Välikohtaus Narvelissa - Purjehdus Pomarjiin - High Port - Maassa maan tavalla - Zelgadis joutuu pulaan - Liza kulkee omia polkujaan - Orjamarkkinat - Lähtö High Portista - Ensimmäinen saalis - Epäilyttävä laiva - Takaa-ajo - Taistelu orjalaivalla

Ensimmäinen purjehdus
Toinen purjehdus
5.-9.1.6098

Viikkoa Furyondyyn lähteneen retkikunnan jälkeen lähti linnaltamme myös toinen retkikunta. Tähän retkikuntaan kuului Nelson, Brünhilde, Filemon, Carita, Zorbas, Aldus, Liza, Thyril, Sirdis, Zelgadis, Kadotus ja Elvis. Retkikunnan tarkoitus oli selvittää Pomarjin ja Ulekin suunnalla olevien levottomuuksien luonnetta.

Vaikka retkikunnalla ei ollutkaan mitään varsinaista toimeksiantoa uskoimme lujasti siihen, että matkan varrella ilmaantuisi jotain josta saattaisimme myös tienata jotain. Ensimmäisen päivän kulutimme pitkälti siihen, että poikkesimme ammattitovereidemme linnalla joka oli sopivasti Narveliin vievän tien varrella. Tuolla ei tapahtunut mitään mainittavaa, mutta melko pian linnalta lähdettyämme meidät väijytti lauma koboldeja, joista ei kylläkään ollut kovin suurta harmia, mitä nyt Liza haavoittui, mikä varmasti useampien mielestä oli vain oikein hänelle. Kuitenkin noiden 28 epäonnistuneen rosvokokelaan ruumiit panivat hieman miettimään sitä kuinka naapurimme huolehtivat lähiseutujensa rauhallisudesta.

Toisena matkapäivänä saavuimme Narveliin jossa innokkaat tullimiehet koittivat keksiä jotain mistä kiskoa tulleja, mutta lopulta nämäkin antoivat periksi. Narvelissa pari öykkäriä päätti ahdistella muista hieman sivussa kulkenutta Kadotusta. Kadotus tuntui olevan vain hämmästynyt häntä retuuttavien platuun pukeutuneiden korstojen "huomionosoituksesta", mutta sekä Lizalle että Caritalle moinen oli ehdottomasti liikaa. 

Ennen kun markkinaväki edes ymmärsi mitä oli tapahtumassa valahti toinen korstoista hengettömänä maahan, sillä Liza oli tuikannut tätä ilmeisen tehokkaasti tikarillaan. Toinen korstoista tas sai muuta mietittävää kuin Kadotuksen, sillä selkäpanssaria pitkin kirskuva miekanterä on erityisen hyvä huomionherättäjä. Se että Caritan isku oli epäonnistunut ei näyttänyt miestä paljoa lohduttavan. Hän veti miekkansa esille valmistautuen ilmeisesti näyttämään miehistä ylivoimaansa kun sekä Carita että Liza iskivät häneen syvät haavat. Luultavasti vasta tässä vaiheessa urhomme ymmärsi olevansa pahoissa vaikeuksissa, ja häpeäkseen nimenomaan varsin näyttävien kaunottarien toimesta. On vaikeaa sanoa, että hämmensikö miestä se, että hän oli niinkin "haluttua" tavaraa kauniiden naisten keskuudessa, vai oliko hän vain miekkailijana tavallinen mämikoura, mutta yhdelläkään iskulla hän ei saanut naarmuakaan kohteekseen ottamaansa Lizaan, kun taas Liza lisäsi miehen haavojen lukua vielä yhdellä. Taistelua hiukan tosin tasoitti se, että Carita onnistui kompuroimaan ja viiltämään itseään varsin ikävän näköisesti. Mies olisi kuitenkin varmaankin pian kohdanut esi-isänsä, ellei Aldus olisi tullut keskelle taistelua sopertamaan jotain parannuksesta. Tuo viimeinen outous oli öykkärille liikaa, joten hän katsoi parhaimmaksi vaihtaa maisemia. 

Kadotuksen otettua kuolleen tyypin kukkaron poistuimme taistelupaikalta sillä emme välittäneet jäädä odottelemaan paikallisia järjestyksenvalvojia. Meidän ollessamme jo likimain torin toisella puolella tulikin melko varovaisen tuntuinen partio torille. Nämä kyselivät raadon lähestöllä olevilta ihmisiltä jotain ja saivat viittauksia miltei yhtä moneen suuntaan kun mitä kysymykseen vastanneita oli. Selvästikään meillä ei ollut mitään pelättävää näiden taholta joten päätimme uskaltautua yöpymään kaupungissa.

Seuraavat pari päivää sitten käytimmekin suuntaamalla kohti Safetonia, jossa laivamme piti odotella meitä. Olisimme muuten varmaankin matkustaneet maitse koko matkan Pomarjiin, mutta Förstin kuulemat huhut High Portin luona nähdyistä goblinlaivoista viittasivat siihen, että myös merellä saattaisi tapahtua meitä kiinostavia asioita.

