Tulevaisuudessa metsien käyttö on kestävää ja entistä monipuolisempaa

31.8.2011

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kestävä metsänkäyttö olivat eräitä esille nousseita teemoja, kun syksyn ensimmäisessä Helsinki Insight -aamukahviseminaarissa keskusteltiin metsien käytön tulevaisuudesta.

Liiketaloudellisen metsäekonomian professori Lauri Valsta esitteli, miten metsän arvo on viimeaikoina muuttunut.

Lauri Valsta

Perjantaina 26.8. järjestetty aamukahviseminaari keräsi yhteen metsäalan ja -teollisuuden edustajia, lahjoittajia, alumneja sekä yliopiston väkeä. Keskustelua metsien käytön tulevaisuudesta käytiin asiantuntijoiden johdolla.

Ensimmäisen puheenvuoron pitänyt liiketaloudellisen metsäekonomian professori Lauri Valsta valotti tutkimuksen näkökulmia metsiin ja niiden käyttöön. Hän esitteli metsän arvon muutosta niin taloudellisesta kuin yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

– Tulevaisuudessa metsän arvoon suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttaa nuorten metsäsuhde. Suojelumyönteisyys lienee hitaasti kasvamassa, sillä nuorilla se on suurempaa kuin aikuisilla. Sen sijaan nuorten etääntyminen metsästä saattaa johtaa tulevaisuudessa omakohtaisen metsäsuhteen katoamiseen, Valsta kertoi.

Valsta korosti myös metsien roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä.

– Puutuotteiden ilmastovaikutuksilla on eroja, minkä mukaan teollisuuden tuotestrategioita voi suunnata. Puutuotteilla voi myös korvata sellaisia tuotteita, joista tulee enemmän fossiilisia päästöjä. Esimerkiksi puun käyttö talon rakennuksessa on ilmaston kannalta parempi vaihtoehto.

UPM:n metsäliiketoiminnan johtaja Risto Laaksonen puolestaan toi alustuksessaan esille metsän talouskäytön monipuolisuuden ja kestävyyden. Metsien talouskäyttö on osa ekosysteemipalveluita.

– Tulevaisuudessa on mahdollista yhdistää metsien talouskäytön eri muotoja, esimerkiksi puutuotantoa ja marjastusta, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Käsitykseen kestävästä metsätaloudesta sisältyy sekä taloudellinen että ekologinen hyöty ja arvo, Laaksonen sanoi.

– Metsän käytölle on selvästi tulevaisuutta, sillä puu on kestävän kehityksen materiaali, kiteytti seminaarin puheenjohtajana toiminut Hyytiälän metsäaseman johtaja Antti Uotila.

Keskustelua seminaarissa herättivät myös muun muassa puun tarjoamat uudet materiaaliteknologiset mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen esimerkiksi tuotekehityksessä.

Helsinki Insight -aamukahviseminaarit liittyvät varainhankintakampanjan hankkeisiin.

Teksti: Noora Happonen
Kuva: Mikko Kotola