Viitteet lukuun 3

1 Käytännössä myös kanonisoituja klassikoita oli pakko muokata, jotta ne saatiin sopimaan elokuvan puitteisiin; tällaisissa tapauksissa tarinoita pyrittiin kuitenkin käsittelemään mahdollisimman hienovaraisesti. Honka-Hallila 1995, s. 32-35.

2 Romaanin ja näytelmän suomennoksissa "pehtori" kirjoitettiin yhdellä o-kirjaimella, myöhempien elokuvaversioiden nimissä sensijaan kahdella; vaikka käytäntö toisinaan horjui, käytän kuitenkin alkuperäisiä kirjoitusasuja, ts. romaanin ja näytelmän nimi on "Siltalan pehtori", kun taas elokuvien nimi on "Siltalan pehtoori".

3 Euterpe 12.12.1903.

4 Helsingfors-Posten 20.12.1903 ja Helsingin Sanomat 12.11.1904. Vrt. myös Åbo Underrättelser 16.12.1903.

5 Jac. Ahrenberg (1847-1914) julkaisi mm. useita historiallisia romaaneja; Ahrenbergiin kohdistuneita epäilyksiä selittänee se, että hän oli vuonna 1903 Söderström & Co:n johtokunnan jäsen. Ekelund 1969 s. 320-331 ja Stjernschantz 1991, s. 343.

6 Finsk Tidskrift 1904, s. 86-88.

7 Erityisen hyvin tämä ongelma tulee ilmi "Siltalan pehtorin" Helsingin Sanomissa herättämässä keskustelussa, ks. Helsingin Sanomat 24.11.1904. [Tästä lisää myös tutkielmani luvussa 4.2.]

8 SLS arkiv 996 Brev till Söd.. Kustantajan Hjelmmanille lähettämät kirjeet eivät ole säilyneet.

9 Ella Hjelmmanin kirje Söderström & Co:lle 1.11.1903.

10 Ella Hjelmmanin kirjeet Söderström & Co:lle 1.11.1903, 11.11.1903, 21.11.1903 ja W.A.Örnin kirje Söderström & Co:lle 9.11.1903.

11 Örnin elämänvaiheista ja virkaurasta ks. Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit, Nyländska avdelningens matrikel, ja Wasastjerna 1905.

12 Tietosanakirja, X osa (1919), s. 1967.

13 Wiborgs Nyheter 5.9.1913: "Verner Örn var allt annat än hvad man kallar en hvardags människa. Ädling i ordets vackraste betydelse var självsodling och forskning öfver lifvets stora gåtor hans käraste sysselsättning. Hvarje ledig stund egnade han därför åt studier, åt hvilka han ej sällan hängaf sig så att nattens timmar hade flyktat innan han sökte hvila. Hela hans personlighet bar äfven prägel af detta forskande."

14 Nyländska avdelningens matrikel ja Viipurin kaupungin historia, 4.osa.

15 Werner August Örn: Manuskript till den opublicerade romanen "Den Wiborgska smällen". "Inspektorn på Siltalan" tarkka kirjoittamisajankohta ei ole tiedossa, mutta oletan, että se on valmistunut vasta seuraavana syksynä.

16 Helsingin Sanomat 12.11.1904. Tiedon uskottavuutta tosin vähentää se, että kirjasta otettiin toinen painos vasta vuonna 1910. Teoksen osakseen saamasta huomiosta kertoo mm. se, Åbo Underrättelser kastoi aiheelliseksi arvostella sen etusivullaan. Åbo Underrättelser 16.12.1903.

17 Ella Hjelmmanin kirjeet Söderström & Co:lle 12.4.1904, 28.4.1904, 16.8.1904, 8.9.1904 ja 4.10.1904.

18 Selmer-Geeth 1904, Hufvudstadsbladet 11.12.1904 ja Helsingfors-Posten 16.12.1904.

19 Ellilä 1971, s. 7.

20 Hufvudstadsbladet 11.12.1904, Helsingfors-Posten 16.12.1904 ja Finsk Tidskrift 1905.

21 Finsk Tidskrift 1905.

22 Hufvudstadsbladet 11.12.1904 ja Helsingfors-Posten 16.12.1904.

23 Kukkola 1980. John Wopenkan tuoreessa suomenruotsalaisen dekkarikirjallisuuden historiikissa "Murha - men på svenska" (Göteborg 1997) "Min första bragd" esitellään kuitenkin ensimmäisenä suomalaisena salapoliisiromaanina. Hufvudstadsbladet 10.1.1998.

