Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Kuukauden humanisti

9–10/2009 - Sten Björkman: Kulttuuriperinnön vaalija

Sten Björkman. Kuva: Mika FederleyHelsingin yliopistomuseo Arppeanumin johtajan huone on suurista ikkunoistaan huolimatta yllättävän pimeä. Valoa ja vauhtia huoneeseen tuo museon uusi johtaja.


Yliopistomuseon johtajaksi elokuun alusta nimitetty Sten Björkman totuttelee vielä uuteen työtilaansa. Museossa on liian vähän varastotilaa, joten työhuoneet ovat pullollaan mappeja. Osa pitkin ja poikin olevista tavaroista on joko edellisestä näyttelystä jäänyttä tai seuraavaan menossa. ”Mutta kyllä tämä saadaan toimimaan”, johtaja uskoo.

Björkman siirtyi Yliopistomuseoon Espoon kaupunginmuseon tutkimuspäällikön virasta, jossa hän ehti olla 10 vuotta. ”Mutta jos jotain olen, niin helsinkiläinen”, Laajasalossa asuva Björkman toteaa. Vuosikymmenen ajan hän pyyhälsi päivittäin idästä länteen. Päivät olivat pitkiä, joten Helsingin keskustaa ei oikeastaan huomannutkaan. ”On aivan mahtavaa päästä näin upeaan taloon Senaatintorin kupeeseen”, johtaja hehkuttaa.


Yritteliäs opiskelija

Björkman aloitti taidehistorian ja kirjallisuustieteen opinnot vuonna 1971. Sukulaiset olivat tyrmistyneitä aihevalinnasta. Poikahan tuli vanhasta luotsi- ja kapteenisuvusta, ja kaikki serkutkin opiskelivat insinööreiksi. ”Yritin kyllä vapaaehtoisena laivastoon, mutta Puolustusvoimat olisivat laittaneet odottamaan seuraavaan kevääseen. Jätin laivaston sitten kokonaan väliin.”  

70-luku oli vilkasta aikaa. Opiskelijoita peloteltiin työttömyydellä, joten ainoa järkevä teko oli opiskella opettajaksi. Ongelmana oli se, että valtiovalta vaihtoi vuosittain mieltä siitä, mikä oli opettajalle sopiva aineyhdistelmä. ”Ensin se oli historia ja suomi, sitten se olikin historia ja uskonto”, Björkman muistelee. Opiskelijanuorukainen ryhtyi lukemaan sivuaineena historiaa, ja opettajuus mielessään hän vietti yhden vastentahtoisen talven suomen kielen pilkkusääntökurssilla. ”Aika armoitettu pilkuttaja olen edelleen”, hän myhäilee.  Historian laitoksessa Björkman viihtyi erinomaisesti. Kronoksen puheenjohtajana hän järjesti juhlia, matkoja ja muita vapaa-ajan aktiviteetteja: ”Tentteihin lukeminen ei tainnut olla yhtä intensiivistä.”

Omin alue löytyi lopulta arkkitehtuurin historiasta ja visuaalisen kulttuurin perinteestä, joten Björkman palasi taidehistorian opintojen pariin. Hän perusti ystävänsä kanssa osakeyhtiömuotoisen tutkimustoimiston 1980-luvulla, jolloin ulkopuolisten palvelujen ostaminen alkoi yleistyä. Humanistinen ala ei kuitenkaan ole taloudellisesti kaikkein vetävin: ”Välillä tein töitä oman yrityksen kautta, välillä valtion tai kunnan palkkalistoilla. Kaikki työt liittyivät kuitenkin jollain tapaa kulttuuriperintöalaan.”


Pakko valmistua

Museonjohtaja naurahtaa opiskelleensa pitkään ja hartaasti. Valmistuminen tapahtui vuonna 1988 työelämän pakottamana. Motivaatio viittä vaille valmiin gradun loppuunsaattamiseen löytyi, kun hän kuuli vapautumassa olevasta työpaikasta, johon vaadittiin maisterinpaperit: ”Asuntovelallisena tein neljässä kuukaudessa kahdeksan kuukauden työt ja väänsin sitten neljä kuukautta gradua.”

Björkman on asunut kymmenisen vuotta ulkomailla. Ensin muutaman vuoden Ruotsissa, jossa vaimo opiskeli. Sitten vaimon työ vei neljäksi vuodeksi Pariisiin. ”Suomessa oli lähtömme aikaan vielä nousukausi, töitä riitti ja kirjoitin yritykseni kautta mm. Billnäsin historiikin.” Paras Ranskan-tuliainen on 1992 syntynyt tytär. Seuraava asuinpaikka oli Kööpenhamina. Siellä Björkman toimi teollisuusperinnön jatko- ja täydennyskoulutuskurssi Industriminnen i Norden Suomen koordinaattorina ja opettajana. Kyseessä oli pohjoismainen jatko- ja täydennyskoulutuskurssi, jonka yhtenä tavoitteena oli luoda teollisuusperintöalan pohjoismainen verkosto. ”Onnistuimme, sillä voi sanoa, että pohjoismaissa kaikki alan ihmiset tuntevat toisensa ja ovat tekemisissä keskenään.” Suomeen perhe palasi vuonna 1997.
 

