Japania Suomessa

Teeseremoniaoppilaasta dosentiksi

Japanilainen teetaidekoulu, väitöskirja ja vankka asiantuntemus japanilaisesta estetiikasta – kaikki sai alkunsa eräältä japanin kurssilta vuonna 1986.

Japanilaisen estetiikan dosentti Minna Eväsoja aloitti yliopisto-opintonsa vuonna 1986 pääaineenaan indologia. Japanin kurssille opiskelija meni silkasta uteliaisuudesta. Kiinnostus lisääntyi, ja kun Itä-Aasian tutkimuksen oppiaine perustettiin vuonna 1987, Minna vaihtoi saman tien pääaineensa. ”Opintoihin kuului neljä japanin kurssia, korean ja nykykiinan peruskurssit sekä klassisen kiinan peruskurssi”, Minna muistelee. Sivuaineisiin kuului kansainvälinen politiikka ja estetiikka.

Opiskelijan mieli teki Japaniin, eikä edes vaihto-ohjelmien vähyys estänyt tätä hakeutumasta Urasenken teetaidekouluun Kiotoon vuonna 1989. Minnasta tuli järjestyksessään toinen koulun käynyt suomalainen vaihto-oppilas.

Varpaat kovilla

Teetaidekoulun kuri oli kova. Japanissa kolmisenkymmentä vuotta asunut italialais-amerikkalainen Nado-sensei piti opiskelijoille avajaisluennon, jossa käytiin läpi koulun säännöt. ”Lopuksi hän totesi, että jos säännöt eivät miellytä, ei seuraavana aamuna tarvitse tulla luennolle, ja paluulipun saa noutaa toimistosta”, Minna hymähtää.

Ennen varsinaisia teetaideopintoja opiskelijat harjoittelivat kuukauden ajan kävelemistä, istuutumista ja nousemista. ”Opettajat istuivat rivissä tatamilla ja me kävelimme heidän edessään kuin balettitunnilla”, Minna nauraa. Kun asennossa oli korjattavaa, opettaja ilmaisi sen napakalla viuhkan näpäytyksellä. Minna sai niin monta iskua varpaaseensa, että siitä irtosi kynsi. Hänen näyttäessään syntymälahjaksi saamaansa tavallista leveämpää varpaanväliään opettajalle tämä totesi ilmeettömästi: ”Teippaa isovarvas kiinni muihin varpaisiin, niin se ei harota niin sopimattomasti”.

Vuosi 1990 oli tunnetun japanilaisen teemestari Sen no Rikyūn 400-vuotisjuhlavuosi. Teetaidekoulun opiskelijat isännöivät Daitokujin temppeleissä teetilaisuuksia, joissa viikon aikana vieraili tuhansia ihmisiä. Tilaisuuksia televisioitiin ja juhlallisuudet huipentuivat Urasenkessä yksityistilaisuuksiin, joita varten oli harjoiteltu jopa puoli vuotta. ”Lisäksi Ōsakassa järjestettiin samana vuonna Hana Expo, jossa hoidimme suurelle yleisölle tarkoitettua teetilaisuutta viikon ajan”, Minna muistelee vauhdikasta vaihtovuottaan. Kotimaahan palattua jatkui opiskelu yliopistossa. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1994. Gradu käsitteli japanilaista teetaidetta chanoyu:tä.

Mahdollisuus oppia

Vuonna 1993 Minna vietti kuukauden Japanissa ja neuvotteli professori Yukihiro Kurasawan kanssa mahdollisista jatko-opinnoista tämän ohjauksessa. Professori Kurasawa on Japanissa arvostettu filosofi ja taiteiden tutkija. Viimeisenä päivänä ennen Suomeen paluuta professori vei Minnan Hiei-vuorelle, jossa he rukoilivat oppineisuuden Buddhaa. ”Palattuamme hotelille professori ojensi minulle hyväksymiskirjeen Kōben yliopistoon”, Minna hymyilee. Jatko-opinnot alkoivat Japanissa vuonna 1994.

Kurasawa-sensein lopullinen hyväksyntä oli työn takana. Vuoden ajan suomalaisopiskelija kantoi joka viikko kotiinsa muutaman 500-sivuisen japanilaisen klassikon ja etsi niistä estetiikan termiä wabi, ”karu”.  ”Klassisen kirjallisuuden kokoelmasarjaan kuului yhteensä 99 teosta plus indeksit”, Minna huokaa. Hän kirjoitti kaikki wabi-kohdat käsin vihkoonsa. Vuoden uurastuksen jälkeen hän sai pitää ensimmäisen seminaarinsa. Minnan motivaatio tuli testattua ja Kurasawa-sensei otti hänet sunnuntairyhmäänsä.

