Tietoa tiedekunnasta:Kanslian yhteystiedot:Fabianinkatu 33, 2. kerros Puhelin: (09) 1911 (vaihde) |
Opiskelu - TutkintovaatimuksetTiedekunnan yhteiset opinnotÄidinkielen opinnot Äidinkielen opinnot koostuvat tieteellisen kirjoittamisen ja puheviestinnän opintojaksoista. Opiskelijan äidinkieleksi katsotaan se kieli, jolla opiskelija on saanut koulusivistyksensä (peruskoulu/lukio).
Jos opiskelijalla ei ole peruskoulun tai lukion päättötodistuksessa hyväksyttävää arvosanaa äidinkielenä opiskellusta suomesta tai ruotsista (= koulusivistyskielestä) tai hänen ylioppilastutkinnon arvosanansa suomesta/ruotsista toisena kielenä on cum laude approbatur tai alempi, hän voi korvata pakolliset äidinkielen opinnot suorittamalla yliopistossa muita samanlaajuisia suomen tai ruotsin opintoja oman kielitaitonsa tason mukaan. Suomen kieltä opettavat suomen kielen ja kulttuurin opettajat, ja ruotsin kieltä opettaa Kielikeskus. Samat tahot myös määrittelevät kielitaidon tason.
Tieteellisen kirjoittamisen opintojaksolla opiskelija perehtyy tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisen tekstin ominaispiirteisiin sekä oppii tuottamaan oman tieteenalan konventioiden mukaista tieteellistä tekstiä. Lisäksi tavoitteena on oppia tarkastelemaan omia ja toisten tekstejä kriittisesti sekä antamaan ja vastaanottamaan palautetta sekä sisällöstä että kielestä. Kurssi on tilaisuus saada äidinkielen ammattilaisen palautetta omasta tekstistä ja kirjoitusprosessista, ja siksi se kannattaa suorittaa kurssina eikä kirjatenttinä. Puheviestinnän opintojaksolla opiskelija harjaantuu esiintymistaidoissaan niin, että hän pystyy viestimään tieteenalansa piiriin kuuluvista asioista ymmärrettävästi ja havainnollisesti. Hän ottaa huomioon erilaiset vastaanottajat sekä pyrkii rakentamaan vuorovaikutuksellisuutta. Opiskelija ymmärtää puheviestinnän keskeiset elementit ja siihen vaikuttavat tekijät. Lisäksi hän tiedostaa ryhmän toiminnan periaatteet ja kykenee arvioimaan sekä omaa osallistumistaan että ryhmän toimintaa, niin lopputulosta kuin ryhmäprosessia. Opiskelija osaa tarkastella ja arvioida puheviestintätaitojaan ja ymmärtää niiden merkityksen oppimisen ja asiantuntijuutensa kehittymisen kannalta.
Koordinaattori: yliopistonlehtori Anne Mäntynen, suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien kirjallisuuden laitos Tieteellisen kirjoittamisen opintojaksolla perehdytään tieteellisen kirjoittamisen prosessiin sekä tieteellisen tekstin erityispiirteisiin: tieteellisen tekstin rakenteeseen, lähteiden käyttöön ja dokumentointiin sekä argumentointiin ja opiskelijan oman tieteenalan konventioihin. Lisäksi opetellaan tiivistelmän tekemistä ja käsitellään tarpeen mukaan kielen- ja tekstinhuoltoa sekä oikeinkirjoitusta. Kurssin aikana opiskelija muokkaa omaa tieteellistä tekstiään sekä harjoittelee palautteen antamista ja vastaanottamista. Kurssista saa parhaan hyödyn käymällä sitä samaan aikaan kuin proseminaaria. Kurssit on suunnattu opiskelualan mukaan: 1) niille, jotka kirjoittavat tutkielmansa vierailla kielillä 2) niille, jotka kirjoittavat suomeksi. Suomeksi kirjoittavien ryhmistä osa on nimetty joidenkin oppiaineiden mukaan, ja opiskelijat voivat valita niistä sen, joka on lähinnä omaa oppiainetta ja sopii aikatauluun. Jotta kurssista ja palautteesta olisi hyötyä kandidaatintutkielman tekemisessä, tieteellisen kirjoittamisen kurssi kannattaa käydä proseminaarin rinnalla. Ne vieraiden kielten opiskelijat, jotka kirjoittavat tutkielmansa vierailla kielillä, voivat kuitenkin käydä tieteellisen kirjoittamisen kurssin myös jonkin sellaisen (esim. sivuaineensa) kurssin rinnalla, jossa he laativat suomeksi jotain muuta tutkielmatekstiä