Jesuksen tarina. 

Itsetutkiskelu on meille jokaiselle aika-ajoin tarpeellista. Kirjoitan mietteitäni ylös koska pelkään, että elämäni suunta on kadoksissa ja toivon, että itseni analysoiminen auttaisi minua sen löytämisessä. Ennen kun menen alkuun huomauttaisin vielä, että elämäni materiaalisesti niukempina aikoina suunta on näyttänyt selvältä, mutta nyt kun olen päässyt nauttimaan menestyksen tuottamista hedelmistä en tunne itseäni enää. Olen toki pyrkinyt pysymään oikealla tiellä, mutta kerta toisensa jälkeen olen huomannut, ettei sydämeni ole enää mukana toimissani.

Kouluni sekä tiedotuslehtieni ovat vain sieluni onttouden kuvastimia. Hyvät työt joita teen, eivät voi täyttää sitä tyhjyyttä jonka tunnen. Mutta mistä hakea, mistä etsiä? Palaanko seikkailujen tielle ja annan toveruuden ja jaettujen vaarojen täyttää sieluni kunnes kuvittelen, että elämälläni on sisältöä, vai etsisinkö temppeleistä tai luonnosta niin kuin toverimme Ermys? En tiedä.

On omituista, että minä olen epätoivoinen, sillä elämäni on minulle aina ollut hyvä. Kaiken minkä olen tehnyt olen tehnyt omasta valinnastani eikä elämässäni ole sellaisia virheitä joita katuisin. Synnyin 12.11.6068. Syntymäni oli hyvä tapahtuma, sillä synnyin kahden toisiaan syvästi rakastavan ihmisen yhteiseksi iloksi. Vanhempani olivat molemmat hyviä ihmisiä. Oikeudenmukaisuus ja rakkaus on seurannut minua koko lapsuuteni. Terveyteni on ollut aina hyvä, jopa niin hyvä, että monet ovat todenneet minun saaneen lahjan jumalilta. Minulla on kaksi veljeä ja sisar joita rakastan yhtä syvästi kuin vanhempianikin. Kaikki kuvani, kaikki mietteeni lapsuudestani ovat valoisia, hyviä, enkä voi muuta kuin kiittää maailmaa siitä mitä olen siltä saanut.

Muistan kuinka veljieni kanssa kisailimme kesäisellä viljapellolla, kuinka aurinko paistoi ja nauru raikui. Muistan unelmamme, kenen suuremmat kenen pienemmät. Ja vaikka hieman häpeänkin, niin olen myös ylpeä siitä, että minun unelmani olivat kaikista suurimmat. Jo nuorena olin varma, mikä olisi oleva osani tässä elämässä. Minusta olisi tuleva yksi niistä jotka työllään ja uskollaan tekisivät maailmastamme paremman paikan elää. En toki odottanut itsestäni liikoja, sillä en uskonutkaan tulevani jumalaiseksi sankariksi, vaan periaatteen mieheksi joka tekee sen mihin pystyy.

Kun vartuin valitsin tarkemmin sen tien jolla auttaisin muita ja neljätoista täytettyäni sain isäni siunauksen ja pienen matkakassan joiden oli määrä riittää lähiseudulla olevaan Plothuksen temppeliin, jonne olin päättänyt pyrkiä pappisoppiin. Mutta kohtaloni osoitti tuossa temppelissä, ettei osani ollut kulkea näiden valkokaapuisten pyhien miesten joukossa, sillä temppelin apotti osoitti minulle, että olin liian holtiton papiksi. Koska kunnioitukseni tuota pyhää miestä kohtaan oli suurta, en edes unelmoinut kiistäväni hänen tuomiotaan, vaan kysyin häneltä mikä olisi tieni, sillä tuolloin en sitä enää itse tiennyt.

Hämmästykseni oli suuri kun kuulin, että minut oli tarkoitettu valkoiseen maaginkaapuun. En ollut milloinkaan moista edes ajatellut, sillä olin kuvitellut, että magia oli vain jotain laihaa korviketta niille, joilla ei ollut jumalaa voimaa antamassa. Mutta tuolloinkaan en kiistänyt pyhän isän sanoja, vaan vain kysyin, että miten köyhän perheen poika voisi moista päämäärää tavoitella.

