HUMANISTISTEN TIETEIDEN TIETEENFILOSOFIA

© Ilpo Halonen 2004

ETUSIVU




Materiaalia saa käyttää ainoastaan henkilökohtaisiin opiskelutarkoituksiin!


3 Tieteenfilosofian kaksi perinnettä: päättelystä, selittämisestä, ymmärtämisestä

 

HUOM! 02.03. EI LUENTOA!

KIRJALLISUUTTA

Føllesdal Dagfinn, “Fenomenologia analyyttisen filosofian ja eksistentialismin siteenä”, teoksessa Hintikka Jaakko ja Lauri Routila (toim.), Filosofian tilaja tulevaisuus, Weilin+Göös, Helsinki 1970.

 

Haaparanta Leila, ”Edmund Husserlin uusi tiede”, Tiede & edistys 3/89.

 

Haaparanta Leila, ”Intentionality, Intuition and the Computational Theory of Mind”, teoksessa Haaparanta, L. (toim.), Mind, Meaning and Mathematics 1994.

 

Hintikka Jaakko, ”Intentionaalisuuden intentiot”, teoksessa Kieli ja mieli, Otava, Helsinki 1982, s. 68 – 106.

 

Intentio, Ajatus 46, Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikirja 1989, Helsinki 1990.

 

Kaila Eino, Inhimillinen tieto. Mitä se on ja mitä se ei ole, Otava, Helsinki 1939.

 

Kaila Eino, ”Arkikokemuksen perseptuaalinen ja konseptuaalinen aines”, teoksessa Nyberg. Tauno (toim.), Ajatus ja analyysi, WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva 1977.

 

Kusch Martin, Ymmärtämisen haaste, Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, Oulu 1986.

Saarinen Esa, ”Fenomenologia ja eksistentialismi”, teoksessa Niiniluoto, Ilkka ja Esa Saarinen (toim.), Nykyajan filosofia, WSOY, Helsinki 2002. (Kirjan varhaisempi versio: Vuosisatamme (lue: "1900-luvun") filosofia, WSOY, Porvoo - Helsinki - Juva 1986.

von Wright G. H., Tieteen filosofian kaksi perinnettä, Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1970.

von Wright G. H., Explanation and Understanding, Routledge & Kegan Paul, London 1971.

von Wright G. H., Hyvän muunnelmat, Otava, Helsinki 2001 (alunperin The Varieties of Goodness 1963).

 

3.1 Kaksi pääperinnettä

tieteellisen tutkimuksen kaksi tärkeintä puolta:

1) tosiasioiden löytäminen ja kuvaaminen (deskriptiivinen tiede)

2) hypoteesien ja teorioiden muodostus (teoreettinen tiede)

teorian muodostuksella puolestaan kaksi päätavoitetta:

1) tapahtumien ja koetulosten ennustaminen ja siis uusien tosiasioiden löytäminen

2) tunnettujen tosiasioiden selittäminen tai ymmärrettäväksi tekeminen

- vastaus kysymykseen "miksi?"

Selityksen voivat olla erityyppisiä, kaksi pääperinnettä (Kaila, von Wright):

1) Galilein perinne

- kausaaliset tai mekanistiset selitykset
- ilmiö selitetään viittaamalla sen syihin, edeltäviin tapahtumiin

2) Aristoteleen perinne

- teleologiset tai finalistiset selitykset
- ominaista: viitataan selitettävän tapahtuman päämäärään (kreik. telos), viitataan myöhempiin tapahtumiin

Hermeneuttinen tieteenfilosofia (mm. Droysen, Dilthey, Simmel, Max Weber, Windelband, Rickert, Groce, Collingwood):

- Windelband: vastakohtaisuus lakeja etsivien nomoteettisten tieteiden ja yksilöllisyyttä kuvailevan ideograafisen tutkimuksen välillä.

- Luonnontieteiden pyrkimyksenä on selittää, historian pyrkimyksenä ymmärtää niiden tutkimuskenttään kuuluvia ilmiöitä.

