Päärakennuksen edessä
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Palaute Arkisto
Humanistihässäkkä
      ISSN 1459-0468  
 
  ISSN 1458-9281  
 

15.2.2013

Taiteen tietopankkia rakentamassa

Artikkelin kirjoittaja työssään. Kuva: Anton Vanha-Majamaa
Artikkelin kirjoittaja työssään.

Taidehistorian opiskelija Anton Vanha-Majamaa osallistui Kiasman Wikimaraton-tapahtumaan ja kartutti läpi yön tietoa kokoelmista, näyttelijöistä ja taiteilijoista.


Vuonna 2001 perustettu Wikipedia on maailman suurin ja merkittävin ensyklopedia. 285 kielellä operoiva verkkoyhteisö on tuottanut helmikuuhun 2013 mennessä yli 24 miljoonaa artikkelia, joista noin kuudenneksen englanniksi. Se on maailman käytetyin viittauslähde ja sitä lukee maailmanlaajuisesti noin 365 miljoonaa käyttäjää. Sisällöntuottajia ovat käyttäjät itse: kuka tahansa voi tehdä palveluun tunnukset ja alkaa kirjoittaa artikkeleita sekä vapaasti muokata tai kommentoida vanhoja.

Nämä tiedot poimin luonnollisesti Wikipediasta.

Kiasmassa 1.–2. helmikuuta järjestetty Wikimaraton tähtäsi laajentamaan suomenkielisen Wikipedian kattavuutta erityisesti Kiasman omiin kokoelmiin, näyttelijöihin ja taiteilijoihin liittyvän materiaalin osalta. Perjantain iltapäivästä alkanut, reilun 24 tunnin rupeama tuottikin sivustolle pitkän rivin artikkeleita sellaisistakin tekijöistä, joista siellä olisi olettanut ennestään jo jotain lukevan.

Rupeama alkoi sarjalla lyhyitä asiantuntijaluentoja, joissa ääneen pääsivät Kiasman intendentti Arja Miller, Wikimedia Suomi ry:n Tommi Kovala, amanuenssi Leevi Haapala, Kiasma-teatterin vastaava tuottaja Jonna Strandberg, erikoissuunnittelija Perttu Rastas sekä tietoasiantuntija Piia Pitkänen. Luennoilla käytiin läpi yleisiä tekijänoikeusasioita, Wikipedian käyttöä sekä Kiasman oman tutkijakirjaston käyttöön liittyviä kysymyksiä.

Julkaisualustana Wikipedia on verrattoman helppo. Vaikka sen tehokas käyttö vaatii ainakin HTML-kielen alkeiden osaamista, ei aloittelevan sisällöntuottajan kannata säikähtää: selkeät ja kattavat ohjeet löytyvät helposti, ja niitä voi myös muokata mielensä mukaan. Uutta artikkelia aloittaessasi voit valita valmiin pohjan tai aloittaa tyhjältä pöydältä. Toimiva taktiikka on avata jo julkaistu, omaa silmää miellyttävä artikkeli muotoiluikkunaan ja kopioida sen koodipohja omaan käyttöönsä.

Vaikka ympäristönä Wikipedia on vapaa ja demokraattinen, vallitsee siellä tiettyjä lausuttuja tai lausumattomia sääntöjä, jotka toimintaa ohjailevat. Wikimaratonin aikana sivustoa aktiivisesti työstävät henkilöt puhuvat Wiki-jääristä, jotka vahtaavat uusia artikkeleita silmä kovana ja tarttuvat välittömästi epäkohtiin. Niitä ovat etupäässä asiavirheet, huono tai asiaton kieli ja sivustolle sopimaton tyyli – omia ajatuksiaan tai tulkintojaan sivuille ei kannata laittaa, vaan kaikkeen täytyy aina löytyä julkaistu lähde – mutta myös mielivaltaisemmat asiat, kuten se, onko artikkeli turhan lyhyt. Tällöin sille isketään välittömästi ”tynkä”-lätkä.

