Humanistinen tiedekunta

Kuukauden humanisti - Arkisto

12/2002 - Terhi Utriainen: Uskonto yhteiskunnassamme

Uskontotieteessä – kuten muillakin humanistisilla aloilla – tutkimusaiheiden kirjo on laaja. FT Terhi Utriainen tunnetaan erityisesti kuolemaa käsittelevistä töistään. Uskontotieteilijän arkeen mahtuu kuitenkin paljon muutakin. Pienet lapset pitävät kiireisenä, ja onpa Terhi ehtinyt julkaista yhden romaaninkin.

"En paljon muuta ole tutkinutkaan, kai se on jotenkin morbidia", Terhi Utriainen nauraa, kun kysyn hänen tutkimusaiheistaan. Niin Terhin gradu, lisensiaatintyö kuin väitöskirjakin ovat käsitelleet kuolemaa ja naiseutta. Tutkijanuransa alkuaikoina Terhi perehtyi naisten jättämiin itsemurhaviesteihin. Väitöskirjassaan hän keskittyi kuolemaan liittyviin toimiin. Miksi nimenomaan naiset joutuvat hoitotyössä todistamaan kuolemaa ja suorittamaan siihen liittyviä tehtäviä? Mitä se kertoo yhteiskunnastamme ja sukupuolirooleista?

Suurimmalta osin Terhi teki väitöskirjansa kirjallisen materiaalin pohjalta, mutta sen lisäksi hän työskenteli kahden kuukauden ajan saattokodissa ja piti kokemuksistaan havaintopäiväkirjaa. Kun kuolevia hoitavien kirjoittamat tekstit eivät vastanneet Terhin kaikkiin kysymyksiin, hänen oli nähtävä itse miten kuolevia hoidetaan. Ajanjakso oli erittäin tärkeä työn lopputuloksen kannalta. Osallistuminen henkilökohtaisesti saattotyöhön toi tutkimusaiheen lähemmäksi kuin mikä kirjallisen materiaalin kautta olisi koskaan ollut mahdollista.

Kuolemasta kärsimykseen

Väitöskirjansa jälkeen Terhi halusi siirtyä uuteen aihepiiriin, mutta kovin helppoa sarkaa hän ei nytkään valinnut. "Sinua varmaan naurattaa, kun kuulet tämän", Terhi ennakoi toimittajan reaktiota. Kuoleman tilalle tutkimuskohteeksi tuli nimittäin toinen iso aihe, kärsimys.

Terhi toimii nykyään Suomen Akatemian tutkijatohtorina monitieteisessä projektissa, jossa selvitellään kärsimyksen kulttuurisia ilmaisuja nykyajassa, historiallista perspektiiviäkään unohtamatta. Mukana hankkeessa on niin antropologeja, uskontotieteilijöitä kuin sosiaalipsykologejakin. Vaikkei kärsimystä samaan tapaan enää glorifioidakaan kuin menneinä aikoina, kärsimyksen ihannointia on edelleen nähtävissä ainakin välähdyksenomaisesti myös nyky-yhteiskunnassa, Terhi pohtii. Toisaalta kärsimykseen on alettu suhtautua yhtä biologisoivasti ja kliinisesti kuin kaikkeen muuhunkin: kärsimys haluttaisiin paikallistaa, diagnosoida ja poistaa yhtä vaivatta kuin tahra vaatteesta. Projekti, jossa Terhi on mukana, etsii uusia tapoja tutkia kärsimystä.

Monet uskontotieteen tutkimusaiheet liittyvät nykyaikaan. Vaikka länsimainen yhteiskunta on läpikäynyt melkoisen maallistumisprosessin, uskonnollisen kokemuksen ja uskonnon määrittely on vähintään yhtä haastavaa kuin ennenkin, ja nimenomaan nämä kysymykset pitävät uskontotieteen elinvoimaisena. Ehkä uskonnolliset ilmiöt ovat vain muuttaneet ilmenemismuotojaan. Onko esimerkiksi omasta itsestä – itseydestä – tullut nyky-yhteiskunnassa pyhä?

Terhi toteaa meidän elävän murrosvaihetta. On liian aikaista sanoa, jääkö nykyinen hedonismi pysyväksi ilmiöksi ja tuleeko siitä perinne. Itseyttä korostavassa yhteiskunnassa kasvaneet eivät ole vielä ehtineet kasvattaa omia lapsiaan aikuisiksi. Ja vaikka nykyaika yhtäältä korostaa nautintoa, ihmiset "paiskovat nyky-Suomessa duunia hullun lailla", Terhi kuvaa. Yhteiskunnan ilmiöt eivät siis ole kovin yksiselitteisiä.

Kahden tiedekunnan väkeä

Helsingin yliopiston uskontotieteen laitos on sikäli poikkeuksellinen, että se kuuluu kahteen tiedekuntaan, humanistiseen ja teologiseen. Graduja valmistuu suurin piirtein yhtä paljon kummaltakin puolelta. Erityisen hyvänä Terhi pitää sitä, ettei opetusta ole eriytetty. Kun esimerkiksi seminaareihin osallistuu opiskelijoita molemmista tiedekunnista, keskusteluihin tulee enemmän näkökulmia.

Entä mihin uskontotieteilijät sitten työllistyvät? Kuten humanisteilla yleensä, työpaikkojen kirjo on laaja. Vain harvat opiskelevat selkeästi tiettyyn ammattiin; ammatillinen suuntautuminen muotoutuu vasta vähitellen opintojen edetessä. Useimmat sijoittuvat kulttuurin, opetuksen ja kirjoittamisen tehtäviin, Terhi kertoo, mutta jotkut tekevät sitten aivan erilaisia töitä.

Parhaimmillaan uskontotiede voi antaa yleisiä sisällöllisiä valmiuksia nykykulttuurin analysoimiseen ja monenlaisten kysymysten kanssa työskentelyyn, Terhi toteaa. Monikulttuurisuus on nykyään yksi uskontotieteen painopistealueista, ja tällaiselle osaamiselle on yhteiskunnassa yhä enemmän kysyntää.

Teksti: Tapio Nurminen
Kuva: Mika Federley

"Kuukauden humanisti" esittelee kerran kuussa Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan henkilöstön jäsenen, opiskelijan tai tiedekunnasta valmistuneen.