24 Ella Hjelmmanin kirjeet Söderström & Co:lle 25.2.1905 ja 11.6.1906.

25 Hasselblatt 1912, s. 240.

26 Karjala 6.9.1913; ks. myös Wiborgs Nyheter 5.9.1913.

27 "Siltalan pehtoria" ei mainita lainkaan suomalaista kirjallisuutta käsittelevissä yleisesityksissä, ja Thomas Warburtonin kirjoittamassa suomenruotsalaisen kirjallisuuden historiassakin se vilahtaa ainoastaan alaviitteessä. Warburton 1984, s. 14.

28 Helsingfors-Posten 20.12.1903.

29 Helsingin Sanomat 12.11.1904. Vrt. Åbo Underrättelser 16.12.1903 ja Tammerfors Nyheter 23.12.1903.

30 Finsk Tidskrift 1903. Estlanderin kritiikki luonnollisesti kuvastaa aikakauden korkeakirjallisia ihanteita.

31 Helsingin Sanomat 12.11.1904. Vrt. Åbo Underrättelser 16.12.1903 ja Tammerfors Nyheter 23.12.1903.

32 Helsingin Sanomat 12.11.1904 ja Hufvudstadsbladet 18.12.1903.

33 Helsingfors-Posten 20.12.1903: "Det är en bok där det verkligen passerar någonting; man läser det med spänning från början till slut".

34 Hufvudstadsbladet 18.12.1903: "Öfver det hela [ligger] ett slags äfventyrstämning, som drifver läsaren att med ens genomflyga bokens 246 sidor." Aikalaiskriitikoiden lisäksi myös E.J.Ellilä viittaa samaan asiaan kutsuessaan kirjaa "toimintaromaaniksi": "Siinä aina sattuu ja tapahtuu; se on tyypillinen ajanvieteromaani. Kun juoni näyttää pysähtyvän, on ruustinna Hanellin tai Strömmerin tyttöjen aika puuttua asiaan, ja niin tapahtumien ketju jatkuu." Ellilä 1971, s. 7.

35 Selmer-Geeth 1912.

36 Tämän yhteyden puolesta puhuu sekin, että Örn oli perehtynyt saksankieliseen kulttuuriin - hän oli mm. opiskellut vuosina 1874-75 Lausannen yliopistossa, ja hänellä oli myöhemminkin yhteyksiä Saksaan.

37 Turunen 1995, s. 27-28.

38 Viihdekirjallisuuden kritiikillä oli tosin fennomaanisessa traditiossa jo pitkät perinteet: 1840-luvulla tyhjänpäiväisen ajanvietteen turmiollisuutta oli kritisoinut J.V.Snellman, jonka mielestä ajanvietekirjallisuus tuotti pelkkää henkistä laiskuutta, ja teki kuluttajistaan kyvyttömiä ymmärtämään vaativampia tekstejä. Karkama 1985, s. 16.

39 Euterpe 12.12.1903. Euterpen sinänsä positiivisessa, mutta myös salakavalan ironisessa arviossa kirjalle ennustettiin suurta suosiota nimenomaan "paremmissa perheissä"; sensijaan kriitikko pahoitteli sitä, että hänen suosituksensa tavoitti Euterpen kautta vain pääasiassa väärän lukijapiirin.