kuin proseminaariesitelmäänsä. Kursseille ilmoittaudutaan WebOodin kautta. Opetuksen järjestää suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien kirjallisuuden laitos. Tieteellisen kirjoittamisen opintojakso on mahdollista suorittaa kirjatenttinä, mutta tätä ei suositella. Tenttiin tulee valmistautua huolellisesti, ja sen arvioinnissa kiinnitetään huomiota sekä asiasisällön että yleiskielisen esitystavan hallintaan. Ilmoittautumiskuoret jätetään suomen kielen oppiaineen tenttikuorilaatikkoon (päärakennuksen 4. kerros). Tieteellisen kirjoittamisen kirjatentin voi suorittaa kaikkina perusopintojen tenttipäivinä. Tenttikuoret osoitetaan yliopistonlehtori Anne Mäntyselle. Luettelo kirjatentissä tentittävästä kirjallisuudesta löytyy WebOodista. Puheviestinnän opintojakson voi suorittaa: 1. vuorovaikutus- ja esiintymistaidot, 2. ryhmäviestintä tai 3. tähdellä (*) merkityillä erikoiskursseilla. Lisäksi järjestetään puheviestinnän kurssi esiintymistä jännittäville. Kaikki kurssit ovat 2 op:n laajuisia, ja osa kursseista on suunnattu opintonsa aloittaneille ja osa kursseista puolestaan opinnoissaan pidemmälle ehtineille. Erikoistapauksissa opintojakson voi suorittaa myös portfolio- ja näyttöpäivätyöskentelynä (ks. kohta Puheviestinnän portfolio ja näyttöpäivä). Katso tarkat kurssiajat ja -paika WebOodista. Tavoite: Opiskelija saa valmiuksia toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, ja hänen esiintymisvarmuutensa lisääntyy. Opiskelija osaa viestiä omaan alaansa liittyvistä asioista ymmärrettävästi ja havainnollisesti sekä erilaiset vastaanottajat huomioon ottaen. Sisältö: Kurssilla perehdytään puheviestintätapahtuman keskeisiin tekijöihin, käsitellään puhe-esityksen rakentamista ja vuorovaikutusta yleisön kanssa sekä arvioidaan omia puheviestintätaitoja. Palautteen avulla tunnistetaan omia vahvuuksia ja kehittämiskohteita viestijöinä. Lukuvuosina järjestetään seuraavia kursseja:
Katso tarkat kurssiajat ja -paika WebOodista. Tavoite: Opiskelija saa valmiuksia toimia erilaisissa ryhmissä ja tehtävissä (esim. ryhmän ohjaaminen ja johtaminen) sekä opinnoissa että työelämässä. Opiskelija oivaltaa ryhmän toiminnan ja ryhmätaitojen merkityksen oppimisen ja opiskelun kannalta. Sisältö: Kurssilla käsitellään mm. ryhmässä toimimisen periaatteita, tutustutaan erilaisiin ryhmätyömenetelmiin, harjoitellaan tarkoituksenmukaista osallistumista ja ryhmän johtamista, ongelmanratkaisu- ja päätöksentekokeskustelua sekä konfliktin ratkaisemista. Ryhmätyöskentelyä arvioidaan sekä osallistujien että ryhmän, niin lopputuloksen kuin prosessin kannalta. Lukuvuosina järjestetään seuraavia kursseja:
Katso tarkat kurssiajat ja -paika WebOodista. Tarpeen mukaan järjestetään puheviestinnän kursseja esiintymistä jännittäville (YY12, 2 op). Esiintymistä jännittäville suunnatun kurssin tavoitteena on parantaa opiskelijan valmiuksia kehittyä rohkeammaksi ja vakuuttavammaksi viestijäksi monipuolisen taitoharjoittelun, puheviestintätiedon soveltamisen ja oman esiintymis-jännityksen ja viestijäkuvan tunnistamisen ja analysoinnin avulla. Sisältö: Jaksolla perehdytään esiintymisjännitykseen ilmiönä, analysoidaan oman esiintymisjännityksen luonnetta sekä harjoitellaan esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi harjoitellaan palautteen antamista ja vastaanottamista sekä tunnistetaan omia vahvuuksia ja kehittämiskohteita viestijöinä. Erikoistapauksissa opintojakson voi suorittaa myös portfolio- ja näyttöpäivätyöskentelynä. Tämä suoritusmahdollisuus on tarkoitettu opiskelijoille, a) joilla on kokemusta puheviestinnällisistä työtehtävistä (esim. johtaminen, opetus, koulutus, neuvonta, ohjaus, myynti jne.) tai