9.5.2001 9.-17.1.6098

Saavuimme Safetoniin, kaupunkiin joka oli kuulu siitä, että laki ja järjestys ovat siellä kunniassa. Meitä ei haluttanut viipyä siellä pidempään kuin oli pakko, joten menimme suoraan satamaan. Liikevoitto ei kuitenkaan ollut vielä saapunut. Kuljeskellessamme satamassa Thyriliin melkein törmäsi luihunnäköinen mies, joka kiiruhti pieneen pullearunkoiseen kauppaalukseen. Alus vaikutti jotenkin epäilyttävältä, ja sitä paitsi haiskahti pahalta, joten painoimme sen mieleemme siltä varalta, että kohtaisimme sen vesillä. Sitten lähdimme etsiskelemään majapaikkaa. Lyhyen keskustelun jälkeen päädyimme varsin tasokkaaseen majataloon sataman lähistöllä. Zorbas tosin lähti etsimään paremmin omaan tasoonsa sopivaa seuraa paikallisista ilotaloista. 

Seuraavana aamuna merellä riehui ukkosmyrsky ja satoi rankasti. Arvellen, että Försti ei tällä säällä saisi Liikevoittoa satamaan, alistuimme kohtaloomme emmekä pistäneet nokkaamme ulos. Aamupäivällä kuitenkin Filemon ja Carita näkivät ikkunastaan tutun näköisen aluksen lähestyvän satamaa myrskyä uhmaten. Zorbas lähetti pojan viemään sanaa laivalle ja kokoonnuimme majatalon saliin odottelemaan, Zorbaksen tarjotessa rommitotia halukkaille. Jonkin ajan kuluttua Försti saapui vettä valuvana. Saatuaan rommitotin kouraansa hän tuumi, ettei meidän kannattanut yrittääkään lähteä liikkeelle siinä myräkässä. Puosu oli kuitenkin jo suorittamassa varastojen täydennyksiä Safetonista ja myrskyn hellittäessä voisimme lähteä heti liikkeelle. 

Illan tullen myrsky laantui. Yötä vasten ei ollut juuri järkeä lähteä purjehtimaan, mutta keräsimme tavaramme ja siirryimme laivaan. Seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle varhain, voimakkaan koillistuulen ajaessa pilviä taivaalla. Lähtiessämme pistimme merkille, että pullearunkoinen kauppalaiva, johon luihu ystävämme oli kiiruhtanut, oli vielä satamassa. Myrsky oli estänyt sitäkin lähtemästä. 

Ensimmäinen matkapäivä oli monille melko epämiellyttävä ankaran aallokon takia. Puolet porukasta roikuskeli vihertävinä reelingillä tai kajuuttojen ikkunoissa. Seuraavana päivänä keli ei ollut juurikaan parempi, mutta aloimme vähitellen tottua merenkäyntiin. Sivuutimme kaukaa kauppalaivan, joka oli suojautunut tuulelta ankkuroitumalla rannikolle pieneen poukamaan. Illan tullen saavutimme Wild Coastin niemen kärjen. Sää oli kuitenkin huononemassa, ja Försti halusi purjehtia keskemmälle Woolly Bayta. Se osoittautui viisaaksi varotoimeksi, sillä yön aikana varsinainen rajuilma tavoitti meidät. Koko seuraavan päivän laivamme kamppaili tuulessa ja sateessa harmaalla merellä korkeiden aaltojen huuhtoessa kantta, ja moni sortui uudelleen meritaudin kouriin. Illan tullen sade kuitenkin lakkasi ja tuuli hiukan laantui. Tummat pilvet peittivät vielä taivaan yllämme, mutta ne repeilivät jo lännessä, jossa aurinko laski verenkarvaisena mereen. 

Myrskyn jälkeen tulee kaunis sää, ja niin tälläkin kertaa. Seuraavana aamuna aurinko paistoi ja leppeä tuuli puhalsi suotuisasta suunnasta. Koska olimme myrskyssä joutuneet kauas rannikosta, päätimme purjehtia aiemmasta suunnitelmastamme poiketen suoraan etelään Pomarjin niemimaata ja High Portin kaupunkia kohden. 

Alkuiltapäivällä viidentenä matkapäivänä tähystäjä ilmoitti purjeesta näkyvissä. Myöhemmin saimme kuulla, että toinen alus oli muuttanut kurssiaan ja tuli meitä kohti. Kun mastosta puolisen tuntia sen jälkeen ilmoitettiin, että kyseessä oli sota-alus, Kadotus sai lähteä näkymättömänä vilkaisemaan laivaa. Hän palasi takaisin, ja kertoi että kyseessä oli tosiaankin sotalaiva ballistoineen. Laivan mastossa oli kuitenkin Safetonin viiri, joten meillä ei pitänyt olla sen taholta mitään pelättävää. Olimme kuitenkin valppaina, kun pari tuntia myöhemmin safetonilainen alus lopulta oli kommunikointietäisyydellä. He halusivat tietää, minne matkasimme ja mitä meillä oli lastina. Försti vastaili puolestamme, ja pääsimme jatkamaan matkaa, vaikka vaikuttikin siltä, ettei määränpäämme High Port herättänyt luottamusta Safetonin aluksessa (eikä ihme). 

