Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Kuukauden humanisti

7–8/2010 - Anna Mauranen: Piirtäjästä professoriksi

Anna Mauranen. Kuva: Mika Federley Joskus oma urapolku voi löytyä aivan yllättäen. Näin kävi Anna Mauraselle, jonka mielestä tutkiminen on yksinkertaisesti kivaa.


Anna Mauranen ei oikeastaan pitänyt koulunkäynnistä. Kuvataiteilijaksi haaveilleen nuoren mielestä opettajat olivat tyhmiä ja oppitunnit tylsiä. Tilanteen oli tarkoitus lukion jälkeen muuttua, mutta Ateneumin ovet eivät ensi yrittämällä auenneet, mistä tuore ylioppilas loukkaantui niin, ettei toista kertaa sinne hakenut. Lukion englanninlehtorina työskennellyt äiti kehotti tytärtään pyrkimään yliopistoon, koska uskoi tämän kielitaitoisena pääsevän helposti sisään. Niin Annasta tuli englantilaisen filologian pääaineopiskelija.

Filologia ei fuksia liiemmin innostanut, mutta sivuaineiksi hän valitsi aineita, jotka tuntuivat mielenkiintoisilta: yleisen kielitieteen, sosiaalipsykologian, kasvatustieteen ja yleisen psykologian. ”Yhdistelmää pidettiin silloin outona, koska työllistyäkseen olisi kuulemma pitänyt lukea kirjallisuutta ja toista vierasta kieltä”, Anna naurahtaa. Yleisen kielitieteen opinnot olivat kuitenkin tulevaisuuden kannalta ratkaisevia: ”Tajusin, että kielestä voi olla myös teoreettisesti kiinnostunut.”

Toinen tutkijan uralle viettänyt seikka oli gradu, jonka tekemistä Anna kuvaa ”älyttömän hauskaksi”. Aiheena oli menneen ajan tempukset, mutta kyse oli kompromissista. ”Itselläni oli mielessä vähän radikaalimpi aihe, joka ei kuitenkaan professoria tyydyttänyt. Neuvottelujen jälkeen löysimme molempia riittävästi kiinnostavan aiheen”, Anna hymyilee muistoilleen. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 11 vuotta opintojen aloittamisen jälkeen. ”Olin ainejärjestöaktiivi, työskentelin sivutoimisesti oppikirjojen kuvittajana ja tekaisin vielä kaksi lastakin”, professori puolustelee nykyisen tavoiteajan reipasta ylittymistä.


Tiivistä tahtia

Valmistumisen jälkeen perhe kasvoi vielä kolmannella lapsella. Anna auskultoi, mutta pettyi koulun epätutkimuksellisuuteen: ”Olin kiinnostunut siitä, miten vieraita kieliä opitaan, mutta opettamisella ei tuntunut olevan mitään tekemistä sen asian kanssa.” Seuraava pesti löytyi Kielikeskuksesta, jossa hän ryhtyi täydennyskouluttamaan opettajia. ”Sain Kielikeskuksen ensimmäisen tutkijan vakanssin, mikä innosti väitöskirjan tekoon”, Anna kertoo. Työn ohessa hän tutustui englantilaisiin yhteistyökumppaneihin, ja päätyi sitä kautta Birminghamiin jatko-opiskelijaksi: ”Perhesyistä tein väitöskirjaa suurimmaksi osaksi Suomesta käsin.” Hitaammin edenneiden maisteriopintojen vastapainoksi osa-aikaisesti tehty väitöskirja valmistui kolmessa vuodessa.

Vähän ennen väitöskirjan valmistumista Anna sai pysyvän tutkijan työn Soveltavan kielentutkimuksen keskuksesta. Työ edellytti muuttoa Jyväskylään, jossa perhe ei kuitenkaan viihtynyt. Seuraavaksi Anna houkuteltiin Savonlinnaan englannin kääntämisen professoriksi: ”Järjestin työni niin, että perhe saattoi muuttaa takaisin Helsinkiin.”

Muutaman vuoden kuluttua Anna siirtyi Tampereelle englantilaisen filologian professoriksi. Siellä alkoi ura yliopistohallinnossa. ”Kieli- ja käännöstieteiden laitokset yhdistettiin yhdeksi suurlaitokseksi ja minä päädyin sen johtajaksi.” Anna viihtyi Tampereella erinomaisesti ja ajatteli jäävänsä sinne. Viiden vuoden kuluttua Helsingissä oli kuitenkin tarjolla sopivan oloinen työ, ja ympyrä sulkeutui. Tekemäänsä ”maakuntakierrokseen” professori on todella tyytyväinen: ”Sillä aikaa tutkimusprofiilini kehittyi englannin kielen laitoksen kanssa paremmin yhteensopivaan suuntaan.”


