Takaisin sisällysluetteloon

Pehtoori ja kansa. "Siltalan pehtoorin" (1934) intertekstuaaliset yhteydet ja yhteiskunnallinen sisältö.

"Siltalan pehtoori" on populaari tarina, jonka alkuperäisversio oli nimimerkki Harald Selmer-Geethin romaani "Inspektorn på Siltala" (1903). Hjalmar Procopé muokkasi tarinasta suositun huvinäytelmän (1913), ja kaikkein suurimman yleisön tarina saavutti vuonna 1934 Suomi-Filmi OY:n tuottamana ja Risto Orkon ohjaamana elokuvaversiona. Sittemmin Suomi-Filmi tuotti tarinasta myös toisen elokuvaversion (1953).

Vaikka "Siltalan pehtoori" on harmiton ajanvietetarina, jolla ei näytä olevan vakavampaa yhteiskunnallista sanomaa, tarinan eri versioiden väliset erot kertovat kuitenkin kunkin version tuotanto-olosuhteista, siitä julkisuudesta johon ne on tähdätty, ja myös yhteiskunnallisissa diskursseissa tapahtuneista muutoksista.Tutkielmassani tarkastelen koko sitä prosessia, jonka kautta näihin teksteihin sisältyvät merkitykset ja niistä tehdyt tulkinnat muuttuvat, mutta käytän lähtökohtanani erityisesti vuoden 1934 elokuvaversiota, joka oli käännekohta tarinan historiassa. Toisin sanoen tutkin siis sitä, miten ja kenen ehdoilla "Siltalan pehtoorin" eri versioiden kaltaiset populaarit tekstit saavat merkityksensä.

Intertekstuaalisen ja tuotannollisen taustan selvittämisen ohessa tarkastelen yksityiskohtaisesti muutamia "Siltalan pehtoorin" tarinan sisällöllisiä piirteitä, etenkin sen rakentamaa kuvaa Suomen kansasta. Erityisen kiinnostava tämä kysymys on "Siltalan pehtoorin" ensimmäisen elokuvaversion kohdalla - tutkimuksessani oletan, että tämä elokuva heijasteli kansaan kohdistuvia oletuksia, ja elokuvan saavuttaman menestyksen kautta on ilmeistä, että elokuvaan todellakin sisältyi sellaisia elementtejä, jotka joko vetosivat tähän tavoiteltuun suureen yleisöön tai olivat ainakin sen hyväksyttävissä. Elokuvan kansakuvaan sisältyi (ainakin potentiaalisesti) erilaisia ristiriitaisia elementtejä, jotka toisaalta selittävät sitä, miksi tämä teksti onnistui vetoamaan niin erilaisiin yleisöryhmiin - tavallaan elokuva näet tarjosi erilaisia samastumiskohteita eri yleisöryhmille yhtenäisen tai yksiselitteisen kansakuvan sijaan. Nämä elokuvatekstiin sisältyvät ristiriidat viittaavat myös siihen, että 30-luvun lopun kotimaista elokuvaa hallinnut kansallisen eheytyksen projekti ei "Siltalan pehtoorissa" vielä ollut muotoutunut valmiiksi, huolimatta siitä, että tämäkin elokuva yhtä lailla rakensi yhteistä kansallista kokemusta.

Selmer-Geethin romaanin näkökulma oli ollut leimallisesti aristokraattinen - sen ylhäältä päin nähty kartanomiljöö viittasi vielä sääty-yhteiskunnan aikaan, eikä sen kansakuvassa ollut juuri viitteitä Runebergin ja kansanvalistajien ihannoidusta kansasta. Päinvastoin, romaanin kuvaama kansa oli laiskaa, hidasjärkistä ja sivistymätöntä, ja vaikka pehtoori uudisti kartanon taloudenhoidon ja työkulttuurin, hän ei uhrannut ajatuksia työväen olojen parantamiselle, demokratiasta puhumattakaan. Tarinan myöhempiin versioihin sisältyvä paradoksi onkin siinä, miten tämä aristokraattinen kertomus kuitenkin voitiin muuttaa koko kansan omaisuudeksi. Elokuvassa tämä romanttinen tarina liitettiin aiempaa kotimaista elokuvaa hallinneeseen kansankuvauksen perinteeseen tuomalla elokuvaan aiempaa verevämpiä kansanomaisia hahmoja. Elokuvan kansakuva on silti ristiriitainen - elokuvan kuvaama rahvas on toisaalta edelleen laiskaa ja sivistymätöntä, mutta samalla kertaa myös harmitonta ja huvittavaa. Alkuperäisen romaanin tavoin nämä henkilöhahmot eivät olleet fennomaanien tai työväenliikkeen idealisoitua, valistunutta kansaa, vaan pikemminkin nämä huvittavat ja harmittomat kansanihmiset viittasivat kansanomaisen farssiperinteen kautta "aitoon", karnevalistiseen kansankulttuuriin.



Takaisin sisällysluetteloon