- Ymmärtäminen ihmistä tutkivien tieteiden tunnusomaisena metodina on eräänlaista eläytymistä (Einfühlung, empathy) niiden tutkimuskohteisiin liittyvään henkiseen ilmapiiriin, ajatuksiin, tunteisiin ja motiiveihin. Ymmärtäminen liittyy myös intentionaalisuuteen (aikomuksellisuuteen) tavalla, jolla selittäminen ei siihen liity.

Jos hyväksymme luonnontieteiden ja historiallisten ihmistieteiden välisen metodologisen peruseron, herää kysymys: Miten yhteiskunta- ja käyttäytymistieteet suhtautuvat tähän peruseroon? Nämä tieteet syntyivät suureksi osaksi 1800-luvun positivististen ja positivismia vastustavien suuntausten ristikkäispaineen vaikutuksesta.

 

3.2 "Peittävän lain" selitysmalli

Selitys alistaa selitettävän ilmiön yleisen tai tilastollisen lain alle. Selittämisen tehtävä on sijoittaa ilmiöt kohdalleen maailman lainomaisessa järjestyksessä.

- Aristoteles: miksi planeetat eivät vilku?

Lähellä maata olevat tähdet eivät vilku.
Planeetat ovat lähellä maata.
Siis: Planeetat eivät vilku

Malli liitetään usein luonnontieteisiin ja positivistisiin näkemyksiin.

Hempel ja Oppenheim esittelivät vuonna 1948 muotoilun vanhasta näkemyksestä, jonka mukaan tieteellinen selitys on deduktiivinen argumentti, joka sisältää ainakin yhden yleisen lain oletustensa joukossa.

Nimityksiä: peittävän lain malli, Hempelin malli, Hempelin-Oppenheimin (HO) malli, Popper-Hempel model, deduktiivis-nomologinen (D-N) malli ja selittämisen subsumptioteoria:

 

         C1, C2, ..., Ck (alkuehdot)                                    Explanans

         L1, L2, ..., Lr (yl. lakeja tai lainkalt. lauseita)         = se mikä selittää

         E (selitystulos)                                                     Explanandum

                                                                                       = se mikä selitetään

Suhde explanansista explanandumiin: looginen deduktio, päätelmä, jonka oletukset muodostavat selittävän osuuden, ja joista johtopäätös, selitettävä osuus seuraa loogisesti.

Tätä mallia on yleisesti kritisoitu varsinkin historianfilosofiassa siitä, että se ei sovellu ihmistieteisiin - inhimillisten tekojen (esim. historiassa) selittämiseen. On kiistelty siitä, onko historiassa sellaisia yleisiä lakeja, joita selitykseen tarvitaan. Hempel esitti, että sellaisia on, mutta että ne ovat liian monimutkaisia, jotta niitä voitaisiin muotoilla. Sen sijaan Popperin mukaan historialliset lait  ovat liian triviaaleja, esim. tiettyjä arkipsykologian ilmauksia, eivätkä yleisiä lakeja.

William DreyLaw and Explanation in History” (1957): edustaa aristoteelis-hermeneuttista kantaa – peittävän lain mallin mukaiset selitykset ovat historiatieteessä kelvottomia, koska jotta lait kelpaisivat selityksen osiksi, niitä pitäisi täsmentää aina niin pitkälle, että ne olisivat sovellettavissa enää yhteen ainoaan tapaukseen.

Esim. Miksi Brutus tappoi Caesarin?

 

3.3 Teleologiset selitykset

Funktionaaliset ja intentionaaliset selitykset

Funktionaalinen selitys: selitys, jossa olion ja ominaisuuden esiintyminen selitetään viittaamalla sen tehtävään tai tarkoitukseen jossakin systeemissä (biologiset tieteet, yhteiskuntatieteet, uskontotieteet), selitettävä asia pitää yllä systeemin toimintaa

Esim. Miksi jänikset ovat talvella valkoisia?

