun näköiseen mutta ennen käymättömään nelikulmaiseen huoneeseen. Onneksi Aldus piirsi karttaa reitistämme, muuten olisimme eksyneet jo monta kertaa. 

Seuraavassa luolassa oli taas tippukiviä. Etujoukkomme tutkivat luolaa, kun äkkiä sen perimmäisestä nurkasta hyökkäsi kaksi omituista ökköä. Ne olivat isoja, sikarinmuotoisia ja kellertävänharmaita väriltään, ja niistä tuli rumia lonkeroita, joilla ne pyydystivät saaliinsa. Brünhilde löi toista kirveellään ja Jerkov kävi toisen kimppuun. Zelgadiskin ryntäsi taisteluun, ja joutui vangituksi lonkeroihin. Myös Jerkoviin ja Brünhilden ympärille kietoutui lonkeroita, jotka imivät voiman taistelijoidemme jäsenistä. Onneksi heillä kummallakin oli kuitenkin maaginen vyö, joka antaa jättiläisen voimat, ja sen taikavoiman avulla Brünhide ja Jerkov pääsivät reuhtomaan itsensä irti lonkerohirviöiden otteesta. 

Zelgadiksella sen sijaan ei ollut yhtä hyvä tuuri. Tuntien voimiensa hupenevan hän huomasi kauhukseen joutuvansa vedetyksi kohti hirviön inhottavaa kitaa. Viimeisillä, epätoivon antamilla voimillaan hän sai iskettyä miekkansa ammottavaan nieluun, ja hänen miekkansa taikuus halvaannutti lonkerohirviön! Nyt Jerkov sai tilaisuuden lyödä, ja lonkerot lentelivät kun hän teki hirviöstä selvää. 

Brünhilde oli sillä välin taistellut urhoollisesti toista lonkeroökköä vastaan, ja iskenyt siihen kirveellään monta haavaa. Rincewind ja Thyril avustivat kääpiötä magic missileillä. Selvitettyään oman hirviönsä Jerkov meni myös avuksi, ja antoi sille isolla miekallaan iskun, joka lopulta tappoi sen. 

Rincewind tunnisti nämä otukset ropereiksi. Hän osasi kertoa, että niiden lonkeroissa oleva myrkky lamaannutti uhrin lihakset, mutta vaikutus menisi ohitse muutamassa tunnissa. Brünhilde, Jerkov ja Zelgadis saivat siis käydä lepäämään, kunnes myrkyn vaikutus lakkaisi. Sillä välin Zorbas, Helga, Thyril, Kadotus, Budweiser ja Aldus koirineen tekivät pienen partioretken lähikäytäviin varmistaakseen, ettei siellä väijynyt mikään. Seuraavassa luolassa Helga ja Zorbas haistoivat jotakin, mikä muistutti lahoavaa ja mätänevää lehtikasaa. He eivät kuitenkaan menneet tutkimaan tarkemmin, vaan palasivat takaisin muiden luo. Asetimme käytäviin vartijat, ja sitten vain odotimme. 

Lopulta alkoivat ropereiden kanssa otelleet sankarimmekin voimistua, ja jatkoimme tutkimuksia. Mätien lehtien hajuisessa huoneessa kohtasimme vielä kummallisempia hirviöitä: Brünhilden ja Jerkovin kimppuun kävi kaksi kävelevää kompostikasaa, joissa ryömi iljettäviä matoja. Kasat eivät piitanneet taistelijoiden iskuista, vaan hautasivat onnettomat Jerkovin ja Brünhilden uumeniinsa. 

Zorbas meni lyömään Jerkovin nielaissutta kasaa, mutta osuikin Jerkov-parkaan. Pönde ja Aldus puolestaan kiiruhtivat kaivamaan esiin kääpiötä, joka oli jo kadonnut kompostiin kokonaan. Thyril ja Helga ampuivat kasaa magic missileillä, ja mätiä lehtiä lenteli ympäriinsä. Myös Zelgadis ja Rincewind liittyivät joukkoon magic missileitä syytäen. Rincewindin loitsu räjäytti Brünhilden nielaisseen kasan, ja Zorbaksen vielä iskiessä Jerkovin vanginnutta epäkuollutta kasviläjää miekallaan sekin hajosi pitkin luolan lattiaa. 

Pappien huolehtiessa haavoittuneista - Zorbas oli haavoittanut Jerkovia aika pahasti - tutkimme luolaa.  Zorbas löysi pienen umpikujaan päättyvän käytävän perältä kompostikasan - tällä kertaa ihan elottoman - josta hän kaivoi esiin vihreäksi hapettuneita kuparikolikoita ja mustuneen, hopeisen käärökotelon. Kotelon Zorbas antoi Zelgadikselle, joka ensin siitä ansoja etsittyään avasi sen, rullasi käärön auki ja sai selville, että kyseessä oli maagin loitsuja sisältävä käärö. Kadotus yritti tapansa mukaan etsiä umpikujasta salaovia, ja sitä tehdessään löysi jalkansa alta viitansoljen, joka hohti suojaavaa magiaa. Otimme senkin talteen. 

Seuraava luola jatkui leveänä käytävänä siihen suuntaan, josta olimme tulleet, joten valitsimme päinvastaisen suunnan. Hetken päästä tiemme sulkivat valtavat rautaiset kaksoisovet. Niiden karmeissa oli tuntemattomia, mutta pahaenteisiä riimuja, ja oviin oli pakotettu pronssisia demoninkuvia. Kummassakin ovessa oli suuri rautarengas, ja niiden keskellä oli riimukirjoitus, jonka kaikki lukutaitoiset meistä pystyivät ymmärtämään: 

Iggwilv's treasure lies within
Her curse to anyone who disturbs it
Seek no further to steal it
nor to free she who is prisoned here
For fate worse than death is sure
to come to those fools who violate 
this circumscribed place. 
Vaikutti vahvasti siltä, että olimme löytäneet etsimämme. 

Aikamme ovien edessä neuvoteltuamme - toiset halusivat mennä saman tien sisään, toiset kannattivat varovaisempaa lähestymistä - päätimme ensin tutkia luolastoa hieman lisää. Seuraavassa käytävässä tulimme uusille rautaoville, jotka olivat aivan samanlaiset kuin edellisetkin. Aloimme uskoa tosiaan löytäneemme pahuuden ytimen, seitsemillä rautaovilla suljetun paikan, josta kivisen munan sisältä löytynyt maaginen teksti oli kertonut. Zelgadis olisi halunnut käydä vaaroja päin, mutta ropereiden ja epäkuolleiden kompostien jäljiltä emme olleet vampyyrinmetsästyskunnossa, joten jatkoimme edelleen tutkimuksia muualla luolastossa. 

Käytävissä kulkiessamme tulimme luolaan, jonka lattialla oli luita. Siellä makasi myös yksi luuranko, jolla oli vielä saappaat jalassa sekä viitta yllään, ja sen vieressä lojui reppu. Vahingoista viisastuneina emme astuneet luolaan, vaan Rincewind kutsuttiin eteenpäin. Hän näki, että viitta ja saappaat olivat maagiset. Se vaikutti ansalta, ja Rincewind varoitti muita valmistautumaan taisteluun, taikoen samalla sauvallaan valoa luolaan. Samassa kuulimme ääntä, ja kulman takaa hyökkäsi lentäen kolme surisevaa olentoa. Ne olivat kauttaaltaan mustia. Ihmismäisessä päässään niillä oli hyönteisen silmät, ja parimetrisessä vartalossa oli kiinni kuusi raajaa. 

Jerkov vaipui lattialle umpiunessa, selvästi otusten jonkinlaisen taikuuden vaikutuksesta. Sekä Rincewind että Brünhilde potkaisivat häntä, ja kävivät taisteluun lentäviä otuksia vastaan. Yksi niistä pisti ja kynsi raajoillaan Brünhildeä, joka joutui äkisti pakokauhun valtaan ja rynni perässä tulevien ohitse käytävään ennen kuin kukaan edes ehti kunnolla käsittää, mitä tapahtui. Ilkeät ötökät etenivät ja nukuttivat lisää väkeä porukastamme.  Jerkov oli kuitenkin herännyt, ja Rincewind ja Stagger sekä muutamat taempana olevat olivat vielä jaloillaan. 

Rincewind teki magisen eleen, joka sai yhden hyönteisistä jähmettymään paikalleen. Helga yritti ampua taikasauvastaan magic missileitä, mutta ne eivät osuneet! Kaiken muun hyvän lisäksi ötökät olivat vielä magiaresistanttejakin. Miekka niihin kuitenkin puri, ja Jerkov löi sitä, jonka Rincewind oli jähmettänyt. 

