1 Malmberg 1983, s. 48-51, 63-70 ja Anderson 1983, s. 33-36.
2 Kansalaisyhteiskunnasta ja sen rakentumisesta Suomessa ks. Alapuro 1987, erit. s. 9-68.
3 Uusitalo 1988, s. 38.
4 Salmi 1998.
5 Anderson 1983, s. 33-36.
6 Honka-Hallila 1991, erit. s. 5-6. Vrt. myös Hietala 1991, s. 14-21.
7 Kansallisesta identiteetistä ja kansallisesta elokuvasta Higson 1996, s. 6-15; kansallisen identiteetin kuvitteellisesta luonteesta ja sen luomisesta yleisemmin Anderson 1983, s. 5-7.
8 Hansen 1991, s. 76-79.
9 Toisaalta - kuten Andrew Higson huomauttaa - kansallinen elokuva joutuu väistämättä määrittelemään itsensä sen perusteella miten se eroaa ulkomaisista elokuvista. Higson 1996, s. 8.
10 Laitamo 1996, s. 114.
11 Hansen 1991, s. 60-129, Malmberg 1983, s. 48-51, 63-70, Gans 1974, s. 19-64 ja Benjamin 1989, s. 139-173.
12 Ks. esim. Katainen 1993, s. 212.
13 Hansen 1991, s. 60-129, Laine 1995a, s. 131-132 ja Koivunen 1992.
14 Bordwell 1985, s. 156-166, Hansen 1991, s. 60-89, Kallioniemi & Salmi 1995, 79-81 ja Laine 1995a, s. 76.
15 Sevänen 1994, s. 379 ja Arminen 1989, s. 67-73.
16 Sensuuriviranomaisten asenteista kertoo esim. seuraava filmitarkastuslautakunnan puheenjohtajan J.V.Lehtosen lausunto, jossa hän valittaa amerikkalaiselokuvien heikkoa tasoa: "Nehän tekevät siellä niin hirvittäviä filmejä, että ne on katsottava suoranaisesti kauhutarkoituksessa valmistetuiksi. Täkäläiset elokuvatuottajat ovat pakoitettuja ottamaan ja esittämään ne meille, mutta usein he ovat itsekin näistä filmeistä sitä mieltä, että hyvä on kun niiden esittäminen kielletään." Turun Sanomat 18.11.1934.
17 Suomi-Filmin tuotantopäällikkö Risto Orko hyödynsi tätä argumentaatiota kertoessaan yhtiön toiminnan laajentumisesta talvella 1934: "Ehkä yleisökin ymmärtää ponnistuksemme, ja kotimaisen kuvatuotannon merkityksen, joka pyrkii vähentämään ulkolaisten kuvien maahantuontia". Savon Sanomat 9.1.1934. Ks. myös Uusitalo 1994, s. 78 ja Laine 1995a, s. 109.
18 Uusitalo 1994, s. 80-81 ja Honka-Hallila 1995b, s. 53-54. Suomi-Filmi ei tosin itsekään ollut täydellisen immuuni kansainvälisen elokuvan houkutuksille - vuosina 1929-30 yhtiö tuotti elokuvat "Korkein voitto" ja "Kajastus", joiden ohjaajalla ratsumestari Carl von Haartmanilla oli kokemusta amerikkalaisesta elokuvatuotannosta, ja joista jälkimmäiseen hankittiin jopa ulkomainen tähti naispääosaan. Haartmanista ja Suomi-Filmin pyrkimyksistä ks. Laine 1996b.
19 Keto 1974, s. 108.
20 Uusitalo 1994, s. 84-89. Elokuvalippujen myynnin romahdusta saattoi laman lisäksi jouduttaa myös Yleisradion vuosikymmenen vaihteessa tehostunut lähetystoiminta, jonka myötä radiosta tuli elokuvan varteenotettava kilpailija.
21 Uusitalo 1994, s. 103-114.
22 Ajan Suunta 24.8.1933.
23 Erkki Karun urasta ja elämänvaiheista ks. Uusitalo 1988. Suomi-Filmissä työskennelleen Paavo Talvelan mukaan Karu oli ainakin 20- ja 30-lukujen vaihteessa puoluekannaltaan "helsinginsanomalainen". Ahtiainen 1978, s. 101.