Kuudentena päivänä saavuimme kolean pohjoistuulen siivittämänä Pomarjin rannikolle. Sitä seuraten jatkoimme länteen kohti High Portia. Purjehtiessamme Försti kertoili meille kaupungista. Aikanaan High Port oli ollut suuri ja kukoistava kauppakaupunki, jossa oli loistokkaita temppeleitä monille jumalille. Sitten vuorilta tuli kaikenlaisia ökköjä, jotka valtasivat vähitellen Pomarjin niemimaan. High Portin rikkaus houkutteli niitä, ja ne hyökkäsivät kaupunkiin, hävittäen sen miltei maan tasalle. Ne ihmisasukkaat, jotka eivät olleet paenneet, surmattiin tai otettiin orjiksi. Nyt kaupunkia asuttivat enimmäkseen puoliörkit, hobgoblinit, örkit ja goblinit, ja suurin osa kaupungista oli edelleen raunioina. Satama oli vilkastunut, mutta ei saavuttanut lähellekään High Portin loiston päiviä, sillä rehelliset kauppiaat karttoivat sitä. 

Satama vaikutti tosiaankin melko vilkkaalta. Siellä oli muiden laivojen lisäksi myös muutamia pullearunkoisia punapurjeisia aluksia, samantapaisia kuin olimme nähneet Safetonin satamassa. Försti valisti meitä, että ne olivat orjalaivoja. Zorbas oikopäätä ehdotti, että valtaisimme yhden niistä ja vapauttaisimme orjat. Kiisteltyämme jonkin aikaa siitä, miten toimisimme High Portissa, päätimme lopulta mennä maihin ja tutustua vähän kaupunkiin. Försti muistutti meitä, että tässä kaupungissa ei ollut minkäänlaista lakia, vaan oikeus oli sen puolella, jolla oli isompi miekka, ja meidän pitäisi käyttäytyä karskisti. 

Tallustelimme tuhoutuneen tullirakennuksen ohi, ja näimme hobgoblineita, puoliörkkejä ja ihmisiä joka puolella touhuamassa, sekä muutamia paksuihin kaapuihin vaatettautuneita olentoja, kenties päivänvaloa huonosti sietäviä örkkejä tai goblineita. Zorbas kävi kysäisemässä erään varaston vartijoilta orjakaupoista, ja sai tietää, että seuraavana päivänä olisivat viikottaiset markkinat. Liza livahti porukasta omille teilleen heti kun muiden silmä vältti. Me muut suuntasimme pois satamasta keskikaupungille. Harjoituksen vuoksi Carita pölli jonkun varomattoman ohikulkijan kukkaron kauppatorilla. Zelgadis oli kärttänyt päästä kapakkaan koko matkan, joten menimme sitten eräässä jokseenkin ehjässä talossa olevaan kapakkaan torin liepeillä. 

Kapakassa oli musikanttiryhmä, jollaista ei kai muualla näkisikään, sillä se koostui puoliörkeistä ja puolihaltioista. Elvis jäi kuuntelemaan soittajia muiden työntyessä peremmälle. Zorbas valitsi yhden looshin, jossa istui pari ilkeännäköistä heppua, ja meni haastamaan riitaa näiden kanssa käskemällä itsevaltaisesti heitä häipymään (siinä Zorbas on kyllä hyvä, täytyy myöntää). Riita syntyikin heti, sillä toinen tyypeistä nousi uhkaavasti seisomaan ja veti puukon esiin, jolloin Zorbas veti miekkansa ja pisti hänet kuoliaaksi. Jäljelle jäänyt luikki vähin äänin tiehensä, joten pöytä oli vapaa. Majatalon henkilökunta tuli siivoamaan ruumiin pois ja tarjoilija nöyrimmästi tiedusteli, mitä halusimme tilata. Asetuimme pöytään herkempien joukostamme tosin hieman ollessa hieman järkyttyneitä äskeisen väkivaltaisen välikohtauksen johdosta. Provoisoivan vähäpukeinen Kadotus istuutui Zorbaksen syliin ja ilmoitti esittävänsä tämän tyttöystävää, mikä sai Zorban ilmeen varsin muikeaksi ja taisi viedä hänen ajatuksensa kokonaan pois siitä, minkä takia olimme kapakkaan tulleet, nimittäin tietojen hankkimisesta. Saimme eteemme pari kannua olutta ja jokseenkin siedettävää viiniä sekä leipää, ja asetuimme aterioimaan. 