Taistelu jatkui sekavana. Jerkov hakkasi Rincewindin lamauttamaa ötökkää, mutta kaksi jäljelläolevaa kärpästä nukutti poppoota. Pöndeä pistettiin ja hän joutui paniikkiin ja pakeni. Helga onnistui iskemään toista takaapäin, kun taas Rincewind löi ahtaassa käytävässä vahingossa Aldusta tikarillaan. Myös Helga ja Zorbas onnistuivat sohimaan toisiaan. Sitten toinen hyönteinen pisti Helgaa, ja yleensä peloton hobittikin lähti silmittömästi pakoon taistelusta - vieläpä eri suuntaan kuin mistä olimme tulleet. Myös Zelgadikseen iski samanlainen paniikkikohtaus. Tilanne alkoi näyttää huonolta, ja sitten pimeys laskeutui. 

Thyril kuitenkin käytti sauvaansa, ja loitsi valon. Yulduz oli saanut heräteltyä Budin, joka oli nukahtanut. Nuori pappi oli oivaltanut, että ötököiden surina oli se, mikä sai väkemme nukahtelemaan jaloilleen. Hän langetti käytävässä taistelevien päälle hiljaisuuden, jotta unettava ääni ei tehoaisi taistelijoihin. Sitten hän meni herättelemään Staggeria ja Aldusta, jotka nukkuivat muiden jaloissa. Sillä välin myös Mark Pole ja Columbo pakenivat pörriäisiä. Zorbas sai tiputettua kaksi haavoittunutta ötökkää. Tilanteemme alkoi vaikuttaa voitokkaalta. Sitten Kadotus, joka oli hiipinyt luolaan, ja yritti iskeä Rincewindin jähmettämää pörrääjää takaapäin, näki Jerkovin olemuksesta, että hänen takanaan oli jotakin. Sieltä tuli vielä neljäs samanlainen ötökkä. 

Thyril loitsi Jerkovin isommaksi, ja Jerkov sai vihdoin hengiltä kolmannen ötökän. Rincewind heitti saman loitsun Zorbakseen ja Aldukseen. Kadotuksen liittyessä joukkoon he kävivät uuden hirviön kimppuun. Aldus tosin nukahti saman tien, mutta muut taistelivat. Viimein Jerkov ja Kadotus saivat pudotettua neljännenkin pörriäisen. 

Taistelun päätyttyä aloimme ihmetellä, minne pakoon pötkineet toverimme olivat joutuneet. Ei kuitenkaan vaikuttanut järkevältä lähteä harhailemaan ja etsimään heitä, vaan saatoimme vain toivoa, että he osaisivat tulla takaisin sieltä, minne sitten olivatkin paenneet kauhuissaan, eikä mikään hirviö ollus kohdannut heitä matkalla. Niinpä jäljellä oleva joukkomme jäi tutkimaan luolaa. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin ne tavarat, jotka luurangolla oli. Se oli haltian luuranko, ja maaginen viitta oli haltioiden tekoa, samoin kuin saappaat. Reppu piti sisällään neljä pientä kristallipulloa, loitsukäärön sekä parisataa platinakolikkoa. Kadotus tutki kääröä, mutta ei ottanut siitä selvää, ja ojensi sen Staggerille. Tämäkään ei kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi, ja lykkäsi käärön Budweiserille, joka riemastui - käärössä oli illusionistien loitsuja.

Tutkiessamme luolaa alkoivat taistelusta paenneet vähitellen palata. Ensimmäisenä tuli nolo Brünhilde, ja hänen jäljessään yksitellen muutkin karkulaiset. Viimeisinä saapuivat Helga ja Mark, jotka ainoina olivat juosseet tutkimattomiin käytäviin, ja kohdanneet toisensa jossakin umpikujassa. Kun olimme jälleen kaikki koolla, päätimme palata sienihuoneseen toipumaan ja kasaamaan voimia.
 

3.1.2001
18.-19.9.6097
Vietimme toisen yön sienihuoneessa. Columbo ei edelleenkään suostunut tulemaan sinne, mutta tällä kertaa hän oli kyllin nälkäinen syödäkseen sieniä, kun niitä hänelle tarjottiin. Yö sujui rauhallisesti. 

Seuraavana aamuna (sikäli kun se oli aamu, maan alla on vaikea tietää) palasimme taas omia jälkiämme takaisin sinne, missä päihitimme demonikärpäset, ja jatkoimme sokkeloisen luolaston tutkimista. Eräässä pienessä luolassa Brünhilden oli käydä hullusti, kun lattialla väijynyt trapperi nielaisi hänet. Jerkov, Zorbas, Aldus, Pönde ja Zelgadis riensivät kuitenkin hätiin ja hakkasivat trapperia kuin vierasta sikaa, kunnes se pahasti haavoitettuna sylkäisi ulos naamaltaan sinipunaiseksi muuttuneen mutta muuten ehjän kääpiöimme. Trapperi yritti paeta, mutta Zorbas lopetti sen kärsimykset. 

Trapperin luolasta löysimme lattiassa olevasta kuopasta maton, jonka päällä oli hopealipas. Helga ja Kadotus kutsuttiin tutkimaan lipasta ja Thyril, joka tuli katsomaan magiaa, sanoi, että matto oli maaginen. Lippaasta löytyi yhdeksän jalokiveä, kaikki noin 100 gp:n arvoisia, vihreää nestettä sisältävä pieni pullo ja kaksi pientä, kannellista terrakottaruukkua. Ruukuissa oli yrteiltä tuoksuvaa voidetta, jota testaamalla saimme selville, että sillä oli jonkinlainen parantava vaikutus. 

Sitten tutkimme mattoa, jossa oli outoa kirjoitusta. Zelgadis onnistui lukemaan sen. Kyseessä oli ilmeisesti taikasana, jolla maton taikuus aktivoitiin. Arvelimme, että se voisi olla lentävä matto, ja Zelgadis halusi kokeilla sitä. Hän istui matolle ja lausui taikasanan. Silloin matto salamannopeasti rullautui pahaa-aavistamattoman Zelgadiksen ympärille alkaen tukahduttaa häntä. Muut toipuivat nopeasti yllätyksestään ja alkoivat kokeilla erilaisia konsteja, joilla Zelgadis saataisiin vapaaksi ennen kuin matto tappaisi hänet. Jerkov ja Zorbas yrittivät vetää käärön auki, turhaan. Thyril puolestaan koetti kumota maton taikutta loitsulla, mutta epäonnistui. Brünhilden ja Zorbaksen lähestymistapa oli suorempi: he iskivät mattoa kirveellä ja miekalla, kuitenkaan onnistumatta tekemään siihen edes pientä viiltoa. Helga ehdotti, että voisimme sytyttää maton palamaan Kadotuksen miekalla, jos se vaikka vapauttaisi Zelgadiksen vahingoituttuaan tarpeeksi, ja Kadotus suostui innokkaasti tuumaan. Matto alkoikin kyteä yhdestä kohtaa. Thyril yritti lannistumatta käyttää magiaa, ja heitti useita pienennysloitsuja mattoon, joka ei kuitenkaan ollut niistä millänsäkään. Lopulta Zorbaksen onnistui iskeä miekkansa mattokäärön läpi. Silloin matto menetti taikansa, ja saimme rullattua Zelgadiksen esiin. Se oli viime tipassa, sillä haltia oli jo miltei tukehtunut. 

Rincewind, joka oli tyytynyt seuraamaan tapahtumia sivusta, huomautti, että olimme nähtävästi löytäneet Tukahduttamismaton, lystikkään maagisen kapineen, joka muistutti lentävää mattoa, mutta toimikin kiertymällä uhrinsa ympärille ja tukehduttamalla hänet. Olimme saaneet jo toisen opetuksen siitä, että Iggwilvin luolista löytyvät taikaesineet saattoivat olla murhanhimoisia. Tällä kertaa olimme kuitenkin onneksi saaneet uhrin pelastettua. Maagit tosin hiukan harmittelivat taikamaton menetystä, sillä se oli nyt täynnä reikiä ja hiukan palanut, eikä sitä voinut enää korjata.

Jatkoimme tutkimusmatkaamme. Löysimme kolmannet rautaovet, samanlaiset kuin kahdet edellisetkin. Kierrettyämme sen jälkeen parit umpikujaan päättyvät käytävät tulimme kristalliluolan suulle. Luolassa kasvoi jotakin hohtavaa mömmöä, joka loi kuutamoa muistuttavan valaistuksen kimaltavaan luolaan. Katsottuaan luolaan jonkin aikaa näkemättä mitään uhkaavaa Brünhilde astui sisään ovesta - ja katosi. 

Jerkov saattoi vain tuijottaa ällistyneinä.
- Brünhilde hävisi, hän sanoi. 
Zorbas, joka taempaa oli myös nähnyt tapahtuneen, tuli eteenpäin ja työnsi miekkansa kristalliluolan ovesta sisään. Hän ei huomannut mitään. Niinpä hän otti yhden kuparikolikon, ja heitti sen luolan lattialle. Se katosi kuin olisi haihtunut ilmaan. 