Intentionaalinen selitys

Elävien toimintojen, elämän tunnusomainen piirre on päämäärähakuisuus. Brentanon teesin mukaan intentionaalisuus (tavoitteellisuus, suuntautuneisuus) on psykologisia ilmiöitä luonnehtiva piirre, joka erottaa psyykkiset ilmiöt fyysisistä ilmiöistä (ks. alla).

Franz Brentano (1838 - 1917), Edmund Husserl (1859 - 1938), Ludwig Wittgenstein (1889 - 1951), Wifrid Sellars (1912 - 1989)

- teko selitetään viittaamalla sen taustalla olevaan aikomukseen:

teoreettinen vs. käytännöllinen päättely; praktinen syllogismi (G. H. von Wright, Aristoteles):

Kalle haluaa selviytyä tentistä.
Kalle tietää, että ellei hän lue, hän ei selviydy tentistä.
Siis: Kalle ryhtyy lukemaan tenttiin.

- järkiperuste (rationaalinen peruste) tehdä teko - erotettava syystä!

Kallen käyttäytymisen määräsivät (determinoivat) hänen intentionsa ja episteeminen asenteensa. Intentio ja episteeminen asenne ovat Kallen teon määrääjinä (determinantteina), jotka yhdessä muodostavat riittävän perusteen lukemaan ryhtymiselle.

Von Wright: Explanation and Understanding: teoksen toinen pääteema on praktisen syllogismin tai paremminkin intentionalistisen teonselityksen puolustus (ks. myös Hyvän muunnelmat).

Onko inhimillinen käyttäytyminen selitettävissä kausaalisesti vai teleologisesti? Onko inhimillinen toiminta intentionaalista? Jos on, niin seuraako siitä jokin periaatteellinen ero luonnontieteellisen ja ihmistieteellisen selittämisen välille? Siis onko eri tieteiden selitysmallien välillä olennaisia eroja?

 

Jos hyväksytään, että on olemassa kausaalinen käyttäytymisen selittämisen taso (esim. neurofysiologiset selitykset), niin tällöinkin voidaan väittää, että on olemassa tekojen selittämisen taso, jolla on omaselitysmallinsa, joka on joko tasavertainen tai merkityksellisempi kuin kausaalisen selittämisen taso. Voidaan väittää, että myös tekojen selittäminen on kausaalista.

 

Teon teoria (action theory): On olemassa kausalistisia ja ei-kausalistisia teon teorioita.

 

3.4 Intentionaalisuus

 

Latinan verbi intendere merkitsee ulottamista, suoristamista, venyttämistä ja pingottamista. Siitä muodostettua sanaa intentio on jo varhaiselta keskiajalta lähtien käytetty tarkoittamaan sitä tarkoitusta, päämäärää tai aikomusta, johon teko (actio) pyrkii ja onnistuessaan tarkoitetulla tavalla päätyy lopputuloksenaan (finis). (Skolastikkojen keskuudessa tämä termi sai myös muita teknisiä merkityksiä.)

 

Brentanon teesi

 

Franz Brentano, Psychologie vom empirischen Standpunkt (1874):

 

”Jokaiselle tajunnan ilmiölle on ominaista se, mitä keskiajan skolastikot kutsuivat objektin intentionaaliseksi (tai mentaaliseksi) ineksistenssiksi ja mitä me kutsuisimme, vaikkakaan ei aivan yksiselitteisesti, johonkin sisältöön viittaamiseksi, suuntautumiseksi objektiin (jota ei tässä pidä ymmärtää esineeksi) tai immanenttiin objektiivisuuteen. Jokainen tajunnallinen ilmiö sisältää itsessään jotakin kohteena, vaikka eivät kaikki samalla tavoin. Jokaisessa mielteessä mielletään jotakin, jokaisessa arvostelmassa myönnetään tai kielletään jotakin, rakkaudessa rakastetaan jotakin, vihassa vihataan jotakin, halussa halutaan jotakin jne.”

