Helsingin Kaupunginmuseo
Allofoni ry

Fonetiikka oppiaineena

Foneettisen tutkimuksen luonne ja merkitys Fonetiikka tutkii kielellisen viestin välittymistä puheena. Sekä kielellisten että ei-kielellisten tekijöiden ilmenemistä tutkitaan puheen tuoton akustiikan havaitsemisen tasolla. Foneettinen tieto on tärkeänä tekijänä vieraiden kielten opiskelussa aina ääntämyksen alkeista lähtien. Tieteenalana fonetiikka on yleisen kielitieteen tavoin yleinen ja vertaileva tiede, joka pyrkii muodostamaan yleistä teoriaa kielen ja puheen suhteesta kehittämään tutkimus- ja kuvauskeinoja sekä tarjoamaan selityksiä ja sovelluksia eri aloilla. Esimerkkejä fonetiikan sovellusalueista:


Fonetiikan opintojen rakenne

Fonetiikan perusopintojen tarkoituksena on muodostaa kuva fonetiikasta tieteenalana ja antaa perusvalmiudet foneettiseen tutkimukseen. Keskeisiä aiheita ovat:


Fonetiikka osana tutkintoasi


Fonetiikka pääaineena

Jos yleinen fonetiikka on pääaineena, sivuaineiksi sopivat etenkin eri kieliaineet sekä yleinen kielitiede, fonetiikan logopedian linja ja psykologia (huomaa opiskeluoikeusrajoitukset). Tiedekunnan ulkopuolella johtavat fonetiikan liittymät audiologiaan, fysiologiaan, tiedotusoppiin ja teknisiin tieteisiin.


Fonetiikka sivuaineena

Fonetiikka sopii etenkin kieliaineiden tukiaineeksi, mutta siitä on hyötyä myös muilla puhetta käsittelevillä aloilla.


Foneetikkojen sijoittuminen työelämään

Fonetiikka pääaineenaan valmistuneita on varsin vähän. Pääasiassa foneetikot työskentelevät korkeakouluviroissa. Sijoittuminen riippuu paljon tutkinnon aineyhdistelmästä, mutta myös opiskelijan omasta aktiivisuudesta ja mielikuvituksesta. Mahdollisuuksia on paljon yliopiston ulkopuolellakin: etenkin puheteknologian jatkuvasti vilkastuvaan kehitystyöhön tarvitaan foneettista tietämystä ja osaamista. Asiantuntevaa foneetikkoa kaivataan myös monilla humanistisilla aloilla.


Miten pääsee opiskelemaan fonetiikkaa?

Uusia opiskelijoita otetaan vuosittain valintakokeiden perusteella. Katso käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat.