Varainhankinnan uutiset ja tapahtumat
25.5.2012
Venäjän kirjallisuuden ystävältä testamenttilahjoitus nykykielten laitokselle
Nykykielten laitos on saanut huomattavan testamenttilahjoituksen. Lokakuussa kuollut Raija Nevanlinna on määrännyt testamentissaan asuntonsa myynnistä saatavan tuoton venäläisen kirjallisuuden ja kääntämisen tutkimukseen.
27.4.2012
Elisa ja Helsingin yliopiston norssit testaavat älypuhelinten käyttöä opetuksessa
Elisa lahjoitti tänään Helsingin normaalilyseolle ja Viikin normaalikoululle mobiililiittymät, joiden avulla oppilailla on mahdollista käyttää älypuhelimia oppimisessa. Älypuhelinten avulla muun muassa ekaluokkalaiset voivat harjoitella lukemista: luetaan opettajan lähettämä tekstiviesti, tai äänitetään ja kuunnellaan ääneen lukemista. Myös puhelinten kameraa on mahdollista hyödyntää eri tavoin opetuksessa.
9.2.2012
Vauvojen aivojen parhaaksi
Vauva-lehti ja Helsingin yliopisto keräävät varoja EEG-laitteen hankkimiseksi vauvojen teho-osastolle.
17.1.2012
Pahamaineinen Kiina herätti innostunutta keskustelua
Harvoin on kuultu yhtä montaa myönteistä näkemystä Kiinasta kuin 16.1. Porthaniassa järjestetyssä paneelikeskustelussa.
9.1.2012
Kirjat muuttavat, mutta Hintikan työ jatkuu
Professori Jaakko Hintikka on tehnyt suuren kirjalahjoituksen Helsingin yliopistolle. Rehtori Thomas Wilhelmssonin 5.1.2012 vastaanottaman lahjoituksen myötä yli 200 hyllymetriä kirjoja siirtyy tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön.
Helsingin yliopiston uutisia
- 25.5.2012 Kylmää kyytiä Helsingissä
- 24.5.2012 Vapaaehtoistoiminta kilpailukeskeisen yhteiskunnan turvavyöhykkeenä?
- 23.5.2012 Esinisäkkäät olivat kasvissyöjiä
- 22.5.2012 Vähäsuolainen meri
- 21.5.2012 Tasa-arvopalkinto yhteiskuntahistorian opiskelijoille
Helsingin yliopiston tapahtumia
- 23.5.2012-29.5.2012 Värivuosi, HYartin kevätnäyttely 2012
- 26.5.2012-30.5.2012 Tapahtuma X
- 28.5.2012 Biomedicum Helsinki Seminar
- 28.5.2012-29.5.2012 Yhdistetyt tietojenkäsittelyn päivät
- 28.5.2012 Viikki Biocenter Lecture