Komin vaakuna ja lippu
(Fennougristiikan johdatuskurssin materiaalia.)
Permiläiset kielet komi ("syrjääni") ja udmurtti ("votjakki"), toisin kuin "volgalaiskielten" ryhmäksi niputetut mordvan ja marin kielet, ovat selvästi palautettavissa yhteiseen kantakieleen: kantapermiin, joka sukupuumallissa (kuten maantieteellisestikin) sijoittuu volgalaishaarojen ja ugrilaishaaran väliin. Permi-nimi liittynee (muinais)venäjän paikannimissä esiintyvään Per(e)m':iin, jolla tarkoitettiin laajaa rajamaata Vienanmereltä Uralille; sitä on koetettu etymologisesti yhdistää mm. suomen permantoon ja viron põrm-sanaan (’tomu’), hypoteettiseen perä+maa-tyyppiseen yhdyssanaan tai komin sanaan parma ’taiga, ylävä metsämaa’.
Komin ja udmurtin sukulaisuus on suunnilleen samaa tasoa kuin suomen ja viron, eli keskinäisen ymmärrettävyyden rajamailla. Eroja komin ja udmurtin välille ovat synnyttäneet mm. vokaaliston erilaiset kehitykset (esim. komi va ~ udm. vu ’vesi’, komi pelys' ~ udm. pales' ’pihlaja’) sekä erisuuntaiset kontaktit: komilaiset ovat olleet yhteyksissä pohjoisessa nenetseihin ja obinugrilaisiin sekä Siperiassa että Kominmaallakin (hanteja ja manseja asui aiemmin myös Uralin länsipuolella), lännessä itämerensuomalaisiin sekä jo 1000-luvulta, viimeistään 1300-luvulta lähtien venäläisiin, udmurttien naapureina taas ovat olleet venäläisten ohella turkkilaissukuiset kansat ja marilaiset (tosin vanhoja bolgaarilaisia ja iranilaisia lainoja on tullut komiinkin asti).
Komin eli komisyrjäänin ohella omana kirjakielenäänkin elää komipermjakki, jota voitaisiin periaatteessa pitää myös komin kielen yhtenä murteena.
|
|
Komin vaakuna ja lippu |
Komisyrjäänin puhujia on nykyään noin neljännesmiljoona eli lähes kolme neljäsosaa kansallisuudeltaan komilaisiksi ilmoittautuneista n. 350 000:sta ihmisestä. Komilaisista n. 80 % asuu laajassa, metsäisessä Komin tasavallassa (pääkaupunki Syktyvkar); muualla vanhaa komilaisasutusta on tasavallan länsi- ja itäpuolella (Arkangelin läänissä, Siperiassa) sekä 1800-luvulta lähtien Kuolan niemimaalla. Komin väestöstä komilaisia on noin neljäsosa, loput ovat joko vanhastaan alueella eläneitä venäläisiä, nenetsejä tms. tai paljolti 1900-luvun aikana teollisuuden, kaivosten ja metsätyömaiden tuomaa väestöä eri puolilta silloista Neuvostoliittoa. Komin kielellä on nykyään virallinen asema. Vaikka kaupunkilaisväestöä ja nuorempaa sukupolvea täälläkin uhkaa venäläistyminen, muutamia vuosia sitten säädetty kielilaki, jonka tarkoitus on nostaa komi vähitellen täysimittaiseksi viralliseksi kieleksi, näyttää saavan aikaan myönteistä kehitystä.
Heikompi on tilanne Komin tasavallan eteläpuolella, Permin Komin alueella, missä mm. sosiaalisten ongelmien takia näkemykset kielen ja etnisen identiteetin tulevaisuudesta ovat usein synkkiä, vaikka komipermjakkeja on yli puolet alueen väestöstä. Komipermjakkia puhuu vielä n. 100 000 ihmistä.
 |
 |
Udmurtian vaakuna ja lippu |
Udmurtin puhujia on noin puoli miljoonaa eli noin kaksi kolmasosaa kansallisuudeltaan udmurteiksi merkityistä. Suunnilleen yhtä suuri osuus, noin kaksi kolmasosaa udmurteista asuu Udmurtian tasavallassa (pääkaupunki Izhevsk), jonka asukkaista udmurtteja on noin 30 % (lisäksi venäläisiä, tataareja ynnä muita). Lisäksi udmurtteja elää vanhastaan Udmurtian eteläpuolella Bashkiriassa ja Tatariassa sekä Udmurtian länsi- ja itäpuolella Kirovin ja Permin lääneissä.