Oma työpiste kannatti sijoittaa sinne, missä valo oli otollisin. Oma työpiste kannatti sijoittaa sinne, missä valo oli otollisin. Kuva: Anton Vanha-Majamaa

Arvaan pian kirjoitustyöhön päästyäni, että oma artikkelini kokee saman kohtalon. Valitsen aiheekseni äärimmäisen mielenkiintoisen nuoren valokuvaajan, Iiu Susirajan, johon tutustuin ensi kerran kaksi vuotta sitten, kun Helsingin Sanomat julkaisi hänen haastattelunsa. Kuvissaan arkisena ja laittautumattomana esiintyneen Susirajan kohde on hän itse, ja kuvissa hän esiintyy usein ruoan tai jokapäiväisten käyttöesineiden kanssa.

Susirajasta on mediassa puhuttu, ja ainakin oma some-kuplani täyttyi pari vuotta sitten häneen liittyvästä keskustelusta, mutta lähteiden löytäminen Wikipedia-artikkelia varten on yllättävän haastavaa. Taiteilija ei tietääkseni ole julkaissut itse mitään, eikä hän esiinny yhdessäkään näyttelyjulkaisussa – ainakaan niissä, joita Kiasman kattavasta kirjastotietokannasta löytyy.

Päädyn lopulta käyttämään lähteinäni etupäässä kahta Susirajasta julkaistua artikkelia – toinen hesarissa, toinen YLE:n sivuilla – sekä erinäisiä verkkolähteitä. Vaikka petyn siihen, etten pääse pläärämään kirjastoa muuten kuin omaksi huvikseni, ei verkkolähteisiin tyytyminen varsinaisesti häiritse: tiedän voivani päivittää artikkelia sitä mukaa, kun Susirajasta julkaistaan uusia juttuja. Ellei joku toinen ehdi ensiksi.

Verkkolähteet ovat myös Wikipedian kannalta yhtä arvokkaita kuin painetutkin. Koska informaatio leviää yhä suuremmassa määrin Internetissä, on Wikipedia-artikkelien lähteistäkin valtaosa verkkojulkaisuja – nettisivuja, -artikkeleita tai blogeja. Verkosto, jossa lähteet-osiosta voi klikata itsensä tutustumaan aiheeseen tarkemmin tai spesifimmin, ruokkii itse itseään.

Eräässä illan keskusteluista nousee esiin mielenkiintoinen kysymys siitä, voidaanko twiittejä pitää lähdekelpoisina julkaisuina. Periaatteessa ne ovat julkaistuja tekstejä, jotka säilyvät Twitter-palvelussa ikuisesti. Uudet kommunikaation muodot erityisesti sosiaalisessa mediassa herättävät kysymyksiä siitä, mikä on kuranttia ja kelpoista lähdemateriaalia. Twiitit ovat kaikille julkisia, joten periaatteessa niillä on enemmän painoarvoa verrattuna Facebookiin, jossa julkaisujen yksityisyyttä käyttäjä voi kontrolloida ainakin näennäisen vapaasti.

Keskustelun lopputulos on jotakuinkin seuraava: twiittiä voi käyttää lähteenä silloin, kun lainataan jonkin ihmisen puheita suoraan. Sen sijaan twiittiä, jossa kerrotaan vaikkapa uudesta arkeologisesta löydöstä, ei voi käyttää lähteenä ja todisteena tämän väitteen todenperäisyydestä.

Myöskään hömpälle ei Wikipediassa ole sijaa. Juorulehtiä ei sovi käyttää lähteinä, ja eritoten henkilöitä käsittelevissä artikkeleissa tulee olla tarkkana siitä, miten kohteen yksityiselämä esitetään. Picasson värikkäistä naisseikkailuista voi kertoa yleisellä tasolla, mutta huhuilla herkuttelu siivotaan välittömästi pois wiki-aktiivien toimesta.