 

”Intentionaalisuudella” tai ”suuntautuneisuudella” Brentano tarkoittaa yleistä kriteeriä, jonka perusteella mentaaliset ja fysikaaliset ilmiöt voidaan erottaa toisistaan.

 

Brentanon teesissä on kaksi argumenttia: ontologinen ja psykologinen.

 

Ontologinen argumentti: intentionaalisuuden suuntautuneisuustulkinta: mentaaliset aktit (kuvitteleminen, vihaaminen, rakastaminen jne.) ovat aina suuntautuneita johonkin objektiin.

 

Tämä muistuttaa yksinkertaista käsitystä kielen intentionaalisuudesta: kielellinen ilmaus viittaa kielen ulkopuolella olevaan olioon, joka on ilmauksen merkitys. (Vrt.  Wittgensteinin Tractatus: kielen kuvateoria)

 

Ontologinen hankaluus: suuntautumisella ei ole mitään tekemistä objektin todellisuuden kanssa. Miten voidaan erottaa toisistaan reaalisesti ja ei-reaalisesti eksistoivat oliot? Esim. jollain henkilöllä on hallusinaatioita, joku ajattelee kentauria: Brentanon mukaan ajattelumme suuntautuu näissäkin tapauksissa johonkin objektiin.

 

Brentanon oppilaat pyrkivät ratkaisemaan tätä ongelmaa:

Itävaltalainen Alexius Meinong (1853 - 1920) ("Über Gegenstandstheorie", 1904):  

Meinong käyttää oliosta sanaa Gegenstand: 1) olio (ontologinen merkitys), 2) kohde tai objekti, erityisesti mentaalisen aktin objekti (fenomenologinen tai psykologinen merkitys)

(gegenstehen 'seisoa vastassa'), mikä tahansa mitä voidaan ajatella on olio. Näin ollen vain murto-osa kaikista olioista on reaalisesti olemassa.

Edmund Husserl (1859 – 1938) erotti toisistaan aktin, noeman ja objektin: jokaisella mentaalisella aktilla on aina noema, jonka avulla se suuntautuu objektiin riippumatta siitä, onko objekti olemassa vai ei (vrt. Fregen kielifilosofia: ilmaus – SinnBedeutung; ks. tästä Føllesdal 1970).

Yhden tulkinnan mukaan noema on se minä objekti havaitaan. Noema on  havaitun ilmiön tai  objektin kuvaus, joka voidaan ilmaista kielellisesti. Tämän tulkinnan mukaan aktin intentionaalisuus ei olekaan ensisijaisesti suuntautumista olioihin vaan kyse on siitä, että mentaalinen on jotain, joka on sidottu käsitteisiin.

Psykologinen argumentti: psyykkinen ilmiö =df ilmiö, joka sisällyttää objektin intentionaalisesti itseensä.

Psykologisen argumentin luonne? Vastausvaihtoehtoja:

1)                 Brentano esittää psyykkisten ilmiöiden reaalimääritelmän, jonka hän on löytänyt reflektoimalla, tutkimalla oman tajuntansa akteja hermeneuttisella metodilla. Ongelma: Voidaanko Brentanon teesiä tällöin käyttää tukemaan sitä väitettä, että inhimillisen toiminnan ja mentaalisten aktien intentionaalisuuden vuoksi humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet tarvitsevat oman erityisen metodinsa (esim. hermeneuttisen metodin)?

2)                 Brentanon teesi on empiirinen hypoteesi. Ongelma: Miten sitä voidaan testata?

3)                 Brentanon teesin hyväksyminen tai hylkääminen on elämänkatsomuksellinen valinta. Ongelma: Voiko tiede tukea jompaakumpaa valintaa?

Intentionaalisuusteesin mahdollisen hyväksymisen seuraukset

Tutkimuksen objekti: Vaikuttaako tutkimuksen kohteen, tutkimuksen objektin (ihminen, ihmisen toiminnan tuotteet (kulttuuri), yhteiskunta) intentionaalisuus tutkimusmetodeihin?