Zelgadis, jolla tuntuu olevan luontainen kyky hankkiutua hankaluuksiin, joista hän ei pysty itse suoriutumaan, meni baaritiskille yrittäen kysellä baarimikolta jotakin. Hänen naamavärkkinsä ei kaiketi miellyttänyt isoa ja häijyn näköistä puoliörkkiä. Emme nähneet, kuinka tappelu sai alkunsa, mutta yht'äkkiä muutamat meistä huomasivat puoliörkin lyövän Zelgadista ja haltian heittävän magic missileitä itsepuolustukseksi. Thyril aina innokkaana käyttämään loitsujaan puuttui peliin ampumalla myöskin sarjan magic missileitä puoliörkkiin. Siitä tämä kuitenkin vain vimmastui, ja löi Zelgadista niin, että haltia tuupertui lattialle. Baarimikko aneli kovaan ääneen, ettei kapakassa käytettäisi magiaa, ja örkin puolikas alkoi potkia maassa makaavaa Zelgadista. Tätä ei Brünhilde jäänyt katsomaan. Hän liukui paikaltaan pöydän päädyssä tarttuen kirveeseensä, ja selvitti välit puoliörkin kanssa. Sitten kääpiö tarttui puolitajutonta Zelgadista nutun niskasta ja kiskoi hänet takaisin pöytään. Sirdiksen parantavat loitsut saivat haltian taas jaloilleen. Baarimikko oli myöskin hermostunut meihin ja halusi henkilökunnalle hyvitystä vaivoista, kun he nyt joutuivat hoitamaan jo toisen ruumiin pois. Nelson kuitenkin huikkasi, että he voisivat pitää puoliörkin varusteet, ja se tyynnytti baarimikon. Zelgadis ei tuntunut uskoneen yhdestä kerrasta, mutta kun hän yritti lähteä uudestaan liikkeelle, Brünhilde kipakasti käski hänen istua alallaan ja näytti siltä, että jos Zelgadis ei tottelisi, hän saisi seuraavaksi itse maistaa kääpiön kirvestä. 

Olimme ehkä rakentaneet mainettamme hurjana joukkona vähän liiankin tehokkaasti, sillä tarjoilijat eivät jääneet juttelemaan Zorbaksen yrityksistä huolimatta ja muu asiakaskunta piti meihin kunnioittavaa etäisyyttä. Lopulta Zorbas joutui karistamaan Kadotuksen sylistään ja lähti itse tiskille kyselemään vähän baarimikolta asioista, Kadotuksen seuratessa hänen kannoillaan. Zorbas tiedusteli baarimikolta orjamarkkinoista ja mahdollisuudesta löytää sieltä nuoria naisia. Kun hän oli livauttanut baarimikolle jonkun kolikon, tämä kertoikin tietämänsä, mikä ei tosin ollut kovin paljoa, mutta vahvisti entisestään vaikutelmaamme siitä, että High Portissa käytiin nykyisin kukoistavaa ihmiskauppaa, ja kysyntä oli niin suuri, että orjakauppiaat ulottivat jo retkensä myös Wild Coastin rannikolle. Zorbas palasi pöytään, ja pian lähdimme takaisin laivaan, koska vaikutti siltä, ettei kapakasta ollut juuri muuta irti saatavissa. 

Liza oli tällä välin kierrellyt kaupungilla omin päin. Hän oli High Portin asukkaiden joukossa kuin kala vedessä, ja jutteli luontevasti kauppiaiden kanssa kierrellessään etsiskelemässä uusia tikareita kokoelmiinsa. Huomaamattomana liikuskellessaan Liza saattoi myös syrjästä kuunnella keskusteluja, joita ei ollut hänen korvilleen tarkoitettu. Hän vakoili paria orjakauppiasta jonkin aikaa ja kuuli näiden puhuvan lastien hakemisesta pohjoisesta päin. Liza yritti myös saada selville, missä paikallinen kilta majaili ja kuinka vahva se oli. Hän pääsikin puheisiin erään kollegansa kanssa, mutta sai järkytyksekseen kuulla, että High Portissa ei ollut lainkaan kiltaa. Pimeän alkaessa laskeutua Lizakin palasi laivaan.

Seuraavana päivänä porukkamme valmistautui aamiaisen jälkeen lähtemään orjamarkkinoille. Ainoastaan Nelson ilmoitti jäävänsä laivaan Förstin ja merimiesten kanssa, sillä hän ei halunnut olla missään tekemisissä ihmiskaupan kanssa. Me muut lähdimme kuitenkin liikkeelle tyypilliseen tapaan keskenämme kinastellen. Kun lähestyimme orjatoria, kadut alkoivat olla tungokseen asti täynnä väkeä. Torilla oli kova vilske ja meteli. Kauppiaat, jotka olivat kaikki ihmisiä, esittelivät "kauppatavaraansa", toisia ihmisiä. High Portin torilla orjia oli tarjolla koko tunnetusta maailmasta. Ostajatkin olivat enimmäkseen ihmisiä, vaikka heidän joukossaan olikin muutama välkymmän näköinen puoliörkki ja hobgoblin. Tämä vahvisti käsitystä, joka monella meistä oli jo ollutkin: High Portin todelliset herrat olivat kuitenkin ihmisiä, eivät örkkejä tai goblineita. 