40 Ella Hjelmmanin kirje Söderström & Co:lle 1.11.1903.

41 Turunen 1995, s. 21-26 ja Rikkinen 1996, s. 105-108.

42 Uusi Suometar 7.4.1915. Itse asiassa kyseessä on arvio Hjalmar Procopén "Siltalan pehtorin" pohjalta muokkaamasta näytelmästä (joka oli juuri tullut ensi-iltaan Kansan näyttämöllä), mutta J.V.Lehtonen kirjoittaa samalla myös Selmer-Geethin kirjasta. Lehtosen kartanon emännän yhteydessä käyttämä adjektiivi "muhkea" viitannee Kansan näyttämön esitykseen, jossa naispääosaa esitti teatterin (ulkomuodoltaan muhkea) johtaja Mia Backman.

43 Viihdekirjallisuuden sisällöllisistä yhtäläisyyksistä myytteihin, satuihin ja tarinoihin ks. Niemi 1975, s. 55-68: Niemen mukaan nykyaikaisista viihteen lajeista juuri rakkauskertomus toteuttaa erityisen näkyvästi satuperinteestä periytyviä kaavoja.

44 Selmer-Geeth 1973, s. 122. Ks. myös Niemi 1975, s. 55.

45 Ellilä perustelee väitettään kirjan antamilla tiedoilla kartanon yhteyksistä Heinolaan ja Lahteen; lisäksi hänen mukaansa romaanin esittämä kuvaus Siltalan kartanon rakennuksista, viljelymaista yms. sopisi yhtä hyvin Koskipäähän. Ellilä 1971, s. 4.

46 Ellilä löytää Koskipään pihapiiristä muitakin mahdollisia esikuvia kirjan henkilöille: agronomi Boisman on Ellilän mukaan saattanut toimia mallina kirjan luutnantti Hugo Lindille, ja lisäksi kirjassa esiintyvien Miinan ja Liinan lähtökohtana ovat saattaneet olla aatelisneidit Anni ja Lina von Gerdtén, jotka olivat Annie Boismanin ensimmäisen aviomiehen, Carl von Gerdténin sukulaisia. Ellilä 1971, s. 4-6.

47 Ellilä 1971, s. 7.

48 Ellilä 1971, s. 4.

49 Selmer Geeth 1973, s. 67.

50 Aikalaiskritiikit: Euterpe 12.12.1903, Åbo Underrättelser 16.12.1903, Hufvudstadsbladet 18.12.1903, Helsingfors-Posten 20.12.1903, Tammerfors Nyheter 23.12.1903, Finsk Tidskrift 1904, Helsingin Sanomat 12.11.1904 ja Uusi Suometar 7.4.1915; Maila Talvion kirjallisesta urasta ks. Tuulio 1963 ja Tuulio 1965.

51 Hufvudstadsbladet 8.1.1913 ja Nya Pressen 8.1.1913.

52 Hufvudstadsbladet 14.1.1913 ja Nya Pressen 14.1.1913. Ks. myös Studentbladet 1/1913 ja Homén 1915, s. 185-187

53 Lüchou 1977, s. 127.

54 Kun Hämeenlinnan näytelmäseura joulun alla 1926 esitti näytelmän, "Häme"-lehden kriitikko äityi vielä muistelemaan näkemäänsä Folkteaternin esitystä: "Allekirjoittanut muistaa kappaleen Helsingin ruotsalaisesta teatterista puolentoista vuosikymmentä takaperin. Kappale, jossa Konrad Tallroth -vainaa vei nimiosan, sai silloin aivan suurenmoisen suosiollisen vastaanoton." Häme 21.12.1926. Ks. myös arviot näytelmän uusintaensi-illasta Svenska teaternissa jouluna 1933, Hufvudstadsbladet 27.12.1933 ja Svenska Pressen 27.12.1933.

55 Warburton 1984, s. 53-60, Tammerfors Nyheter 23.12.1903 ja Svenska Pressen 28.9.1927.

56 Lüchou 1977, s. 257.

57 Riikinruotsalaista päänäyttämöä oli perinteisesti pidetty ruotsinkielisen väestönosan identiteetin säilyttämisen kannalta välttämättömänä linkkinä Ruotsiin, mutta nyt toisenlaiset näkemykset olivat pääsemässä voitolle: "Den klick som anser en rikssvensk scen vara ett livsvillkor för vår svenskhet i all framtid, smälter, till lycka för denna svenskhet, allt mer ihop". Studentbladet 1/1913. Näyttämöt yhdistettiin viimein vuonna 1916. Teatteririidasta yleisemmin ks. esim. Tiusanen 1969, s. 151-152.