Ja hän opasti minua tielläni, sillä hänen korkealle arvostamansa maagi Obasi, musta iholtaan, mutta valkoinen sielultaan harkitsi oppipojan ottamista, mutta pyhän isän mukaan hän ei ollut löytänyt riittävän puhdassieluista oppilaakseen. Yhdessä pyhän isän kanssa menin tuon kaukaa etelästä kotoisin olevan miehen luo ja muutamalla sanalla pyhä isä ja maagi Obasi tekivät sopimuksen joka oli määräävä tieni.

Oppilasajastani minulla on myös pelkästään hyvää sanottavana, sillä vaikka monet pitivät mestariani hänen ihonvärinsä takia itse pahuuden ruumiillistumana, oli hän todellisuudessa hyvä ja oikeudenmukainen mies. Hänen elämänsä jatkukoot kaiken moitteen yläpuolella, niin kuin se on tähän saakka ollut. Opin paljon ja aikaa myöten minusta tuli riittävän taitava, jotta mestarini lähetti minut maailmalle jossa voisin omin toimin rakentaa elämääni.

Mestarini luota lähdettyäni matkasin paljon ja lopulta päädyin Greyhawkin suureen kaupunkiin jonka maineikkaaseen maaginkouluun menin minäkin oppimaan lisää magian taidossa. Tuolla koulussa tutustuin kahteen mieheen, jotka saivat minut liittymään seikkailijoiden epälukuiseen joukkoon. Nämä miehet olivat Thyril-haltia, mies jonka sielussa lienee paha vamma, sillä hän käyttäytyy kuin muut elolliset olisivat vain hänen harmikseen luotua saastaa, sekä Filemon joka on sivistynyt ja kohtelias aatelismies, vaikkakin hivenen heikolla tahdolla varustettu.

Thyriliin ja Filemoniin siis tutustuin koulussa, jossa opiskelimme samaan aikaan magiaa, sen vivahteita ja alemman tason loitsuja. Voi olla, etten olisi paljoa välittänyt näiden kahden seurasta, ellei minulla olisi ollut sama ongelma kuin heillä, nimittäin krooninen rahapula. Koska hyvyydellä itsellään ei elä päätin liittyä näiden, itseäni hieman kokeneempien maagien edustamaan seikkailijajoukkoon. Toki päätös ei ollut helppo, sillä tuota joukkoa johti jo hieman nimeä saanut Rincewind niminen maagi jonka kaikki "urotyöt", eivät suinkaan olleet sellaisia, että olisin itse halunnut olla niissä osallisena.

En kerro tässä sen enempää niistä urotöistä ja seikkailuista mitä kohtasimme matkoillamme, sillä väkivalta on seikkailijoiden elämän olennainen osa ja on parempi, että siitä vaietaan, sillä verestä ja kuolemasta puhuminen saastuttaa ilmaa, olivat itse teot tehty kuinka hyvässä tarkoituksessa tahansa. Toki uskon, että saimme paljon hyvää aikaan ja uskon, ettei valitsemani tie ollut väärä, mutta silti mieluummin vaikenen näistä asioista.

Nyt tätä kirjoittaessani asun Schlüsselhofin kaupungissa jonka perustimme pahalta rosvoparonilta valtaamamme linnan ympärille. Yritämme kukin omilla voimillamme ja tahdollamme kehittää tästä pienestä kaupungista parempaa paikkaa elää. Itse olen valinnut tavakseni tiedon tuomisen. Opetan perustamassani koulussa kaikille, niin rikkaille kuin köyhillekin kirjoittamista, laskemista ja lukemista sekä teen kaupunkimme ilmoituslehteä uskoen, että tieto on tie parempaan elämään. Mutta kuitenkin, sieluni on tyhjä. Matkani elämän läpi lienee vasta alkanut ja vielä on paljon vastauksia löydettävänä ennen kun saavutan pyhien tyyneyden. Mutta ajoitteaisesta epätoivostani huolimatta suuntaan katseeni luottavaisesti tulevaisuuteen, sillä lopulta hyvyys voittaa aina ja elämä ei petä niitä, jotka pyrkivät kykyjensä mukaan sitä moitteettomasti elämään.