Kadotus viipyi torilla vain hetken, ennen kuin ilmoitti, että hän lähtisi takaisin laivaan. Zelgadis oli jostakin syystä saanut päähänsä, että hän tekisi tällä kertaa hyvän työn ja ostaisi joukon orjia vapauttaakseen heidät. Thyril pilkkasi häntä siitä, että toimillaan hän vain tuki sitä kauppaa, jota halusimme vastustaa, mutta Zelgadis ei antanut sen häiritä itseään, vaan kierteli torilla tinkien hinnoista kauppiaiden kanssa, keräten jälkeensä yhä pitenevän jonon. Rääsyiset lapsiparat puolestaan hellyttivät Filemonin, ja hän olisikin luultavasti yrittänyt ostaa kaikki markkinoilla olleet lapset, ellei olisi ensimmäisten kolmen jälkeen tajunnut, että tehtävä oli mahdoton. Carita suhtautui hieman kummastuneesti aviomiehensä hyväntekeväisyysyrityksiin, mutta ei sanonut mitään. 

Muiden hortoillessa torilla ja suunnatessa vähitellen takaisin satamaan Zorbas hieroi kauppoja kahdesta nuoresta naisesta. Toinen oli tummapintainen, Amedion viidakoista kotoisin, ja toinen vaalea tyttö, kaiketi Wild Coastin asukkaita. Kun Zorbas palasi laivalle ostoksineen  varmaankin kaikilla (paitsi Brünhildellä) tuli ensimmäiseksi mieleen epäillä, että Zorbas oli tosiaan ostanut tytöt leikkikaluikseen. Zorbas kuitenkin kiiruhti selittämään suunnitelmansa: hän  halusi vain saada tietoja siitä, mistä ja miten orjakauppiaat hankkivat myyntiartikkelinsa. 

Koska amediotyttö ei puhunut yhteiskieltä, Nelson pyydettiin paikalle tulkkaamaan, sillä papit voivat tarvittaessa rukoilla itselleen kyvyn puhua vieraita kieliä. Zorbas aloitti kuulustelunsa vakuuttamalla, että hänen aikeensa eivät olleet likaiset, vaan hän päästäisi tytöt vapaiksi, ja nämä voisivat joko mennä omille teilleen tai saada paikan hänen palveluskunnassaan (tässä vaiheessa muutamat meistä vaihtoivat merkitseviä katseita). Vaalea pysyvästi pelästyneen oloinen tyttö, joka tosiaan oli kotoisin Wild Coastilta, kertoi nimekseen Siina. Orjakauppiaat olivat hyökänneet hänen kotikyläänsä, ja vaikutti siltä, että koko kylä oli tuhottu. Amediotyttö oli vihamielisempi, mutta suostui lopulta vastaamaan kysymyksiin. Hän ilmoitti nimekseen Pahvi. Amedion viidakoissa heimot perinteisesti kaappasivat toisiaan myytäväksi orjuuteen, ja niin Pahvikin oli päätynyt High Portiin. Hän osasi kuitenkin käyttää aseita, ja halusi kostaa orjakauppiaille. 

Kun oli selvää, etteivät Siina ja Pahvi osaisi enää kertoa enempää, Zorbas selitti muille ajatustaan: lähtisimme High Portista, mutta jäisimme pienen matkan päähän odottamaan sieltä tyhjillään saapuvia orjalaivoja. Tuhoamalla niitä voisimme tehokkaasti häiritä orjakauppaa ja tehdä haittaa Pomarjin vastenmielisten asukkaiden puuhille. Voisimme myös keskeyttää satamaan matkalla olevia kuljetuksia. Ajatus ilahdutti kovasti meitä kaikkia, ja aloimme valmistella lähtöä High Portista.
 

16.5.2001 17.-21.1.6098
Keskustelimme Zorbaksen ehdotuksesta tuhota orjakauppiaiden laivoja. Nelson huomautti järkevästi, ettemme voisi polttaa laivoja, koska savu varoittaisi muita ja saattaisi houkutella High Portin väen lähettämään isomman laivaston kimppuumme. Meidän pitäisi siis vallata ja upottaa laivat muilla keinoin. Sitten Nelson vielä moitiskeli Zorbasta ja muita orjia ostaneita siitä, että jos halusimme saada orjilta jotakin hyödyllistä tietoa, meidän olisi pitänyt ostaa niitä, jotka todennäköisimmin osaisivat kertoa haluamiamme asioita, eikä nuoria tyttöjä ja lapsia. 

