Kantasuomi, ims. kielten äiti

Itämerensuomalaisten kielten johdatuskurssin materiaaleja sl 1998 / Johanna Laakso

 

Miten syntyi kantasuomi?

Suomalais-ugrilaisen (uralilaisen) kantakielen äännejärjestelmässä ei pystytä osoittamaan moniakaan merkittäviä muutoksia ennen (varhais)kantasuomen muotoutumista: sgr. kantakielen ja varhaiskantasuomen välisiä innovaatioita ei juuri löydy kuin 2. tavun labiaalivokaali (ims. ja saame) sekä astevaihtelu (ims. ja saame) - ellei astevaihtelu sitten ole ikivanha ilmiö (Helimski 1995) tai vasta ksm. innovaatio (joka olisi sekundaaristi levinnyt saameen). Innovaatioiden vähyyskin puhuu ns. harava- tai pensasmaisen sukupuumallin puolesta. (Kantauralin äännejärjestelmästä on www:ssä viimekeväisen näyteluentoni materiaaleja.)

Ims. ja saamelaiskielet palautetaan perinteisesti ns. varhaiskantasuomeen l. suomalais-saamelaiseen kantakieleen, mutta viime aikoina on tämänkin realistisuus asetettu kyseenalaiseksi; ims. ja saamelaiskielten yhteiset piirteet olisivat vaihtoehtoisen näkemyksen mukaan kontaktien tulosta. Tähän liittyy kysymys saamelaisten alkuperästä ja mahd. kielenvaihdosta. (Olivatko saamelaiset Jäämeren rannikon arvoituksellisen muinaisväestön jälkeläisiä vai "germaanistumatta" jääneitä vanhakantaisia sisäsuomalaisia ("saame"-etnonyymihän on samaa perua kuin Häme)? Todennäköisesti saamelaisuuden synnyssä ovat olleet mukana molemmat komponentit.)

Varhemmista kehitysvaiheista (perinteisen kuvauksen mukaisesta varhaiskantasuomesta) myöhäiskantasuomeen tultaessa

Lauri Postin klassisen selityksen mukaan (Posti 1953) konsonantiston yksinkertaistuminen johtui baltt. ja germ. vaikutteista, jotka ikään kuin suodattivat pois kantabalttiin ja kantagermaaniin kuulumattomat konsonantit. Kantasuomalaiset olisivat siis pyrkineet jäljittelemään balttien ja germaanien (prestiisikkäämpää) ääntämistä? Seuraavassa Postin taulukossa näkyvät rinnakkain varhaiskantasuomen, kantabaltin, kantagermaanin ja myöhäiskantasuomen konsonantistot.

vksm.

baltt.

germ.

mksm.

p

p

p

p (~ b ~ )

t

t

t

t (~ d ~ )

k

k

k

k (~ g ~ )

b

d

g

(b) [labiaalispir.]

[dentaalispirantti]

(d)

' [liud. dentaalispir.]

(g) [velaarispir.]

f

[soinniton dentaalispir.]

h ()

h

[suhu-s]

s

s (z)

s

s

[liud. s]

z

[suhu-z]

m

m

m

m

n

n ()

n ()

n ()

|liud. n]

[velaarinas.]

l

l

l

l

r

r

r

r

v

v

v

v

j

j

j

j

[liud. affr.]

(c)

[suhuaffr.]

Astevaihtelukin olisi Postin mukaan seurausta germ. ns. Vernerin lain (vokaalienvälisten spiranttien soinnillistuminen painotussuhteista riippuen) jäljittelemisestä.

Myös sanastoltaan ja ilmeisesti morfosyntaktisilta rakenteiltaankin kantasuomi oli voimakkaiden ieur. vaikutteiden leimaama kielimuoto.

 

Myöhäiskantasuomen pääpiirteitä

Äännejärjestelmältään myöhäiskantasuomi oli jo hyvin lähellä esim. nykysuomea. Konsonantistoon kuului ilmeisesti sanansisäinen affrikaatta esim. nykysuomen ts:ää vastaamassa. Astevaihtelun myötä konsonanttijärjestelmään liittyivät yksinäisklusiilien heikon asteen vastineet (perinteisen kuvauksen mukaan: soinnillinen bilabiaali-, dentaali- ja velaarispirantti, nasaalin jäljessä soinnillinen klusiili), geminaattaklusiileja vastasi heikossa asteessa lyhytalkuinen geminaatta.

Vokaalisto käsitti 8 vokaalia, joista nuorin tulokas ö; eteläisten ims. kielten keskivokaali (õ) lienee suhteellisen nuorta kehittymää. 1. tavussa vokaalit esiintyivät sekä lyhyinä että pitkinä; jälkitavujen pitkät vokaalit (sekä aukeavat diftongit) ovat nuorempaa kehittymää.

Muotojärjestelmässä olennaisia innovaatioita olivat mm. vanhan duaalin kato, l-aineksisen ulkopaikallissijajärjestelmän kehittyminen ilmeisesti vanhempien s-aineksisten sisäpaikallissijojen rinnalle, uudenlaisten monikongenetiivien syntyminen (ns. mon. 2. genetiivi tyyppiä kalain < *kalaten < *kalat+n, mon. 1. genetiivi tyyppiä kalojen < *kaloi [vanha monikon genetiivi: < *kala+j] x *kalaten) sekä partitiivin siirtyminen erosijan tehtävistä "abstraktimpiin" funktioihin. Sananloppuisen *m:n muuttuminen n:ksi langetti vanhan sgr. akkusatiivin yhteen genetiivin kanssa. Verbinmorfologiassa kantasuomalaisia innovaatioita olivat mm. 3. persoonan tunnukseksi kehittynyt *-pA, ns. passiivi ("impersonaali") sekä liittotempukset (joiden synty liittynee kopulan syntyyn; samaan kytkeytyy myös kieltoverbin menneen ajan taivutuksen kato), samoin paljolti infinitiivi- ja partisiippijärjestelmä.

 

Takaisin ims. johdatuskurssin pääsivulle.