|
Lauttasaaren eteläkärki, Sisä-Hattu.
Taimen
Legenda
Kaupungin parhaita taimenvesiä
Ensimmäiseksi taimenlegendanpuukotussarjassa päästiin
ottamaan mittaa Lauttasaaren eteläkärjestä. Hyväksi
tunnettu paikka ja nirsoakin nirsompi kala -- heittokalastuksen
aatelinen -- Taimen ovat yhdistelmä joka suorastaan huutaa
Rungimiesten testauskalustoa paikalle. Virtaukset ovat useimmiten
kohdallaan ja Lauttasaaren sillan alle oikaisee niin suuri osa
Taimenen ruokakorin sisällöstä, että edellytykset
saannille varmasti täyttyvät. Erityisesti ohuen sorakönkään
pääsaareen yhdistämä Sisä-Hatun saari
on saamapaikan maineessa - ja selvästi suosituin heittopaikka
matalan veden aikaan.
Testausolosuhteet
Testiaika: lokakuun lopulla 2002
Sää: kylmää, kova tuuli suoraan etelästä
Aika: iltapäivä 12 - 16
Vesi: Älyttömän matalalla. Snadisti jäätä
pakkautunut jo rannalle. Sisä-Hattuun kuivin jaloin. Lämpötilasta
ei mitään tietoa.
Varusteet: kolmetonninen dööri, 7' ja 10'
vavat, kelluntapuku
Vieheet: lusikka, lepo, lusikka, eli 10-30 g lusikoita, kevennettyjä,
stanssattuja, itsetehtyjä, aitoja ja kopioita sekä muutama
haukilätkä; väriskaala l-a-a-j-a; lisäksi
heitossa muutama painotettu lippa ja vaappuja
Käytetty spora:
8 päättärille Kaapelitehtaan viereen. Siitä
eteenpäin ks. muut.
Muut julkisvälineet:
HKL 65A tai 66A päätepysäkille. 100m alas uimarantaan
ja siitä edelleen maun mukaiseen heittopaikkaan (vasemmalle).
Tarvittavat luvat:
Stadilaisena riittää kaupungin lupa ("uistelu")
+ valtion kalastuksenhoitomaksu.
**
Testiarvio
Saalis: puhdas nolla. Mitä sitä nyt taimenheittelyltä
odottaisikaan. Erittäin suositeltava paikka henkisille tyhjennysharjoituksille,
dööri/heittotreeneille erityisesti vastatuuleen. Syönti
ei ole kummoinen, kävi täällä milloin tahansa.
Kalakavereita täältä kuitenkin löytää
jatkuvasti, joten jonkun täytyy saada kalaa edes kerran,
pari vuodessa. (Tilastotieteen johdantokurssi, käytännön
osuus 16 ov).
Plussaa
+ Tilat, yleensä vain muutamia kalastajia paikalla, rantaa
voi koluta rauhassa, käyttää voi myös saaren
tarjoamia kivenjärkäleitä, joilta ylettyy kauemmas
+ Extreme-tilaan pääsee yleensä jo ennen kuin vapa
on koottu
+ Vastikään avattu K-Piccolo päätepysäkin
vieressä tarjoaa evästä ja nesteytystä - eväitä
ei tarvitse raijata julkisliikenteessä.
+ Päättärin viereinen baari saalisryyppyä
ajatellen kätevä
Miinusta
- Parhaille heittopaikoille Sisä-Hattuun ei pääse
aina kuivin jaloin
- Aallonmurtajalta kalastettaessa paikallisten avantouimareitten
touhu saa epäilemään omaa mielenterveyttä
- Ilman kunnon vaatetusta näille vesille ei ole mitään
asiaa (vai olikos tämä nyt plussaa)
- Zeniläinen kalastustapa ei oikein aina iske kaikille
Loppujen lopuksi sanoisimme,
että:
Just oikea paikka Extreme-tyrskykalastukseen talven kynnyksellä,
jäättömänä talvikautena ja keväällä.
Paikassa on outoa tenhovoimaa ja taktinen sijainti kaupungin kainalossa
madaltaa kalaanlähtökynnystä.
Sisä-Hatun saaren ollessa kumisaapastelijoille
pääsemätön voi korvikkeena käyttää
länsisataman suuntaan osoittavaa aallonmurtajaa (ks. miinukset).
Taimenen ohella Larun mestat ovat siianonkijoiden suosiossa ja
siikailijat tuntuvatkin olevan jatkuvasti edellä tässä
saamapuuhassa.
Lisäksi, jos usko loppuu jo ennen Lauttasaaren
vapaakaupunkia, voi poiketa "todistetusti parhaille"
silakkaonkimestoille Larun sillan pieleen, heti siinä kasin
päättärin vieressä.
|