Lähdimme purjehtimaan vielä samana päivänä, ja Försti oli tyytyväinen voidessaan jättää High Portin sataman taakseen, niin kuin varmaan useimmat meistäkin. Päästyämme pois sataman tuntumasta Liikevoittoa naamioitiin hieman, jotta sitä ei olisi niin helppo tunnistaa. Laiva vaihtoi nimensä Elviiraksi, ja onnenpotkuna laivalta löytyi myös musta pääkallo ja sääriluu -lippu, joka oli helppo muuttaa Pomarjin örkkien käyttämän tunnuksen näköiseksi. Lisäksi laivan perään nostettiin vielä yksi masto, ja vaaleat purjeet vaihdettiin harmaisiin. 

Iltapäivä sujui rauhallisesti. Zorbas testasi Pahvin taistelutaitoa, Sirdis meni ruumaan puhumaan vapautetuille orjille jumalastaan ja Elvis soitteli luuttuaan. Lopulta alkuillasta näimme etelästä tulossa punapurjeisen laivan. Kadotus lähti luudallaan näkymättömänä katsomaan laivaa lähempää Liikevoitto-Elviiran kääntyessä kohtauskurssille punapurjeisen aluksen kanssa. 

Kadotus palasi pian ja kertoi, että laivalla oli kolmisenkymmentä kovaksikeitetyiltä vaikuttavaa merimiestä. Förstin mielestä se oli liikaa niin pienelle alukselle, jotta paatti olisi ollut aivan oikealla asialla. Hetken tuumittuamme päätimme pyrkiä lähemmäs punapurjeista laivaa. Förstin jakaessa komentoja, joita merimiehet kiiruhtivat ääneti toteuttamaan, Liikevoitto kiisi auringonlaskun kultaaman aallokon halki, ja kuului tuskin muita ääniä kuin satunnaista purjeiden paukahtelua ja veden liplatus laivan keulassa. 

Pimeä laskeutui, mutta hiljainen takaa-ajo jatkui. Punapurjeisen laivan kannella oli jonkinlainen valo, joka helpotti sen seuraamista, ja Thyril lähetti maagisen pöllönsä suorittamaan lentotiedustelua. Niin äänettömästi oma laivamme lipui pimeässä, että olimme enää kymmenen metrin päässä punapurjeisesta laivasta, kun siellä huomattiin meidät. Toisesta laivasta alkoi kuulua mekastusta. Nelson loihti valon punapurjeisen aluksen kannelle, ja näimme siellä hurjan näköisiä kirvein ja keihäin aseistautuneita miehiä. Merimiesten valmistellessa valtaushakoja Zorbas huusi veden yli punapurjeiselle laivalle, että säästäisimme heidän nahkansa, jos he luovuttaisivat lastinsa meille. Tämä ei kuitenkaan herättänyt mitään sen suuntaisia aikeita punapurjeisen miehistössä, joten Liikevoitosta singottiin valtaushaat. Merimiesten alkaessa kiskoa pienempää alusta meitä kohti, Zorbas, Elvis ja Carita estivät nuolilla punapurjeisen laivan väkeä katkaisemasta köysiä, pudottaen useita vastapuolen tyyppejä. 

Punapurjeisen laivan tömähtäessä vasten Liikevoiton kylkeä olimme valmiina. Brünhilde ja Zelgadis hyppäsivät alas toisen laivan kannelle, ja kävivät taisteluun. Aldus, nuija kädessään, huusi: - Tehkää parannus ja antautukaa! Sitten hän liittyi taisteluun laivan kannella. 

Taistelu oli pian ohi. Carita meni myös valtaamamme aluksen kannelle tutkimaan kuolleita. Brünhilde kävi ruumassa - se oli tyhjä, mutta siellä oli raskaita rautarenkaita, epäilemättä kahleiden kiinnittämistä varten. Mitään mielenkiintoista aluksesta ei löytynyt, mutta otimme talteen rosvojen aseet ja vähät rahat, jotka jaoimme Liikevoiton miehistölle ja vapauttamillemme orjille. Keskusteltuamme jonkin aikaa siitä, mitä tekisimme laivalle, päädyimme siihen tulokseen, että se oli parasta upottaa. Brünhilde pääsi käyttämään kirvestään laivan kylkeen vesirajan alla, ja teki muutamalla iskulla valtavan vuodon. Jätimme laivan ja sillä käydyn taistelun synkät todisteet uppoamaan. 

Seuraavana päivänä tuuli oli navakampi ja kulku oli hieman kuoppaista. Luoviessamme eteenpäin näimme pohjoisesta tulossa keltapurjeisen sluupin, joka purjehti laitamyötäisessä. Kun olimme huutoetäisyydellä, kutsuimme toista laivaa ja tiedustelimme heidän määränpäätään ja lastiaan. Sluuppi oli ruokatavaralastissa matkalla High Portiin, ja annoimme sen mennä, vaikka Thyril olikin sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt kaapata kaikki High Portiin menevät laivat. Thyrilille väännettiin rautalangasta, että tarkoituksemme ei ollut kaapata ja tappaa muita kuin orjakauppiaita, mutta Thyril ei tuntunut käsittävän, mitä eroa näillä asioilla oli. 