b) joilla on aikaisempaa puheviestinnällistä koulutusta (esim. kursseja johtamisviestinnästä, kokous- ja neuvottelutaidosta, esiintymisestä tai vuorovaikutus-, draama- tai ilmaisukoulutusta). Tavoite: Puheviestinnän portfolio- ja näyttopäivätyöskentelyssä oppija tunnistaa ja arvioi puheviestintäosaamistaan ja analysoi itseään viestijänä. Arviointinsa pohjalta hän asettaa perusteltuja kehittämistavoitteita omalle osaamiselleen. Sisältö: Portfoliotyöskentely koostuu kirjallisista omaa puheviestintähistoriaa ja -osaamista arvioivista tehtävistä, joissa sovelletaan puheviestinnällistä tietoa. Näyttöpäivätyöskentelyssä perehdytään mm. ryhmä-, esiintymis- ja vuorovaikutusosaamisen tarkasteluun. Haku ja valinta: Portfolio- ja näyttöpäivätyöskentelyyn haetaan hakulomakkeella. Toteutukseen valitaan hakulomakkeiden perusteella korkeintaan 14 opiskelijaa, joiden kanssa puheviestinnän opettaja sopii henkilökohtaisen tai pienryhmätapaamisen. Tapaamisessa opiskelija saa tarkemmat ohjeet ja puheviestintäkirjallisuutta sisältävän materiaalipaketin portfolion työstämistä ja näyttöpäivään valmistautumista varten. Kaikille hakijoille ilmoitetaan sähköpostitse portfolio- ja näyttöpäivätyöskentelyyn pääsystä. Tarkemmat tiedot puheviestinnän portfoliosta ja näyttöpäivästä löytyvät WebOodista. Äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaksi opiskelevien tutkintoon kuuluu 10 opintopistettä puheviestintää. Puheviestinnän opinnoista 5 op (Puheviestinnän perusteet 2 op sekä Esiintyminen ja argumentointi 3 op) suoritetaan kandidaatin tutkintoon, jossa ne sijoittuvat tiedekunnan yhteisiin opintoihin (äidinkielen opinnot), ja 5 op (Ryhmäviestintä 2 op sekä Puheviestinnän harjoituskurssi 3 op) maisterin tutkintoon (vapaisiin opintoihin). Puheviestinnän harjoituskurssin järjestää suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos. Muut opinnot ovat käyttäytymistieteellisen tiedekunnan puhetieteiden laitoksen kursseja. Puheviestinnän opintojen takia äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi opiskelevat suorittavat tieteellisen kirjoittamisen (3 op) osana suomen kielen aineopintojen työelämäopintoja. Huom! Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi opiskeleva ei voi sisällyttää YY12-kursseja puheviestinnän opintoihinsa. Obs! Dessa kurser gäller studeranden som fått sin skolbildning på svenska (grundskola/gymnasium). De obligatoriska modersmålsstudierna består av en kurs i muntlig och en kurs i skriftlig kommunikation. De muntliga och de skriftliga kurserna utgör separata kurser. Den muntliga kursen avläggs helst under det första studieåret. Den skriftliga ska du ta då du påbörjar ditt proseminarium. De som studerar ämnet nordiska språk som modersmål ska inte avlägga YYs11 och YYs12 genom att delta i fakultetens kurser! I stället erbjuder institutionen en fördjupad kurs i muntlig kommunikation, Tala 2, som avläggs efter grundstudierna.
På kursen behandlas muntlig kommunikation i varierande sammanhang. Du lär dig att analysera vilka kommunikativa situationer du kommer att möta i studier och arbetsliv och hur du som talare kan beakta publiken då du förbereder ett framträdande. Målsättningen är att du ska bli en säker talare och en lyhörd lyssnare. Störst nytta av kursen har du om du avlägger den genast i början av dina studier. Anmälan: Anmäl dig till kursen via WebOodi.
På kursen lär du dig vad som kännetecknar vetenskapligt skrivande. Du får öva dig i att skriva texter i vetenskaplig stil. Termfrågor och finlandssvenska fallgropar behandlas. Störst nytta av kursen har du om du avlägger den samtidigt som du påbörjar proseminariet i ditt eget ämne. Anmälan: Anmäl dig till kursen via WebOodi. |
|