Päärakennuksen edessä
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Palaute Arkisto
Humanistihässäkkä
      ISSN 1459-0468  
 
  ISSN 1458-9281  
 

6.6.2014

Kuka tarvitsee käännöskirjallisuutta?

Kuva: Maija Hirvonen
– Osaavatko kaikki muka lukea englanniksi? Todella pienet lapset eivät osaa. Eivätkä kaikki aikuisetkaan, napauttaa muun muassa Nalle Puhin uuden suomennoksen tehnyt Kersti Juva. Kuva: Maija Hirvonen


Kustannusmaailmassa myrskyää. Ihmisten arki kiireineen ja informaatiotulvineen rapauttaa lukemisessa tarvittavaa keskittymiskykyä. Globalisaatio lisää englannin kielen merkitystä. Google tarjoilee automaattikäännöksiään. Vähemmästäkin kihoaa hikipisara suomentajan otsalle. Tarvitaanko suomennoksia enää?


Tätä kysymystä pohdittiin Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarissa 15.5. Seminaaria olivat järjestämässä Helsingin yliopiston Kääntämisen, tulkkauksen ja terminologian tutkijayhteisö TraST ja kustannusosakeyhtiö Tammi. Paikalle kokoontui suomentajia, kääntämisen tutkijoita, kustantajia ja lukijoita – joukkoa, joka kyllä ymmärtää suomennetun kirjallisuuden arvon.


Miksi suomennokset ovat tärkeitä?

Käännöstyön ongelma on, että se jää helposti näkymättömiin.

– Käännöstä harvemmin edes mainitaan kirjallisuuskritiikeissä. Lähinnä oikaistaan kääntäjän tekemät virheet, toteaa erityisesti saksankielisiä näytelmiä suomentanut Jukka-Pekka Pajunen.

Kuitenkin käännösten merkitys on ollut ratkaiseva suomen kirjakielen ja kirjallisuuden alkutaipaleella. Suomen kirjakieli luotiin pitkälti käännösten ja kääntämisen avulla. Esimerkiksi jo ensimmäinen suomenkielinen kirja, Mikael Agricolan 1543 ilmestynyt ABC-kiria, sisälsi myös käännöksiä uskonnollisista teksteistä.

Mutta entä nyt, kun suomen kieli on jo sivistyskieli? Kansakin on jo niin valistunutta, että osaa tehdä töitä ja tiedettä englanniksi.

– Osaavatko kaikki muka lukea englanniksi? Todella pienet lapset eivät osaa. Eivätkä kaikki aikuisetkaan, napauttaa muun muassa Nalle Puhin uuden suomennoksen tehnyt Kersti Juva.

– Sitä paitsi omalla äidinkielellä luettu teksti kolkuttelee sisintä syvemmin kuin vieraskielinen, huomauttaa ranskankielisen kirjallisuuden suomentajana ansioitunut Ville Keynäs.

Suomessa kuitenkin suositaan suomalaisia kirjailijoita. Käännösten osuus julkaistuista kaunokirjallisuuden nimekkeistä on pysytellyt noin viidesosassa jo 1930-luvulta lähtien. Tämä suomalaisen kustannustoiminnan erityispiirre on viime aikoina korostunut entisestään.

– Aiemmin käännöskirjallisuus oli enemmän muodissa. Vielä 1980-luvulla tarjottiin isoja ennakkomaksuja käännöskirjoista, muistelee Keltaista kirjastoa pitkään toimittanut Vappu Orlov.

Ville Keynäsin mielestä Suomen kirjallisuus tarvitsee edelleen myös käännöksiä.

– Jotta voisimme tuottaa tuota maailman parasta suomenkielistä kirjallisuutta, meidän täytyy pystyä keskustelemaan muun maailman kirjallisuuden kanssa.

Kuva: Maija Hirvonen
"Miksi pitää suomentaa?" -paneelikeskusteluun osallistuivat Liisa Tiittula, Jukka-Pekka Pajunen, Ville Keynäs, Kersti Juva, Tarja Härkönen ja Sampsa Peltonen. Kuva: Maija Hirvonen


Maailmankirjallisuus vai maailman kirjallisuus?

Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen professori Kaisa Koskinen näkee hänkin käännökset taiteenlajin kehittymisen kannalta tärkeinä.

– On nopeampaa kääntää maailmankirjallisuutta kuin odotella, että oma kirjallisuus synnyttää nuo samat kirjalliset elementit.

Tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa viettävän Tammen Keltaisen kirjaston panos on tässä ollut Koskisen mukaan merkittävä. Sarjassa julkaistujen teosten joukossa on esimerkiksi 28 nobelistia.

Toki Suomessa on muitakin maailmankirjallisuuden julkaisevia edistäneitä kirjasarjoja, kuten Kariston Klassikot, WSOY:n Valiokirjasto ja Tammen Suuret maailmanmenestykset.