Seuraava päivä kului rauhallisesti. Sää oli erinomainen ja nautiskelimme purjehduksesta. Liza yritti tehdä tuttavuutta Siinan ja Pahvin kanssa, samoin Zorbas, tosin erilaisin tavoittein. Liza tuntui tulevan tyttöjen kanssa juttuun Zorbasta paremmin. 

Neljäntenä päivänä sää oli edelleen kaunis ja tuuli melko heikko. Lilluimme hiljakseen eteenpäin, kun mastosta nähtiin etelästä tulossa harmaapurjeinen alus. Försti kysyi, halusimmeko tehdä sen suhteen jotakin, mutta ketään ei jaksanut kiinnostaa. Zorbas oli liian keskittynyt piirittämään Siinaa ja Thyriliä kukaan ei kuunnellut, kun hän marisi taas siitä, että meidän pitäisi tehdä selvää kaikista kohtaamistamme aluksista. Kadotus lopulta kävi vilkaisemassa harmaapurjeista alusta, mutta siinä ei tuntunut olevan mitään epäilyttävää, joten annoimme sen mennä menojaan. 

Nelson yritti jutella Pahvin ja muiden orjien kanssa ja kysellä heiltä laivoista, joilla heidät oli tuotu High Portiin. Useimmat eivät osanneet kertoa mitään hyödyllistä, mutta pari miehistä muisteli, että heidät kuljettaneessa laivassa oli ollut punaiset purjeet. Se vahvisti entuudestaan epäilyksiämme siitä, että punaiset purjeet olivat High Portin vesillä jonkinlainen orjakauppiaiden tunnus. 

Myöhemmin samana päivänä tähystäjä näki pohjoisesta tulossa kolmimastoisen vaaleapurjeisen laivan, ja Kadotus lähti jälleen katsomaan lähempää. Kun Kadotus palasi kertomaan, että se oli Safetonin lipun alla purjehtiva sota-alus, vedimme kiireesti Pomarjin örkkilipun alas mastosta. 

Illan tullen näimme vielä yhden pohjoisesta päin tulevan aluksen, jonka purjeet näyttivät hailakan punertavilta ilta-auringon valossa. Kadotus lähti taas vilkaisemaan. Kauempaa katsoen se näytti aivan tavalliselta kauppalaivalta, mutta Kadotus meni kuitenkin lähemmäs tutkimaan. Laiva haiskahti hänen mielestään jotenkin epämiellyttävältä. Pysytellen lähellä laivaa Kadotus yritti katsella tarkemmin ja kuunnella mitä merimiehet puhuivat. Hän ei saanut mitään hyödyllistä tietoonsa, mutta laiva vaikutti hänestä epäilyttävältä. Muiden tavalliseen tapaan kiistellessä siitä, mitä tekisimme laivan suhteen, Zorbas pyysi Förstiä ottamaan kohtaamiskurssin. 

Auringon laskiessa olimme lähestyneet toista laivaa sen verran, että se oli jo näkyvissä kanneltakin paljaalla silmällä. Sitten pimeys laskeutui ja nielaisi saaliimme. Hetken tyrmistyksen jälkeen tajuttiin Thyrilin pöllö lähettää etsimään, ja tunnin kuluttua se löysikin takaa-ajamamme laivan. Se oli muuttanut suuntaansa, joten korjasimme omaa kurssiamme ja pöllö lähetettiin uudestaan matkaan. Tällä tavoin takaa-ajoa jatkettiin läpi yön. Useimmat meistä menivät jossakin vaiheessa nukkumaan, mutta Thyril valvoi kommunikoiden pöllönsä kanssa ja antaen Förstille ohjeita sen mukaan, mitä pöllö hänelle kertoi. 

Itäisen taivaanrannan alkaessa vaaleta olimme enää parin tunnin matkan päässä Pomarjin rannikolta, mutta olimme tavoittaneet toista laivaa hyvin. Thyril olisi halunnut pudottaa jahtaamamme aluksen tulipallolla, mutta me muut vastustimme ajatusta sekä savun vuoksi, että sen takia, että halusimme varmistautua laivan lastista ennen kuin hyökkäisimme, ja mikäli siellä olisi orjia, vapauttaa heidät. Lopulta Thyril meni (kaikkien helpotukseksi) murjottamaan yksinään. 

