[Lausunnot ym.]

Parisuhdelakiin tarvitaan myös adoptio-oikeus - 15.12.2000

Jakelu:
eduskuntaryhmät
Tiedoksi:
oikeusministeriö, SYL, ylioppilaskunnat, poliittiset opiskelijajärjestöt, tiedotusvälineet

Parisuhdelakiin tarvitaan myös adoptio-oikeus

Allekirjoittaneet ylioppilaskunnat toivovat, että kauan kaivattu laki samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta hyväksyttäisiin. Suomi saataisiin vihdoin tältä osin nostettua länsimaisten sivistysvaltioiden joukkoon. Nykyinen puutteellinen lainsäädäntö rikkoo homojen ja lesbojen ihmisoikeuksia.

Lakiehdotus on vanhentunut jo syntyessään, koska siitä puuttuu adoptio-oikeus. On säälittävää, että joudumme yhä keskustelemaan yleisen asenneilmapiirin kielteisyydestä ja siitä, kiusataanko homo- tai lesboperheiden lapsia koulussa. Tällaisia lapsia on ja tulee olemaan aina, vaikka lakiin ei sisällytettäisikään adoptio-oikeutta. Näiden lasten edun mukaista on, että heidän todelliset perhesuhteensa tunnustetaan myös lain edessä. Lainsäätäjien tulisi olla suvaitsevaisuustyössäkin edelläkävijöitä. Vähintä mitä voidaan tehdä on tunnustaa olemassa oleva tilanne ja toimia lasten kannalta parhaalla tavalla.

Perheen sisäinen adoptio-oikeus ei kuitenkaan riitä. Jos haluamme kaikille kansalaisille yhtäläiset perusoikeudet ja velvollisuudet, on myös homo- ja lesbopareilla oltava sama oikeus adoptioon kuin heteropareilla tai yksittäisillä ihmisillä. Homous, lesbous tai heteroseksuaalisuus eivät vaikuta kykyyn rakastaa ja huolehtia lapsista. Adoptio-oikeuden myöntäminen perustuu jo nyt tiukkaan seulontaan vanhempien sopivuuden kartoittamiseksi. Tämä takaa sen, että adoptoitava lapsi saa aina huolehtivat vanhemmat ja hyvän kodin.

Seksuaalisen suuntautumisen ei tulisi vaikuttaa siihen, millaisin ehdoin perhe-elämää vietetään, oli kyse sitten lainsäädännöstä tai tapakulttuurista. Homoseksuaalisuuteen perustuvasta virallisesta ja epävirallisesta syrjinnästä olisi jo korkea aika luopua Suomessakin.

5.12.2000

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
Esa Perkiö, hallituksen puheenjohtaja
Ossi Heinänen, pääsihteeri

Kuopin yliopiston ylioppilaskunta
Tero Kankaanperä, hallituksen puheenjohtaja
Risto Lähteenmäki, pääsihteeri

Lapin yliopiston ylioppilaskunta
Paula Vertainen, Hallituksen puheenjohtaja
Ari Virtanen, pääsihteeri

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta
Jussi Nousiainen, hallituksen puheenjohtaja
Janne Mikkonen, pääsihteeri

lisätietoja: hallituksen jäsen Anne Hildén, p. 050-355 3707

 

kottin.jpg (1593 bytes)