1.

2. 3. Haamuja... 4. 5. 6.

julkaisija:

eidos ry, taidehistorian opiskelijain yhdistys

eidote. 0404

päätoimittaja:

Marjaana Pöllänen

taitto:

Tomi Summanen

kuvat:

Petra Boije

eidote. 0404

 

 

Haamuja ja huijauksia - valokuva ja okkultismi

Voiko kameralla ja filmillä vangita paljaalle silmälle näkymättömiä ilmiöitä ja olentoja? 1800-luvun loppupuolella, kun valokuvaus oli vielä lapsenkengissään, kysymystä tutkittiin antaumuksella niin tieteilijä- kuin taiteilijapiireissäkin.

Uuteen tekniikkaan kohdistettiin suuria odotuksia. Ne saivat pontta yhtäältä luonnontieteiden edistysaskeleista, kuten röntgensäteiden löytämisestä, ja toisaalta ajan muodikkaasta harrastuksesta, spiritismistä.

Pariisin Maison Européenne de la Photographien yhteistyössä Metropolitan Museumin kanssa järjestämä näyttely Le Troisième Oeil - La photographie et l’occulte (Kolmas silmä - valokuva ja okkultismi) esittelee näitä valokuvan historian hämäriä sivupolkuja.

Näyttelyssä on esillä valokuvia 1870-luvulta 1930-luvulle eli ajalta, jolloin valokuvaajien kiinnostus yliluonnollisiin ilmiöihin oli kiivaimmillaan. Kuriositeettina mukana on muutamia tuoreempiakin otoksia.

Muotokuva haamun kanssa

1800-luvun loppupuolella Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa villitsi spiritismi-innostus. Alan harrastajat kokoontuivat joukolla mystisiin sessioihin kuuntelemaan meedioiden välittämiä viestejä tuonpuoleisesta ja odottamaan esi-isien henkiä vierailulle.

Bisnesvainuiset valokuvaajat näkivät oitis tilaisuutensa tulleen. He alkoivat askarrella asiakkailleen kuvia, joissa edesmennyt isoäiti kummittelee studion nurkassa tai pumpuliset unikuvat leijailevat kuvattavan henkilön pään ympärillä. Tuplavedostuksen tekniset salaisuudet eivät auenneet maallikoille, joille valokuvat olivat vielä harvinaista herkkua.

Ensimmäisen spiritismivalokuviin erikoistuneen studion perusti William Howard Mumler Bostoniin 1860-luvun alussa. Seuraavan vuosikymmenen alussa idea rantautui Eurooppaan, kun Frederick Hudson perusti oman studionsa Lontooseen ja Édouard Isidore Buguet Pariisiin.

Haamukuvat olivat suosionsa huipulla sota-aikoina, kun ihmiset turvautuivat viimeiseen oljenkorteen saadakseen yhteyden kuolleisiin tai kadonneisiin omaisiinsa. Yhdysvalloissa kuvia tehtailtiin sisällissodan aikana ja Ranskassa Pariisin kommuunin (1870) myllerryksissä. Ensimmäinen maailmansota aiheutti uuden kysyntäpiikin.

Kun valokuva tuli tutummaksi suurelle yleisölle, haamukuvien menekki hiipui. Studioita ravistelivat myös oikeusjutut, joissa valokuvaajille langetettiin tuomioita huijauksesta. Esimerkiksi Édouard Buguet vaihtoi valokuvaamonsa strategiaa saatuaan sakkoja. Hän ei enää väittänyt kuvia aidoiksi, vaan teki niistä puhdasta viihdettä.

Keijuja puutarhassa

Todisteista huolimatta kiivaimmat okkultismiuskovaiset pitivät pintansa. Kiehtova esimerkki ihmisen uskosta kuvan voimaan, toivosta saada yhteys yliluonnolliseen ja rakkaudesta auktoriteetteihin on Cottingleyn keijujen tapaus.

Vuonna 1917 kaksi englantilaistyttöä, 16-vuotias Elsie Wright ja hänen 10-vuotias serkkunsa Frances Griffiths, onnistuivat nappaamaan sarjan kuvia hentoisista keijuista lentelemässä Wrightien puutarhassa.

Strand Magazine -lehdessä julkaistuista keijukuvista nousi valtava mediakohu. Arvovaltaiset tahot, etunenässä Sir Arthur Conan Doyle, vakuuttivat kuvia aidoiksi. Koko totuus kuvista paljastui vasta lähes 70 vuotta myöhemmin, kun tunnonvaivojen vaivaama Griffiths paljasti tyttöjen piirtäneen keijunsa itse kartongille ja kiinnittäneen ne puihin hattuneuloilla.

Lahjomaton valokuva

Huiputtajien ohella yliluonnolliset ilmiöt vetivät puoleensa myös vakavia yrittäjiä. Spiritismistä kiinnostuneet valokuvaajat pyrkivät vangitsemaan filmille todisteita meedioiden yliluonnollisista lahjoista.

Valokuvaa hyödynnettiin esimerkiksi spiritististen istuntojen dokumentoinnissa. Näyttelyssä on esillä kummajaismainen kokoelma kuvia 1800-luvun meedioista, jotka leijuttavat pöytiä tai sylkevät harsomaista ektoplasmaa.

Jotkut valokuvaajat tekivät tiivistä yhteistyötä meedioiden kanssa ja tuottivat vakuuttavina pidettyjä todisteita heidän kyvyistään. Skeptisemmät suhtautuivat epäilevästi esimerkiksi siihen, että henget eivät hyväksyneet vierailijoiden läsnäoloa tai salamavalon käyttöä istuntojen aikana.

Hikeä vai sielua?

Mielenkiintoisia kokeiluja ovat myös kuvat, jotka pyrkivät tekemään näkyviksi kuvattavan henkilön ajatukset, unet tai peräti sielun. Kuvalevylle painetun kämmenen tai otsan ympärille leviävät oudot muodostumat tulkittiin merkeiksi meedion elämänvoimasta, vaikka asiantuntijat osoittivat niiden juontavan juurensa vain ja ainoastaan kuvausolosuhteista, kuten ihon lämpötilasta tai kuvan kehitystavasta.

Okkultistiset valokuvat herättivät kiinnostusta avantgarde-taiteilijoiden keskuudessa. 1800-1900-luvun vaihteen intellektuellit taiteilijat tutkivat innokkaasti teosofiaa ja muita eksoottisia ajatussuuntia. Niistä etsittiin virikkeitä uudenlaiseen muotokieleen, joka heijastaisi syvempää henkistä todellisuutta. Yliluonnollisia ilmiöitä esittävät valokuvat inspiroivat esimerkiksi Wassily Kandinskya kehittämään abstraktia ilmaisuaan.

Vaikka valokuvan ja okkultismin kuherruskuukausi päättyi jo viime vuosisadan alkupuolella, valokuvan maailmasta löytyy edelleen valtavirtaa kaihtavia vastarannan kiiskiä. Esimerkiksi amerikkalainen Ted Serios herätti 1960-luvulla huomiota Polaroid-kuvilla omista ajatuksistaan. Perinteen jatkajia ovat myös paranormaaleissa piireissä harrastetut aura-valokuvat.

Laura Maanavilja

seuraavalle sivulle

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

Le Troisième Oeil - La photographie et l’occulte
Maison Européenne de la Photographie, Pariisi, 6.2.2005 asti

http://www.mep-fr.org