Takaa-ajo jatkui ja tavoitimme saalistamme. Sen perässä näkyi huolestuneen näköistä sakkia, mutta he eivät vastanneet tiedusteluumme, kun kysyimme, mitä lastia heillä oli. Meillä oli vain yksi tapa varmistautua asiasta täydellisesti ennen kuin hyökkäisimme, joten Kadotus lensi uudelleen näkymättömänä laivalle. Hän laskeutui uhkarohkeasti laivaan ja muutti itsensä laivarotaksi livahtaen ruumaan. Siellä Kadotus kohtasi juuri sen näyn, jota olimme uumoilleet: joukon kurjia ihmisparkoja kahlehdittuna, matkalla orjiksi High Portiin. Kadotus luikahti takaisin kannelle, nousi luudallaan ilmaan orjalaivan yläpuolelle ja huusi meille kovaan ääneen: - Niitähän ne! Ottakaa kiinni! 

Nyt meillä ei ollut mitään estoja noudattaa Kadotuksen kehotusta. Liikevoitto syöksähti täysin purhein eteenpäin. Zorbas ja Elvis ampuivat nuolia laivan keulasta, ja Thyril lopetti murjotuksensa siksi aikaa, että ampui sarjan magic missileitä yhteen laivan perässä näkyneistä miehistä. Muut orjalaivurit näköjään oppivat tovereidensa kohtalosta ja pysyttelivät poissa näkyvistä. Lopulta Liikevoitto kuitenkin pääsi toisen laivan rinnalle, ja entraushaat heitettiin. Aldus, Brünhilde, Zorbas ja Zelgadis loikkasivat orjalaivan kannelle Elviksen ja Caritan ampuessa nuolia ja Filemoninkin poikkeuksellisesti osallistuessa taisteluun magic missileillä. Taistelu oli raivokas mutta nopeasti ohi. Orjalaivan miehistöstä jäi henkiin vain yksi, jonka Sirdis oli jähmettänyt holdilla. Aldus pisti hänet köysiin. Liza ja Carita tulivat orjalaivaan, ja Filemon seurasi heitä. Brünhilde ja Zelgadis avasivat lastiruuman luukun, ja Lizakin seurasi heitä ruumaan. He olivat valmistautuneet vielä taisteluun, mutta ruumassa oli vain kauhistuneena tuijottavia orjia. 

Carita meni sisään laivan perässä olevasta ovesta Filemonin pysytellessä suojelevasti hänen kannoillaan. He löysivät peräsinhytin, jonka luukku oli auki, eikä peräsimenpitäjää näkynyt missään. Carita pisti päänsä ulos luukusta ja huusi yläpuolella lentävälle Kadotukselle, että yksi laivan miehistöstä oli paennut. Kadotus huomasikin pian vedessä uimarin ja hoiti tämän pois päiviltä loitsullaan. Sillä välin Filemon ja Carita tutkivat kapteenin hytin, ja löysivät arkusta vaatteita, vähän rahaa ja pienen kirjan, joka oli kirjoitettu jonkinlaisella koodikielellä. Caritalta vei kuitenkin vain hetken tulkita koodi, ja hän sai selville, että kirjassa oli kapteenin tilinpito, joka todellakin viittasi ammattimaiseen orjakauppaan. Olimme selvästi nyt saaneet haaviimme ison kalan eikä mitään alihankkijaa. Carita otti kirjan talteen, koska sen avulla voisimme saada selville orjakauppiaiden yhteyksiä Wild Coastilla. 

Sillä välin Liza, Zelgadis ja Brünhilde olivat vapauttaneet laivan ruumassa olleet orjat. Kyselimme heiltä olosuhteista, joissa heidät oli vangittu. Orjat - enimmäkseen miehiä - olivat useimmat kotoisin Wild Coastilta, ja he osasivat kertoa tulleensa ryöstetyiksi muutamasta kylästä. Kun heidät oli pakattu nyt valtaamaamme laivaan, ryöstäjät olivat jääneet vielä rannikolle. Olimme innolla menossa kurmuuttamaan ryöstäjiä, mutta Försti huomautti, että meillä oli nyt kaksi laivaa ja viimeisimmän operaatiomme seurauksena aiempaan verrattuna lähes kaksinkertainen määrä väkeä, emmekä pystyisi olemaan merellä kovin kauan, koska tarvitsimme lisää miehistöä purjehtimaan valtaamaamme laivaa ja muonavaramme loppuisivat pian. 

Tilannetta harkittuamme päätimme, että purjehtisimme pohjoiseen Safetoniin hankkimaan täydennyksiä. Nelson ehdotti, että matkalla voisimme päästää jossakin Wild Coastin rannikolla maihin ne vapautetut orjat, jotka haluaisivat yrittää palata koteihinsa. Sitten menisimme Safetoniin pestaamaan lisää miehistöä ja täydentämään ruokavarojamme, jolloin voisimme vapauttaa loput orjat ja järjestää kuljetuksen Schlüsselhofiin niille, jotka haluaisivat tulla kaupunkiimme aloittamaan uuden elämän. Sen jälkeen palaisimme High Portin vesille ja kaappaisimme muutaman aluksen lisää. Suunnitelma kuulosti erittäin hyvältä, ja kaikki kannattivat sitä.