Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Kuukauden humanisti

1/2006 - Laura Kolbe: Intohimona kaupungit

Laura Kolbe. Kuva: Mika Federley Laura Kolbe haki aikoinaan Helsingin yliopiston ohella opiskelupaikkaa Jyväskylästä ja Turusta sekä saksalaisista Magdeburgin ja Münsterin yliopistoista. Kun paikka Helsingissä varmistui, eivät muut vaihtoehdot enää edes käyneet mielessä.


Laura Kolbe tuli vuonna 1977 yliopistoon opiskelemaan yleistä historiaa. Sivuaineina hänellä oli taidehistoria ja Suomen historia. Lisäksi hän kävi sosiaalipolitiikan luennoilla ja luki tiedotusoppia peruskurssin verran, mutta aihe tuntui ikävältä. ”Luin myös ruotsalaista filologiaa appron verran, jonka jälkeen ymmärsin, ettei minusta ole filologiksi”, Kolbe toteaa.

Kolbe kertoo olevansa eräänlainen kouluharvinaisuus. Hän kävi tyttönorssin ja kirjoitti ylioppilaaksi viimeisessä kolmen tyttöluokan ryhmässä vuonna 1977. ”Norssissa seurasin vuosikaudet opetusharjoittelijoita, ja olin aivan vakuuttunut, että minusta tulee opettaja. Mutta sitten tuli peruskoulu-uudistus ja koulun vanhat opettajat sanoivat kuvioiden muuttuneen niin dramaattisesti, että kannattaa harkita”, muistelee Kolbe. Hän ei ole opettanut tuntiakaan muualla kuin yliopistossa tai siihen liittyvissä instituutioissa, mutta kokee opettajuuden edelleen hyvin tärkeäksi.


Opiskelijasta tutkijaksi

Opiskeluaikanaan Kolbe osallistui ahkerasti ylioppilaselämään erityisesti Eteläsuomalaisessa Osakunnassa ja jonkin verran ainejärjestössäkin. Antiikin huvila-arkkitehtuurista kertonut gradu valmistui viiden vuoden tehokkaan opiskelun jälkeen. Kandin paperit hän sai kaksi päivää ennen vuoden 1982 promootiota, jossa Kolbe promovoitiin maisteriksi. ”Olin promootiotoimikunnan sihteerinä, joten oli vähän pakko valmistua”, Kolbe naurahtaa.

Vastavalmistunut maisteri sai saman tien mahdollisuuden ryhtyä tutkimaan Kulosaaren huvilakaupunkia. ”Aihe ei silloisessa tutkimusilmapiirissä ollut kovin mediaseksikäs”, hymyilee Kolbe, joka kertoo tunteneensa olonsa melko yksinäiseksi tutkimuksensa kanssa. Vuonna 1988 valmistui väitöskirja, johon historioitsija on edelleen varsin tyytyväinen. ”Se avasi monia näkökulmia kaupunkitutkimukseen”, sanoo historian dosenttina vuodesta 1994 toiminut Kolbe.

Euroopan historian professoriksi vuoden 2006 alusta nimitetty Laura Kolbe on ensimmäinen professorin viran saanut nainen Helsingin yliopiston historian laitoksessa. Puolet laitoksen opiskelijoista on naisia, mutta vakinaisessa opettajakunnassa heitä ei ole ollut ensimmäistäkään. ”Eurooppalainen yliopistotraditio on ollut hyvin mieskeskeinen ja perustunut pitkälti siihen, että tieteellisen älykkyyden ja osaamisen on katsottu olevan pääasiassa miesten hallussa”, miettii Kolbe mahdollisia syitä laitoksen miesvaltaisuuteen. Historian laitosta Kolbe kehuu vanhaksi ja perinteikkääksi. ”Monet laitoksen oppituolien haltijat ovat olleet kansainvälisesti tunnettuja ja vaikutusvaltaisia tutkijoita”, hän muistuttaa.

Laura Kolbe. Kuva: Mika Federley


Kaupungit kiinnostavat

Uunituore professori toimi 1990-luvun alussa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historiatoimikunnan tutkijana ja kirjoitti kaksi paksua kirjaa HYY:n historiasta. ”Sitä kautta uin yliopistohistorialliseen tutkimustraditioon, jossa keskeisenä oli yliopisto tilana kaupungissa”, kertoo Kolbe.

Kolbe on tehnyt paljon tutkimusta modernin lähihistorian parissa. Tutkimuksellisina kivijalkoinaan hän pitää kaupunkitutkimusta, yliopiston historian sekä kunnallispolitiikan eli paikallisen vaikuttamisen ja vallankäytön historian tutkimista. ”Vain sen kautta voi ymmärtää miten poliittinen päätöksenteko ja hallinto kaupungissa toimivat”, sanoo Kolbe.

”Suomalainen yhteiskunta kiepsahti 80- ja 90-luvulla sen suuntaisesti, että siihen asti marginaaliselle kaupunkitutkimukselle tuli yhtäkkiä suuri tilaus”, sanoo Kolbe. Tutkijalle tärkeä teema on Helsingin historia. Kolbe on asunut Helsingissä vuodesta 1959 lähtien, ja pääkaupunki on hänelle rakas asuinmiljöö, arjen näyttämö ja tila. ”Helsinki-tutkimuksen kautta avautuu näkökulma muihin suurkaupunkeihin ja ennen kaikkea Eurooppalaiseen pääkaupunkiin ilmiönä, vallan keskuksena ja sosiaalisena yhteisönä”, Kolbe sanoo. Professorin innostus kaupunkeihin ei katso kokoa tai muotoa. Hän on kiinnostunut niin globaaleista metropoleista kuin pienistä suomalaisista koulukaupungeista. ”Kaupunki kiehtoo paitsi elämisen tilana ja poliittisena tapahtumapaikkana, myös visuaalisen ja fyysisen muotoutumisen eli rakentamisen ja suunnittelun kautta”, muotoilee Kolbe inspiraation lähdettään.