Yksi yö Kiasmassa ei voi opettaa kaikkea Wikipediasta, mutta kiehtovan kurkistuksen sen maailmaan ja tekijöihin se silti tarjoaa. Koska suurin osa paikallaolijoista on vasta-alkajia, voimme kollektiivisesti kummastella julkaisualustan kiemuroita ja kummastellen ihailla ihmisiä, jotka ovat omistaneet suuren lohkareen elämästään tämän sivuston kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

Illan hämärtyessä alan hiljalleen ymmärtää, mikä tässä on niin koukuttavaa. Vaikka kaiken pohjalla on faktojen arvoneutraali esittäminen, tyydyttää Wikipedia yllättäen myös kirjoittajan luovuudenkaipuuta. Se alkaa siitä, kuinka kuvavalinnoista ja layoutista lähtien pääset suunnittelemaan omaa artikkeliasi, valitsemaan lähteitä joihin viittaat ja lainauksia joita käytät, ja menee jopa niin mikrotasolle, että ilahdut, kun esikatselu-toiminnalla näet syöttämiesi HTML-koodien muuttuvan linkeiksi, tekstilaatikoiksi ja alaviitteiksi. Koodaria minusta ei tule, mutta HTML:ää voisin opetella enemmänkin.

Koska artikkeleiden näpytteleminen läpi yön on kohtuuton urakka, puhkoo yötämme erilaiset aktiviteetit. Puoliltaöin Kiasman intendentti Arja Miller vie meidät keskiyönopastukselle museon niihin osiin, jotka ovat yleisöltä suljettuina. Aloitamme yläkerran Panoraama-huoneesta, jota valaiseva radioista ja televisioista koottu installaatio loihtii mykkänäkin tilaan maagisen tunnelman. Sinisessä valossa kylpevästä huoneesta on huimaava näkymä Kansalaisaukiolle ja Musiikkitalolle, ja Miller on oikeassa todetessaan, että tämä olisi täydellinen paikka viinibaarille. Ehkä vielä joskus?

Keskiyön opastuksella tutustuttiin museon yleisöltä piilotettuihin salakäytäviin. Kuva: Anton Vanha-Majamaa
Keskiyön opastuksella tutustuttiin museon yleisöltä piilotettuihin salakäytäviin.

Ikkunasta avautuva näkymä on sellaista, minkä hyvin harvat ovat aiemmin päässeet kokemaan. Kiasmassa ei vastaavia öisiä tapahtumia ole aiemmin järjestetty. Yhtälailla antoisa on Jani-Matti Salon aikaisin lauantaiaamuna vetämä kierros, jossa tutustutaan hänen ja Heikki Paasosen suunnittelemaan valoinstallaatioon museon laajoissa ikkunapinnoissa. Millerin ja Salon kierrokset nivoutuvat yhteen erityisesti siinä, kuinka pitkälle valonkäyttöä on museota suunniteltaessa mietitty.

Keskiössä ovat Steven Hollin ajatukset siitä, miten päivänvaloa on pyritty hyödyntämään näyttelytiloissa mahdollisimman tehokkaasti. Tämä toistuu siinä, kuinka suuret lasipinnat antavat valoa lävitseen sekä esimerkiksi siinä, missä kulmassa rakennuksen valkeat betoniseinät kaartuvat. Vaikka kaikkia ratkaisuja ei tietyiltä osin voi pitää onnistuneina – runsas valo asettaa haasteita esimerkiksi valokuva- ja videotaiteen esittämiselle – on opastuksilla lueteltu detaljien määrä vakuuttava.

Opastuksien, keskusteluiden ja hyvien tarjoilujen myötä aamuyön tunteina onnistun piiskaamaan itseni tehokkaaseen kirjoittamiseen, vaikkakin vain hetkeksi. Julkaisupohjan opettelu on vienyt oman aikansa, ja vaikka kirjoittaminen kiinnostaa, on museossa yöpyminen niin jännittävä konsepti, etten malta estää keskittymiseni harhailua. Olo on kuin leirikoulussa tai koululla yötä viettäessä: kuinka julkinen, arkirytmiin nivottu instituutio kiepsahtaakin ovien sulkeutuessa valtavaksi materiaalien, värien, valojen ja muotojen viidakoksi, jossa luovia vapaana, täysin ulkopuolella uinuvasta kaupungista irrallaan.

