HELSINGIN YLIOPISTON
YLIOPPILASKUNNAN ARKISTO

HYYn historiaa

Kertomuksia

"Piirteitä ylioppilaselämästä
parikymmentä vuotta
sitten"

JUTELLUT HEIKKI KLEMETTI

Ylioppilaslehti no. 5, 20.2.1916

2. osa

kertomuksia  edellinen  seuraava

Mutta oli muita tilaisuuksia, joissa näin naturalistista lajia olevat tunteenpurkaukset paremmin kävivät päinsä. Semmoisia olivat lukuisat akateemiset juhlat, ylioppilastalon 25-vuotisjuhla ja mitä heitä milloinkin sattui semmoisia, joihin osaanottajia kokoontui kummastakin kieliryhmästä. Näissä, virallisen puolen loputtua ja jonkun aikaa koeteltua rypälemehun voimaa, tuli usein, tekisi mieli sanoa säännöllisesti tappelu. Suurin, minkä olen Ylioppilastalolla nähnyt, sukeutui kerran oikein säännönmukaisia, antiikkisia menoja noudattaen julkisesta kaksinkamppailusta. Tämä tapahtui joko v. 1894 tai 1895. Kummallakin puolueella oli omat miehensä, jotka useissa tilaisuuksissa osoittamansa kunnostautumisen perusteella olivat saavuttaneet jonkunmoisen primusarvon voimakeinojen käytössä. Meillä oli niitä kaksi, toinen teologi, voittamaton yleistappelussa, toinen filologi, väkevin ja niinikään voittamaton, jos sai "kunnollisesti kiinni". Ruotsalaisten paras mies oli eräs jättiläismäinen, jo yliopistolliset lukunsa heittänyt ja erääseen käytännölliseen, rohkeutta ja reippautta kysyvään toimeen antautunut civis.

Virallinen juhla oli loppunut, jopa illallinenkin, jota nautittiin pitkien pöytien ääressä "kapakan" puolella, s. o. nykyisessä ruokalassa. "Bufetti" oli Aleksanterinkadun puoleisella seinämällä. Se pöytä, jossa tämänkin kirjoittaja eräitten osakuntatoverien kanssa istui, oli joksikin keskellä lattiaa, pää juhlasaliin päin. Emme olleet vielä ehtineet oikein loppuunkaan, kun kuulumaton häväistys tapahtui.

Tuo yllämainittu civis - hänellä oli ruotsalainen nimi, mutta sanottakoon häntä lyhyyden vuoksi vain esim. Pitkäseksi - Pitkänen ilmestyy yhtäkkiä avoimesta juhlasalin ovesta, astuu, pitkäsäärinen kun oli, yhdellä loikkauksella pöydän päälle marssien sen päästä päähän neniemme edessä, meidän mitä suurimmassa määrässä hämmästyessä ja nolostuessa - ja vielä takaisin saman tien. Tämä oli päänsilitys, joka olisi saanut minkä sisun hyvänsä kiehumaan. Mekin kiristelimme ajatuksissamme hampaitamme, mutta kun juhla oli vielä niin alullaan, niin ei tunnelma myöskään ollut vielä kohonnut sille asteelle, että oikopäinen kimppuun hyökkääminen olisi tullut kysymykseen. Huomasimme kyllä, ketä Pitkäsen uhmailu koski. Pöytämme "bufetin" puoleisessa päässä istui näet juuri tuo ryhmämme voimaniekka, joka jos kunnollisesti kiinni sai, niin - - -.

Voimamiehemme istuu synkkänä, eritellen tapahtuman kaikkia puolia ja lopetellen ateriaansa. Sen loppuun päästyään nousee hän paikaltaan, saa neidiltä tiskin takaa pienen ylimääräisen kestityksen ja lähtee vaatimaan Pitkästä tihutyöstään tilille.

Jännittävä hetki alkaa. Juhlasalista löydetään Pitkänen, meidän miehemme on yks kaks hänen kauluksessaan ja hurja painiskelu alkaa. Taistelijamme siirtyvät juhlasalin liukkaalla lattialla puolelta toiselle, pohjastuen vihdoin ravintolan puolelle, jossa meidän miehemme käsittämättömällä tavalla ja ympärille kerääntyneen kiihkomielisen katsojaryhmän hämmästykseksi joutuu alle.

Mikä häpeä!

