Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Kuukauden humanisti

11/2005 - Ulla Tillander-Godenhielm: Koruja keisarille

Ulla Tillander-Godenhielm. Kuva: Mika Federley Kypsässä iässä ollut ekonomi ja neljännen polven kultaseppä ilmestyi 80-luvulla yliopistolle ujosti tiedustelemaan, olisiko siellä mahdollista opiskella ilman pääsykoetta. Asia järjestyi erillisten opintojen opinto-oikeuden kautta, ja niin alkoivat silloisen A. Tillanderin toimitusjohtajan Ulla Tillander-Godenhielmin taidehistorian opinnot filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa.


”Tulin siis aluksi yliopistolle vähän kuokkimaan”, kuvaa Ulla Tillander-Godenhielm opiskelunsa alkuaikoja vaativan työn ja lasten hoitamisen ohella. Jossain vaiheessa hän kuitenkin huomasi suorittaneensa perusopinnot, jonka jälkeen innostus opiskeluun vain lisääntyi. Asiakkaiden tuodessa kultasepänliikkeeseen vanhoja koruja tiedustellakseen miltä aikakaudelta korut ovat peräisin, Tillander-Godenhielm tajusi tietävänsä heti vastauksen. ”Silloin ymmärsin, että opinnot todella hyödyttivät omaa työtäni, enkä enää tuntenut huonoa omaatuntoa opiskelusta”, arvostettu antiikkikorujen tuntija muistelee.

Tillander-Godenhielm sai lopulta myös varsinaisen tutkinnonsuoritusoikeuden. Toimitusjohtajuus ja opiskelu olivat vaikea yhdistettävä, ja välillä suorituksia tuli vain yksi lukuvuodessa. Livistämällä mahdollisuuksien mukaan työpaikalta yliopistolle maisterin tutkinto oli lopulta kasassa.


Kultaseppäsukua

Ulla Tillander-Godenhielmin isoisän isä (s. 1837) lähti 11-vuotiaana Pietariin kultasepän oppiin. 20-vuotiaana hän oli jo kultaseppämestari, joka pienten säästöjensä turvin perusti ensimmäisen firmansa. Työpöytänsä ääressä hän valmisti koruja ja möi ne suurille jalokivisepänliikkeille. Toiminta laajeni ja siirtyi isältä pojalle. Vallankumouksen aikana A. Tillanderin liike avattiin Helsingissä. ”Isoisä tuli suomeen 1917 ja perusti liikkeen nykyisen Aleksi 13:n kahteen kerrokseen. Hän tuli suuresta maailmasta, kulki liikkeessään aina shaketti yllään ja puhui mieluusti asiakkaidensa kanssa ranskaa”, kertoo pojantytär isoisänsä tavoista.

Tillanderin nimeen yhdistetään kullan kimallus ja loistavat jalokivet. Ulla Tillander-Godenhielm ei kuitenkaan kylve koruissa. ”Joskus maailmalla näkee kultaseppien vaimoja ja tyttäriä, jotka ovat kuin joulukuusia. Mutta kun itse myy koruja, tulee hyvin kriittiseksi ja huomaa haluavansa vain jotain sellaista, mitä ei ole mahdollista edes hankkia”, hän valottaa suhdettaan koruihin. Kun kultaseppäsuvusta on kyse, aviomiehillä on luonnollisesti ollut tapana lahjoittaa vaimoilleen kauniita koruja. ”Tosin yleensä löytyi heti joku juuri sellaista korua kaipaava asiakas. Vaimo siis menetti helposti lahjansa saatuaan ensin lupauksen, että tilalle tulee kyllä vielä suurempi ja kauniimpi”, nauraa tutkija suvussaan useamman kerran sattuneelle tapahtumalle.

Muutamia isoisänsä isän Pietarissa valmistamia koruja tutkija on ostanut itselleen muistoksi. Lisäksi kotoa löytyy jokunen laatikko samaisen mestarin ikonografioin koristelemia kahvilusikoita sortovuosien ajalta. ”Ruotsinkielisyydestään huolimatta varsin kansallismieliseksi suomalaiseksi osoittautunut kultaseppä valmisti lusikoita, joissa oli kryptinen kirjainyhdistelmä. Kirjaimet saattoivat tarkoittaa esimerkiksi ’keisaria vastaan’ tai jotain vastaavaa”, Tillander-Godenhielm kertoo aarteistaan.


Opinnot jatkuvat

Ulla Tillander-Godenhielmin valmistuttua maisteriksi vuonna 1995 laitokselta rohkaistiin jatko-opintojen ja väitöskirjan pariin. ”Olen koko urani ajan käsitellyt erilaisia koruja ja lahjoja, joita keisarit Aleksanteri I:stä lähtien ovat lahjoittaneet suomalaisille”, koruasiantuntija kertoo. Suunnitelmissa olikin aluksi kirjoittaa pelkästään kultaseppien valmistamista esineistä, mutta aihe laajeni tutkijan löydettyä tutkimuskohteillensa kokoavan tekijän – Venäjän keisarikunnan palkitsemisjärjestelmän.

