Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos

Jaakko Häkkinen

Lisiä kantauralin ensitavun vokaalijärjestelmään (väitöskirjan työnimi)

Väitöstyössäni jatkan pro gradu -työssäni havaitsemieni, viime vuosikymmenten vertailevassa uralilaisessa fonologiassa käsittelemättä jätettyjen vokaalivastaavuussarjojen selvittämistä. Valikoidun aineiston (Pekka Sammallahden sanalista, 1988*) ja rajatun kielijoukon (lännessä saame, itämerensuomi ja mordva; idässä mansi, hanti ja samojedi) perusteella esitin, että eräitä laajalevikkisen sanaston vokaalivastaavuussarjoja, joilla on uralilaisessa kielikunnassa laaja levikki, ei ole erotettu kantauraliin rekonstruoidun vokaalin osalta toisista vokaalivastaavuussarjoista, vaikka näiden edustus on yleisesti erilainen kaikissa tutkituissa kielihaaroissa paitsi itämerensuomessa. Ilmeisenä syynä tähän tiettyjen vastaavuussarjojen ohittamiseen on aikaisempien rekonstruktioiden perustuminen oletukselle itämerensuomen vokaaliston konservatiivisuudesta.

Väitöskirjatyössäni laajennan tarkastelua moneen suuntaan:

• Kielten lukumäärä: käyn läpi puuttuvat keskiset kielihaarat marin, permin (udmurtti ja komi) ja unkarin. Lisäksi kustakin kielihaarasta (myös jo aiemmin käsitellyistä) on yhden esimerkkivastineen sijasta kartoitettava koko ensitavun vokaalistoa koskeva variaatio – monikielisissä kielihaaroissa (kuten itämerensuomi tai samojedi) tytärkielten tasolla, vähäkielisissä kielihaaroissa (kuten mari tai unkari) murteiden tasolla. Puuttuvien kielihaarojen todistus joko vahvistaa tai kyseenalaistaa vokaalimallini.

• Sanaston lukumäärä: laajennan sana-aineistoa vanhemmassa ja/tai vähemmän kriittisessä tutkimuksessa esitetyillä sanoilla ja pyrin myös etsimään kielistä puuttuvia vastineita testatakseni vokaalistomallini (10 vokaalia vs. toistaiseksi vallitsevan näkemyksen 8 vokaalia) ennustavuutta.

• Tutkimushistoria: päädyin pro gradu -työssäni esittämään kantauraliin kaksi uutta vokaalia itsenäisesti ja yksinomaan tarkastelemani aineiston perusteella, mutta samantapaisia joskin vokaalien määrässä tai laadussa eroavia selityksiä on esitetty aikaisemminkin. Käyn läpi erilaisia varhaisimpien kantakielitasojen vokaalistoksi esitettyjä näkemyksiä ja selvitän, mitkä näiden puolesta tai näitä vastaan esitetyistä argumenteista ovat relevantteja oman vokaalijärjestelmäni kannalta.

Työn sivutuotteina selviävät myös:

1) sekä nykyisiä kielihaaroja vastaavien välikantakielten vokaalistojen rekonstruktiot että vokaalihistoria kantauralista välikantakielten kautta nykykieliin;

2) kielikunnan taksonomia eli kantauralin jälkeinen murteutumisjärjestys; äännetason perusteella samojedi on osallistunut moniin aiemmin vain ugrilaisina pidettyihin äänteenmuutoksiin, ja yhteisen sanaston vähyys voidaankin selittää myöhemmän kehityksen tulokseksi. Päinvastainen selitys, että yhteisen sanaston perusteella samojedi olisi eronnut ensimmäisenä uralilaisesta yhteydestä ja että samojedissa olisi myöhemmin itsenäisesti tapahtunut samat äänteenmuutokset kuin ugrilaisissa kielissä, näyttää epäuskottavammalta. Äännetason perusteella kielikunnan itäinen (> unkari, mansi, hanti, samojedi) ja läntinen kantamurre (> saame, itämerensuomi, mordva) ovat olleet pidempään yhtenäisiä, ja varhaisin murteutuminen on tapahtunut jossakin kielikunnan keskustan lähellä. Äänteellisten uudennosten lukumäärä (sikäli kuin siitä voidaan vetää ajallisia johtopäätöksiä) viittaa alustavasti siihen, että varhaisin jälkiuralilainen murreraja olisi erottanut toisistaan suomalais-permiläiset ja ugrilais-samojedilaiset kielet.

-----------

* Sammallahti, Pekka 1988: Historical phonology of the Uralic Languages. – The Uralic languages. (Toim. Sinor, Denis). Brill, Leiden 1988.

Jaakko Häkkisen kotisivulle: http://www.mv.helsinki.fi/home/jphakkin/