Nyt muutkin tungeksivat eteenpäin nähdäkseen luolan. Zelgadis heitti luolaan hopeakolikon, joka katosi yhtä jäljettömiin kuin Brünhilde ja kuparirahakin. Aldus kutsui Brünhildeä luolan suulta, mutta vain kaiku vastasi hänelle. Jerkov ja Zorbas alkoivat jo uhkailla Zelgadista saadakseen tämän menemään luolaan, kun Rincewind puuttui asiaan. Hänen mielestään luolaan menevän ympäri piti sitoa köysi, jonka toisesta päästä sitten pideltäisiin kiinni. Aldus oli vapaaehtoinen, ja häneen sidottiin köysi, jonka toisesta päästä Zorbas piteli. Henkeä pidättäen muut seurasivat, kun Aldus meni huoneeseen, mutta papiksi kääntynyt rankkuri ei kadonnut mihinkään. Aldus tutki luolan löytämättä jälkeäkään Brünhildestä, ja palasi takaisin. Nyt meni puolestaan illusionistimme Budweiser luolaan, yrittäen nähdä olisiko luolassa jotakin sellaista, jota ei tavallisilla silmillä näe. Hänkin veti vesiperän. Silloin Aldus sai päähänsä astua itse kristalliluolaan ilman turvaköyttä. Siinä samassa hänkin oli kadonnut. 

Budweiser ja Rincewind molemmat näkivät Alduksen katoavan, mutta kumpikaan heistä ei havainnut mitään magiaa tai muuta outoa. He alkoivat kuitenkin epäillä, että luolassa saattoi olla jonkinlainen teleport-loitsu. Mutta kuinka saada selville, minne se oli heittänyt Brünhilden ja Alduksen? Pitäisikö lähettää luolaan vielä joku, joka sitten yrittäisi saada viestiä takaisinpäin? Lopulta Thyril sai hyvän ajatuksen: Rincewind voisi yrittää kristallipallollaan löytää Brünhilden ja Alduksen. 

Rincewind onnistuikin saamaan yhteyden Aldukseen. Tämä oli ovettomassa ja ikkunattomassa huoneessa. Lattialla oli pari kolikkoa. Brünhildeä ei näkynyt, mutta Aldus oli parhaillaan joutumassa taisteluun. Häntä kohti nimittäin marssi kolme animoitua panssaripukua, ja ne kaikki vetivät esiin pitkät miekat. Aldus vilkaisi nuijaansa, pisti sen pois ja tarttui omaan miekkaansa. Rincewind selosti tilanteen muille. Jerkov löi heti Staggerin kanssa vetoa panssareiden puolesta. 

Rincewind seurasi tapahtumia kristallipallostaan. Alduksen tilanne näytti kieltämättä huonolta, kun panssaripuvut kävivät hänen kimppuunsa. Onneksi Alduksella kuitenkin oli erinomainen kilpi, hyvä haarniska ja lisäksi voimavyö. Vanhana rankkurina Aldus ei ollut myöskään unohtanut papiksi ryhdyttyään, kuinka miekkaa käytetään, ja lyhyen taistelun jälkeen hän oli hakannut alas kaikki peltitölkit. Jerkov siis hävisi vetonsa, ja joutui maksamaan Staggerille. 

Rincewind katseli edelleen huoneeseen kristallipallollaan, ja huomasi, että haarniskoihin kuuluneet kypärät hohtivat heikosti magiaa. Rincewind arveli, että kypärät voisivat olla keino päästä pois huoneesta, ja kehotti muita, että joku kirjoittaisi Aldukselle viestin, joka yritettäisiin kristallihuoneen kautta saada hänelle. Budweiser kirjoitti lappusen, jossa neuvottiin Aldusta pistämään kypärä päähänsä. Sen jälkeen kokeiltiin ensin kolikolla, menisikö viesti perille. Rincewindin tarkkaillessa koko ajan Aldusta kristallipallostaan, hetietettiin kristallihuoneeseen kokeeksi kolikko, joka lensi kuin lensikin Alduksen huoneeseen. Niinpä huoneeseen heitettiin paperilappu viesteineen, ja myös sen nähtiin pääsevän perille. Aldus luki ohjeet ja toimi niiden mukaan, ja siinä silmänräpäyksessä hän oli jälleen muiden luona. 

Nyt oli ongelmana enää Brünhilde. Rincewind ei saanut yhteyttä kääpiöön, joten hän antoi Thyrilin kokeilla kristallipalloaan. Thyril onnistuikin mainiosti, ja sai selville, että Brünhilde oli jonkinlaisessa sokkelossa. Päätettiin, että sokkelo piti ensin kartoittaa, ja Thyril suorittikin tämän tehtävän Alduksen avustamana (kuinka?). Kun kartta oli valmis, Rincewind päätti, että koska emme tienneet, mitä sokkelossa väijyi, hänen täytyisi itse mennä sokkeloon, sillä hänellä oli parhaat mahdollisuudet selviytyä tehtävästä. Mukanaan arkkunsa, Thyrilin tekemä kartta ja toinen Alduksen tuomista kypäristä Rincewind astui vuorostaan kristallihuoneeseen. 

Rincewind päätyi sokkeloon, kuten oli tarkoituskin. Hän alkoi huudella Brünhildeä nimeltä, mutta ennen kääpiötä kutsuun vastasi iso villihärkä. Se ei kuitenkaan hätkäyttänyt Rincewindiä, joka tappoi härän magic missileillään ja jatkoi Brünhilden etsimistä. Hän löysikin kääpiön, joka oli haavoittunut taistelussa tapettuaan kaksi minotaurusta. Ennen poistumista sokkelosta Rincewind halusi kuitenkin käydä huoneessa, jonka lattiassa oli Thyrilin kartan syvennys. Kartan avulla huone löytyi helposti. Lattiasyvennyksessä oli rauta-arkku. Se oli lukittu, mutta loitsullaan Rincewind sai lukon auki. Sitten hän pyysi Brünhildeä avaamaan kannen. Kuten maagimme kenties oli osannut odottaakin, arkku oli ansoitettu, mutta ansa laukesi harmittomasti. Arkusta löytyi maaginen kirves ja 1000 kultarahaa. Otettuaan nämä aarteet mukaan Rincewind ja Brünhilde lähtivät pois sokkelosta. Paluumatkalla he tapasivat vielä toisen villihärän, jonka Brünhilde tappoi ja otti mukaan lihaa, jotta saisimme vaihteeksi muutakin syötävää kuin sieniä. 

Kun porukka oli jälleen koossa, jatkoimme matkaa. Jonkin aikaa kierreltyämme tulimme taas luolaan. Sen lattialla oli virtaavan veden sileiksi kuluttamia kiviä, ja myös seinät olivat kuluneet sileiksi. Keskellä luolaa oli iso silmämuna, josta varsien varassa tuli lisää silmiä. Etummaisena oleva Brünhilde jähmettyi hetkeksi katsomaan tätä outoa ja inhottavaa otusta. Sitten hän kirveensä kohottaen lähti varovaisesti sitä kohti Zorbas kannoillaan. Varsisilmät leijuivat hitaasti lähemmäksi. Silloin Zorbas huomasi, että ne eivät olleetkaan oikeita silmiä, vaan jonkinlainen suojaväri tai hämäys. 
- Älä lyö! Ne ovat jotakin, joka varmaankin räjähtää, kun sitä lyö! varoitti Zorbas Brünhildeä, joka kerrankin totteli. Kääpiö ja taistelija perääntyivät hyvässä järjestyksessä. Kun oltiin päästy turvallisen matkan päähän, Jerkov ja Zorbas ampuivat "silmiä" jousillaan. Kuten Zorbas oli arvannut, "silmät" olivat itiöpesäkkeitä, jotka räjähtivät ja levittivät mustan savun kaltaista itiöpölyä ympärilleen. 
- Kaasuörkkejä, mutisi Helga inhoten. 
Huoneen puhdistamiseksi itiöistä Thyril heitti sinne tulipallon. Jätimme itiöemän tuhkaantumaan ja lähdimme toiseen suuntaan. 

10.1.2001
19.9.6097
Tutkittuamme käytäviä aikamme palasimme siihen suuntaan, jossa tuhosimme gasporen. Tulimme taas yhteen neliskanttiseen huoneeseen. Valitsimme vasemmanpuoleisen käytävän, ja tulimme isoon tippukiviluolaan, jonka keskellä oli valtavia, kärjestä katkaistuja stalagmiittipylväitä. Brünhilde lähti etenemään oikeanpuoleista seinämää seuraten. Thyril ja Rincewind loitsivat luolaan valoa sauvoistaan. Äkkiä isojen stalagmiittipylväiden päältä hyökkäsi neljä isoa apinaa muistuttavia otusta, jotka aiemmin olivat sulautuneet tippukiviin. Yksi kävi Jerkovin ja Brünhilden kimppuun, toinen Zorbaksen ja kolmas Zelgadiksen ja Pönden ja neljäs Kadotuksen kimppuun. Ne hutkivat yllättyneitä sankareitamme kuin vieraan talon porsaita. Kadotus pakeni muuttumalla näkymättömäksi, jolloin apinaökkö kävi sekin Zelgadiksen ja Pönden kimppuun. 

