Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Kuukauden humanisti

7/2005 - Harry Halén: Omaperäinen orientalisti

Harry HalÚn. Kuva: Mika Federley”Talonmies, vahtimestari ja puistotäti. Lisäksi kirjanpitäjä, rahanvartija, kaikenlaisten tahojen puhelinneuvoja, atk-taitaja, siivousjynssäri, järjestysmies ja onnettomien lohduttaja.” Näin valottaa amanuenssin tehtävänkuvaa heinäkuun lopussa eläkkeelle jäävä Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksen viimeinen alkuasukas, amanuenssi Harry Halén.


Kansakoulupoikana Harry löysi kesäpaikassaan Hirvensalmella maatalon vintiltä Outsiderin Lehden numeron, jossa oli hämmästyttävä juttu Tiibetin pomppivista ylioppilaista. Juttu kolahti, joten hän rupesi harrastamaan kyseisen maailmankolkan asioita: kieliä, uskontoja ja muuta kulttuuria. ”Norssissa päntättiin joka päivä päähän latinaa, mutta minä luin ylimääräisenä myös venäjää ja harrastelin kreikkaa sekä sanskritia”, Harry muistelee.

Neljä kesää opiskelijanuorukainen oli vientipuutavaran mittamiehenä Thomén metsätoimistossa ja sai kiertää melkein kaikki Suomen satamat. Hän vietti pitkiä aikoja mm. turkkilaisilla ja kreikkalaisilla laivoilla, ja opetteli samalla turkkia ja nykykreikkaa. Divarista hän löysi Ramstedtin suuren kalmukin sanakirjan. ”Alkoi vaakasuora uraputki: satamakirjurista sotilaskirjuriksi ja lopulta siistiin sisätyöhön laitoskirjuriksi, missä hommassa olen nyt puuhertanut lähes 32 vuotta”, kertoo Harry.


Työtä opintojen ohella

Nuori herra Halén tuli vuonna 1964 yliopistoon lukemaan altailaisia kieliä, sanskritia ja indologiaa sekä venäjän kieltä ja kirjallisuutta. Tutkintonsa hän sai valmiiksi vuonna 1970 ja neljän vuoden kuluttua hän suoritti "vanhemman humkandin" eli lisensiaatin tutkinnon. Alusta saakka hän teki opiskelun ohella töitä. Yhteen aikaan toimia oli kolme yhtaikaa: aamupäivä kirjaston lainaustoimiston harjoittelijana, iltapäivä kellarissa luettelointityössä konsistorin erillisrahalla ja iltamyöhällä B-messuhallin vahtimestarina. ”Siitä koitui kyllä vatsahaava”, Harry myöntää.

Yliopiston kirjastossa tehtävänä oli luetteloida varsin uniikki kokoelma: kaikki keisarillisen Venäjän vapaakappeleina kertyneet islamilaiset painatteet. Niteitä oli noin 2500 kappaletta. ”Niitä oli 14 turkkilaisella kielellä, arabiaksi, persiaksi ja monilla kaukasialaisilla kielillä”, Harry laskeskelee. Sittemmin hän oli monta vuotta Suomalais-Ugrilaisen Seuran työstipendiaattina ja muokkasi mm. G. J. Ramstedtin ja Sakari Pälsin aineskokoelmia julkaisukuntoon.

Varsinainen ura laitoksella sai alkunsa, kun kiinaa ja altailaisia kieliä harrastanut professori Aulis J. Joki pani vuonna 1973 pystyyn paitsi kiinan kielen lehtoraatin myös jotain jonka nimesi "Itä-Aasian kielten ja altaistiikan yksiköksi". Harry sai kutsun tuntityöläiseksi. Kesäkuussa 1974 yksikkö lakkautettiin ja syntyi Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitos. Harryn puolipäiväiseksi amanuenssintoimeksi kehittynyt virka muutettiin kokopäiväiseksi vuonna 1978 hänen todettuaan, ettei perhettä elätetä puolikkaalla viralla.


Ennen oli erilaista

”Kaikki oli oikein mukavaa ja leppoisaa!” muistelee amanuenssi yliopistouransa alkutaivalta. Nykyisin töitä on huimasti enemmän. Sähköposti syytää päivittäin yhä uusia ”pommeja”, jotka vain on kestettävä. ”Vastaa, raportoi, tilastoi, selvitä, etsi, vahvista, kartoita, luo katsaus, kirjoita romaani, käännä Turkmenistanin presidentin omituinen hengentuote, käännä azerin kielestä lääkärinlausuntoja, koulutodistuksia, puoluepapereita tai maahanmuuttoasiakirjoja, määritä mongolitaiteilijalle sukunimi, jotta nimismies voisi antaa hänelle ajokortin, todista oikeusministeriön nimilautakunnalle, että se-ja-se armenialainen nimi on väärin kirjoitettu ja pitää muuttaa...”, luettelee verraton amanuenssi tehtäviään.