58 Esim. Nya Pressenin nimimerkki Habitus löysi näytelmästä Gustaf von Numersin "Kuopion takana" -näytelmän (1890) kaltaista aitoa paikallisväriä, ja erityisesti hän kehui näytelmän erinomaista dialogia, joka hyödynsi hauskasti sisämaan ruotsin ominaispiirteitä. Nya Pressen 14.1.1913. Ks. myös Hufvudstadsbladet 14.1.1913, Studentbladet 1/1913 ja Homén 1915, s. 185-187.

59 Näytelmän ensimmäisen näytös tapahtuu Siltalan pihamaalla, ja näytös huipentuu siihen, kun pehtoori viimeinkin tunnistaa kapteenskan, jota hän on aluksi erehtynyt luulemaan vain kapteenskan vieraaksi. Toinen näytös puolestaan sijoittuu sisätiloihin kartanon päärakennukseen, ja se huipentuu pikalähetin tuomaan tietoon luutnantti Mandelcronan odotettavissa olevasta saapumisesta. Kolmannen näytöksen miljöönä on kesäinen heinänkorjuu Siltalan pelloilla; pehtoori taltuttaa karanneen härän, mutta näytös loppuu taas väärinkäsitykseen, kun Miina Strömmer ryhtyy hoivaamaan pehtooria - kapteenska poistuu paikalta luutnantti Mandelcronan kanssa kuvitellen, että pehtoorin ja Miinan välillä on jotain muutakin. Neljäs näytös huipentuu pehtoorin ja kapteenskan kihlauksen julkistamiseen ja pehtoorin todellisen henkilöllisyyden paljastumiseen.

60 Hufvudstadsbladet 14.1.1913 ja Nya Pressen 14.1.1913.

61 Qvarnström 1947, s. 240-241.

62 Näin kävi esim. Kansan näyttämön esityksessä vuonna 1915. Helsingin Sanomat 7.4.1915 ja Uusi Suometar 7.4.1915. Nils Lüchou onkin kiinnittänyt huomiota siihen, että monet Procopén näytelmien roolit olivat näyttelijöiden kannalta erityisen kiitollisia - niitä ei ollut kirjoitettu liian valmiiksi, vaan niissä oli tilaa näyttelijöiden omille painotuksille ja tulkinnoille. Svenska Pressen 28.9.1927.

63 Veistäjä 1957, s. 157.

64 Karjala 25.11.1914.

65 Helsingin Sanomat 7.4.1915, Uusi Suometar 7.4.1915 ja Koski 1986, erit. s.99. Mainittakoon, että syksyllä 1915 Ruotsalaisen teatterin "pehtori" Konrad Tallroth vieraili Kansan näyttämöllä, mm. juuri Siltalan pehtoorin roolissa. Tällainen kielirajojen ylittäminen oli kymmenluvun teatterimaailmassa melko tavallista, ks. Tiusanen 1969, s. 153.

66 Suomen ammattiteattereiden esitystietokanta. Luvussa ovat tosin mukana uusintaesitykset sekä Svenska teaternissa että Viipurin näyttämöllä.

67 Etelä-Suomen Sanomat 2.12.1930: "Näytelmää on aikoinaan paljon esitetty varsinkin maaseudulla, missä se herätti ansaittua huomiota".

68 Procope 1919 ja Procope 1915.

69 Ks. esim. Homén 1915, s. 187.

70 Karjala 25.11.1914.

71 Ks. Hufvudstadsbladet 14.1.1913, Nya Pressen 14.1.1913, Hufvudstadsbladet 27.12.1933 ja Svenska Pressen 27.12.1933.

72 Karjala 25.11.1914.

73 Viipuri-lehden arvio sisälsi saman ajatuksen - sen mukaan "Siltalan pehtori" oli "enemmän kuvaelmasarja kuin yhtenäinen katkeamattoman juonen koossapitämä näytelmä". Viipuri 27.11.1914.