Sitten Zorbas ja Pönde joutuivat paniikkiin ja pakenivat. Zorbas ei päässyt luolan nurkkaa pidemmälle, mutta Pönde paineli suoraa päätä käytävään. Yulduz yritti kampittaa hänet, mutta ei ehtinyt, ja lähti taistelijan perään kynttilä kädessään. Rincewind yritti ampua apinoihin magic missilejä, mutta nämä olivat taas jonkun sortin demoneita, eivätkä piitanneet magiasta tippaakaan. Jerkov löi yhtä demonia ja Brünhilde mätki sen hengiltä kirveellään. Sitten Jerkov ja Brünhilde suuntasivat kohti sitä apinademonia, jonka kanssa Helga oli päätynyt taisteluun muiden paetessa. Se päätti käydä Jerkovin kimppuun. Zelgadiskin yritti lähteä pakosalle, mutta Rincewind sai hänet pysäytettyä ja joku istui hänen päälleen ettei hänkin juoksisi päättömästi jonnekin. Helga kiersi kahden demonin taakse, jotka taistelivat nyt Alduksen kanssa, kun Pönde ja Zelgadis olivat paenneet, ja iski toista miekallaan selkään. Sitten tuli äkkiä pimeää. Thyril ja Rincewind loitsivat lisää valoa, mutta demoniapinat olivat paenneet (paitsi se kuollut). 

Aioimme lähteä takaa-ajoon, mutta silloin stalagmiittien ympäri lensi meitä kohti parvi isoja ja rumia ihmiskorppikotkia. Rincewind piti hetkeä sopivana opettavaiseen luentoon, ja kertoi, että iljetykset olivat nekin demoneita, vrokkeja nimeltään. Sitten Rincewind ampui lähestyvään parveen tulipallon ja Thyril antoi niiden maistaa vähän salamaniskua. Vrokit olivat kuitenkin vastustuskykyisiä taikuudelle niin kuin muutkin demonit, ja saman tien ne olivatkin jo kimpussamme. 

Yksi vrokeista kävi Jerkovin kimppuun ja raateli häntä pahasti. Jerkovin lyödessä sitä miekallaan se kuitenkin katosi jäljettömiin. Sama tapahtui vrokeille, joita Brünhilde ja Helga löivät. Helga osasi epäillä vrokkeja illuusioksi, ja huusi muille, että jos emme uskoisi lentopiruihin, ne eivät voisi vahingoittaa meitä. Seurasi hieman hämminkiä, sillä haavoittuneiden mielestä vrokit kyllä tuntuivat ihan aidoilta iskiessään kyntensä panssareidenkin läpi lihaan, mutta äkkiä kaikki lentävät demonit olivat hävinneet. 

Tutkimme demonien tippukiviluolaa. Rincewind epäili, että aiemmin kimppuumme käyneet apinademonit olisivat vielä luolassa, kenties näkymättömiksi muuntautuneina. Edes Kadotus ei taikamunaansa käyttämällä löytänyt niitä. Meillä oli kuitenkin yksi demoninraato, jolta paniikkikohtauksestaan toipunut Zorbas löi pään poikki ja tuikkasi sen miekkansa kärkeen heilutellen sitten päätä ja huudellen uhkauksia luolan seinille. Maagit ottivat talteen demonin osia omiin omituisiin tarkoituksiinsa. Siinä vaiheessa tuli Pöndekin takaisin. Hän oli juossut luolaan, jossa jokin oli käynyt hänen kimppuunsa, ja silloin Pönde oli katsonut viisaammaksi kääntyä takaisin. Henkivartijalla täytyi olla tuuria, kun hän oli edes hengissä juostuaan suin päin jonkin hirviön pesään. 

Pappien paranneltua haavoittuneet jatkoimme taas matkaa - kaikki muut paitsi Thyril, joka halusi mennä sienihuoneeseen lepäämään. Pian tulimme jälleen yhteen neliöhuoneeseen. Kiertelimme käytäviä ja kartoitimme luolastoa. Sitten palasimme demoniluolan läpi ja jatkoimme matkaa sinne, missä Pönden kimppuun oletettavasti oli käyty. Luola ei näyttänyt kovin uhkaavalta, katossa oli lepakoita ja ympäriinsä kasvoi mielikuvituksellisia sienikasvustoja, siinä kaikki. Siinä tähyillessämme Kadotus äkkiä näki jonkin isomman ökön liikkuvan korkealla luolan sivuseinällä. Brünhilde ja Zorbas tarttuivat jousiin, mutta otus oli jo ehtinyt kadota näkyvistä. Rincewind loihti valoa, ja Zorbas nousi lentotöppösillään ilmaan tutkiakseen tilannetta tarkemmin. Silloin seinämiltä syöksyi äkkiä isoja, piikikkäitä gargoyleja. 

Olimme osanneet odottaa hyökkäystä, joten Zorbas ampui nuolia ja Kadotus magic missileitä Brünhilden, Jerkovin ja Alduksen käydessä kukin yhden kimppuun. Yksi gargoyleista rökitti Zorbasta aika vakuuttavasti. Zelgadis ampui magiaa, mutta onnistui vain kiinnittämään huomion itseensä ja hurjistunut gargoyli hyökkäsi hänen kimppuunsa. Veri lensi, ja haltia lojui saman tien tajuttomana maassa. Mark Pole ja Stagger joutuivat nyt puolestaan torjumaan gargoylin hyökkäyksiä, jotta tämä ei voisi tehdä Zelgadiksesta lopullisesti selvää. Myös Jerkov ja Brünhilde saivat huomata, että nämä gargoylit olivat kovaa lajia, ja Yulduz lähti jo auttamaan huonon näköiseksi mennyttä Zorbasta. Kadotus pelasti tilanteen tappamalla Zorbaksen kimpussa olleen gargoylin magic missileillä. Sitten Kadotus kunnostautui vielä iskemällä takaapäin sitä hirviötä, jonka kanssa Aldus taisteli. Brünhilde sai myös oman gargoylinsa hengiltä. 

Vielä kaksi gargoylia oli hengissä, mutta ne eivät kestäneet kauan, siitä huolimatta, että Mark Pole onnistui lyömään Staggeria huitoessaan kapean käytävän suulla miekallaan. Zorbas, joka oli taas kunnossa juotuaan parantavaa hunajaa, meni kuitenkin hätiin ja lopetti hirviön Jerkovin tehdessä Alduksen ja Brünhilden avustuksella selvää toisesta.

Jerkov, Brünhilde ja Kadotus rynnistivät tämän jälkeen eteenpäin siinä toivossa, että suuressa luolassa olisi enemmänkin hirviöitä, mutta mikään ei heidän suureksi pettymyksekseen käynyt heidän kimppuunsa. Luolan perältä löytyi gargoylien pesä seinällä olevalta kielekkeeltä, ja siellä oli viitta sekä ratsumiehen hakku. Keskellä luolaa oli pieni keko tavaraa, josta löytyi mm. hopeakoristeinen norsunluinen karhuveistos sekä hopeinen vati, kannu ja kuusi pikaria, puolijalokiviä ja rahaa. Tyytyväisinä joskin hieman ruhjottuina seurasimme Thyriliä sieniluolaan lepäämään.
 

17.1.2001
20.9.6097
Kun lähdimme liikkeelle, Thyril väitti taas tuntevansa olonsa heikoksi, ja jäi sienihuoneeseen lukemaan loitsukirjaansa. Ehkä maanalainen elämä ei sopinut haltiamaagille. Muutamat tosin epäilivät hänen vain päättäneen jostain syystä murjottaa. 

Olimme edistyneet niin hyvin, että päätimme jatkaa  kartoitusta suunnaten tällä kertaa alakertaan johtavista portaista oikealle. Tulimme heti sokkeloiseen tippukiviluolaan, jossa lattiaa peittävässä möhnässä kasvoi sieniä. Luolassa haisi home ja lisäksi jokin muu, tunnistamaton mutta epämiellyttävämpi haju leijui ilmassa. Brünhilde astui luolaan Jerkov kannoillaan. Siinä samassa luolan seinämiltä ja onkaloista ilmestyi lauma liskomiehiä, jotka haisivat niin kuvottavalle, että Jerkov yrjösi kypäräänsä. Liskot heittelivät väkäkärkisiä keihäitä. Zorbakseen ja Jerkoviin osui kumpaankin yksi, Brünhilden etummaisena kerätessä peräti kolme keihästä niin että kääpiö muistutti neulatyynyä. Pelottomasti taistelijamme kuitenkin rynnistivät liskojen kimppuun, ja Aldus ja Zelgadis heidän jäljessään. Zelgadiksen haltiannenälle liskomiesten löyhkä oli kuitenkin liikaa, ja hän pysähtyi heti ovensuussa antamaan ylen. Kun Zelgadikseen vielä osui liskokeihäs, hän katsoi vaihteeksi viisaimmaksi perääntyä. Muut kuitenkin sitoivat liskomiehet taisteluun. 

Liskonlimaskat käyttivät aseinaan piikkinuijia, jolla tekee ikäviä reikiä panssariin. Brünhilde kuitenkin selvitti yhden kädenkäänteessä, ja taustalle tulitukea antamaan ilmaantunut Rincewind läjäytti toisen liskon pitkin seiniä magic missileillä. Lähitaistelussa liskonnuljakkeet olivat aika lussuja, ja Rincewindin taustatuella Zorbas, Jerkov sekä Brünhilde listivät niitä ripeästi. Melkein kaikki liskot oli jo tapettu, kun käytävistä ilmestyi liskohyökkäyksen toinen aalto. Nämä olivat pienempiä ja aseettomia, ehkä naaraita. Rincewind näki kuitenkin yhdessä käytävässä muita isomman liskon, ja puhdisti sen käytävän loitsimallaan salamaniskulla. Brünhilde ja Jerkov hoitelivat loput uusista tulokkaista. 

Taistelun tauottua muukin porukka valui vähitellen tippukiviluolaan. Papit keskittyivät hoitamaan haavoittuneita samaan aikaan kun muut tutkivat liskoluolaa. Keihäiden poistaminen oli vähemmän hauskaa puuhaa, koska väkäsin varustettuja kärkiä ei voinut kiskoa pois, vaan ne piti työntää läpi. Eniten keihäitä kerännyt Brünhilde pyörtyi operaatiossa, mutta ehkä olikin parempi niin. Yulduksen parannellessa haavoittuneita Rincewind tutkaili salamallaan käristämäänsä isoa liskoa. Sillä oli maaginen leveämiekka ja pullo jotakin taikajuomaa. Erään käytävän perältä liskonpesästä löytyi myös neljä munaa, jotka laitettiin Rincewindin arkkuun säilöön. 

Vertailimme porukan miekkoja siihen, joka oli löytynyt liskoilta. Sen maaginen aura muistutti jollakin tapaa Helgan mustaa riimumiekkaa, mutta ei ollut niin voimakas. Brünhilde otti kokeeksi uuden miekan käteensä, mutta pudotti sen saman tien. Kääpiö väitti miekan puhuneen hänelle. Se oli kertonut olevansa illuusioita tekevä miekka, mutta ei tykännyt Brünhildestä. Tämän jälkeen eräätkin seurueen jäsenet saivat kokeilla miekkaa, mutta kaikille se vastasi samalla tavalla, kunnes Jerkov poimi sen lattialta. Silloin se äkkiä kävi puheliaaksi. Jerkov tuntui kuuntelevan jonkin aikaa, ja yht'äkkiä homeiseen luolaan ilmestyi hyvin aidon näköinen illuusio baaritiskistä huurteisine tuoppeineen kaikkineen. Budweiser olisi pitänyt miekasta, mutta koska hänkään ei voinut käyttää sitä, pakkasimme sen pois.

Etenimme seuraavaan luolaan. Brünhilde ja Jerkov kiinnittivät heti huomiota siihen, että luolan pilareiden reunustamat seinämät näyttivät jotenkin omituisilta. Kun Jerkov kohotti valoa hohtavaa taikamiekkaansa nähdäkseen paremmin, hän näki enemmän kuin olisi ehkä halunnutkaan. Seinämille oli kasattu ruumiita, ja niitä reunustavat pilaritkin oli koottu tästä kammottavasta rakennusmateriaalista. Ihmisten, kääpiöiden ja haltioiden kalmot olivat ajan mittaan peittyneet ohueen kalsiittikerrokseen, mutta sittenkään asiasta ei ollut erehtymisen varaa. Stagger ja Rincewind kutsuttiin katsomaan, vaikka ei tarvittukaan pappia kertomaan, että tämä paikka oli pahuuden tyyssija yhtä varmasti kuin sienihuoneessa majaili jotakin hyvää. Alduksella ainoana pappina oli sinä päivänä rukoiltuna jumalaltaan kyky havaita pahuus, ja niin hän tuli luolaan alkaen tutkia sitä. Brünhilde pysytteli papin rinnalla, kun tämä siirtyi syvemmälle luolaan. Kääpiö seisoi Alduksen vieressä, kun tämä äkkiä kaatui maahan ääntä päästämättä. 

Brünhilde kumartui kiireesti kaatuneen toverin puoleen. Vaikka kääpiö ei ollut nähnyt minkään käyvän papin kimppuun, Aldus vaikutti kuolleelta kuin kivi. Kääpiön ilmoittaessa, mitä oli tapahtunut, Jerkov alkoi pälyillä hermostuneesti ympärilleen. Rincewind loi sauvastaan luolaan valon, ja Stagger tuli tutkimaan Aldusta. Hän joutui myöntämään Brünhilden havainnon oikeaksi: Aldus oli kuollut. 

Emme halunneet jäädä tähän pahuuden pesään, jossa näkymätön kuolema saattoi yllättäen iskeä kimppuumme, joten vetäydyimme käytävään, Staggerin raahatessa Alduksen ruumista. Vaikka se tuntuikin mahdollisesti turhalta, ampui Zelgadis Rincewindin neuvojen mukaan kammottavaan vainajien luolaan viisi tulipalloa hallussaan olevasta sauvasta. Päätimme viedä Alduksen sienihuoneeseen, jossa yrittäisimme herättää hänet henkiin ja Thyril voisi istua häntä vartioimassa. 

Koska Aldus ei tarvitsisi varusteitaan ainakaan vuorokauteen, vaikka hänet saataisiinkin herätettyä henkiin, päätimme, että riisuisimme ne häneltä ensin, ja antaisimme väliaikaisesti muiden käyttöön. Zorbas sai näin lainaan Alduksen panssarin, Jerkov kilven ja Brünhilde sormuksen sekä henkivartija Pönde vyön. Sitten Stagger suoritti asiaankuuluvat valmistelut ja luki henkiinherätysrukouksen kääröstä. Hän rukoili myös omaa jumalatartaan suomaan hänelle kaiken mahdollisen onnen, jotta hän voisi onnistua tässä tehtävässä. Lopulta uupunut pappi lyyhistyi lattialle Alduksen viereen, mutta hän oli onnistunut. Aldus alkoi puolitiedottomana hourailla jotakin harmaista silmistä. Rincewind yritti kysellä häneltä lisää, mutta Aldus vaipui takaisin tajuttomuuteen. 

Jouduimme nyt muuttamaan suunnitelmia, sillä myös Stagger oli työnsä jäljiltä niin uuvuksissa, että meidän täytyi jättää hänet lepäämään Alduksen kanssa. Päätimme, että me muut tutkisimme luolaston muita osia, kunnes Aldus olisi riittävän kunnossa voidakseen kertoa meille, mikä hänet oli tappanut. 

Lähdimme nyt tutkimaan keskimmäistä käytävää, ja tulimme jälleen neliskanttiseen huoneeseen. Yksi siitä lähtevistä käytävistä johti siihen kalmojen huoneeseen, jossa Aldus kuoli. Sinne emme halunneet mennä, joten valitsimme toisen käytävän. Tulimme korkeaan, hyvin pitkään mutta melko kapeaan luolaan, jonka seinillä oli hyllymäisiä kielekkeitä. Luolan lattioalla kasvoi sieniä ja siellä vipelsi kaikenlaisia nimettömiä pikkuötököitä. Brünhilde kärjessä aloimme marssia luolaan, ja silloin tuli sähköä päin näköä. Brünhilde kärjessä ilmeisesti otti pahimman iskun, Jerkovin, Zorbaksen ja Pönden päästessä hiukan vähemmällä. 

Hyökkäys oli tullut ylhäältä, jossa yhdellä kielekkeistä lymyili suuri, käärmeen ja liskon sekasikiöltä näyttävä sinisuomuinen otus. Samassa se alkoi laskeutua seinää pitkin hyvin nopeasti, ja näimme, että sillä oli kuusi jalkaparia. Zorbas yritti tarttua jouseensa, mutta tämä hirviö oli liian nopea, ja samassa se olikin jo kimpussamme, yrittäen tarttua Brünhildeen eturaajoillaan ja purra häntä. Brünhilde väisti hyökkäyksen ja iski sitä kirveellään kaksi kertaa. Jerkov löi miekallaan. Budweiser oli nähnyt sähköiskun, jonka taistelijamme saivat, ja päätti turvautua vahvimpaan loitsuunsa. Zorbas liittyi taisteluun, . Silloin kuitenkin myös Brünhilde, Jerkov ja Zorbas keskittivät hirviöön sarjan hirmuisia iskuja, ja se tippui maahan kaula useasta kohti katkenneena. Ainoastaan Budweiser oli nähnyt hirviön kimpussa hetken aikaa vielä neljännenkin hahmon,  pitkähiuksisen ja -kyntisen, kaapuihin pukeutuneen kalvakan olennon, joka oli ollut sähköä sylkevän hirviön pahin pelko, ja jonka muisto sai illusionistinkin veren hyytymään. 

