Japania Suomessa

Japanin asiantuntijana musiikkimaailmassa

Lapsena aloitettu Suzuki-musiikkikoulu yhdisti Reetta Näätäsen kiinnostuksen kohteet – Japanin ja musiikin.

Reetta Näätäsen kiinnostus Japania ja sen kieltä kohtaan alkoi jo pikkulapsena, kun vanhemmat ilmoittivat kolmevuotiaan Reetan Suzuki-kouluun opettelemaan pianonsoittoa. Koulussa hyödynnettiin Japanista lähtöisin olevaa, musiikin varhaiskasvatuksessa laajalti suosittua Suzuki-metodia, jossa musiikin oppimisessa pyritään hyödyntämään pienten lasten normaaleja kehitysvaiheita. ”Suzuki-metodissa on ympäri maailmaa käytössä samat kappaleet”, Reetta kertoo. Kappaleiden ja nuottien sijaan hänelle ovat kuitenkin jääneet päällimmäisenä mieleen laulujen japaninkieliset nimet, joiden kopioiminen vanhempien hämmennykseksi kiinnosti pientä tyttöä nuottien opettelua enemmän. ”Vanhemmat luulivat jo epäonnistuneensa yrityksessään saada minut musiikkiopintoihin,” Reetta muistelee. Toisin kuitenkin kävi.

Kieliopinnot käyntiin yliopistossa

Vuonna 1994 Reetta aloitti Japanin-tutkimuksen opinnot Helsingin yliopistossa. Kolme vuotta myöhemmin hän pääsi myös Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan klarinetin soittoa, ja Japani-opinnot jatkuivat lähinnä harrastuspohjalta – hitaasti, mutta varmasti. ”Viidentoista vuoden opiskelun jälkeen sain vihdoin kandidaatin paperit yliopistolta”, hän kertoo. Opintoja on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa: ”Tarra pysyy opiskelijakortissa. Kesken ei luovuteta.”

Japanin opiskelusta on ollut Reetalle hyötyä myös musiikkiopinnoissa. Opiskeltuaan pari vuotta Sibelius-Akatemiassa hän lähti kolmeksi kuukaudeksi vaihtoon Hokkaidõn saaren kasvatustieteelliseen yliopistoon. Ulkomaalaisia oli Japanin pohjoisimmalla saarella vain vähän, ja näiden oletettiin lähes poikkeuksetta olevan amerikkalaisia. ”Suhtauduin asiaan yleensä niin, että kysyin kohteliaasti japaniksi, että mitä se hello oikein tarkoittaa”, Reetta naurahtaa.

Vaikka vaihtokokemus Hokkaidõlla oli mielenkiintoinen, Reetta pitää kielitaidon kehittymisen kannalta tärkeämpänä tutustumista vaihto-ohjelman kautta Suomeen saapuneisiin japanilaisopiskelijoihin. ”Sitä kautta sain luontevasti japanilaisia kavereita”, hän kertoo, ja toteaa oppineensa puhumaan japania sujuvasti nimenomaan Sibelius-Akatemian aikoinaan. Reetan arvion mukaan hänen Suomessa hankkimansa kielitaito lähinnä hioutui Japanissa vietetyn vaihtojakson aikana. Kun kokeneelta japanin opiskelijalta kysytään vinkkejä tämän hetken opiskelijoille, hän pitää tärkeimpänä ystävystymistä ja kontaktien luomista Suomessa oleskelevien japanilaisten kanssa.

Japani ja työelämä

Tällä hetkellä Reetta on onnistuneesti yhdistänyt kaksi kiinnostuksen kohdettaan – musiikin ja kulttuuriopinnot. Japanilaisten kontaktien avulla Reetta on päässyt Japaniin konsertoimaan ja opettamaan paikallisia puhallinorkestereita. Seuraavaksi suunnitteilla on matka Okinawalle ja Sapporoon. ”Japanissa melkein jokaisessa koulussa on joku puhallinorkesterikerho, ja siellä ollaan tosi innostuneita kaikesta tarjolla olevasta ohjauksesta”, hän kertoo. ”Eihän siitä kovin paljoa tienaa, mutta pääasia on kokemusten kartuttaminen niin vieraista ihmisistä ja kulttuureista kuin pedagogisista taidoistakin.”

Kielitaitoa pääsee toisinaan käyttämään työtehtävissä myös kotimaassa – viime kesänä Reetta toimi ensimmäistä kertaa elämässään tulkkina, kun Suomeen opiskelemaan saapunut ryhmä japanilaisia kanteleensoittajia esiintyi opiskelujen lomassa kansanmusiikkifestivaaleilla.

Japanin kielen asema Suomessa

Reetta toivoo, että Suomessa alettaisiin panostaa japanin kielen opettamiseen nykyistä enemmän. Hän arvioi, että sekä kiinnostus Japania kohtaan että opiskelumahdollisuudet ovat parantuneet jonkin verran 1990-luvun alusta, jolloin ainoa realistinen vaihtoehto japanin kielen syvällisempään opiskeluun oli Helsingin yliopisto. Mutta paljon on vielä tehtävää. Huomiota tulisi Reetan mukaan kiinnittää esimerkiksi opetuksen laatuun: ”Tällä hetkellä melkein kuka tahansa voi mennä esimerkiksi työväenopistoihin opettamaan, eikä pedagogisiin valmiuksiin välttämättä kiinnitetä juurikaan huomiota”, hän summaa. ”Riittää kun osaa vähän kieltä.”

Reetan mielestä myös taiteilijoiden ja kulttuurin tuonnin lisääminen olisi omiaan kasvattamaan suomalaisten kiinnostusta Japania kohtaan. ”Ei riitä, että Japani on vain silloin tällöin pinnalla, vaan joka vuosi tarvittaisiin jotain uutta”, hän miettii. Japanin kielen merkitys tulee luultavasti tulevaisuudessa korostumaan Suomessa esimerkiksi matkailun lisääntymisen myötä. ”Myös Japanissa ollaan aidosti kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista”, Reetta muistuttaa.

Nykyisiä ja tulevia japanin opiskelijoita Reetta kannustaa paitsi luomaan kontakteja Suomessa asuvien japanilaisten kanssa, myös käyttämään mielikuvitustaan kielitaidon hyödyntämisessä. Esimerkkinä hän mainitsee itse suorittamansa lentoemäntäkoulutuksen: ”Vaikka en saanutkaan koulutuksen kautta töitä, kokemus oli todella mielenkiintoinen.”  Reetta toivoo myös, että opiskelijat eivät lannistuisi monimutkaisen kirjoitusjärjestelmän edessä, sillä kielen käyttöön arkitilanteissa ja puheessa pääsee kiinni paljon kirjoitusjärjestelmää nopeammin. Ja kun oppii hallitsemaan kielen, mahdollisuudet ovat rajattomat – kielitaitoinen maailmanmatkaaja voi päätyä vaikkapa Okinawalle orkesteria ohjaamaan.

Antti Riikosen tekemän haastattelun pohjalta toimittanut Anniina Sjöblom. Riikosen tekemä haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa kirjasta Japanin kieli Suomessa (toim. Outi Smedlund ja Yukako Uemura, Maailman kulttuurien laitos, Helsinki 2010).