”Muistan hyvin sen helmikuisen päivän vuonna 2000, jolloin väitöskirjani aihe kirkastui. Kirjoitin heti ystävälleni Amerikkaan kertoakseni hyvät uutiset, ja kysyin tietysti myös hänen mielipidettään aiheen valinnasta. Ystäväni vastaus alkoi sanoilla ’My God Ulla’…”, hymyilee Tillander-Godenhielm ja paljastaa ystävän kauhistuksen liittyneen lähinnä ikään, odotettavissa olevaan pitkään prosessiin sekä venäjän kielen taitamattomuuteen. Innostunut tutkija ei kuitenkaan välittänyt epäilyksistä vaan aloitti työnsä. Lopulta Atlantin takaisesta ystävästä tulikin työtä kannustava tukija ja mentori, jonka tietous sotilashistoriasta osoittautui tutkimuksen kannalta suunnattoman arvokkaaksi.


Tarinoita taustalla

”Minulla on käsityöläisen juuret ja väitöskirjanikin on käsityötä sen varsinaisessa merkityksessään”, toteaa Tillander-Godenhielm. Tutkimuksen tarkoituksena oli puhaltaa eloa kunniamerkkeihin ja muihin Venäjän keisarikunnan aikaisiin suosionosoituksiin. Työtä voi verrata vaikkapa kunniamerkkien keräilijöihin, jotka keräävät esimerkiksi erilaisia versioita Pyhän Annan ritarikunnan merkeistä ja laittavat ne esille vitriineihin, jossa ne sitten ovat katseltavina. ”Mutta minä halusin tietää, kenen merkki on ollut, miksi hän on sen saanut ja miksi se kenties on naarmuuntunut tai emalipinta irronnut”, selittää Tillander-Godenhielm työnsä motiiveja. Kattavassa käsikirjassa sivuja riittää, mutta ymmärrettävistä syistä väitöskirjasta jäi pois valtava määrä esineisiin liittyviä inhimillisiä tarinoita. ”Ne ovat kyllä takataskussa tallessa. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka niille löytyisi vielä sopiva julkaisufoorumi”, tutkija vihjaa.

Väitöskirjan kirjoittaminen oli rankkaa, mutta Tillander-Godenhielm vakuuttaa nauttineensa joka hetkestä. Parhaiten tutkimusta tasapainottivat rakkaat harrastukset kuten purjehdus, puutarhatyöt ja maalla oleilu. Purjeveneellä on puolison kanssa seilattu monet vuodet Välimerellä ja Englannissa, ja nyt viime vuosina kotimaassa. ”Väitöskirjaa on kirjoitettu useina iltoina myös veneessä. Miehen kanssa nostettiin kannettavat kajuutan pöydälle ja syvennyttiin molemmat omiin töihimme ”, kertoo Tillander-Godenhielm aviopuolisoja yhdistävästä työskentelytavasta. Pernajan historiallisessa miljöössä on koti, jossa aikaa vietetään toukokuusta niin pitkälle syksyyn kuin mahdollista. Tutkijanhuoneeksi metsään rakennettiin huvimaja, jonne vedettiin sähköt tietokonetta ja musiikin kuuntelua varten. ”Siellä sain myös rauhan pikkuhiljaa jalkapallojoukkueeksi kasvavalta lapsenlasten vauhdikkaalta joukolta”, naurahtaa majan hiljaisuuteen silloin tällöin tutkimustaan tekemään eristäytynyt isoäiti.


Yhtä juhlaa

Lokakuun loppupuolella väitellyt ja marraskuussa filosofian tohtorin tutkinnon saava Tillander-Godenhielm myöntää olevansa tyytyväinen, mutta väsynyt. Ei pelkästään väitöskirjansa loppurutistuksesta vaan myös ihan silkasta juhlimisesta.

Väitöstilaisuus oli mieleenpainuva kokemus. Marssiessaan yleisön eteen Yliopistomuseo Arppeanumin kauniiseen auditorioon väittelijän olo oli ollut hermostunut ja lähes epätodellinen. ”Ajattelin isoisän isääni, joka valmisti näitä upeita suosionosoituksia. Katsoin kustostani, professori Renja Suominen-Kokkosta sekä opponenttiani, Hapsburgien dynastian jälkeläistä, arkkiherttua Géza von Habsburg-Lothringenia. Täydessä salissa katseeni osui niin Tukholmasta tulleen hovijalokivisepän jälkeläiseen kuin Carl Fabergén jälkeläiseen sekä useisiin niiden suosionosoitusten saajien jälkeläisiin, joiden esineistä olen kirjassani kertonut. Totesin olevani aikamoisessa seurassa ja päätin, että tästä on nyt suoriuduttava kunnialla”, kuvaa Tillander-Godenhielm tunnelmiaan. Pidettyään lectio praecursoriansa eli esiteltyään väitöksensä aiheen yleisö osoitti väittelijälle suosiotaan spontaanein aplodein.

Ilta jatkui karonkassa, jossa oli yli sata vierasta. ”Paikallaolijat tekivät juhlasta kertakaikkisen upeat”, kiittää Tillander-Godenhielm ystäviään. Missä keisarillisen palkitsemisjärjestelmän tutkimisen valmistumista sitten juhlittiin? Missäpä muuallakaan kuin historiallisella Ritarihuoneella, satojen keisarilta suosionosoituksia saaneiden suomalaisten aatelissukujen vaakunoiden ympäröimänä.


Teksti: Marjo Mansikka
Kuva: Mika Federley



"Kuukauden humanisti" esittelee kerran kuussa Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.