Tietoa tiedekunnasta:Kanslian yhteystiedot:Fabianinkatu 33, 2. kerros Puhelin: (09) 1911 (vaihde) |
Opiskelu - Opintojen ohjaus ja eteneminen
Opiskelu humanistisella alalla on suhteellisen vapaata. Vapaus tarkoittaa sitä, että opiskelija on vastuussa omista opinnoistaan ja valinnoistaan sekä opintojen suunnittelusta. Vastuuta ei kuitenkaan tarvitse kantaa yksin – opiskelijalla on oikeus ja mahdollisuus ohjaukseen. Ohjaustilanteen onnistumiselle on olennaista, että sekä opiskelija että ohjaaja ovat valmistautuneet ennakkoon tilanteeseen. Opiskelijalta tämä edellyttää, että hän on miettinyt esimerkiksi omia tavoitteitaan, suunnitelmiaan ja kysymyksiä, joista haluaa keskustella ohjaajan kanssa. Opiskelijan on tiedostettava, että hän on vastuussa omasta opiskelustaan. Ohjaajan osalta valmistautuminen on esimerkiksi opiskelijan suunnitelmiin ja kysymyksiin tutustumista. Opiskeluun liittyvää neuvontaa ja ohjausta saa sekä oppiaineista, tiedekunnan opiskelijapalveluista että yliopiston yhteisistä opiskelijapalveluista. Oppiaineissa keskitytään oman oppiaineen kysymyksiin, esim. kurssien suoritustapoihin ja vaatimuksiin sekä henkilökohtaisten opintosuunnitelmien eli hopsien tekemiseen liittyviin kysymyksiin. Oppiaineiden opintojen suorittamiseen ja tutkintovaatimuksiin liittyvää opintoneuvontaa antavat mm. hops-ohjaajat, amanuenssit ja muut tehtävään nimetyt henkilöt. Henkilökunta tuntee ennen kaikkea omien oppiaineidensa opetuksen ja käytännöt. Henkilökunnan yhteystiedot löytyvät laitosten verkkosivuilta ja mahdollisista omaoppaista. Humanistisen tiedekunnan opiskelijapalvelut (Fabianinkatu 33, 2. krs) keskittyvät kaikille humanistiopiskelijoille yhteisiin kysymyksiin. Opintoneuvojat antavat yleistä opintojen ohjausta esimerkiksi opinto-oikeuksia, tutkintorakennetta, sivuaineiden valintaa, pääaineen vaihtoa, tiedekunnan yhteisiä opintoja, muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemista, valmistumista ja erilaisia tässä oppaassa esiteltyjä käytännön asioita koskevissa kysymyksissä. Tiedekunnan opiskelijapalveluissa on tarjolla opiskelijoille työelämäohjausta oman uran ja työnhaun kysymyksiin. Ohjauksessa voidaan käsitellä mm. sivuaineiden valintaa, työmarkkinoiden mahdollisuuksia, työnhakukanavia sekä työhakemuksen ja ansioluettelon tekoa. Yliopiston yhteisissä opiskelijapalveluissa (Fabianinkatu 33, 1. krs) neuvotaan mm. opiskelija-alennuksiin, lukuvuosi-ilmoittautumiseen, kansainväliseen opiskelijavaihtoon sekä moniin opintososiaalisiin asioihin liittyvissä kysymyksissä eli sellaisissa asioissa, jotka ovat yhteisiä kaikille yliopiston opiskelijoille. Uusille opiskelijoille järjestetään ensimmäisenä syksynä opiskelijatuutorointia. Opiskelijat jaetaan oppiaineittain noin kymmenen hengen ryhmiin, joiden vetäjinä toimivat saman aineen vanhemmat opiskelijat eli tuutorit. Ohjauksen tarkoituksena on tutustuttaa uusi opiskelija yliopistoon, opiskelijayhteisöön ja opiskeluympäristöön sekä oman alansa opiskeluun. Tuutorointi on osa kandidaatintutkinnon pakollisen opintojakson Orientoivat opinnot ja hops ohjausta. Opintojaksoon sisältyy myös oppiaineiden, laitosten ja tiedekunnan järjestämää ohjelmaa. Tuutorointi kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen riippuen oppiaineesta. Tiedekunta kouluttaa tuutorit tehtäväänsä. Koulutuksesta tuutorit saavat opintosuorituksen, ja ohjauksesta maksetaan palkkio. |
|