Tutkimuksen subjekti: Vaikuttaako tutkijan, tutkimuksen subjektin, intentionaalisuus kaikkeen tutkimukseen (luonnontieteet, yhteiskuntatieteet, humanistiset tieteet)? Voidaanko subjektin ennakko-oletuksia eliminoida?

Intentionaalisuus intensionaalisuutena

Ekstensionaalisuus ja intensionaalisuus: Teoria tai kieli on ekstensionaalinen, jos mikä tahansa ilmaisu voidaan siinä korvata missä tahansa yhteydessä millä tahansa ilmaisulla, jolla on sama viittauksen kohde tai ala (ts. ekstensio), ts. jos alaltaan yhtäpitävät ilmaisut saadaan aina korvata toisiltaan. Kieli tai teoria on intensionaalinen, jos se ei ole ekstensionaalinen.

Esim. tavallinen predikaattilogiikka on ekstensionaalinen …. Filosofisesti merkittäviä intensionaalisia lauseyhteyksiä ovat erityisesti sellaiset, jotka sisältävät modaalisia ("on mahdollista että ..." ja "välttämättä ...") sekä erilaisia ns. propositionaalisia asenteita (tietää, uskoa, toivoa jne.). Esimerkiksi, todessa lauseessa "Lois Lane uskoo että teräsmiehellä on supervoimat" ilmaisun ."teräsmies" korvaaminen tosiasiassa saman virtauksen kohteen sisältävänä ilmaisulla "Clark Kent" johtaa epätoteen lauseeseen "Lois Lane uskoo että Clark Kentillä on supervoimat".

Jaakko Hintikka: intentionaalisuus intensionaalisuutena (Hintikka 1982).

Intentionaalisuus ymmärretään kielen loogiseksi piirteeksi (vrt. Chisholm R., Perceiving: A Philosophical Study (1957).

Mahdollisten maailmojen semantiikassa esitettyä intentionaalisuuskäsitystä voidaan pittää yhtenä intentionaalisuuden käsitteellisyystulkinnan muotona (mikäli toinen vaihtoehto on brentanolainen suuntautuneisuustulkinta .

Tässä yhdistyvät itse mentaalisiin ilmiöihin kohdistuva tarkastelutapa ja lingvistinen (looginen) tarkastelutapa toisiinsa:

-          Käsite on intentionaalinen, jos ja vain jos (huom!) se sisältää useiden mahdollisten asiaintilojen tai tapahtumakulkujen samanaikaista tarkastelua.

-          Esim. Havainnon (siis itse ilmiön) intentionaalisuus: Aistihavainnoistamme tulee intentionaalisia, kun ne organisoidaan odotusten, muistojen jne. avulla. Me identifioimme aistiemme kohteet uudelleen hetkestä toiseen liittämiemme uskomusten ja odotusten jatkuvuuden avulla. Näin havaitsemisesta tulee käsitteellistä – se on sidoksissa kielen ja kulttuuriin (vrt. Kaila 1977).

Lopuksi: Husserl ja Sartre intentionaalisuudesta

”Sen ongelman nimi, joka kattaa koko fenomenologian, on intentionaalisuus. Intentionaalisuus ilmaisee tietoisuuden fundamentaalisen ominaisuuden; kaikki fenomenologiset ongelmat … luokitellaan suhteessa siihen. Näin fenomenologia alkaa intentionaalisuudesta.” (Husserl, Ideen, §146.)

”Intentionaalisuus, se on kaiken tietoisuuden luonteenomainen rakenne.” (Sartre, L’Imagination, s. 144.)

 

Seuraavaksi:

 

(9.3. alkaen) 4 Tulkinta ja ymmärtäminen – mm. hermeneutiikan eri muodot

 



johdfi1.jpg (11144 bytes)

ilpo.halonen@helsinki.fi

Viimeksi muokattu 23.02.2004