24 Uusitalo 1994, s. 111-119.
25 Kansan Lehti 10.3.1934. Sama juttu julkaistiin Kansan Työssä ja Karjalan sunnuntailiitteessä, ja lisäksi lyhennettynä myös Turun Sanomissa ja Uudessa Aurassa. Kansan Työ 11.3.1934, Karjalan sunnuntailiite 11.3.1934, Turun Sanomat 17.3.1934 ja Uusi Aura 17.3.1934.
26 Kansan kuvalehti 3/1934.
27 Pantti 1995, s. 151-152. Sitaatti Suomen Kinolehdestä 1-3/1944 on peräisin Pantin em. tekstistä. Kotimaisten elokuvien vastaanotosta 30-luvulla ks. myös Katainen 1993, s. 213-218.
28 Siteerattu kirjasta Uusitalo 1969, s. 34-35. Nimimerkki Filmicuksen taustalle kätkeytyi T.J.Särkkä, josta sittemmin tuli Erkki Karun perustaman Suomen Filmiteollisuus Oy:n pitkäaikainen johtaja.
29 Herää Suomi 5.4.1934. Kutsuvierasnäytännöistä ja kriitikoiden kestityksestä myös Pantti 1995, s. 152.
30 Elokuva-aitta 24/1934. Orko oli itse kirjoittanut 30-luvun alussa teatteri- ja kirjallisuusarvioita Helsingin Sanomiin, joten ajatus kritiikin tason kehittämisestä oli epäilemättä senkin takia lähellä hänen sydäntään.
31 Vuonna 1932 Kustannusosakeyhtiö Otava osti molemmat silloiset elokuvalehdet Filmiaitan ja Elokuvan, ja yhdisti ne Elokuva-aitaksi. Vuonna 1935 molemmat johtavat tuotantoyhtiöt perustivat lisäksi omat mainoslehtensä, jotka nekin oli suunnattu suurelle yleisölle. Suomen Kinolehden kohdeyleisöä oli sen sijaan elokuva-alan ammattiväki. Elokuvalehdistä ks. myös Pantti 1995, s. 156-159.
32 Hyvä esimerkki tästä on juuri Suomi-Filmin "Ne 45000"; toisaalta esim. kaksi ensimmäistä "Meidän poikamme" -elokuvaa menestyivät mainiosti, mikä saattoi tosin elokuvien kansallismielisen sanoman lisäksi johtua niiden sisältämistä avoimen viihteellisistä aineksista.
33 Levine 1992, s. 1380. Yleisön aktiivisesta roolista ks. myös Radway 1987, s. 46-85; Radway on tutkinut haastattelututkimuksen avulla romanttisen fiktion lukijoiden motiiveja ja mieltymyksiä sekä lukemisen sosiaalisia funktioita. 1930-luvun suomalaisesta elokuvakulttuurista ja yleisön kokemuksista ks. Katainen 1993, s. 187-218 ja studiokauden elokuvayleisöistä yleisemmin Laine 1995a, s. 123-134 .
34 Horkheimer & Adorno 1979, s.121-167; Frankfurtin koulun kulttuuria koskevista näkemyksistä yleisemmin ks. myös Agger 1992, s. 57-74 ja Ruohonen 1994.
35 Hall 1992, erit. s. 133-148 ja 246-262, Kellner 1998, s. 10-13, Ruohonen 1994 ja Agger 1992, s. 75-92; frankfurtilaisen ja birminghamilaisen lähestymistavan käytännön eroista ks. myös Koivunen 1994, s. 315-316.
36 Seppo Knuuttila puhuu jopa erityisestä "tyhmän kansan teoriasta", joka on hänen mukaansa ollut vallalla etenkin perinteentutkimuksen menneisyyttä koskevissa kertomuksissa. Knuuttila 1994, s. 17-27.
37 Ks. esim. Hall 1992, s. 187-192.
38 Tavallaan tähän viittaavat myös konservatiivien piiristä toisinaan esitetyt väitteet siitä, kuinka massakulttuurin tuotanto on pohjimmiltaan kyynistä rahastusta, jossa vedotaan yleisön "alhaisiin vaistoihin". Levine 1992, s. 1371.
