Akateeminen Sosialistiseura

Akateeminen Sosialistiseura ASS on kapitalismin turmioksi vehkeilevien oma järjestö. Se ei ole sitoutunut mihinkään puolueeseen.

Päämäärä

Aktivoimme ihmisiä kamppailemaan muun muassa sosialismin, maailmanrauhan, universaalin onnen ja opiskelijapalkan puolesta. Käytännössä se on tähän mennessä tarkoittanut esimerkiksi ydinajatusten hikistä mutta hauskaa etsintää opintopiireissä ja keskustelutilaisuuksissa sekä yksityisyyden murentamista kaikin puolin synnillisissä ja suosituissa bileissä.

Hurjat utopiat ydinaseettomasta maailmasta, yhteistyötä harrastavasta vasemmistosta ja autottomasta hevosin, polkupyörin ja hyppykepein kuljettavasta yliopistokampuksesta ovat ASS:ssa kuin kotonaan, mutta etusija on yhteiskunnallisten ilmiöiden historiallistavassa ja kriittisessä tutkailussa.

Iskulauseet eivät riitä

ASS:n veteraanivallankumouksellisten kohdatessa ilma sakeutuu marxismin klassikoiden ja muiden ajankohtaisten ajattelijoiden nimistä, mutta kuvia eivät he sen enempää kuin taisteluvammojaan vasta hankkivatkaan toverit kumarra. Sitäkin enemmän ASSilaisten sanavarastoon kuuluu sellaisia käsitteitä kuin banderollitalkoot, jäsenmaksut, yhteistoiminta ja ravintola. ASS on ennen kaikkea yhteiskunnallisesti toimiva järjestö.

Rintama kootaan virtuaalisesti

Nopea reagointi on mahdollista, koska tieto leviää sähköisesti. Liity sähköpostilistalle: lähetä osoitteeseen majordomo@helsinki.fi sähköpostiviesti, jonka tekstiosaan kirjoitat ainoastaan subscribe ass-lista.


Väliaikainen postiosoite: Akateeminen Sosialistiseura - Akademiska Socialistiska Samfundet, c/o Kulttuurivihkot, Lönnrotinkatu 25 A, 00180 Helsinki

Toiminta

Ihmiset

Julkaisut

Historia

Linkit