Japania Suomessa

”Miten” avaimena japanin kielen maailmaan

Japanissa vietetty nuoruus avaa tutkija Miika Pölkille tuoreita näkökulmia Japanin-tutkimukseen.

Miika Pölkki on syntynyt Kiotossa ja viettänyt nuoruutensa Japanissa. Nykyään hän tutkii Japanin klassista kulttuuria Helsingin yliopistolla. ”Koen olevani kaksikielinen”, Pölkki kertoo. ”Omaksi kulttuurikseni koen jonkinlaisen välimuodon puhtaasti suomalaisen ja puhtaasti japanilaisen kulttuurin väliltä.” Kahden kulttuurin välissä eläminen on synnyttänyt mahdollisuuksia, jotka näkyvät Pölkin nykyisissä Japaniin liittyvissä projekteissa. Matkalla on kuitenkin ehtinyt sattua monenlaista.

Muutto Suomeen

Suomalaista koulua Japanissa käynyt Pölkki tuli Suomeen lukion kolmannen vuosikurssin aikana osallistuakseen ylioppilaskirjoituksiin. Suomeen muuttamisen syyksi hän mainitsee uteliaisuuden: ”Tulin vieraaseen ja paljon pienempään maahan ihmettelemään, millaisesta paikasta on kyse. Vasta siinä vaiheessa oikeastaan tutustuin suomalaiseen kulttuuriin.” Ylioppilaaksi valmistuttuaan Pölkki toimi jonkin aikaa tulkkina Japaniin taidetta vieneessä yrityksessä, ja aloitti sitten opinnot Helsingin yliopistossa.

Japanin-tutkimuksen sijaan Pölkki opiskeli alkuun kirjallisuustiedettä ja teoreettista filosofiaa, koska halusi tutustua johonkin itselleen vieraaseen maailmaan ja aloittaa opinnot samalta viivalta muiden opiskelijoiden kanssa. Vaikka yleinen kirjallisuustiede tarjosi Pölkin mukaan mielenkiintoisen tulokulman länsimaiseen kulttuuripiiriin, veri veti kuitenkin Japanin-tutkimuksen puolelle ja lopulta pääaine menikin vaihtoon. Pölkki kokee, että Japanin tutkiminen on helpompaa Suomessa kuin paikan päällä, koska Japanissa tutkimus on sidoksissa tiettyyn valtajärjestelmään, ideologiaan ja yhteiskunnan hellimiin myytteihin. ”Suomessa toimiminen antaa tutkimukseen tarvittavaa perspektiiviä ja etäisyyttä”, hän toteaa.

Uusia näkökulmia Japaniin

Suomessa Miika Pölkki kokee tehtäväkseen välittää suomalaisille moniulotteisempaa kuvaa Japanista. Hänen mukaansa yleinen käsitys sulkeutuneesta japanilaisesta yhteiskunnasta, johon ulkopuolisen on hankala päästä sisään, joutaisi romukoppaan. ”En ole koskaan tuntenut, etten kuuluisi joukkoon”, tutkija kuvaa omia kokemuksiaan Japanissa. ”Olen aina kokenut toimivani aivan kuten muutkin japanilaiset.”

Asiantuntijatehtävissä toimiessaan Pölkki pyrkii kiinnittämään huomiota siihen, ettei Japania koskeva retoriikka esimerkiksi mediassa toistaisi itseään. Vanhojen stereotypioiden kierrättämisen sijaan hän kannustaa ihmisiä ajattelemaan itse – ja pitämään mielessä, että vierasta kulttuuria ei pitäisi tarkkailla omasta, ulkopuolisesta näkökulmasta käsin, vaan tulisi heittäytyä mukaan ja pyrkiä välittämään kulttuuria ikään kuin sisältäpäin. ”Samalla kun suhde Japaniin muuttuu, myös oma kulttuuri näyttäytyy uudessa valossa”, Pölkki muistuttaa.

Klassinen kulttuuri avaimena nykykulttuuriin

Tutkijana Pölkkiä kiinnostaa ennen kaikkea Japanin klassinen kulttuuri ja sen välityksellä avautuva näkökulma nykykulttuuriin ja -yhteiskuntaan. ”Klassinen kulttuuri on samalla vierasta, koska siihen ei ole pääsyä, sekä läheistä, koska se on sidoksissa nykyaikaan”, hän kuvailee. ”Kokonaiskäsityksen saavuttamista varten on pakko tutkia menneisyyttä, ja menneisyyden tutkiminen on tällöin väistämättä ajankohtaista.” Pölkkiä kiehtoo suunnattomasti myös klassinen japanin kieli: ”Se on käsittämättömän holistista ja moniaistillista, ei ainoastaan esteettisessä mielessä vaan myös sen osalta, miten asiat siinä tapahtuvat”, hän kertoo. ”Se tarjoaa yhä elinvoimaisen toisin ajattelemisen ja kokemisen maailman.”