39 Levine 1992, s. 1371-1376 ja Radway 1987, s. 1-45, 209-222.
40 Levine 1992, s. 1374-1375. Kaavamaisen (genre)kirjallisuuden luonteesta ja suhteesta todellisuuden ks. myös Cawelti 1976, s. 5-36.
41 Levine 1992, s. 1398-1399.
42 Radway 1987, s. 214-215.
43 Levine 1992, s. 1388-1393.
44 Massakulttuurikeskustelusta yleisesti ks. Gans 1974, s. 19-64 ja Ruohonen 1991, s. 270-292.
45 Ruohonen 1991, s. 287.
46 Levine 1992, s. 1375.
47 Elokuva-aitta 24/1934.
48 Elokuvan joutuminen kielletyksi olisi ollut tuottajalle taloudellinen katastrofi. Käytännössä tätä ei kotimaisille pitkille elokuville tapahtunut ennen sotavuosia, kenties tuottajien varovaisuuden vuoksi, mutta vaara oli todellinen etenkin 30-luvun alkupuolen poliittisesti epävakaina vuosina. Tästä kertoo sekin, miten filmitarkastuslautakunnan puheenjohtaja tohtori J.V.Lehtonen vihjaili syksyllä 1934, että edellisenä talvena ensi-iltaan tullut "Minä ja ministeri" oli ollut lähellä joutua kielletyksi: "Täytyy sanoa, että se "Minä ja ministeri" oli vähän sillä rajalla. Olemmekin saaneet useita moitteita siitä, että emme kieltäneet sen esittämistä. Se olikin, ainakin minun mielestäni, kovasti heikko ja monessa suhteessa arveluttava filmi. Nykyisenä aikana varmaankin se olisi joutunut ihan kiihotuslain alle, siksi arveluttavan kuvan se antoi hallituksen jäsenistä." Turun Sanomat 18.11.1934.
49 Uusitalo 1994, s. 119-121 ja von Bagh 1991, s. 15. Ks. myös Uusitalo 1975, s. 56-59 ja Mäkelä 1996, s. 41. Väinö Mäkelä jatkoi yhä myös Kinosto Oy:n johtajana, huolimatta siitä, että Suomi-Filmi ja Kinosto olivat osittain toistensa kilpailijoita. Mäkelän ja Kinoston kannalta Suomi-Filmin toiminnan jatkuminen oli tärkeää siksi, ettei se olisi ajautunut kilpailevan teatteriketjun, Adams-Filmin käsiin. Suomi-Filmin liittouduttua Kinoston kanssa Adams-Filmi ryhtyikin sen sijaan rahoittamaan Erkki Karun perustaman Suomen Filmiteollisuus Oy:n tuotantoa.
50 Uusitalo 1994, s. 117-122. Suomi-Filmi oli ehtinyt sijoittaa valmisteluihin jo jonkin verran rahaa, mutta kuvauksia ei aloitettu, kenties juuri yhtiön epäselvän tilanteen vuoksi. "Maaretin" filmaaminen oli yhtiön suunnitelmissa vielä seuraavana syksynäkin, mutta hankkeesta ei koskaan tullut mitään.
51 Risto Orkon neljää vuosikymmentä myöhäisempi, sinänsä anakronistinen ja rationalisoitu selitys aiheen valinnalle kertoo juuri tästä: "Koska suomalaiset elokuvat menestyivät parhaiten maaseudulla, päätimme sijoittaa elokuvan tapahtumat sinne, herraskartanomiljööseen, ja nimeksi tuli Siltalan pehtoori." HOK 2/1977.
52 Yhtiön toimitusjohtaja Aarne Wuorenheimo neuvotteli tarinan oikeuksista sekä Selmer-Geethin romaanin että Procopén näytelmäversion oikeudenomistajiin kanssa jo huhtikuun kuluessa. Kirje [ei kirjoittajan nimeä] eversti Pippingille 17.4.1934. Suomi-Filmin arkisto. Risto Orkon kirjeenvaihto 1934; Alexander Procopén kirje Suomi-Filmi OY:lle 23.11.1934. Risto Orkon kirjeenvaihto 1936.
53 Uusitalo 1996, s. 567.
54 Mäkelä 1996, s. 41.
55 Ks. Uusitalo 1994, s. 162 ja af Hällström 1936, s. 248.
56 Wiborgs Nyheter 22.4.1925 ja Karjala 22.4.1925; Etelä-Suomen Sanomat 29.11.1930 ja Lahden Sanomat 2.12.1930. Lisäksi Topo Leistelä kirjoitti Elokuva-aittaan jutun "Siltalan pehtoorin" viimeisestä kuvauspäivästä. Elokuva-aitta 22/1934.
57 Kauppalehti 4.6.1934.
58 Rovaniemi 9.10.1934 ja Yrjö Tuomisen kortti Olga Tainiolle 15.7.1934. Teatterimuseon valokuvakokoelma.
59 Kauppalehti 4.6.1934 ja Aamulehti 22.7.1934. Elokuvan "ulkoilmassa suoritettu äänenotto" ei tosin estänyt sitä, että monissa kohtauksissa käytettiin kuvan ulkopuolelta tulevaa, ei-diegeettistä musiikkia mm. päähenkilöiden laulusuoritusten taustalla. Ks. myös Suomen Kansallisfilmografia I, s. 594.
60 Aamulehti 22.7.1934. Myös Kansan Lehti korosti Aamulehden tavoin elokuvan tamperelaisuutta ja Tampereen Työväen Teatterin näyttelijöiden siinä saavuttamaa menestystä. Kansan Lehti 17.11.1934 ja 19.11.1934. Hanna Tainin vaiheista ks. Elokuva-aitta 19/1934.
61 Satakunnan Kansa 22.12.1934: "Vaikka sen pohjana oleva romaani ei olekaan kotimainen, niin silti tästä elokuvasta huokuu suomalaista katsojaa vastaan aito kotoinen tunnelma".
62 "Siltalan pehtoorin" käsiohjelma, Suomen Elokuva-arkisto, lehtileikekansiot. Elokuva-aitan mainoksessa puhuttiin jopa Selmer-Geethin "kuuluisasta romaanista", mikä lienee ollut kirjan tuonaikaiseen maineeseen nähden liioittelua. Elokuva-aitta 21/1934.
63 Ks. esim Uusi Suomi 17.11.1934.
64 Risto Orkon kirjeenvaihto 1934-36, Suomi-Filmin arkisto. Kansallisfilmografian tietojen mukaan elokuvassa kuullaan yhteensä 19 eri laulua tai orkesterikappaletta. Suomen Kansallisfilmografia I, s. 594. Laulujen merkityksestä "Siltalan pehtoorin" markkinoinnissa ks. von Bagh 1991, s. 15.
65 Karjala 26.8.1934; Suomi-Filmin suunnitelmista ks. myös Ilta-Sanomat 30.8.1934.
66 Varsinaisena syynä Mäkelän eroon oli kiista "Siltalan pehtoorin" esitysoikeuksista Tampereella, missä sekä Kinostolla että Suomi-Filmillä oli teattereita - Mäkelän asema molempien keskenään kilpailevien yhtiöiden johtajana alkoi käydä kohtuuttoman hankalaksi. Tilannetta vaikeutti lisäksi se, että Mäkelä ja Suomi-Filmin tuotantopäällikkö Risto Orko olivat alusta pitäen tulleet huonosti toimeen toistensa kanssa. Uusitalo 1994, s. 124-125; ks. myös Mäkelä 1996.
67 Kiireestä kertoo sekin, että elokuvan tarkastushakemus on päivätty vasta 10.11., ja se hyväksyttiin virallisesti vasta ensi-illan jälkeisenä päivänä. Kiireen vuoksi elokuvasta jouduttiin ensi-illassa myös esittämään kopio, jossa ei ollut ruotsinkielisiä tekstejä. Suomen kansallisfilmografia I, s. 599 ja Svenska Pressen 13.11.1934.