Tutkimme luolan, joka oli parisataa jalkaa pitkä, suurin tähän asti tässä paikassa näkemämme. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään, ei edes ainuttakaan muuta kulkuaukkoa, eikä muita ökköjä käynyt kimppuumme. Paremman puutteessa otimme talteen Rincewindin lohikäärmetuhatjalkaiseksi kutsuman olennon kirkkaanvärisiä suomuja. Sitten Zelgadis sai luvan avata tuhatjalkaisen vatsan, siltä varalta, että se oli syönyt jotakin mielenkiintoista. Otuksen mahalaukusta löytyikin kaiverruksin koristeltu ametisti, jonka Rincewind näki hohtavan magiaa. Hän arveli sen olevan jokin periapti, joita tunnettiin neljää eri sorttia. Koska lohikäärmetuhatjalkainen oli ollut hyvässä kunnossa kimppuumme käydessään, arvelimme, että se tuskin saattoi olla mätänemisen aikaansaava periapti. Brünhilde oli halukas kokeilemaan sen vaikutusta, joten kivi annettiin hänelle. 

Jatkoimme matkaa toiseen suuntaan, ja tulimme luolaan, jossa olimme taistelleet isoja gargoyleja vastaan. Koska olimme jo käyneet sillä suunnalla, palasimme taas neliöhuoneeseen, ja valitsimme viimeisen tutkimattoman käytävän. Jerkov ja Zorbas johtivat nyt joukkoa, sillä Brünhildeä hiukan heikotti sen sähköiskun jäljiltä, jonka hän sai edellisessä tappelussa. Tulimme taas suureen, geologisesti mielenkiintoiseen luolaan, jossa oli epätasainen ja liukas lattia. Siellä kimppuumme hyökkäsi umber hulk, mutta Zorbas, Jerkov ja Brünhilde tekivät siitä jauhelihaa. Lattiassa oli umber hulkin kulkuaukko, mutta emme alkaneet tutkia sitä. Löysimme luolasta myös möykyn sinistä savea, jonka sisältä löytyi iso timantti, kun Zorbas kokeili sitä miekallaan. 
 

24.1.2001
21.9.6097
Umber hulkin luolasta palasimme sieniluolaan Alduksen ja Staggerin luokse. Stagger olikin jo paremmassa kunnossa, mutta Aldus vaikutti edelleen kovin heikolta. Jäimme sieniluolaan lepäämään (paitsi tietenkin Columbo, joka pysyi edelleen oviaukon ulkopuolella). 

Herättyämme Aldus oli edelleen heikossa kunnossa, eikä osannut kertoa meille enempää siitä, mikä hänet oikein oli tappanut. Päätimme kuitenkin tutkia kalmojen luolan ja tehdä selvää siellä piileksivästä näkymättömästä tappajasta. Aldus jäi sieniluolaan lepäämään uskollisen Tarmo-koiransa vartioimana muiden valmistautuessa kostamaan hänen viimeisintä kuolemaansa. Thyril oli joutessaan loitsinut kaksi pikkukiveä hohtamaan pysyvästi valoa. Toinen näistä annettiin Jerkoville, jotta hän heittäisi sen luolaan, ja sen jälkeen Kadotus lohikäärmepallollaan voisi yrittää nähdä, mikä oli se hirmu, joka oli koitunut Alduksen surmaksi. 

Joukkomme etupää oli jo kulkenut troglojen luolan lävitse, kun Budweiser äkkiä käski meidän kaikkien pysähtyä ja kuunnella häntä. Olemme toki tottuneet illusionistin kummallisuuksiin, mutta tämä oli sen verran epätavallista häneltäkin, että osittain aivan pelkästä hämmästyksestä häntä toteltiin. 

Budweiser kertoi uskomattomalta tuntuvan  tarinan. Hän väitti, että olimme jo kerran käyneet luolassa sinä päivänä, ja Kadotus oli kuollut käyttäessään lohikäärmepalloaan. Sen jälkeen Zelgadis oli ampunut luolan peräseinään tulipalloja, jonka jälkeen sieltä oli tullut esiin harmaa olento. Rincewind oli  tunnistanut sen bodakiksi, hirviöksi, joka tulee elävästä ihmisestä, kun tämä joutuu liian pitkälle Abyssiin. Tämän hirviön katseen kohtaaminen tappaa, mutta Jerkov, Zorbas ja Brünhilde olivat saaneet hakattua sen hengiltä suojaten silmiään siltä ja välttäen katsomasta siihen suoraan. Sen jälkeen Kadotusta oli yritetty herättää henkiin tuloksettomasti, ja olimme turvautuneet Budweiserin loitsuun, jolla hän oli muuttanut todellisuutta. 

Rincewind kyseli Budweiserilta tarkemmin tapahtuneesta, ja siitä, kuinka olimme voittaneet bodakin. Hän päätti uskoa illusionistia. Muutamat muut olivat epäilevämpiä, varsinkaan Kadotus ei voinut uskoa kuolleensa. Emme kuitenkaan voineet ainakaan hävitä mitään noudattamalla Budin neuvoja ja varoitusta, joten päätimme luottaa illusionistiin. 

Etenimme, ja Jerkov heitti valoa hohtavan kiven kalmojen luolaan kuten oli sovittu. Sitten Zelgadis Budweiserin opastamana ampui luolan peräseinään tulipalloja. Silloin seinämältä ilmestyi näkyviin kammottava olento, joka muistutti harmaata lihagolemia. Jerkov, Zorbas ja Brünhilde olivat valmistautuneet, ja suojaten silmiään hirviön katseelta he kävivät sen kimppuun. Myös Zelgadis liittyi taisteluun, ja hänen miekkansa taikuus halvaannutti bodakin, jonka jälkeen se tapettiin. 

Budweiser oli sitä mieltä, että taistelu oli sujunut paremmin kuin edellisellä kerralla. Hän kertoi nyt, että luolan nurkasta löytyisi aarre, ja niin myös tapahtui, kun Budweiserin osoittamaa paikkaa mentiin tutkimaan. Lopulta Jerkovinkin oli pakko uskoa illusionistia, kun tämä osasi luetella, millaisia esineitä aarteeseen kuului. Ja se olikin melkoinen aarre: rahan, jalokivien ja arvoesineiden lisäksi siihen kuului maagisia kääröjä ja juomia, sormus, suojausrannekkeet, pieni pöllöveistos, kynttilä sekä lyhytmiekka, keihäs ja haltiakokoa oleva suomupanssari. 

Huolimatta siitä, että kaikki oli nyt sujunut hyvin, oli joukossamme varmasti monta, joiden mieltä edelleen hämmensi Budweiserin kertomus aiemmasta käynnistämme kalmojen luolassa, ja olimme jälleen saaneet muistutuksen siitä, ettei illusionistia pitänyt aliarvioida, vaikka hän usein taisteluissa vaikuttikin vähemmän tehokkaalta kuin muut maagimme. Aarteen tutkiminen kuitenkin kohensi tunnelmaa, ja jatkoimme matkaa kalmojen luolasta varsin hilpeinä selvitettyämme siellä piileksivän kuoleman aiheuttajan ja tehtyämme siitä selvää. 

Tulimme jälleen yhteen luolaan, jossa kasvoi sieniä. Siellä Brünhilden kimppuun kävi jättiläissisilisko, joka puri kääpiötä. Jerkov ja Zorbas riensivät avuksi, ja sisilisko hoideltiin nopeasti. Luolassa ei ollut mitään mielenkiintoista, mutta otimme mukaan sisiliskon lihaa ateriaa varten. 

Kuljettuamme jonkin aikaa käytävissä löysimme viidennet rautaovet, samanlaiset kuin aikaisemmatkin neljä oviparia. Tutkimme myös käytävän, jossa kaiken järjen mukaan olisi voinut johtaa kuudensille oville, mutta päättyikin kesken. Päätyseinässä oli outo juoni, joka oli jotakin kovempaa kivilajia, ja vaikutti siltä, että kaivaminen oli sen takia lopetettu. Salaovia ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. 

Hieman myöhemmin tulimme pienen kammion suulle. Kammiossa oli suuri kivipatsas, joka esitti rumaa, siivekästä demonia. Jerkov heitti huoneeseen valaisevan kiven, ja kärkipäässä olevat näkivät, että patsaan silminä oli valtavat korundit. Sen molemmin puolin olevilla messinkisillä jalustoilla oli kuparinen ase, toisella jalustalla pitkävartinen piikki- ja haarapäinen kapistus, toisella mutkateräinen miekka. 

