Humanistinen tiedekunta

Kuukauden humanisti

9–10/2010 - Henrik Ruso: Suomea edustamassa

Teoreettisen filosofian opiskelijasta sukeutui virkamies Brysseliin.

Lukion jälkeen Henrik Ruso lähti suorittamaan varusmiespalvelusta merivoimiin. ”Parin kuukauden mittaisella koulutus-
purjehduksella ylitettiin Atlantti miinalaiva Pohjanmaalla”, Henrik kehaisee. Hän oli niin vaikuttunut kaikesta kokemastaan, että harkitsi vakavasti meriupseerin uraa. Yliopistosta tullut kirje muutti kuitenkin kurssin: ”Pääsin lukio-opintojen perusteella matemaattis-luonnontieteelliseen lukemaan matematiikkaa.”

Yliopisto-opinnot Henrik aloitti vuonna 1995. Hyppäys lukiomatematiikasta oli valtava. Orientaatiokurssilla ei vielä ollut ongelmia, mutta sitten vastaan tuli algebra. ”Eksentriset proffat täyttivät liitutaulut omituisilla laskukaavoilla ja jakoivat tulkinnanvaraisia monisteita. En ymmärtänyt yhtään mitään”, Henrik toteaa. Filosofia sen sijaan innosti. ”Esa Saarisen megaluennoilla tajusin, että sehän oli sitä mitä kavereiden kanssa muutenkin harrastettiin.”

Tuohon aikaan filosofia oli avoin oppiaine, joten Henrik keskittyi opinnoissaan ”harrastukseensa”. Sivuaineina hän opiskeli tietojenkäsittelytiedettä, poliittista historiaa, tilastotiedettä ja psykologiaa. Kolmen vuoden kuluttua hän vaihtoi teoreettisen filosofian pääaineekseen. ”Olin ajatellut mennä valtiotieteelliseen, mutta siirtyminen humanistiseen oli liberaalimpaa. Huomasin myös filosofian sisällä innostuvani enemmän metafysiikan ja tieto-opin piiriin kuuluvista kysymyksistä”, Henrik perustelee suuntautumistaan. 

Työtä ja opiskelua

Kolme vuotta opiskeltuaan Henrik totesi, että opintojen aikana kannattaisi tehdä muutakin kuin hanttihommia, jottei valmistuttuaan ole pelkän paperin varassa. ”Olin vuoden lukiossa filosofian opettajana, toisen vuoden peruskouluja kiertävänä päihde- ja seksivalistajana ja kolmannen pienessä IT-firmassa markkinoinnin suunnittelijana ja kynäniekkana”, Henrik listaa. Maisterin paperit olivat kuitenkin vaarassa jäädä haaveeksi, sillä puhtia ei enää löytynyt opiskeluun: ”Laskin, että säästöt riittävät kolmeksi kuukaudeksi. Otin lopputilin ja päätin kirjoittaa gradun.”

”Koska aikaa oli rajallisesti, keskeisenä kriteerinä oli miettiä, mikä opintojen aikana tekemäni kontribuoi gradunteossa. Niinpä kaikki mitä olin siihen asti tehnyt toimi esimerkkeinä erilaisista filosofointitavoista”, Henrik selittää gradunsa Filosofia muutosvoimana syntyä. Gradu valmistui itselle annetussa määräajassa. ”Toteutin jokaisen ohjaajan kauhuskenaarion tuomalla valmiin työn pöytään”, hän naurahtaa.

Säästöt oli käytetty, mutta filosofian laitoksella sattui olemaan tutkimusavustajan tehtävä auki, ja onnekseen Henrik sai paikan. Sinä aikana hän sai kommentit gradustaan ja pystyi tekemään tarvittavat viilailut. Tarkastusprosessin vielä venyessä hän sai mahdollisuuden tuettuun työharjoittelupaikkaan: ”Yritin hoitaa itseni Suomen suurlähetystöön Manilaan, mutta päädyin Ottawaan.” Ensimmäinen askel kansainvälisten asioiden piiriin oli otettu.

Filosofi virkamiesuralla

Maisterin paperit Henrik sai syksyllä 2002. Aluksi hän toimi filosofian laitoksen amanuenssin sijaisena. Silloista työympäristöään Henrik kehuu vuolaasti: ”Oli mahtavaa työskennellä päivittäin itseään paljon fiksumpien kanssa. Mikä tahansa kahvipöytäkeskustelu tai satunnainen kohtaaminen kopiokoneen äärellä saattoi kääntyä mielenkiintoiseksi pohdiskeluksi maailman menosta.”