74 Näytelmätekstissä mainitaan vain, että kamreeri Svennberg taluttaa polkupyöräänsä näytelmän ensimmäisessä kohtauksessa. Kuitenkin esim. Uuden Auran arviossa Turun suomalaisen teatterin esityksestä mainitaan Uuno Laakson kamreri Svennberg, jonka "etevä" polkupyöräileminen lehden mukaan "herätti riemua rampin kummallakin puolella". Procopé 1919, s. 24, Uusi Aura 13.5.1925; ks. myös Turunmaa 13.5.1925 ja Aamulehti 8.9.1935.

75 Teatterimuseon valokuvakokoelma.

76 af Hällström 1936, s. 100-101.

77 Elisabeth Liljedahl jopa selittää elokuvan suosiota nimenomaan sillä, että se perustui alkuperäiskäsikirjoitukseen: "[Rune Carlsten] slog igenom med Bomben, som hade premiär den 9 februari 1920 och blev kritikerframgång inte minst för att det var ett verk "skrivet direkt för filmen". Otaliga originalmanuskript hade gjorts tidigare av filmmän, men först nu hade det alltså gått upp för kritikerna att författaren inte behövde vara skönlitteratur." Liljedahl 1975, s. 262.

78 Svensk filmografi 2, s. 67-69.

79 Svensk filmografi 2, s. 68. Juonen yhtäläisyyksien lisäksi huomio kiintyy siihen, että myös muutamat detaljit ovat samoja kuin "Siltalan pehtorissa" - ilmeisimpänä tietysti testamentissa mainittu rahasumma, joka on molemmissa 250 000 markkaa/kruunua.

80 Svensk filmografi 2, s. 68-69.

81 Procopén näytelmää oli Ruotsissa esitetty ainakin vuonna 1917 nimellä "Inspektören på Björknäs" Tantolundin ulkoilmateatterissa. Engel 1982, s. 30 ja Dagens Nyheter 30.12.1934. Suomenruotsalaisen teatterin ja ruotsalaisen elokuvan yhteyksistä mainittakoon tässä vain se, että "pehtorin" roolissa näyttämöllä kunnostautunut Konrad Tallroth vieraili vuosina 1916-17 Ruotsissa ja ohjasi siellä Svenska Biografteaternille yhteensä kahdeksan salonkityylistä elokuvaa. Sittemmin Tallroth jatkoi elokuvaohjaajan uraansa myös Suomi-Filmin palveluksessa. Uusitalo 1994, s. 23, 36.

82 Ruotsin ja Suomen lisäksi elokuvaa esitettiin ainakin Tanskassa ja Englannissa, mahdollisesti myös muualla. Svensk filmografi 2, s. 67, 69. Elokuvan esityksistä Suomessa ks. Uusitalo 1990.

83 Esim. Sosialisti vertasi "Siltalan pehtooria" suoraan ruotsalaisiin "pilsnerifilmeihin", ja myöhemmin myös Peter Cowie on rinnastanut elokuvan aikakauden ruotsalaisiin komedioihin. Sosialisti 18.11.1934 ja Cowie 1976, s. 17. Ruotsalaisia elokuvia esitettiin Suomessa 1930-luvun alkuvuosina runsaasti, ja "Siltalan pehtoorin" mahdollisia esikuvia etsittäessä kannattaa huomata ainakin Gustaf Molanderin ohjaama "Vi som går köksvägen" (1932), jota esitettiin Suomessa talvella 1933 nimellä "Kyökin puolella". Elokuvan juoni on samantapainen kuin "Siltalan pehtoorissa", ja Risto Orko teki samasta tarinasta sittemmin omankin versionsa (1940). Ruotsalaisten elokuvien maahantuonnista ks. Uusitalo 1990.