Permiläiskielten kirjakielet ovat nykyisessä muodossaan peräisin 1920- ja 1930-luvuilta. Kirjaimisto on kyrillinen, muutamin lisämerkein.
Permiläiskielten puhujat ovat jo kauan eläneet maanviljelyksellä, minkä lisäksi on tietenkin metsästetty ja kalastettu. Pohjoiset komit ovat (yhdessä nenetsien kanssa) harjoittaneet myös poronhoitoa; komilaiset on tunnettu liikkuvana kauppa- ja eräkansana, jonka jälkiä näkyy laajalti, mm. kielellisinä vaikutteina (paikannimet ym.) Länsi-Siperiassa. Kulttuuriltaan komilaiset ovat kuuluneet laajasti ymmärtäen samaan kulttuuripiiriin kuin pohjoiset venäläiset tai karjalaiset. Udmurtit puolestaan elävät etelämpänä jo turkkilais-islamilaisen maailman rajalla.
Jo 1300-luvun loppupuolella, Kominmaata käännytettäessä ja tiiviimmin Venäjään liitettäessä, piispa Tapani Permiläinen loi ns. muinaispermin (muinaiskomin) kirjakielen omine aakkosineen, jotka kuitenkin jäivät sittemmin käytöstä; tekstejä on säilynyt vain muutamia. Udmurttien käännyttäminen ja integrointi Venäjään (samoin kuin laajamittaisempi venäläinen kolonisaatio) taas pääsi alkamaan vasta 1500-luvun jälkeen, Kazanin kaanikunnan kukistuttua. 1700-luvulla voimistuvan käännytystyön seurauksena syntyivät ensimmäiset udmurtin kieliopit, sanastot ja udmurtinkieliset - lähinnä hengelliset - tekstit. Myös 1700-luvun kerääjät ja tutkimusmatkailijat (Strahlenberg, Müller, Fischer ym.) merkitsivät muistiin sanastoa permiläisistäkin kielistä.
Varsinainen permiläisten kielten tutkimus alkoi 1800-luvulla. Komin kieliopin laativat sekä A. J. Sjögren ja M. A. Castrén että F. J. Wiedemannkin; udmurtin tutkimuksen uranuurtajia olivat F. J. Wiedemann sekä Bernát Munkácsi, joka kokosi merkittävän udmurtin sanakirjan. Suomalais-Ugrilaisen Seuran suurkerääjäsukupolvesta Yrjö Wichmann kokosi komin- ja udmurtinkielistä folklorea, ja hänen keräelmiinsä perustuvat laajat sanakirjat on julkaistu 1942 (komin sanakirja T. E. Uotilan toimittamana) ja 1987 (udmurtin sanakirja T. E. Uotilan ja Mikko Korhosen toimittamana). Unkarilainen D. R. Fokos-Fuchs on myös laatinut laajan komin sanakirjan.
Syntyperäisistä permiläisten kielten tutkijoista edelleenkin merkittävin lienee komilainen V. I. Lytkin (1895-1981, tunnettu myös kirjailijana nimellä Il'l'a Vas'). Permiläisiä kieliä ovat harrastaneet myös Venäjän fennougristiikan merkkimiehet kuten D. V. Bubrih ja B. A. Serebrennikov, sekä Venäjän ulkopuolellakin monet tunnetut "yleisfennougristit" kuten Erkki Itkonen, Raija Bartens, Mikko Korhonen, György Lakó, Ödön Beke, Károly Rédei... Sekä Syktyvkarissa että Izhevskissä kansallisia kieliä tutkitaan nykyään sekä yliopiston ao. laitoksessa että tiedeakatemian paikallisessa instituutissa.
Komilaisen kaunokirjallisuuden aloitti yksinäiseksi tähdenlennoksi jäänyt I. A. Kuratov (1839-1875), "komien Aleksis Kivi", joka löydettiin ja nousi kansallisrunoilijaksi vasta 1920-luvulla. Toden teolla komilainen kaunokirjallisuus ja kirjakieli pääsivät käyntiin vasta Neuvostoliiton alkuaikoina, vaikka 1930-luvun lopun vainot olivatkin ankara takaisku kansalliselle kulttuurille. 1930-luvulla komin kieltä kirjoitettiin välillä latinalaispohjaisin aakkosin, kunnes palattiin kyrilliseen kirjaimistoon. Kirjakieli perustuu Syktyvkarin ympäristön murteeseen.
