Humanistinen tiedekunta

Kuukauden humanisti

5–6/2008 - Kaj Öhrnberg: Omimmillaan opettajana

Yliopiston vuosipäiväjuhlassa myönnetyn Eino Kaila
-palkinnon palkinto-
ehdotuksesta välittyy lämmin kuva opettajasta, jolla on esimerkillisen laaja sivistys, monipuolinen asiantuntemus ja syvä rakkaus omaan tieteenalaansa. Palkinto oli saajalleen täydellinen yllätys, ja hän arvostaa sitä suuresti: ”Jos kaikki yliopiston jakamat palkinnot ja kunnianosoitukset olisi pantu riviin ja sanottu, että valitse vapaasti, olisin ottanut juuri tämän.”

”Tarpeeksi nuorena kun saa oikeat kirjat käsiinsä, se on menoa”, sanoo Eino Kaila -palkittu, Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksen tuntiopettaja Kaj Öhrnberg. Hänelle Ceramin arkeologinen julkaisu Muinaisaarteita etsimässä näytti työelämän suunnan jo 11-vuotiaana. Nuorukainen suunnitteli itselleen egyptologin uraa, mutta koska Helsingin yliopistossa ei egyptologiaa tuolloin voinut opiskella, hän aloitti assyriologialla. Ensimmäisenä lukuvuotena käyty klassisen arabian peruskurssi muutti kuitenkin suunnitelmat ja pääaine vaihtui arabistiikkaan, tarkemmin sanoen itämaiden kirjallisuudeksi. Sivuaineina hän opiskeli yleistä historiaa ruotsiksi sekä uskontotiedettä.

Yli neljän vuosikymmenen takaista opiskelua Öhrnberg kuvaa henkilökohtaiseksi: ”Meitä oli professori Jussi Aron tekstiluennoilla kolme opiskelijaa ja interpretaatioharjoituksissa olin yksin.” Ammoinen kolmen opiskelijan ryhmä on edennyt tieteen saralla. ”Muista tuli professoreja, mutta minä petin porukan jäämällä lisensiaatiksi”, Öhrnberg hymähtää.

Kriittistä tutkimusta

Öhrnbergin opinnot kestivät yli 10 vuotta, joten hän valmistui ns. mustalla kirjalla vuonna 1974. Vaikka opinnot työnteon takia venyivätkin, oppiarvot Öhrnberg keräsi itselleen vauhdikkaasti: ”Humanististen tieteiden kandidaatti syyskuussa, filosofian kandidaatti lokakuussa ja lisensiaatti joulukuussa.” Egyptin valloitukseen paneutunut gradu hyväksyttiin lisensiaatintyöksi, ja lausunnon mukaan se olisi englanniksi käännettynä ollut valmis väitöskirja. Lisensiaatti itse oli ja on eri mieltä: ”Ei 600-luvun historiaa voi kriittisesti tutkia 800-luv ulla kirjoitetuista lähteistä.”

Tutkijan johtotähtenä on ollut, että niin pitkälle mennään kuin kirjoitetuilla lähteillä pääsee. Arabistiikassa se tarkoittaa 600-lukua – aikaa jolloin islam syntyi. ”Ongelma on kuitenkin se, että kaikki arabiankieliset 600-luvun tapahtumista kertovat lähteet on koottu ja kirjattu 800-luvulla, jolloin ne projisoivat 700-luvun lopun ja 800-luvun alun maailman 600-luvulla olleeksi. Ja tästä saa kuvan, että islam syntyi valmiina”, Öhrnberg selittää. Tutkimus on koko ajan työn alla, vaikkei historioitsija jo 40 vuotta tekeillä olleen väitöskirjan valmistumiseen uskokaan: ”Tässä aiheessa ei tutkittava lopu, eikä yksi ihmiselämä riitä siihen paneutumiseen.”

Resepteillä historiankirjoihin

Öhrnberg uskoo, että jälkimaailma muistaa hänet libanonilaisen ystävänsä Sahban Mrouehin kanssa vuonna 1987 julkaisemasta keittokirjasta Kitab al-tabikh, joka mullisti arabialaisen ”keskiaikaisen” keittiötuntemuksen. Yliopiston kirjastosta löytyi 70-luvun lop ulla maailman vanhin säilynyt arabiankielinen keittokirja. ”Alkuperäinen on koottu 900-luv ulla, mutta kirjaston kopio on 1200-luvulta”, kertoo Öhrnberg. Tuhat vuotta vanhoja reseptejä on myös testattu. ”Tosin tietyt ohjeet voivat olla hengenvaarallisia. Nykytiede katsoo, että kaivamalla kalat kuukaudeksi ruukussa maan alle ilman lämpötilan ollessa noin 40 astetta on konsti, jolla ruokaan tulee syöpää aiheuttavia muutoksia”, valottaa Öhrnberg vanhoja maustamiskeinoja.

