Tietoa tiedekunnasta:Kanslian yhteystiedot:Fabianinkatu 33, 2. kerros Puhelin: (09) 1911 (vaihde) |
Opiskelu - Siirtymäsäännöt (ennen vuotta 2005 tiedekunnassa aloittaneet)Yksittäiset kurssitEnnen 1.8.2005 Helsingin yliopistossa suoritetut yksittäiset opintojaksot on muutettu uuteen mitoitukseen kertomalla opintoviikkolaajuus kahdella (yksi opintoviikko on kaksi opintopistettä). Myös 1.8.2005 jälkeen humanistisessa tiedekunnassa suoritettujen vanhan tutkintojärjestelmän mukaisten suoritusten muuntokerroin opintoviikoista opintopisteiksi on useimmiten kaksi. Huom. kertoimet, joilla 1.8.2005 jälkeen suoritettuja vanhan tutkintojärjestelmän mukaisia opintoviikkoja muutetaan opintopisteiksi saattavat kuitenkin vaihdella eri laitoksilla, tiedekunnissa ja yliopistoissa! Opintopisteitä opintoviikoiksi muunnettaessa ei kertoimesta ole yliopiston sisäistä päätöstä, joten tämä muuntaminen perustuu aina laitoksen opintosuorituksen työmäärän ja sisällön analyysiin. Opintokokonaisuuksiin sitomattomien (yksittäisten) opintojaksojen sisällöllisen vastaavuuden arvioi oppiaine, kun opiskelija jatkaa kyseisen aineen opintoja. Korvaavuudet käyvät ilmi oppiaineiden siirtymäsäännöistä. Kaikki yksittäiset, kokonaisuuksiin sitomattomat vanhat suoritukset säilyvät opiskelijarekisterissä. Jos opintojaksoa ei voi käyttää opintokokonaisuuteen, sen voi kuitenkin käyttää tutkinnon muihin opintoihin. Tutkinnon muihin opintoihin käyvät kaikki opintokokonaisuuksiin sitomattomat opintojaksot. |
|