Brünhilden, Jerkovin ja Zorbaksen seistessä vielä ovella katselemassa kaikkea tätä, kuului kumea ääni, joka puhui heille, sanoen: "Jätä eteeni yksi taikaesine, ja voit valita siitä, mitä muut ovat jättäneet." Patsaan käsiin ilmestyi nyt rauta-arkku, jonka se jäykästi kumartuen laski lattialle. Arkku avautui patsaan suoristautuessa, ja siellä näkyi erilaisia aseita ynnä muuta. Brünhilde otti yhden maagisista varsijousen vasamistaan, ja meni huoneeseen, astuen kohti arkkua. Rincewindkin oli tullut ovelle katsomaan. Kääpiön kumartuessa laskemaan vasamaa arkkuun demonipatsas äkkiä katosi, ja ilmestyi yhtä yllättäen Rincewindin selän taa oviaukkoon, sulkien Rincewindin, Brünhilden, Jerkovin ja Zorbaksen kammioon. 

Rincewind perääntyi vikkelästi Zorbaksen, Jerkovin ja Brünhilden käydessä taisteluun. Demonin takaa puolestaan hyökkäsivät Pönde ja toinen Rincewindin maagisista leijonista. Zelgadis yritti ampua magic missileitä, mutta ne eivät näyttäneet tekevän vahinkoa kividemoniin. Demoni löi kerran Brünhildeä nyrkillä ja Zorbas onnistui lyömään itseään pahasti jalkaan, mutta muuten taistelijamme olivat voitokkaita, ja kohta demonipatsas rojahti liikkumattomaksi lattialle. 

Rincewind katsoi nyt arkkua, jonka patsas oli ojentanut, mutta siinä olleet aarteet olivat enää puukeppejä, rättejä ja muuta roinaa. Patsaan silmät olivat kuitenkin edelleen tallella, ja suuret, virheettömät jalokivet olivat epäilemättä arvokkaat. Ne siis kaivettiin irti sillä välin, kun Yulduz ja Stagger jälleen kerran parantelivat haavoittuneita. 

Jonkin ajan kuluttua löysimme vielä kuudennet rautaiset pariovet. Karttamme mukaan olimme nyt tutkineet koko luolaston,  mutta seitsemänsiä ovia ei ollut löytynyt. Päätimme palata sienihuoneeseen aterioimaan ja lepäämään, sekä miettimään, kuinka toimisimme, sillä seuraavaksi meidän olisi lopulta käytävä sisään joistakin noista uhkaavista rautaovista. 

31.1.2001
22.9.6097
Lähdimme vihdoin uhmaamaan rautaovia. Menimme sienihuoneesta lähimmille oville. Ovien tarkastelu ei paljastanut minkäänlaisia lukkoja tai ansoja, ja näytti siltä, että ovien pitäisi aueta niihin kiinnitetyistä rautarenkaista vetämällä. Jerkov ja Brünhilde pistettiin töihin, mutta ovet eivät inahtaneetkaan. Thyril heitti suurennusloitsun ja niin meillä oli jättimäinen kääpiö ja jättiläiskokoinen Jerkov, mutta silti he eivät voimillaan saaneet ovia auki. Lopulta renkaisiin kiinnitettiin köydet, ja kummastakin köydestä kiskoi neljä vahvaa tyyppiä. Kerrankin nähtiin myös Rincewind ruumiillisessa työssä. Heidän kiskottuaan aikansa alkoivat ovet lopulta vastahakoisesti aueta. 

Ovet avautuivat käytävään, jonka seinät ja lattia olivat kiilloitettua punaista marmoria. Lattialla oli musta matto. Katto puolestaan oli mustaa marmoria, jossa punaiset juonet risteilivät kuin verijuovat, ja se hohti heikkoa punaista valoa. Käytävän päässä oli musta ovi, ja seinällä oli maalaus, joka esitti mustahiuksista naista veneessä myrskyävällä merellä. Rincewind suojasi silmiään, sillä koko paikka hohti voimakasta magiaa. Kadotus katsoi pallonsa avulla ansoja tai pahuutta, mutta ei nähnyt kumpaakaan. 

Päätimme käydä vilkaisemassa toistenkin ovien taa, jotta näkisimme, avautuuko kaikkien ovien takana samanlainen käytävä. Rehkimme siis auki kaikki loputkin viisi oviparia, ja löysimme keskenään täysin identtiset käytävät. Heräsi suorastaan epäilys, että kaikki ovet jonkin taikuuden kautta avautuisivatkin samaan käytävään, joten viimeisillä ovilla Zelgadis heitti käytävään kolikon ennen kuin suljimme ovet. Sitten palasimme ensimmäisenä avaamillemme oville, ja avasimme ne uudestaan (se ei käynyt yhtään helpommin toisella kertaa). Lattialla ei ollut kolikkoa, joten käytävät kaiketi olivat erillisiä. 

Uskaltauduimme nyt kokeilemaan sisempää ovea. Ensimmäisenä käytävään astui Brünhilde, ja käveli käytävän päähän mustan oven taakse (hullunkurisesti toinen jalka matolla ja toinen paljaalla marmorilattialla, mihin lie sillä pyrkinyt). Siellä hän kääntyi ja huusi muille, että käytävässä tuntui hassulta, mutta ei sen kummempaa. Kadotus seurasi nyt kääpiötä. Astuessaan kynnyksen yli hän tunsi olevansa voimakkaassa magiakentässä, joka sai hänen hiusjuurensa kihelmöimään. Mitään sen kummempaa ei kuitenkaan tapahtunut. Hän pysähtyi tarkastelemaan maalausta, ja huomasi, että siinä kuvattu vene oli samainen Shrimpkin, jolla purjehdimme ylemmässä kerroksessa. Käytävään tuli vielä Jerkov, jonka jälkeen Rincewind kehotti avaamaan sisemmän oven. Ulkopuolelle jääneet ehtivät juuri nähdä kääpiön tarttuvan sisemmän oven kahvaan ja vetävän, kun rautaiset pariovet läimähtivät äkkiä kiinni. 

Sisälle käytävään jääneet Brünhilde, Kadotus ja Jerkov näkivät kirkkaan valonvälähdyksen oven auetessa, ja sitten he olivatkin pimeässä, jota vain Jerkovin taikamiekan heikko hohde valaisi. Sen  valossa kolmikko näki olevansa epämääräisen tutun näköisessä neliöhuoneessa. Onneksi heillä oli mukanaan Brünhilde, jolla on kääpiöiden tapaan hämmästyttävän hyvä suuntavaisto maan alla ja kyky painaa mieleensä luolaston mutkia, vaikkei sinne sitten juuri muuta tunnu mahtuvankaan. Parin lyhyen harharetken jälkeen Brünhilde johdatti heidät takaisin muiden luokse. Lähestyessään he kuulivat jo kaukaa Alduksen huutelevan heidän nimiään käytävässä. 

Lähdimme testaamaan seuraavia ovia, ja tällä kertaa Aldus karttoineen tuli avuksi, jotta takaisin löytäminen olisi helpompaa. Tapahtumat toistuivat samanlaisina, lukuunottamatta sitä, että tällä kertaa porukka päätyi eri neliöhuoneeseen kuin edellisellä kerralla. Kolmansilla ovilla Thyril ehdotti, että menisimme käytävään kaikki, koska jos sisäovi sitten aukeaisikin jonnekin muualle kuin teleportiksi taas yhteen neliöhuoneeseen, joutuisi porukkamme ikävästi hajalleen. Koko porukka työntyi siis käytävään, Brünhilde avasi oven, näimme valonvälähdyksen ja olimme neliöhuoneessa. 

Tämä toistui vielä kolme kertaa. Sen jälkeen olimme käyneet avaamassa kaikki sisäovet ja joka kerran päätyneet neliöhuoneeseen. Tympääntyneinä menimme tutkimaan sitä käytävää, joka näytti siltä, kuin kaivaminen olisi lopetettu kaivajien törmättyä johonkin kovempaan kivilajiin. Salaovien etsiskely ei tuottanut tulosta. Thyril heitti sauvastaan passwallin, loitsun, joka tekee käytävän kiveen, ja vielä toisenkin samanlaisen. Sillä hän pääsi vihdoin kiviseinämän läpi - mutta paljastui, että Thyrilin tekemä käytävä johti vain viereiseen, rautaoville johtavaan käytävään. Pieleen meni siis tämäkin yritys. 

Mietimme, mitä vielä emme olleet kokeilleet, ja palasimme ensimmäisille oville. Pohdimme, voisiko ulko-ovet kiilata jollakin auki, jotta ne eivät pääsisi sulkeutumaan, kun sisäovi avattiin. Mikäli tämä oli jonkinlainen teleport-taian laukaiseva mekanismi, pitäisi meidän onnistua välttämään se. Menimme kaikki vielä kerran käytävään, ja Rincewind teki loitsun, joka loi maagisen voimakentän ovien väliin. Sen olisi pitänyt pystyä pysäyttämään lähes mitä tahansa, mutta kun sisäovi avattiin, läimähtivät ulko-ovet kiinni aivan kuin mikään ei olisi pidätellyt niitä. 