68 Elokuva-aitta 22/1934.
69 Suomen kansallisfilmografia I, s. 598.
70 Ilta-Sanomat 12.11.1934 ja Aamulehti 25.11.1934.
71 Aamulehti 25.11.1934.
72 Ks. esim. Etelä-Suomen Sanomat 22.12.1934: "Kuvassa on toimintaa runsaasti, eikä vain kauniita maisemia".
73 Aamulehti 25.11.1934. Jalmari Rinteen roolisuorituksen teatraalisuutta moittivat myös mm. Hufvudstadsbladet 14.11.1934, Kansan Lehti 25.11.1934, Viikko-Sanomat 30.11.1934 ja Fama 11/1934; Hanna Tainin puheen vieraaseen korostukseen viittasi Aamulehden lisäksi mm. Uusi Suomi 17.11.1934. Ruotsinkielisistä lehdistä Mandelcronaan suhtautuivat enemmän tai vähemmän nihkeästi Svenska Pressen 13.11.1934, Hufvudstadsbladet 14.11.1934 ja Åbo Underrättelser 19.11.1934.
74 Satakunnan Kansa 22.12.1934.
75 Aamulehti 25.11.1934, Uusi Suomi 17.11.1934, Svenska Pressen 13.11.1934, Uusi Aura 19.11.1934 ja Sosialisti 20.11.1934. Ruotsalaisista 30-luvun alun "pilsnerifilmeistä" ks. esim. Furhammar 1979, s. 12-13.
76 Uusitalo 1994, s. 128.
77 Ks. esim. Åbo Underrättelser 19.11.1934.
78 Risto Orkon kirjeenvaihto 1934, Suomi-Filmin arkisto ja von Bagh 1991, s. 15.
79 Dagens Nyheter 30.12.1934.
80 Higson 1996, s. 8; ks. myös Laine 1995a, s. 109-110.
81 Elokuva-aitta 24/1934. Sittemmin 30-luvun kuluessa Suomi-Filmi pyrki Orkon johdolla profiloimaan imagoaan kilpailijaansa Suomen Filmiteollisuutta kansainvälisemmäksi ja modernimmaksi, eikä se muutenkaan julistanut ulkomaalaisten elokuvien vierautta ja vahingollisuutta niin ärhäkästi kuin SF. Osittain linjan valintaan vaikutti varmasti sekin, että yhtiö oli myös merkittävä elokuvien maahantuoja, eikä se siten voinut nähdä ulkomaisia elokuvia pelkästään kilpailijoina. Ks. Laine 1995a, s. 111.
82 Elokuva-aitan haastattelussa joulun alla 1934 Orko mainitsi salamyhkäisesti elokuvan "olevan parhaillaan Lontoossa", eli ilmeisesti sitä tarjottiin sikäläisille levittäjille. Seuraavana kesänä Svenska Pressenin haastattelussa Orko spekuloi myös sillä, että elokuva saattaisi päästä puolalaisille ja italialaisille valkokankaille osana Suomi-Filmin näihin maihin tekemiä kauppoja. Tämä sopii hyvin Mauno Mäkelän muistelmissaan antamaan kuvaan - Mäkelän mukaan Orko odotti Suomi-Filmin elokuvilta kansainvälistä menestystä, mihin yhtiön toimitusjohtaja Väinö Mäkelä suhtautui huomattavasti skeptisemmin (Mauno Mäkelä pitää tätä erimielisyyttä jopa osasyynä isänsä ja Orkon välien rikkoutumiseen). Elokuva-aitta 24/1934, s. 463, Svenska Pressen 2.7.1935 ja Mäkelä 1996, s. 40.
83 Aamulehti 15.4.1935.
84 Suomen kansallisfilmografia 1, s. 598. Elokuvan myynnistä Norjaan ks. myös Kauppalehti 5/1936. Elokuva-aitassa kesällä 1935 julkaistun jutun mukaan "Siltalan pehtoorin" myyminen ulkomaille oli kohdannut ongelmia "kielen takia". Elokuva-aitta 10-11/1935.
85 "Die finnischen Filme sind eben nicht das, was unser Publikum gewohnt ist zu sehen". J. Steinbergin kirje Suomi-Filmille 31.12.1936. Suomi-Filmin arkisto, Risto Orkon kirjeenvaihto 1936.