Hallintokin on joskus ollut herttaisen yksinkertaista. ”Rehtorin kanslian vieressä kaksi vanhaa leidiä hoitivat hymyillen maksuliikennettä, tiedekunnan kansliassa yksi ihminen huolehti lähes kaikesta, orkesterilämpiön pimeissä katakombeissa sijainnut tekninen osasto pyrki tosissaan palvelemaan”, muistelee Harry kaipauksella. Tietokoneet ovat vallanneet lähes kaikki työt. ”Nyt laskutkin kiertävät elektronisessa universumissa etsien ystävällistä maksajaa”, amanuenssi huokaa.


Hyvät muistot kantavat

Toukokuun lopulla laitos järjesti pitkäaikaiselle työtoverilleen läksiäiset, joita mies itse kuvaa vallan unohtumattomaksi ja perin liikuttavaksi tilaisuudeksi. Kollegat, oppilaat, tiedekunnan edustajat, kirjastolaiset ja monet armaat tutut olivat kokoontuneet maittavan pitopöydän ääreen. ”Puheita pidettiin, kokkapuheet lentelivät ja kuvakin paljastettiin. Harteille lyötiin aito turkkilainen lentävä matto ja päähän seppele sekä tataarilainen patalakki”, Harry kertoo.

Harry HalÚn ja lentńvń matto. Kuva: Mika Federley Harry Halén kääriytyneenä turkkilaiseen mattoon. Kuva: Mika Federley

Työskentely nousevan nuorison parissa on ollut innostavaa. ”Oikein vertyy kun näkee miten sinnikkäitä ja eteviä heidän joukossaan on paljon.” Opiskelijoiden kiinnostus on siirtynyt paljolti nykymaailman suuntaan, mikä onkin luonnollista, kun voi helposti matkustaa kohdemaahansa. ”Iloisella 1960-luvulla ei moni professorikaan ollut käynyt idässä muuta kuin ehkä konferenssimatkalla. Nyt kaikki tekevät kenttätyögraduja ja puhuvat kaukomaiden kieliä niin että hirvittää!” vertaa Harry.


Suunnitelmat selvillä

Harrylla on laaja-alainen kielten tuntemus. Hän puhuu sujuvasti viittä kieltä, mutta on tentannut parikymmentä ja ennen kaikkea opetellut käyttämään mahdollisimman monen kielen sanakirjoja ja kielioppeja, koska hän kääntää paljon. Hän on myös tuottelias omakustannekirjailija ja julkaisee mm. "Unholan aitta" -nimisessä sarjassaan aineistoa, joka liittyy keisarillisen Venäjän sotaväkeen Suomessa. Numeroita on ilmestynyt jo 21 – yhteensä noin 1400 sivua – ja lisää on luvassa.

Halén on kirjoittanut ja esitelmöinyt paljon Mannerheimin Aasian-ratsastuksesta. ”Vuonna 2008, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta merkittävän tiedustelu- ja tutkimusretken päättymisestä, on paikallaan julkaista uusi laitos 1940 ilmestyneestä ja pienen painoksen takia harvinaiseksi jääneestä englanninkielisestä suurteoksesta Across Asia from West to East, 1906–1908”, sanoo Harry ja lupaa ottaa mukaan myös poisjätetyt kohdat kuten ranskalaisen professori Paul Pelliot'n retkikuntaa koskevat mielenkiintoiset havainnot ja pohdinnat.


Matkailu kaventaa

Maallemuutto olisi eläkkeelle jäävästä ihana aatos ja saattaa joskus toteutuakin, ainakin osaksi vuotta. ”Poimin innolla sieniä ja marjoja, kuuntelen lintujen musisointia ja katselen pilvilampaita. Metsässä joutuu äkisti Ivan Shishkinin hämyisän lehtevään maalaukseen, meren yllä voi nähdä Aivazovskin jylhiä myrskypilviröykkiöitä mustat purjeet levällään ja merellä kelluu kuu Odessan redillä”, amanuenssi maalailee.

Mustanmeren aalloista ja Gagran valkeista rantahiekoista Harrylla on kultaisia muistoja. Venäläissyntyisen vaimonsa kanssa hän on uudelleen alkanut käydä Pietarissa. Harryn mielestä matkailu kuitenkin kaventaa, koska illuusiot särkyvät. Hän ei kannata matkailuteollisuutta, vaan pyöräilee vaimonsa kanssa kesäisin Ahvenanmaan saaristossa. ”Ja luen vanhoja matkakirjoja, koska olen muinaiskalu”, Harry toteaa lakonisesti.

Traditiot luovat jatkuvuutta. Ihminen tietää missä menee, kun kertautuvat elementit ja elämänarvot kulkevat mukana. Harryn traditiot ja arvot ovat peräisin 1950-luvun Hirvensalmelta ja Sakari Pälsin kirjoista sekä ruotsinkielisen saariston elämästä. Hän elää itse yhä omavaraistalouden aatemaailmassa. ”Mielessäni kuulen aina kuikan huudon iltatyynen järvenpinnan takaa. Se on viesti muinaisuudesta”, uskoo Harry. Sen verran nykyaika on kuitenkin ajamassa päälle, että hän paljastaa harkinneensa uuden polkupyörän ostoa. ”Nykyinen on tosin palvellut vasta 45 vuotta ja on teräkunnossa, enkä hennoisi sitä hyljätä.”


Teksti: Marjo Mansikka
Kuva: Mika Federley



"Kuukauden humanisti" esittelee kerran kuussa Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.