Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Helsingin yliopiston suomen kielen laitos
 

Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos

Tietoa laitoksesta

Kaikki tiedot ovat laitoksen uusilla verkkosivuilla.
Google
  
laitoksen sivuilta

Toimistot

Tutkimus (kotimainen kirjallisuus)

Tutkimus (kotimainen kirjallisuus)

Kotimaisen kirjallisuuden tutkimusta on ohjannut perinteisesti kirjallisuushistoriallinen näkemys, jonka keskiössä on ollut eritoten suomenkielisen kirjallisuuden kehityksen ymmärtäminen osana kansallisia ohjelmia. Viime vuosikymmeninä lajiteoria ja -tutkimus ovat korvanneet vanhempia kirjallisuushistorian kysymyksenasetteluja. Myös tekstienvälisyyden teoria on tarjonnut laajan yleiskehyksen kotimaisen proosan, draaman ja lyriikan tutkimukselle, joista eritoten jälkimmäisellä on vahva ja monipuolinen asema oppiaineessa.

Lajiteoreettisen ja tekstienvälisen otteen myötä näkemys suomalaisen kirjallisuuden alasta ja yhteyksistä on merkitsevästi laventunut. Suomen kirjallisuus nähdään monikielisenä ja -ulotteisena kenttänä, johon asettuvat luontevasti niin ruotsinkielinen kirjallisuutemme kuin skandinaaviset ja eurooppalaiset kirjalliset yhteydet. Kotimaisen kirjallisuuden tutkijat ovat yhteistyössä alan ulkomaisten tutkijoiden kanssa ja mukana Suomen kirjallisuutta koskevissa kansainvälisissä hankkeissa.

Viiva

>> Laitoksessa harjoitettavaan kotimaisen kirjallisuuden tutkimukseen voi tutustua oikeassa palkissa olevien linkkien alla.

 

Kotimainen kirjallisuus

Tutkimus

Opinnäytteet

Ks. laitoksen uusilla sivuilla.