”Sunnuntaiseminaariin pääsy oli kunnia-asia”, Minna sanoo.  Seminaari alkoi yhdeltä iltapäivällä. ”Tarjoilimme toisillemme aluksi teetä, minkä jälkeen luimme kolme tuntia klassisia tekstejä. Sitten kuuntelimme ja opponoimme toistemme seminaareja. Lopuksi söimme sensein kotona illallisen ja lopetimme noin kymmeneltä illalla”, Minna muistelee päivän kulkua. Minnan mukaan professori Kurasawa vaati häneltä enemmän kuin muilta: ”Jos joku muu ei ehtinyt valmistella seminaaria, minä sain ’ylimääräisen mahdollisuuden oppia’”. Näin oppimismahdollisuuksia kertyi kerran tai kaksi kuukaudessa.

Higashino Maki, professori Kurasawan vaimo ja Minna Eväsoja vuoden 1997 toukokuussa Takaossa, Kozanjin-temppelin teehuoneen verannalla. Minna piti teehuoneessa 2 teetilaisuutta saman päivän aikana. Temppelin teehuone on vierailijoilta tavallisesti suljettu, mutta professori Kurasawan ansiosta Minna sai sen päiväksi käyttöönsä.

Työtä ja tutkimusta

Suomeen Minna palasi kolmen Japanissa vietetyn vuoden jälkeen. Hän teki väitöskirjansa Japanin-tutkimuksen oppiaineeseen vuonna 2000. ”Se onkin oppiaineen ainoa väitös, sillä Japanin-tutkimus oli itsenäinen oppiaine vain hetken aikaa”, tohtori toteaa. Minna hoiti kahdeksan kuukautta Japanin-tutkimuksen professuuria, minkä jälkeen hän lähti postdoc-tutkijaksi Takarazukan yliopistoon. ”Kurasawa-sensei oli asettunut Takarazukaan eläkkeelle jäätyään”, Minna selittää. Pestin piti kestää vuoden, mutta Japanissa hän huomasi odottavansa lasta ja joutui palaamaan puolen vuoden kuluttua kotiin. ”Nyt lapsia on jo kolme”, Minna hymyilee.

Vuonna 2007 Minna pätevöityi Japanilaisen estetiikan dosentiksi. Estetiikan oppiaineessa hän on työskennellyt ja opettanut vuodesta 2001 alkaen. Tuntiopettajana hän toimii muun muassa Helsingin ja Oulun yliopistoissa. Vuodesta 1992 lähtien Minna on opettanut Helsingin seudun kesäyliopistossa: ”Viime kesän kurssitarjontaan kuului myös teetaidekurssi.” Japanintuntija on ollut järjestämässä erilaisia Japanin liittyviä näyttelyitä: kirjoittanut näyttelytekstejä, tehnyt käännöksiä sekä toiminut oppaiden kouluttajana. ”Helsingin yliopiston taiteidentutkimuksen ja Lahden Palmenian välisen kummilaitosyhteistyön suunnittelijana tuotin kaksi Japani-aiheista aikuiskoulutuskurssia Lahteen”, hän kertoo. Viimeisen kolmen vuoden aikana Minna on panostanut pedagogisiin opintoihin, ja 60 opintopisteen kokonaisuus valmistuu keväällä 2011. Parhaillaan hän kääntää Koneen Säätiön apurahan turvin Shinichi Hisamatsun teosta Zen to Bijutsu (1976), ”Zen ja Taiteet”.

Japanilainen populaarikulttuurikaan ei ole tutkijalle vieras. Innostus syttyi kymmenisen vuotta sitten Tennispalatsin manga-näyttelyssä. ”Populaarikulttuurin tutkimus on minulle ’rakas rönsy’, joka muodostaa luonnollisen jatkumon keskiaikaisista taidemuodoista Edo-kauden kaupunkikulttuuriin ja siitä tämän päivän kulttuurin muotoihin”, dosentti summaa.

Kirsti Eskolan kirjoittaman haastattelun pohjalta toimittanut Marjo Mansikka. Eskolan tekemä haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa kirjasta Japanin kieli Suomessa (toim. Outi Smedlund ja Yukako Uemura, Maailman kulttuurien laitos, Helsinki 2010).