Maagisimpia hetkiä ovat ne, kun baarista kotiutuvat tai baariin vasta ennättävät ihmiset kävelevät aulan ikkunoiden ohi ja bongaavat sisäpuolella näpyttelevät, eväspussejaan tyhjentävät maratonilaiset. Tai kun asetumme Fatboy-säkkituoleille uinumaan ja viimeinen näkymme on Mannerheimintien toisella puolen seisova, öisessä valaistuksessaan liki fasistisia konnotaatioita herättävä Eduskuntatalo. Tai kuinka siivoojat herättävät meidät ulisevilla aparaateillaan ja kolisevilla nokkakärryillään, kun olemme hädin tuskin silmämme sulkeneet.

Sinisen sävyinen näkymä Panoraama-huoneesta hurmasi. Kuva: Anton Vanha-Majamaa
Sinisen sävyinen näkymä Panoraama-huoneesta hurmasi.

Jos Wikimaraton järjestetään uudestaan, olen ehdottomasti mukana. Silloin olen valmiimpi ja saan enemmän tekstiä kasaan, mutta en silti aio unohtaa hauskanpitoa. Sitä ei museoissa voi koskaan olla liikaa.

Ai niin, se Iiu Susiraja -artikkelini? Se on työn alla. Pyrin siihen, että seuraavan kerran, kun joudut googlettamaan Susirajan nimen, ohjaa Google sinut Wikipediaan. Tämä voisi tapahtua viimeistään syksyllä, kun Kiasman uusi kokoelmanäyttely avautuu. Siellä hän on ainakin esillä. Siihen asti suosittelen taiteilijan omia kotisivuja osoitteessa www.iiususiraja.com.

- Anton Vanha-Majamaa -

 

 


Uusimmat:

> Äännä kuin ranskalainen

> Käännökset pelastavat ihmishenkiä

> Lukiolaiset kisasivat kielitieteen olympialaisissa

> Kadonneen sivilisaation löytäjä

> Kuolevia kieliä pelastamassa

> Roolipelin niekat ja aarnit kääntyivät englanniksi

> Kielitiede lääketieteen apuna

> Yritysvastuun historiaan mahtuu kauneusihanteita ja ympäristöhuolia

> Kuka tarvitsee käännöskirjallisuutta?

> Fonetiikka valmistautuu "big dataan"

> Pelastamisen ja ryöväyksen rajamailla

> Hieroglyfien salat aukeavat hitaasti

> Työelämätapahtuma "Latinalainen Amerikka ja Suomi – kansainvälisiä työmahdollisuuksia"

> Reviirin laajentajat

> Englanti kansainvälistyvässä yliopistomaailmassa

> Rokkari ja räppäri Runouden valtiossa

> Matka Siperian halki yhdistää suomalaisen ja ranskalaisen kirjailijan

> Taiteen tietopankkia rakentamassa

> Rakkaudesta surrealismiin ja postikortteihin

> Varieng vannoo avoimen julkaisemisen nimeen

> Afrikkalaiset käsitteet kertovat arkielämän historiasta

> Itä-Aasian tutkimuksen monet mahdollisuudet

> Venäjän kieli saamassa uuden ilmeen

> Yliopistosta työelämään: alumnit valmensivat toisiaan Coach Cafe
-illassa

> Kääntäjän tulee olla hyvä kirjailija

> Arvoituksellinen Levänluhdan kalmisto

> Baskimaan kielitaistelu ei kaipaa terroria

> Pojat loistavat englannissa tietokonepelien ansiosta

> Voiko aboriginaalitaidetta määritellä?

> Matti Klinge – tekijä ja vaikutus

> Tavaran tarkoitus on muistaa

>>> Arkisto