kepeli

Eteläinen retkikunta Pomarjiin ja Ulekiin

Aikaisemmat seikkailut Tiivistelmä:
Linnalle oli kantautunut kummallisia huhuja, että goblinit olivat ryhtyneet merirosvoiksi, ja Pomarjista oli saapunut gnome-pakolaisia Schlüssehofin alueelle. Päätimme siksi lähettää retkikunnan tutustumaan tilanteeseen Pomarjissa. Purjehdimme ensin Liikevoitolla Safetonista High Portiin, Pomarjin suurimpaan satamaan, ja saimme siellä selville, että orjakauppa oli vahvassa kasvussa. Päätimme sekaantua tähän vastenmieliseen liiketoimintaan ja aiheuttaa vähän häiriötä orjalaivureille samalla kun ottaisimme selvää tilanteesta. Kaappasimme orjalastissa olleen laivan ja vapautimme orjat, joista osa päätti tulla Schlüsselhofiin. Lisäksi tuhosimme miehistöineen toisen laivan, jossa ei ollut lastia kohtaamishetkellä. Käytyämme välillä Safetonissa täydentämässä varastojamme palasimme vielä toistamiseen High Portin vesille. Thyril ja Kadotus tuhosivat toisen tyhjillään purjehtineen orjalaivan, ja seuraavana päivänä kaappasimme ison laivan, jossa oli 120 etelästä vangittua orjaa. Vapautimme heidät, ja lähes 80 miestä päätti tulla Schlüsselhofiin, joten purjehdimme takaisin Safetoniin. Kotimatkalla Liikevoitto vaurioitui myrskyssä, mutta pääsimme kuitenkin onnellisesti perille. 

Seikkailun vaiheista tarkemmin: 
Ensimmäinen purjehdus Pomarjiin
Toinen purjehdus

Matkaan lähdettiin Schlüsselhofista 5.1.6098. Takaisin linnalle palattiin 7.3. Retkikuntaan osallistuivat: 
Nelson, Brünhilde, Filemon, Carita, Zorbas, Aldus, Liza, Thyril, Sirdis, Zelgadis, Kadotus ja Elvis

Aarteenjako