Ruokaohjeiden lisäksi Öhrnbergin tutkimuksellisiin kiinnostuksen kohteisiin kuuluu suomalainen seikkailija ja arabisti Georg August Wallin. Tutkija itse ei kuitenkaan matkusta vapaaehtoisesti mihinkään. Hänen reissaamisensa rajoittuvat kolmeen käsikirjoituksen metsästysmatkaan Egyptin ja yhteen yliopiston pakottamaan Turkin matkaan. ”Kun ensimmäisen kerran menin sodanjälkeiseen Egyptiin vuonna 1968, mielessäni oli kuva tuhannen ja yhden yön satumaailmasta. Putoaminen egyptiläiseen arkeen oli valtava kulttuurishokki.”

Vanhojen asioiden parissa askartelu ei myöskään edellytä kielen puhumista: ”Itselläni onkin jonkinlainen kompleksi siitä, etten puhu arabiaa, vaikka sitä luenkin.” Yhtenä syynä lienee se, että kaikki arabit kattava kirjakieli poikkeaa puhutuista murteista aivan kuin latina romaanisista kielistä. Tutkija lukee sujuvasti myös muita kieliä. Kun professori Heikki Palvasta vuonna 1993 tuli Suomalaisen tiedeakatemian Humaniora-sarjan päätoimittaja, hän pestasi entisen oppilaansa sarjan toimitussihteeriksi. ”Siinä työskentelykielinä ovat englanti, saksa, ranska, italia, espanja ja portugali”, kielimies listaa.

Etuoikeutetussa asemassa

”Luennoimissuhde yliopistoon syntyi jo opiskeluaikana, ensin ruotsiksi”, kertoo Öhrnberg. Hän alkoi luennoida vuonna 1973 ja on siitä lähtien ollut tuntiopettaja. ”Vakivirkaisten opettajien työhön sisältyvä byrokratia ja paperisota on lisääntynyt valtavasti, mutta tuntiopettajana menen vain paikalle ja puhun siitä mistä haluan”, sanoo opettaja tyytyväisenä.

Aikoinaan arabian ja islamin opiskelusta ei koettu olevan mitään hyötyä, mutta kun alueiden taloudellinen merkittävyys kasvoi, lisääntyi myös kiinnostus. ”Me opiskelimme arabiaa rakkaudesta, mutta nyt motiivina on selkeämmin tulevaisuudennäkymät.” Nykyään islamin peruskurssilla saattaa olla opiskelijoita yli 50. ”On hyvä että yhä useammat ovat kiinnostuneet asioista, mutta opiskelijoihin ei synny enää samanlaista kontaktia”, hän harmittelee.

Opettaja tapaa joskus ensimmäisiä opiskelijoitaan, jotka kuulemma edelleen hyödyntävät vanhoja muistiinpanojaan. ”Enhän minä itsekään vielä silloin mitään osannut!”, Öhrnberg huudahtaa. Hän kertoo myös opiskelijoista, jotka ovat lähettäneet muita aloja opiskelleet puolisonsa luennoille tyyliin ”naimisiin ei mennä ennen kuin olet käynyt tuon kurssin”. Ja onpa hänellä luennoillaan jo toisen polven opiskelijoitakin.

Kirjat sydäntä lähellä

Öhrnbergin vapaa-aika täyttyy kirjoista ja kävelemisestä: ”Kerään kirjoja ja siirrän niitä kirjastosta toiseen.” Koti täyttyi opuksista jo vuosia sitten, ja hänellä onkin toinen asunto pelkästään kirjoille. ”Kirjoja on paljon, muttei sentään niin paljon kun professori Jaakko Hämeen-Anttilalla”, Öhrnberg nauraa, mutta huomauttaa professorin pitävän kirjojaan epäkäytännöllisesti kahdessa rivissä.

Riippuvuussuhde kävelyyn alkoi puolestaan vuoden 1956 yleislakon aikana: ”Silloin opin, että liikkumaan pystyy ilman ratikkaakin.” Opettaja kävelee joka päivä vähintään pari tuntia. ”Käyn hautausmaalla tarkistamassa, että Wallinin hautakivi on paikallaan”, hän hymyilee. Vakituinen kävelyreitti kulkee Akateemisen kirjakaupan kautta ja sivuaa useampaa antikvariaattia. ”Päivä, jona en kanna kotiin uutta kirjaa, on epäonnistunut”, hän summaa.

Teksti: Marjo Mansikka
Kuva: Mika Federley

"Kuukauden humanisti" esittelee joka toinen kuukausi Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.