Täysin purjein tulevaisuuteen

Arppeanum perustettiin vuonna 2003 yhdistämällä yliopiston historiaa esittelevä Helsingin yliopiston museo, Lääketieteen historian museo, Eläinlääketieteen historian museo, Hammaslääketieteen museo ja Käsityötieteen kokoelmat. Nykyisessä perusnäyttelyssä museon syntyhistoria korostuu liikaa, mutta jatkossa johtaja toivoisi sen paremmin kuvastavan yliopiston kokonaisuutta, tieteellistä tutkimusta ja opetusta. ”Kunnalliset museot joutuvat usein toimimaan aika ohuelta tutkimukselliselta pohjalta, mutta täällä tutkimusta tulee koko ajan kaikilta tieteenaloilta.” Tutkimuksen esineellistäminen ei kuitenkaan aina ole helppoa: ”Toki monilla aloilla on kaikenlaisia mieltä liikuttavia hilavitkuttimia, mutta miten tuodaan esille vaikkapa kielitiede?” Suunnitelmissa on myös vaihtuvien näyttelyiden kehittäminen entistä kiinnostavammiksi ja elämyksellisemmiksi esimerkiksi kansainvälisyyttä ja ajankohtaisuutta lisäämällä. Tarkoituksena on tavoittaa niin koko yliopistoyhteisö – tutkijat ja muu henkilöstö, opiskelijat ja alumnit – kuin suuri yleisökin.

Museonjohtaja on vilpittömän iloinen siitä, että kaikki yliopistolaiset tuntuvat suhtautuvan museoonsa todella positiivisesti. ”Edeltäjäni Kati Heinämiehen ja yliopiston johdon avulla on saatu aikaisiksi hieno museo. Nyt toimintaa on kehitettävä edelleen ja tunnen itseni etuoikeutetuksi päästessäni siihen mukaan”, Björkman innostuu.  Tällä hetkellä koko yliopisto on uudistumassa. Uusi johtaja ei osannut edes arvata, miten paljon muutokset vaikuttavat myös museoon. Vaikka ajattelu kolmivuotisjaksoissa tuntuukin alkuun hämmentävältä, se ei lannista: ”Niin kuin aikoinaan peleissä sanottiin: pitkä pallo ja perään!”


Historia elämäntapana

Museoihminen kiertelee museoissa myös vapaa-aikana. Eurooppalaisessa mittakaavassa Björkman pitää suomalaisia museoita korkeasti ammatillisina ja edistyneinä. Myös näkemyksellisyyttä ja elämyksellisyyttä löytyy usein enemmän kuin muualta.”Tällä hetkellä meillä on ainakin yksi täysin tällä vuosituhannella oleva museokokonaisuus eli Merikeskus Vellamo Kotkassa”, Björkman kehuu. Ulkomaisista kohteista pisteet saavat Pariisin Orsay ja Louvre sekä Deutsches Historisches Museum Berliinissä. Ammattilainen katsoo aina näyttelyn toteutusta. Joku tylsältä tuntuva aihekin voi olla kiinnostavasti toteutettu. ”Vaikka kyllähän sitä usein huomaa jotain pientä parannettavaa”, Björkman nauraa.

Ulkoilmassa johtajaa juoksuttaa kaksivuotias lapinkoirauros Storm: ”Koira on vilkasta sukua: Stormin emoa kutsutaan ADHD-blondiksi ja Stormin rauhallisempi veli on nimeltään Trombi.” Muita harrastuksia ovat ooppera, teatteri, tanssi, elokuvat, kirjallisuus, purjehdus, hyvä ruoka ja pitkät illat ystävien seurassa. Ja tottahan jokaisella kulttuuriperintöalan ihmisellä pitää olla oma suojelukohde: ”Minulla on Hevossalmessa sellainen 1950-luvulta peräisin oleva kivikasa, jota tulen korjaamaan noin vuoteen 2070 asti”, Björkman huokaa. Yksi harrastus on myös matkailu. Erityisesti Eurooppa on sydäntä lähellä, ja varsinkin Ranska tuntuu kodilta. ”Muuallakin on ihan kiva käydä, mutta silloin on aina kiire takaisin”, sanoo kohta Amerikkaan työmatkalle suuntaava museonjohtaja.


Teksti: Marjo Mansikka
Kuva: Mika Federley



"Kuukauden humanisti" esittelee joka toinen kuukausi Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.