Eräs nuori akateeminen kansalainen ei voi enää hillitä itseään, vaan unohtaen kaikki jo pienestä pojasta saakka oppimansa ritarillisuuden vaatimukset menee ja mäjäyttää kämmenellään aika paukauksen kiitollisimmalle kohdalle herra Pitkäsessä, juuri kun tämä parhaallaan ponnisteleikse meidän miestämme allansa kurissa pitääkseen.

Tätä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä heti paikalla on muuan sveesi taas hänen niskassaan, toinen fenno taas tämän kauluksessa ja niin alkaa yleinen temmellys. Muutamassa silmänräpäyksessä saa se aivan uhkaavan luonteen. Muuan pienikasvuinen itämaisten kielten tutkija tulee sanan täydessä merkityksessä lentäen juhlasalista ravintolan puolelle. Sveesit nakkelevat pienempiä pois tieltään. Tappelu muodostuu aika leikilliseksi; ei tiedetä enää oikein, kuka on ystävä, kuka vihamies, kaikki kun painiskelevat yhdessä mylläkässä kaatuvien tuolien ja pöytien keskellä. Missä vain osakuntain kokouksista tahi muualta tunnettua ilkeintä vihollisnaamaa nähdään, siihen kohta kämmen.

Aikansa aallottuaan alenee tappelu vähitellen itsestään ilman mitään käytännöllistä tulosta. Kukin ryhmä vetäytyy omiin nurkkiinsa iltaa jatkamaan, laulajain pannessa kummallakin puolella parastaan ja kilpaillen innostuttavien laulujen virittämisessä.

"Stå stark du ljusets riddarvaktia" ja "Hör oss Sveaa" pidimme me pahimpina ärsyttiminä.

Myöhemmin yöllä samassa juhlassa virisi sitten taistelu uudelleen ilmiliekkiin kohdistuen kuitenkin vain muutamien päämiesten keskeiseksi voimankoetukseksi. Tällöin tapahtui ehkä valtavin voimannäyte, mikä sen aikaisissa urheilukilpailuissa suoritettiin, ja muunlaisia kilpailuja ei vielä ollutkaan.

Juhlasalin perällä olevaa näyttämöä ei tähän aikaan ollut, ja oli juhlasalikin koko joukon pienempi. Sen perällä oli koroke laulukuntia ja myös tilapäisiä kuvaelmia varten, joita siihen aikaan aina juhlissa toimeenpantiin.

Mainitussa juhlassakin oli joku kuvaelma esitetty ja sen jäljeltä oli korokkeen etualan yli vielä pingoitettuna rautalankaverkko. Yllämainittu meikäläinen voimamiehemme sai nyt uudestaan virinneessä rytäkässä kerrankin, luonnollisesti taaskin Pitkäsestä, "oikein kiinni", ja niin nosti hän tuon jättiläisen ilmaan ja paiskasi kaikki voimansa kooten varemmin pöydällä pasteerailleen rauhanhäiritsijän läpi rautalankaverkon näyttämölle. Mutta Pitkänen osoitti yliluonnollista sitkeyttä ja uhmaa. Hieman outo lentomatka ei häntä näet lannistanut, vaan niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, alkaa hän pää pystyssä, käsivarret rinnalla ristissä astua näyttämöllä edestakaisin tehden tiettäväksi, että paiskatkoon hänet täältä takaisin, ken voi.

Silloin sattuu humoristinen välikohtaus. Eräs aivan matala ja pyylevä, nyttemmin jo manan majoille muuttanut runoniekka ja kansanvalistusmies astuu äkkiarvaamatta lavalle Pitkästä muka karkoittamaan. Mutta Pitkänen ei vaivaannu häneen koskemaankaan, kohottaahan vain kantapäitänsä sen verran, että se tulee hyökkääjän korkean otsan tasalle sekä painaa tähän kengänkannallaan leiman, joka pysyi siinä jossain muodossa ainakin, luulen minä, uhkarohkean ulosheittäjän kuolinpäivään saakka.

Tämä isänmaallinen juhlatilaisuus loppui muuten sillä, että Pitkänen lopultakin kannettiin miesjoukolla pitkällään "Integer vitae´tä" laulettaessa ulos sekä paiskattiin koloin kolin rappusia alas, niin että sanottiin hänen joko taittaneen jalkansa tahi ainakin muuten pahoin loukanneen itsensä rytäkässä.

-----
Toimituksen huomautus. Edellisessä jutelmassa oli painovirhepaholainen sitä mieltä, että toissaappainen Niku olisi saapunut vaaliuurnalle murtuneena, mutta se on vale. Käsikirjoitus sanoo hänestä: nuutunut.

kertomuksia  edellinen  seuraava