Yllättäen kuitenkaan ei tapahtunutkaan valonvälähdystä, vaan sisäovi aukesi, ja sen takana näkyi valaistu huone, joka oli pyöreä kuin pallon sisäpinta. Huone oli noin 40 jalkaa läpimitaltaan, ja sinne tuli kuusi ovea. Jokaisen oven edessä oli  parveke, jonka huoneen puolella oli puuleikkauksilla ja helmiäisellä koristeltu korkea kaide tai sermi. Huone oli ylenpalttinen. Kupolimainen katto oli ylhäältä syvänsinistä kiveä, vaaleten alaspäin ja vaihtuen vähitellen vihreäksi kiveksi, joka puolestaan tummui syvänvihreäksi kohti pohjaa. Keskellä huonetta oli vaaleanpunaisella, pyöreällä marmorijalustalla valkoisesta alabasterista tehty koroke, jolla makasi kullattuun haarniskaan puettu kaunis, mustahiuksinen nainen, sama, jonka kuva oli käytävässä olevassa taulussa. Hänen vartalonsa päällä lepäsi paljas miekka, ja mustien kiharoiden vierellä oli kullattu kypärä. Hänen yläpuolellaan katosta riippui ketjussa jalokivin koristeltu lyhty, josta tuli huoneeseen satumaista valoa. Korokkeen molemmin puolin oli hienoja mattoja ja kaksi siniposliinista vatia jalustoilla. Makaavan naisen jalkopäässä oli kristallikulho täynnä jalokiviä, ja hänen pääpuolessaan kolmijalalla oleva hopeinen suitsutusastia, josta nousi ihanalta tuoksuvaa savua. 

Emme kuitenkaan antaneet tämän ihanuuden häikäistä silmiämme. Edessämme oleva nainen oli epäilemättä vampyyri, josta runot olivat meitä varoittaneet. Rincewind katsoi korokkeella lepäävää hahmoa, ja huomasi, että naisen yllä oleva panssari sekä hänen miekkansa olivat maagisia, jälkimmäinen niin paljon, että Rincewindin silmiä alkoi vetistää. Kadotus puolestaan katsoi huoneeseen käyttäen lohikäärmepallonsa antamia voimia, ja näki, että kaunis nainen oli paha - mutta hänen lisäkseen myös miekka säteili pahuutta elävän olennon tavoin. Jäimme miettimään, miten toimisimme, kun korokkeella lepäävä hahmo alkoi venytellä kuin heräten syvästä unesta. 

Suunnitelmiin ei jäänyt aikaa. Maagimme heräsivät toimintaan, ja mättivät vampyyria kohti niitä loitsuja, joita sattuivat sillä hetkellä muistamaan. Zelgadis käytti tulilientään, ja saikin parvekkeen kaiteen roihahtamaan liekkeihin ja putoamaan hiiltyneenä alas. Siinä samassa vampyyri olikin jo edessämme. Se löi Zelgadista, joka onnistui väistämään ensimmäisen iskun, mutta ei seuraavaa. Zelgadis valahti äkkiä  kalpeaksi. Hän yritti kuitenkin lyödä vampyyria, mutta tämä oli charmannut Brünhilden, joka tuli päättäväisesti estämään Zelgadiksen yrityksiä. Taempaa Zorbas ampui pari nuolta ja Rincewind magic missileitä. Silloin vampyyri muuttui savuksi ja lähti pakoon. Näimme, kuinka se imeytyi marmoripaadessa olevaan reikään. 

Nyt oli hyvä hetki mennä vampyyrin perään, koska se oli pahasti haavoittunut. Brünhilde oli kuitenkin ongelma, koska hän seisoi päättäväisesti huoneen ovella tappara käsissään, ja ilmoitti, että kukaan ei saisi mennä vahingoittamaan vampyyria. Rincewind kokeili ensin poistaa lumousta kääpiöstä, mutta se ei onnistunut. Niinpä Rincewind pisti nenälleen maagiset aurinkolasinsa, ja vuorostaan charmasi Brünhilden. Rincewind pyysi Brünhildeä menemään vartioimaan ulompia ovia, ja lupasi, että emme tietenkään tekisi mitään pahaa vampyyrille. Tällä tavoin kääpiö saatiin väistymään vartiopaikaltaan. 

Kadotus tarkasti huoneen ansojen varalta, ja sen jälkeen Zorbas lentotossuillaan liitäen meni tutkimaan huonetta. Kadotus loikkasi marmorijalustalle, jolla olevan alabasteripaaden päällä vampyyri oli maannut. Zorbas huomasi, että alabasteripaaden pystyisi siirtämään. Hän yritti, mutta ei yksinään jaksanut. Jerkov tuli apuun, ja kahdestaan he saivat paaden siirrettyä. Sen alla oli marmorijalustassa syvennys, jossa oli pieni messinkihäkki ja platinakoruja. Thyrilkin meni huoneeseen tutkimaan, olivatko uudet löydöt maagisia. Odotetusti häkki oli maaginen, ja muistuttikin kovasti erästä aiemmin nähtyä häkkiä, jossa Otilukea oli pidetty vankina. 

Kadotus siirteli koruja taikasauvallaan, etsiskellen salaluukkua. Hän huomasikin, että syvennyksen pohjassa oli luukku, ja hänen polkaistessaan sitä jalallaan kuului ontto ääni. Kun platinahelyjä siirreltiin lisää, löytyi luukusta myös kahva. Korut ja häkki päätettiin ottaa pois tieltä. Kadotus siirsi häkkiä, jolloin sieltä äkkiä tuli ulos suuri musta möykky, josta haaroi pitkiä lonkeroita eri suuntiin. Budweiser, joka oli myös tullut huoneeseen, yritti heittää siihen loitsua, mutta mitään ei tapahtunut. Zorbas, Kadotus ja Thyril vetäytyivät korokkeelta kiireesti lentovälineillään, mutta Jerkov jäi korokkeelle.Kadotus ampui lonkeropalloa magic missileillä. Musta möykky yritti huitoa Jerkovia lonkeroillaan, ja Jerkov iski sitä miekallaan. Thyril yritti lähettää salaman käristämään lonkero-olion, mutta hänen loitsunsa hyytyi. Helgakin oli työntynyt joukossa eteenpäin nähdäkseen aarteet, ja ampui nyt sauvastaan magic missileitä. Budweiser yritti heittää tikkojaan, mutta ne menivät ohitse. 

Sitten Jerkov löi uudestaan miekallaan, ja lonkeromöykky räjähti. Paineaallon voimasta Jerkov putosi korokkeelta, ja olento oli ollut niin kylmä, että hänen panssarinsa oli aivan huurteessa. Stagger meni apuun. Jerkov saatiin taas jaloilleen. Muitakin tuli nyt huoneeseen, ja aarteet kasattiin talteen. Miekkaan ei koskettu, ennen kuin se oli kääritty Kadotuksen viittaan. Sen jälkeen alabasteripaasi siirrettiin kokonaan pois syvennyksen päältä ja luukku avattiin. 

Luukun alla avautui kuilu, joka johti pieneen, pyöreään kammioon. Kammiossa oli avoin arkku, jossa vampyyri makasi. Zorbas laskeutui kammioon ja löi vampyyrilta pään irti. Sen jälkeen hän irroitti panssarin, ja iski puuvaarnan vampyyrin sydämeen. Nyt Zorbaksella oli aikaa vilkaista kammiossa ympärilleen, ja hän huomasi, että seinissä oli kuusi syvennystä, joista jokaisessa oli kirja. Ne olivat kaikki erilaisia maagisia teoksia, joita lukemalla voi kasvattaa kykyjään ja taitojaan, harvinaisia ja kalliita, ja herättivät porukassa suurta mielenkiintoa. 

Meillä ei ollut öylättiä, jolla olisimme voineet estää vampyyria heräämistä uudestaan, joten jouduimme ottamaan sen mukaan saadaksemme tehtyä siitä lopullisesti selvää. Se kuitenkin aiheutti ongelman Brünhilden kanssa. Kääpiö oli jo käynyt levottomaksi vartiopaikallaan ja kuikuili huoneeseen päin, kysellen mitä muut oikein puuhasivat. Rincewind järjesti niin, että Brünhilde menisi edeltä ylös Kadotuksen kanssa, ja muut seuraisivat perässä ja hankkiutuisivat vampyyrista eroon matkalla upottamalla sen yläkerran virtaan. Keräsimme vielä huoneesta kaiken arvokkaan, mukaanlukien puuleikkauksin koristellut sermit, ja valmistauduimme lähtöön.