Udmurteilla, samaan tapaan kuin marilaisilla, oli vähitellen runsastuvan oppi- ja hengellisen kirjallisuuden pohjalta alkanut nousta muutakin julkaisutoimintaa (almanakkoja, lehtiä) jo 1. maailmansotaan mennessä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen kirjakieli vakiinnutettiin parin vuosikymmenen kuluessa: eteläisten ja pohjoisten murteiden kilpailevista muodoista hyväksyttiin usein kompromissiluontoisesti molemmat, kirjaimistoksi jäi kyrillinen aakkosto muutamin lisämerkein.
Permiläiskielten yhteisen kantakielen kantapermin arvellaan eronneen omaksi kielekseen n. 2000 eKr. ja hajonneen vasta 1. vuosituhannen jälkipuoliskolla jKr., kun komilaisten esi-isät siirtyivät pohjoista kohti Volgan mahtavien bolgaarien tieltä.
Äännejärjestelmältään permiläiskielet ovat konsonantiston osalta konservatiivisen maineessa: oletetut sgr. liudennus- sekä sibilanttien ja affrikaattojen terävyys/väljyys-distinktiot ovat tallella tai laajentuneetkin. Klusiileja, sibilantteja ja affrikaattoja on soinnillisia ja soinnittomia. Vokaalisto on molemmissa permiläisissä kirjakielissä sama: i e a o u -vokaalien lisäksi keski-e (ortogr. ö) ja keski-i. Murteissa on muunkinlaisia vokaalijärjestelmiä, mikä osaltaan todistaa, että 7 vokaalin järjestelmään on päädytty mutkikkaitten ja kielittäin osin erilaistenkin kehityskulkujen kautta (ks. Sammallahti 1988). Sanapaino on komissa vapaa (lievästi 1. tavua suosiva), udmurtissa yleensä viimeisellä tavulla.
Permiläiskielissä alkuperäiset sgr. jälkitavut (vrt. esim. suom. vesi, joki - komi va, ju) ja suffiksiaineksetkin ovat voimakkaasti kuluneet. Nykyinen runsas suffiksoiva morfologia on siten paljolti jälleenrakennuksen tulosta: vanhoja vartalovokaaleja tai suffiksien jäänteitä on kiteytetty uusiosuffikseiksi, tai sitten suffiksi on kokonaan jotain nuorempaa perua (esim. monikon tunnus k. -jas, udm. -jos).
Permiläiskielet ovat morfologialtaan erittäin selkeästi agglutinoivia. Nomineilla on runsaasti sijoja (komissa 17, permjakissa 24, udmurtissa 15), mm. -õz/-ez -akkusatiivi (elollisille tai määräisille objekteille), paikallissijat ja l-aineksiset habitiivisijat (genetiivi -lõn/-len, genetiivi-ablatiivi -lys'/-les', datiivi -ly). Possessiivisuffikseja käytetään myös määräisyyden ilmaisemiseen. Verbeillä on tavallisen menneen ajan muodon (sekä parin menneen ajan liittotempuksen) lisäksi ns. perfekti (auditiivinen, narratiivinen: "on kuulemma tehnyt"), udmurtissa frekventatiivisuffiksin -s'k- kehittyminen preesensin tunnukseksi on synnyttänyt uuden preesens-futuuri-distinktion.
Komisyrjäänin ja komipermjakin lisäksi sammumaisillaan olevaa komijaz'van murretta eli itäpermjakkia voitaisiin pitää komin kolmantena päämurteena (ellei sitten eri kielenä); näissä on kiintoisia eroja erityisesti vokaalistossa. Komisyrjäänin sisäiset murre-erot eivät ole kovin suuret. Komin murrejaottelun näkyvimpänä kriteerinä on l:n edustus: onko se säilynyt kaikkialla, vokaaliutunut tai muuttunut v:ksi tavun lopussa (näin komin yleiskielessä, missä tavunloppuisen l:n muuttuminen v:ksi on synnyttänyt paradigmaattista l ~ v -vaihtelua) tai peräti kaikissa asemissa (kuten osassa permjakkia).
Udmurtin murteet voidaan jakaa ensi sijassa pohjoisiin ja eteläisiin; näiden lisäksi voidaan erottaa vielä siirtymä- ja periferiamurteiden ryhmät sekä omana ryhmänään be(s)sermanien (alkuaan ilmeisesti udmurttilaistunutta turkkilaiskansaa) murre. Murteiden väliset erot eivät ole udmurtissakaan kovin suuria: eroja on mm. vokaalistossa sekä (mm. eriasteisen tai -suuntaisen vieraan vaikutuksen johdosta) sanastossa.
Päivitetty 5.11.1998.
Johanna.Laakso@Helsinki.FI