84 Hufvudstadsbladet 27.12.1933 ja Svenska Pressen 27.12.1933; tieto esitysten määrästä on peräisin Suomen ammattiteattereiden esitystietokannasta.

85 Topo Leistelä (Torsten Leistén) oli ohjannut amatööriversion näytelmästä Viipurissa keväällä 1925 ja lisäksi näytelmää esitettiin myös Leistelän johtajakaudella vuonna 1930 Lahden teatterissa; mahdollisesti tämäkin esitys oli hänen ohjaamansa. Wiborgs Nyheter 22.4.1925 ja Karjala 22.4.1925; Etelä-Suomen Sanomat 29.11.1930 ja Lahden Sanomat 2.12.1930.

86 Procopén näytelmä oli esitetty Rauman näyttämöllä syksyllä 1923, Orko toimi näyttämön johtajana näytäntökaudella 1924-25. Suomen ammattiteattereiden esitystietokanta; Uusitalo [1969], s. 8-10.

87 Kirje [ei kirjoittajan nimeä] eversti Pippingille 17.4.1934. Suomi-Filmin arkisto, Risto Orkon kirjeenvaihto 1934; Alexander Procopén kirje Suomi-Filmi Oy:lle 23.11.1934, Risto Orkon kirjeenvaihto 1936. Ingevald Pippingistä ks. Suomen jääkärien elämäkerrasto, s. 511.

88 Sopimus Suomi-Filmi Oy:n ja varatuomari W.A.Örnin perikunnan välillä 26.7.1934. Suomi-Filmin arkisto, Ulkomaankirjeenvaihto 1939 -laatikko.

89 Alexander Procopén kirje 23.11.1934. Suomi-Filmin arkisto, Risto Orkon kirjeenvaihto 1936.

90 Risto Orkon kirje 27.11.1934. Suomi-Filmin arkisto, Risto Orkon kirjeenvaihto 1936.

91 Alexander Procopén kirje 4.12.1934. Suomi-Filmin arkisto, Risto Orkon kirjeenvaihto 1936.

92 Tosin se, että eversti Procopén ja Suomi-Filmin välinen kirjeenvaihto on Suomi-Filmin arkistossa sijoitettu virheellisesti vuoden 1936 kirjeiden joukkoon, saattaa viitata siihen, että asia oli esillä myöhemminkin.

93 Svenska Pressen 7.8.1934.

94 af Hällström 1936, s. 274.

95 Uusitalo 1988, s. 15-35 ja Uusitalo [1969], s. 8-10.

96 Turun Sanomat 13.5.1925.

97 Uuno Laakso ja Yrjö Tuominen olivat aloittaneet elokuvauransa jo mykkäfilmin kaudella, mutta Jalmari Rinne oli "Siltalan pehtoorin" aikaan vielä suhteellisen uusi kasvo valkokankaalla, sillä hän oli aiemmin näytellyt ainoastaan elokuvassa "Ne 45 000". Kaikki kolme esiintyivät joka tapauksessa noihin aikoihin helsinkiläisteattereissa - Laakso ja Tuominen Kansallisteatterissa, Rinne Kansan näyttämöllä.

98 Hanna Tainin urasta ja tähtikuvasta esim. Elokuva-aitta 19/1934, Paavolainen 1931 ja Koivunen 1992; Svenska teaterin ohjelmistosta ja näyttelijäkunnasta ks. Lüchou 1977.

99 Jorman teatteriurasta ks. Kotimaisia näyttämötaiteilijoita, s. 107-108.

100 Suomen kirjailijat, s. 300-301.

101 Hilja Jormalla oli ollut rooli mm. Erkki Karun "Tukkipojan morsiamessa" (1931) ja Georg Malmsténin syksyllä 1933 Suomi-Filmille ohjaamassa "Pikku myyjättäressä".

102 Olli Nuorto näyttää myös osallistuneen näyttelijöiden valintaprosessiin - ainakin hän oli Risto Orkon mukana Tampereella katsastamassa Aaretti-rengin osaan suunnitellun Matti Lehtelän taitoja, ja taivutteli epäuskoisen Orkon Lehtelän valinnan kannalle. Elokuva-aitta 22/1943.