Yliopiston kolmatta tehtävää toteuttamassa

”Historia on käyttötiedettä. Historian tulkinnat muuttuvat kysymysten muuttuessa ja kysymykset muuttuvat kun yhteiskunnallinen tilanne vaihtuu”, Kolbe selvittää. Historioitsijat toimivat paljon asiantuntijoina, kirjoittavat kirjoja ja antavat haastatteluja. Myös Kolbe yrittää vastata kysyntään mahdollisuuksiensa mukaan. Hän on mielellään median käytettävissä: ”Mielestäni se kuuluu akateemisen sivistyneistön rooliin.”

Kolben asiantuntijuudelle onkin ollut vuosien aikana melko paljon kysyntää. ”90-luvun alun Eurooppa-aallon aikana piti käydä valottamassa Eurooppa-asioita niin valtionhallinnon koulutusseminaareissa kuin Vaasan kirjaston kirjallisuuspiirissä. Vuosikymmenen puolivälissä oli kaupunkikulttuurivaihe, jolloin piti asemoida Suomi urbaaniin identiteettinsä. Sitten mietittiin monikulttuurisuutta”, luettelee Kolbe. Nyt teemana on sinivalkoisuus. ”Kansallista identiteettiä haetaan milloin suurmiesten, milloin suomalaisen ruuan kautta”, sanoo professori, joka kertoo viimeaikoina päässeensä pohtimaan sekä Suomi-kuvan rakentamista että selittämään niin tasavallan presidentin vastaanoton merkitystä kuin Lucia-päivän traditiota. ”Suomalaisuuden asemoinnille on nyt aika paljon kysyntää”, toteaa professori.

Helsingin yliopistolaisille läsnäolo mediassa on jo sijaintinsa takia helpompaa ja vaivattomampaa kuin muille. Senaatintorin reunalta opiskelijoita ja professoreja on siirtynyt niin kaupungintalolle, valtioneuvostoon kuin presidentin linnaan. ”Poliittisen ja kansalaisvaikuttamisen traditio on täällä voimakkaasti läsnä”, miettii Kolbe. Hänen mielestään luonteva osa Helsingin yliopiston henkeä on vaikuttaminen ympärillä olevaan yhteiskuntaan.


Toimintaa Sysmä–Eurooppa-akselilla

Opiskeluaikanaan Kolbe osallistui tieteelliselle kurssille Villa Lantessa. Oleskelu Roomassa sytytti palon tutkimukseen. ”Euroopan perusta ja ydin on siellä Välimeren maailmassa ja kulttuurissa Rooma ja Ateena keskeisinä”, sanoo Kolbe. Väitöskirjaansa nuori tutkija teki puolen vuoden ajan Lontoossa: ”Sinä aikana tulin kylläiseksi anglosaksisesta traditiosta, mutta loin paljon ystävyys- ja kollegasuhteita, joista on iloa edelleen.”

Puolison työn kautta Kolbe vietti 1990-luvun alussa kaksi vuotta Hollannissa. Siellä hän kirjoitti ahkerasti muun muassa ylioppilaskunnan historiaa. ”Istuin Amsterdamissa, elin hollantilaista arkea ja pohdin 50-luvun Suomea”, muistelee Kolbe ehkä elämänsä parasta aikaa. Perhe tuli takaisin Suomeen energisenä ja reippain mielin siinä vaiheessa kun lama oli taittumassa. Eurooppa-innostus ja sen avaamat tulevaisuudennäkymätkin olivat sopivasti nousussa. Henkiselle kehittymiselleen ja Eurooppa-identiteettinsä muotoutumiselle Kolbe pitää Hollannin aikaa tärkeänä. ”Siellä minulle muodostui näkemys siitä, mikä Eurooppa ytimeltään on”, Euroopan historian professori toteaa.

Kolbe viettää vapaa-aikaansa mökkeillen Sysmässä Päijänteen rannalla. Koska professori on aina kokenut myös kansalaisjärjestötoiminnan tärkeäksi, ei hän Sysmässäkään ehdi olla toimettomana, vaan vaikuttaa muun muassa Sysmän Suvisoiton puheenjohtajana. Aktiivinen tutkija vetää esimerkiksi Euroopan kulttuurisäätiön Suomen osastoa, toimii Suomen kaupunkitutkimuksen seuran puheenjohtajana ja harrastaa kunnallispolitiikkaa istuen Helsingin kaupunginvaltuustossa ja kaupunkisuunnittelulautakunnassa. ”Kohtalaisen yksinäisen tieteenteon arjen vastapainona on hyvä olla jotain muutakin tekemistä, josta saa itselleen iloa ja voimaa”, professori summaa.


Teksti: Marjo Mansikka
Kuvat: Mika Federley



"Kuukauden humanisti" esittelee kerran kuussa Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.