Henrik vierastaa sanaa filosofia, koska siihen sisältyy paljon kovia odotuksia. ”Jos sanoo olevansa filosofi, se lähes poikkeuksetta tekee vaikutuksen kuulijaan. Toki se voi pönkittää itsetuntoa, mutta toisaalta ihmiset alkavat heti odottaa jotain viisauksia”, hän selvittää. Henrik pitää filosofiaa yksinkertaisesti ajatteluna. ”Näin kaikki yliopistosta valmistuvat filosofian maisterit ovat alasta riippuen tietyn alan ajattelun maistereita”, hän summaa.

Myös opiskelijoilla liittyy filosofiaan usein yliodotuksia. ”Pitäisi heti olla joku Wittgenstein”, Henrik miettii. Särkeäkseen jään gradukammoisilta opiskelijoilta amanuenssi kehotti näitä tutustumaan omaan tekeleeseensä. ”Sen jälkeen gradun kirjoittaminen ei enää tuntunut ylitsepääsemättömältä”, hän nauraa ja myöntää saaneensa opiskelijoilta varsin suoraa palautetta hengentuotteestaan. ”Gradu ei saa muodostua möhkäleeksi, joka lamaannuttaa kaiken toiminnan. Ajatus toimii vain kun ei jännitä”, Henrik neuvoo. 

Viiden kuukauden sijaisuuden jälkeen Henrik siirtyi humanistisen tiedekunnan kansliaan jatko-opintosuunnittelijaksi. Tuon ajan tärkeimpänä saavutuksenaan hän pitää väitöskirjojen arvosteluasteikon ja arvioinnin kriteerien tekemistä: ”Sain yhteen A 4 -paperiin tiivistettyä vuosikymmenten arvosteluperinteen. Se oli onnistumisen elämys, jonka muistelemisesta saan vieläkin tyydytystä.”

EU-politiikan keihäänkärjessä

Kolmen ja puolen vuoden työrupeama yliopiston päärakennuksessa vaihtui Euroopan parlamenttiin syksyllä 2006, jolloin Henrik lähti silloisen europarlamentaarikko Alexander Stubbin avustajaksi Brysseliin. Vuonna 2008 esimies pyydettiin Suomen ulkoministeriksi, joten avustajienkin oli mietittävä omat kuvionsa uusiksi. Henrik tuli takaisin Suomeen, pyörähti opetusministeriössä uuteen yliopistolakiin liittyvän avustajan tehtävässä ja lähti takaisin Brysseliin. ”Olin aiemmin hakenut erityisasiantuntijan tehtävää, johon en tullut valituksi. Paikan saanut jäi kuitenkin äitiyslomalle, joten pääsin hänen sijaisekseen”, Henrik kertaa kuvioitaan.

Suomen EU-edustuston erityisasiantuntijan vastuualueena ovat institutionaaliset kysymykset ja rekrytointiasiat. ”Tehtäväni on pysyä ajan tasalla EU:n pelisäännöistä ja edesauttaa pätevien suomalaisten pääsyä hyville paikoille EU:n toimielimissä”, Henrik kiteyttää toimenkuvansa. Hän viihtyy työssään erinomaisesti. ”Edustusto on läpileikkaus suomalaisesta valtiohallinnosta. Työkavereina on asiansa osaavaa, ahkeraa ja sitoutunutta porukkaa”, hän kiittää. Pestiä on vielä vuosi jäljellä. Sen jälkeen tulevaisuus on avoin.

Rentoa hengailua

”Harrastuksia joutuu ihan miettimään”, Henrik pohtii. Lenkkeily on vielä sen verran satunnaista, että sitä ei kuulemma voi laskea, mutta tilanne on muuttumassa. "Painan 0,1 tonnia. Se on liikaa. Kaverit houkuttelivat ensi vuoden Helsingin maratonille, katsotaan rauhassa ennestään tuttu Brysselin 20km ensin", hän naurahtaa loppukesän illanvietossa saamalleen haasteelle. Ystävien kanssa tulee silloin tällöin pyörähdettyä golf-kentällä. ”En oikeastaan pidä koko lajista, mutta kun kavereiden kanssa muutenkin turinoidaan, niin voihan siinä samalla vähän palloa lyödä ja kisailla”, hän hymähtää.

Brysselin paras puoli on rento meininki, huono se, ettei se ole rannalla. ”Kesästadi on todella upea paikka. Ei mikään ole hienompaa kuin mennä rannalle ja katsella horisontissa seilaavia veneitä”, entinen purjeveneilijä hehkuttaa. Nykyistä kotikaupunkiaan Henrik kiittää kansainvälisyydestä ja ravintoloista. ”Joku väitti, että Brysselissä olisi ravintoloita eniten maailmassa per pää. Se on hyvä asia ihmiselle, joka on ulkoistanut keittiöpalvelut”, Henrik nauraa.

Teksti: Marjo Mansikka
Kuva: Mika Federley

"Kuukauden humanisti" esittelee joka toinen kuukausi Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.