103 Suomi-Filmin (Topo Leistelän) ja Erkki Pakkalan kirjeet, 4.2.-26.3.1935. Suomi-Filmin arkisto, Risto Orkon kirjeenvaihto 1935.

104 af Hällström 1937, s. 184-188.

105 Kiinnostavana detaljina mainittakoon, että kamreeri Suvanto esiintyy eräässä kohtauksessa yhdessä polkupyöränsä kanssa - mitä ilmeisimmin tämäkin sinänsä vähäpätöinen yksityiskohta on Procopén näytelmän vaikutusta.

106 Tosin myös Hanna Tainin esittämää kapteenskaa saattoi epäillä ruotsinkieliseksi - Taini sai joissakin kritiikeissä moitteita puutteellisesta suomenkielen taidostaan. Ks. esim. af Hällström 1936, s. 248-249.

107 Svenska Pressen 13.11.1934: "Ett annat exempel på publikfrieriet kan man också anse den dekadenta löjtnant Mandelcronas i sig själv så kostliga roll. Man har velat framställa honom som en löjlig "svenskeln", och det är utan vidare klart på vilka stringar man önskat spela." Ks. myös Hufvudstadsbladet 14.11.1934 ja Åbo Underrättelser 19.11.1934.

108 Suomen kansallisfilmografia I, s. 596. Kierroksen hitautta selittivät kopioiden vähäinen määrä - Kansallisfilmografian arvion mukaan niitä oli viisi - ja elokuvan poikkeuksellinen suosio, ts. sitä esitettiin monilla paikkakunnilla tavanomaista pidempään.

109 Suomen kansallisfilmografia I, s. 598.

110 Jäntti 1928, s. 164.

111 Selmer-Geeth 1934.

112 Ellilä 1971, s. 7. Tosin Ellilä arvioi G.L. Söderströmin julkaiseman ensimmäisen suomenkielisen painoksen kooksi 2000 kappaletta, mikä tuntuu vähäiseltä.

113 Ensimmäisen ruotsinkielisen painoksen koko oli 1200 kappaletta, toisen (v. 1910) 1000 kappaletta ja kolmannen 1500 kappaletta, eli yhteensä "Inspektorn på Siltalan" painosmäärä oli 3700 kappaletta. Vuoden 1933 lopussa kolmannesta painoksesta oli vielä jäljellä kustantajan varastossa 248 kappaletta. Bertel Appelbergin kirje Alexander Procopelle 30.11.1934. SLS arkiv 996 Br. fr. Söd..

114 Suomen ammattiteattereiden esitystietokanta.

115 Aamulehti 8.9.1935.

116 "'Siltalan pehtorin' ottamista teatterin ohjelmistoon nyt vielä siitä huolimatta, että aihe, ja koko näytelmän rakenne, tilanteet, tyyli ja jopa henkilötyypitkin ovat jo ilmeisen väljähtäneitä, selitti ja puolsi tietenkin juuri elokuvan saavuttama menestys sekä filmin tähtinimen näytelmänkin osaluetteloon lukemisen mahdollisuus, joiden kaikkien seikkojen todennäköisesti laskettiin vetävän yleisöä". Kansan Lehti 9.9.1935.

117 Kansan Lehti 9.9.1935.

118 Aamulehti 8.9.1935.

119 Tiedot näytelmän esityksistä perustuvat Suomen ammattiteattereiden esitystietokantaan. Emil Lindhistä kamreeri Svennberginä ks. Qvarnström 1947, s. 240-241.

120 Ellilä 1971, s. 7. Ellilän kanssa voi tietysti olla eri mieltä siitä, kuvaako "Nummisuutarit" todella edelleen elävää kansankulttuuria, vai selittääkö sen näihin päiviin saakka jatkunutta suosiota ehkä sittenkin enemmän sen vakiintunut asema osana kansalliskirjallisuuden kaanonia. "Nummisuutarien" esitys- ja tulkintahistoriasta ks. Honka-Hallila 1995, s. 8-22.