Pahamaineinen Kiina herätti innostunutta keskustelua

17.1.2012

Harvoin on kuultu yhtä montaa myönteistä näkemystä Kiinasta kuin 16.1. Porthaniassa järjestetyssä paneelikeskustelussa.

Tilaisuus oli kutsuttu koolle tuoreen Kiinan oikeuden ja kiinalaisen oikeuskulttuurin keskuksen tiimoilta. Suomen yliopistojen yhteinen keskus pyrkii tukemaan oikeusvaltiokehitystä Kiinassa edistämällä pohjoismaisen ja eurooppalaisen oikeuden tunnettuutta. Laitoksen päätoimipiste on Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteydessä.

Keskustelijat iloitsivat etenkin Kiinan tuoreimmasta viisivuotissuunnitelmasta, jossa painotetaan talouskasvun sijaan ihmisten hyvinvoinnin lisäämistä oikeusturvan, sosiaaliturvan, koulutuksen ja terveydenhuollon piirissä.

Kiina katsoo pohjoismaihin

Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin kertoi Shanghain Fudanin yliopiston professorin esitelmöineen, että Kiina kokee katsoneensa liian kauan mallia kehitykseensä Yhdysvalloista, ja maa olisi nyt kiinnostunut Euroopan pohjoisosista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedeyksikön johtaja Anita Lehikoinen jatkoi, että mikäli Kiina on todella kiinnostunut ottamaan oppia pohjoismaista, tähän olisi ehdottomasti tartuttava.

– Kiinan kehittyminen esimerkiksi kestävän kehityksen alalla on meidän kaikkien etu, melkeinpä elinehto, Lehikoinen painotti.

Hän arveli, että yhteistyötä tiivistämällä olisi mahdollista edistää myös Kiinan avautumista ja tarjota maahan yhteiskuntatieteellistä osaamista.

Muita puhujia olivat korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi, Aalto-yliopiston vararehtori Heikki Mannila ja Suomen akatemian hallituksen puheenjohtaja Arto Mustajoki.

Epäilyksen siemen

Mediassa on usein kyseenalaistettu Kiinan todellinen halu soveltaa länsimaisten demokratioiden oikeusvaltiomallia. Myös Pekka Hallberg myönsi aiheelliseksi epäillä, että maassa talouskehitys menee demokraattisen kehityksen edellä. Hän kuitenkin painotti, ettei tapahtuneita parannuksia kannata vähätellä.

– Minun mielestäni Kiina on erittäin tasa-arvoisen keskustelun näyttämö, jos vain puhuu kohteliaasti, Hallberg sanoi.

Keskustelutilaisuudessa jäi lopulta vain vähän tilaa kysymyksille. Avauspuheiden jälkeen yleisöllä oli 15 minuuttia aikaa ottaa kantaa asiaan, eikä sinä aikana käyty läpi tuoreen Kiina-keskuksen näkemyksiä toisinajattelijoiden vangitsemisista ja muista tavallisista aihepiirin kipupisteistä.

Tiedote: Kiinan Oikeuden keskus perusteilla >>

Teksti: Saku Schildt
Kuva: Linda Tammisto
17.1.2012