Tutkija toivookin, että klassinen japani saataisiin yliopistolla osaksi tutkintovaatimuksia: ”Kaikkien opiskelijoiden tulisi opiskella myös klassista japania, sillä se auttaa ymmärtämään, miksi moderni kieli on sellaista kuin on.” Upeinta hänen mielestään olisi, jos Helsingin yliopistoon saataisiin perustettua alan huippututkimusyksikkö, jossa voitaisiin tutkimusten ohella laatia myös klassisten tekstien käännöksiä. Liian suppeaa erikoistumista perusopintojen tasolla Pölkki kuitenkin vastustaa, ja muistuttaa, että yliopistolla tulisi käydä läpi laajoja kokonaisuuksia.

Viimeistelyvaiheessa olevassa väitöskirjassaan Pölkki tutkii juuri klassisen japanin kiehtovaa miten-teemaa – siis sitä, kuinka maailma jäsentyy kielellä ja teksteillä. Modernille ajattelulle tyypillisen kirjailijalähtöisen näkökulman sijaan hän tarkastelee väitöksessään teksteillä luotuja todellisuuksia toimintaympäristöinä, joissa ihminen on vain yksi kokija ja toimija muiden joukossa. Uudenlaisella näkökulmalla tutkija toivoo voivansa ravistella tutkimusalaa ja sen metodeja. ”Kirjallisuuteen syventyvä ei voi olla elämättä monimaailmaista todellisuutta, ja haluaisin välittää sellaisen kokemuksen tarjoaman ilmavuuden myös muille.”

Monessa mukana

Yliopistotyön ohella Pölkki on osallistunut monenlaisiin projekteihin. Erilaisten käännöstöiden lisäksi hän on muun muassa julkaissut Heikki Valkaman kanssa japanilaista ruokakulttuuria käsittelevän teoksen, ja laatinut käsikirjoituksen Pirjo Honkasalon Tokioon sijoittuvaan dokumenttielokuvaan Ito/Seitti – Kilvoittelijan päiväkirja (2009). Projektiluontoista toimintaansa Pölkki perustelee uteliaisuudella ja elämänjanolla: ”Maailma on aivan liian mielenkiintoinen paikka, että malttaisin tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan.”

Pölkki kannustaa myös opiskelijoita tarttumaan erilaisiin tilaisuuksiin ja viemään omia ideoitaan aktiivisesti eteenpäin – siis pitämään ääntä itsestään. ”Suomessa oman osaamisen esilletuomista pidetään usein vastenmielisenä”, hän toteaa. ”Mutta eiköhän vaatimattomuuden korostaminen ole vain yltiöpäisen omapäisyyden kääntöpuoli, ja tämä taitaa kertoa enemmän asenneilmapiirin ahtaudesta kuin halusta avautua maailmalle ja muuttua sen kanssa.” Myös elinkeinoelämältä tutkija toivoisi enemmän uskallusta kokeilla. ”Yrityksissä ja hallinnossa vallitsee kuvitelma, että kaikkialla toimitaan samoin: Kun mennään ulkomaille, toimitaan englannin kielellä.” Pölkki uskoo, että kielellinen ja kulttuurinen osaaminen avaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet luoda suhdeverkostoja Japanissa ja näin saavuttaa etulyöntiasema kilpailijoihin nähden.

Pölkki muistuttaa kuitenkin, että kielitaito ei välttämättä takaa yhteisymmärrystä. ”Kieli- ja kulttuurikokemukset ovat peruuttamattoman paikallisia. Vaihdettavaa on se, mikä löytyy kaikista meistä, mutta ainutlaatuisen kokemuksen välittäminen, sen miten jokin on suodattunut läpi, on erittäin vaikeaa.” Eurooppalaisen kulttuuripiirin tapahtumien tutkimiseen soveltuvia teoreettisia malleja on turha yrittää hyödyntää itäaasialaisen kulttuuripiirin tapahtumien ymmärtämiseksi – ja päinvastoin. Tutkijan toiveena on, että väärinymmärtämisen sijaan alettaisiin puhua erilaisista ymmärtämisen tavoista. ”Ajattelussa on kyse enemmän born in translation –prosessista kuin lost in translation –valittelusta”, Pölkki toteaa. ”Ja eiköhän luovuus kumpua juuri tämänkaltaisesta toisinymmärtämisestä.”

Johannes Cairnsin ja Piia Ylitalon tekemän haastattelun ja tekstin pohjalta toimittanut Anniina Sjöblom. Haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa kirjasta Japanin kieli Suomessa (toim. Outi Smedlund ja Yukako Uemura, Maailman kulttuurien laitos, Helsinki 2010).