Suunnitelmat uusiksi

Aloittaessaan työnsä vuonna 2005 Helsingin yliopistossa Anna kuvitteli asettuvansa riviprofessoriksi. Melko pian hän kuitenkin huomasi toimivansa laitoksen johtajana ja tiedekunnan varadekaanina. Anna sanoo ajautuneensa hallintotehtäviin, mutta toki omalla suostumuksellaan. ”Yliopistohallinto on yllättävän hauskaa ja mielenkiintoista”, tutkija vakuuttaa.

Viime vuoden suunnitelmiin kuului kuitenkin hallintotehtävistä irtaantuminen. Jatkopesteiltä professori kuvitteli välttyvänsä olemalla poissa silloin kun uudet hallintoelimet aloittavat toimintansa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan joulukuussa Anna valittiin humanistisen tiedekunnan dekaaniksi. Tämän vuoden alussa koko yliopisto astui uuteen aikakauteen ja tiedekunnan laitokset uudistuivat sekä rakenteellisesti että hallinnollisesti. Ensi töikseen uusi dekaani lähti kutsuprofessoriksi Kööpenhaminaan.


Tutkimusta ja hallintoa

Vaikka irtiotto tuntui kaksijakoiselta, Anna suosittelee vastaavaa kaikille hallintotehtäviä hoitaville professoreille: ”Kaikkialla kehotetaan tutkimusvapaiden pitoon hallintotöiden jälkeen. Yleensä putki kuitenkin jatkuu ties kuinka kauan. Jos tutkimusvapaata haluaa, se on vain pidettävä.”. Poissa ollessaan dekaani ei suinkaan ollut pimennossa, vaan osallistui esimerkiksi johtoryhmän kokouksiin videoyhteyden avulla. Myös sähköposti mahdollisti erilaisiin asioihin osallistumisen pitkin kevättä. ”Lisäksi minulla oli erinomainen sijainen”, Anna kiittää ensimmäistä varadekaaniaan.

”Hallinto tuntuu entistä hauskemmalta, kun on hetken saanut tutkia rauhassa”, dekaani sanoo tyytyväisenä. Hänen mielestään akateemiseen johtajuuteen kuuluu se, että johtajat ovat myös tutkijoita. Kokopäiväisen dekaanin kontrahtiin sisältyy myös siivu tutkimusta: ”Toki se teettää lisää töitä, mutta yliopistossa työskentely ei olisi mielekästä, jos ei voisi myös tutkia.”

Parasta hallinnossa on yhdessä tekeminen. ”Minusta ei olisi koppitutkijaksi, joten tutkimustakin teen mieluiten tutkimusryhmissä.” Hallintoa dekaani pitää suuressa määrin yhteiskunnallisena toimintana: ”Tämä on pitkälti oman työyhteisön kehittämistä, ja siihen on aina hyvä pystyä vaikuttamaan.”


Käden ja silmän yhteistyötä

Vaikka tutkimus meni lopulta taiteen edelle, on piirtäminen ja maalaus edelleen aktiivista.”Tarkka mallista piirtäminen on muuten vähintään yhtä rankkaa kuin tutkimuksen tekeminen”, dekaani väittää. Muut kulttuuriharrastukset taidenäyttelyitä lukuun ottamatta ovat aikataulusyistä jääneet vähiin. Konferenssimatkoilla professori yrittää piipahtaa erilaisissa näyttelyissä. ”Silloin työhön yhdistyy mukavasti harrastus- ja virkistystoiminta”, hän hymyilee. Miehensä kanssa Anna saattaa tehdä pidemmänkin reissun ihan vain jonkin tietyn näyttelyn takia. ”Berliinissä oleva Olafur Eliassonin näyttely voisi olla seuraava kohde”, professori suunnittelee.

Muita harrastuksia pitää hetki miettiä. Ennen koira vei ulos, nyt on ulkoiltava oma-aloitteisesti. ”Käyn lenkillä, mutta eihän se mikään harrastus ole, kai nyt jokainen vähän liikkuu”, Anna muotoilee. Kesälomasuunnitelmiin kuuluu päivittäistä hyvin kasvaneen vesakon raivausta iPod korvilla. Tahti on rivakkaa ja joskus myös yllättävää: muutaman kerran on jo musiikkisoittimen piuhat jääneet dekaanin saksien väliin.


Teksti: Marjo Mansikka
Kuva: Mika Federley



"Kuukauden humanisti" esittelee joka toinen kuukausi Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.