– Sarjojen nimissä näkyy, miten niillä luodaan teoksille paikkaa. Puhumalla tehdään teoksesta klassikko. Maailmankirjallisuus syntyykin kääntämällä ja kanonisoimalla, huomauttaa Kaisa Koskinen.

Erityisesti teoksen kääntäminen uudelleen edistää sen arvoa klassikkona. Uusi käännös viestii, että vaikka käännös on vanhentunut, alkuteos on ajaton.

Tekstin vanhenemista pidetäänkin käännöstyölle ominaisena ilmiönä.  Käännös ikään kuin kuluu käytössä.

– Keskimäärin vanhan ja uuden käännöksen välillä on kulunut 11–30 vuotta eli noin sukupolven verran. Tuo väli on kuitenkin koko ajan kasvamassa, 2000-luvulla käännösten välillä on jo 44 vuotta, kertoo professori Koskinen.

Suomessa julkaistussa käännöskirjallisuudessa on Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikosen mukaan englannin kielen ylivalta.

– Pitäisikin puhua eurooppalais-amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Itse toivoisin, että myös muiden kielialueiden panos kasvaisi.

Kirjallisuus toimiikin elämyksellisenä inhimillisen tiedon välittäjänä. Lukeminen tarjoaa meille mahdollisuuden ymmärtää muitakin kulttuureita kuin omaamme.

– Me emme ole tässä maailmassa yksin. Loppujen lopuksi sitä yllättyy aina, miten vähän me maailmasta tiedämme, sanoo arabiankielistä kirjallisuutta suomentava Sampsa Peltonen.

Kuva: Maija Hirvonen


Miten kirjojen suomentamista voi tukea?

Seminaarissa pohdittiin myös, miten voimme jatkossakin saada luettavaksi laadukasta käännöskirjallisuutta. Tässä kohtaa moni suuntaa moittivan katseensa helposti kustantamoihin.

– Kustantamoita on turha haukkua. Pitää ymmärtää, että ne ovat kaupallisia yrityksiä ja myös se ohjaa niiden toimintaa. Pitääkin satsata niihin muihin rakenteisiin, toppuuttelee Ville Keynäs.

Tällaisina merkittävinä tekijöinä pidetään esimerkiksi koulua ja äidinkielen opettajia.

– Kirjat elävät puheesta. Siksi myös kirjastojen toimintaa kannattaisi tukea, että niillä olisi mahdollisuus järjestää kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia, painottaa Kersti Juva.

– Yksittäinen ihminen voi tietenkin aina ostaa kirjan, neuvoo WSOY:n kustannustoimittaja Alice Martin.

– Tai lainata sen kirjastosta, niin köyhän kääntäjän tilille kilahtaa 3 senttiä, lisää suomentaja Kristiina Rikman.

- Heli Perttula -

 

 


Uusimmat:

> Äännä kuin ranskalainen

> Käännökset pelastavat ihmishenkiä

> Lukiolaiset kisasivat kielitieteen olympialaisissa

> Kadonneen sivilisaation löytäjä

> Kuolevia kieliä pelastamassa

> Roolipelin niekat ja aarnit kääntyivät englanniksi

> Kielitiede lääketieteen apuna

> Yritysvastuun historiaan mahtuu kauneusihanteita ja ympäristöhuolia

> Kuka tarvitsee käännöskirjallisuutta?

> Fonetiikka valmistautuu "big dataan"

> Pelastamisen ja ryöväyksen rajamailla

> Hieroglyfien salat aukeavat hitaasti

> Työelämätapahtuma "Latinalainen Amerikka ja Suomi – kansainvälisiä työmahdollisuuksia"

> Reviirin laajentajat

> Englanti kansainvälistyvässä yliopistomaailmassa

> Rokkari ja räppäri Runouden valtiossa

> Matka Siperian halki yhdistää suomalaisen ja ranskalaisen kirjailijan

> Taiteen tietopankkia rakentamassa

> Rakkaudesta surrealismiin ja postikortteihin

> Varieng vannoo avoimen julkaisemisen nimeen

> Afrikkalaiset käsitteet kertovat arkielämän historiasta

> Itä-Aasian tutkimuksen monet mahdollisuudet

> Venäjän kieli saamassa uuden ilmeen

> Yliopistosta työelämään: alumnit valmensivat toisiaan Coach Cafe
-illassa

> Kääntäjän tulee olla hyvä kirjailija

> Arvoituksellinen Levänluhdan kalmisto

> Baskimaan kielitaistelu ei kaipaa terroria

> Pojat loistavat englannissa tietokonepelien ansiosta

> Voiko aboriginaalitaidetta määritellä?

> Matti Klinge – tekijä ja vaikutus

> Tavaran tarkoitus on muistaa

>>> Arkisto