Itämeri - tieteestä toimintaa

Tee lahjoitus >

Helsinki Insight: Ympäristö

Hyvästi silakka?

Silakka ei osaa itkeä vaikka syytä olisi. Itämeren tila ei ole enää huono, se on hälyttävä. Peli ei kuitenkaan ole vielä menetetty.

Ratkaisun avaimen tarjoaa monitieteinen huippututkimus. Tutkimuksen merkitys korostuu entisestään etenkin nyt, kun Itämerellä ollaan siirtymässä sanoista tekoihin: mitkä toimenpiteet toimivat, miten niitä voidaan tehostaa ja mitä niiden avulla voidaan oppia Itämerestä ja ihmisestä. Tutkimusyliopistona olemme yksi Euroopan parhaista ellemme jopa paras monitieteinen yliopisto. Mutta huipputiede ei synny tyhjästä. Se vaatii huippuresurssit. Tähän tarvitsemme myös ulkopuolista rahoitusta. Voitkin tehdä todellisen sijoituksen tulevaisuuteen ja olla mukana pelastamassa niin silakkaa kuin Itämerta.

Lue lisää silakasta ja Itämeri-tutkimuksesta >>

Ajankohtaista tutkimuksessa

HENVI Science Days kokoaa tutkijat keväisin

Kevään 2012 HENVI Science Days -ympäristötutkimuspäivien abstraktikirja, joka sisältää päivien ohjelman ja esitysten abstraktit, on saatavilla verkossa >> Verkosta löytyvät myös esitysten diat >>

Vaikuttavan ympäristötutkimuksen suuntaviivoja

Helsingin yliopistolla huhtikuussa 2011 järjestetyn kansainvälisen seminaarin puhujat pohtivat sitä, mihin yhteiskunta tarvitsee ympäristötutkimusta. Lue lisää >>

Kosija tanssii ja tuoksuu

Rehevöityvä, sameaksi käyvä Itämeri on kuin savuinen disko. Komeus ja väriloisto eivät takaa kosiolla olevien kalojen menestystä, kun mahdollinen puoliso ei näe vokottelijaa kunnolla. Lue lisää kosijoiden kohtaloista >>

Esittelyssä Itämeri-asiantuntija

Jussi Lankokoski

MMT Jussi Lankoski aloitti vuoden 2011 alussa Itämeren suojelun ekonomian professorina maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnan taloustieteen laitoksella. Helsingin kaupungin viisivuotinen lahjoitusprofessuuri on ensimmäinen laatuaan. Lue lisää >>

Yhteistyössä Itämeren tutkimuksessa

Kansallinen merentutkimuksen strategia

Helsingin yliopiston itämeriasiantuntijat ovat mukana valmistelemanssa kansallista merentutkimuksen strategiaa. Lue lisää Itämeriportaalista.

Yhteistyökumppanit

Itämerihaaste

Helsingin ja Turun kaupunkien aloitteesta syntynyt haastekampanja ilmaisee huolen Itämeren tilasta ja sen kehityksestä.

Baltic Sea Actio Group

Baltic Sea Action Group'n eli Elävä Itämeri-säätiön tavoitteena on yhdistää kaikkien yhteiskunnan toimijoiden voimavarat Itämeren hyväksi. BSAG:lle voit lahjoittaa esimerkiksi ideoita tai työpanoksesi Itämeren suojelemiseksi.

Itämeritutkimusta Helsingin yliopistossa

Ympäristötutkimuksen ja -opetuksen tutkimusyksikkö HENVI.

HENVI rahoittaa ja koordinoi Helsingin yliopistossa tehtävää ympäristötutkimusta sekä edistää yhteistyötä ympäristöalan tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa. Ympäristötutkimuksen näkyvyyden parantamiseksi yksikkö järjestää muun muassatieteellisiä kuukausiseminaareja että tiedepäiviä. Lue lisää >>

Tvärminnen eläintieteellinen asema

Hankoniemellä sijaitseva Tvärminnen eläintieteellinen asema kuuluu Lammin biologisen aseman ja Kilpisjärven biologisen aseman tavoin bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan.

Asemat toimivat bio- ja muiden luonnonympäristöjä tarvitsevien tieteiden kenttäopetuksen ja -tutkimuksen tukikohtina. Asemilla tutkitaan ympäristön ja seurataan ympäristön tilaa myös vakituisesti ja talvikautena asemilla järjestetään runsaasti erilaisten yhteisöjen kursseja, seminaareja ja työpajoja. Lue lisää Tvärminnestä >>

Hankkeet

Ympäristö

Globaali hyvinvointi

Terveys

Oppimisympäristöt