JOHDATUS TIETEENFILOSOFIAAN

© Ilpo Halonen

ETUSIVU


 

8 Tieteellinen maailmankuva ja maailmankatsomus

KIRJALLISUUTTA

Haaparanta, Leila ja Ilkka Niiniluoto, Johdatus tieteelliseen ajatteluun, Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 3/1986.

Niiniluoto, Ilkka, Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus, Otava, Helsinki 1980.

Niiniluoto, Ilkka, Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava, Helsinki 1983.

Niiniluoto, Ilkka, Tiede, filosofia ja maailmankatsomus, Otava, Helsinki 1984.

Niiniluoto, Ilkka, Järki, arvot ja välineet, Otava, Helsinki 1994.

Tuomela, Raimo, Tiede, toiminta ja todellisuus. Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet, Gaudeamus, Helsinki 1983.

Tuomela, Raimo, "Tieteellisestä maailmankäsityksestä", Ajatus 42, Suomen Filosofinen Yhdistys, Helsinki 1985.

von Wright, G. H., "Tieteen maailmankuva ja ihmisjärki", Sosiaalipolitiikka 1985.


8.1 Tieteellinen maailmankäsitys

Maailmankuva: luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien oletusten tai tietojen systemaattinen kokonaisuus. Erilaisia maailmankuvia voivat kannattaa yksityiset ihmiset ja ryhmät. Maailmankuvia voidaan keksiä, omaksua ja puolustaa eri tavoilla, ne voidaan luokitella eri tyyppeihin.

Tieteellinen maailmankuva: ko. tiedot hankittu ja perusteltu tieteellisin menetelmin. Tieteellinen maailmankuva on historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseään korjaava: sen kaikki osat ovat periaatteessa arvosteltavissa ja muutettavissa uuden tosiasia-aineiston perusteella. Se ei koskaan ole täydellinen: aina tulee olemaan kysymyksiä, joihin ei ole vielä löydetty tieteen metodien avulla vastauksia.

Mikä on filosofin ja tiedemiehen ero? Vanha vitsi: "A philosopher is a person who knows less and less about more and more, until he knows nothing about everything, while a scientist is a person who knows more and more about less and less, until he knows everything about nothing." - Eli: tieteellisen tiedon kasvun ja tieteenalojen moninkertaistumisen takia tieteellisen maailmankuvan muodostaminen tulee jatkuvasti yhä vaikeammaksi tehtäväksi. Eri tieteenalojen tulosten synteesin muodostamista pidetään usein yhtenä filosofian tärkeistä tehtävistä

Rajanveto tieteen ja pseudotieteen välillä tärkeää!

Epätieteellinen maailmankuva: sisältää tieteellisen maailmankuvan kanssa ristiriidassa olevia väitteitä. Ristiriitatilanteessa on rationaalisempaa hyväksyä tieteen tulokset - ei siksi, että ne välttämättä olisivat tosia, vaan siksi, että ne on saavutettu kriittisen ja julkisesti kontrolloitavissa olevan menetelmän avulla.

Uskonnollinen maailmankuva: sisältää väitteitä, joiden ainoana tukena on vetoaminen joihinkin uskonnollisiin auktoriteetteihin (esim. Raamattuun) tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin tai elämyksiin. Se on epätieteellinen, jos se sisältää tieteen tulosten kanssa ristiriidassa olevia väitteitä. Sen ei tarvitse olla epätieteellinen: se on ei-tieteellinen, jos sen uskonvaraiset osat koskevat kokonaan eri asioita kuin tiede. Tällöin se ei voi olla ristiriidassa tieteen kanssa.

Metafyysinen maailmankuva: sisältää sellaisia maailmaa koskevia väitteitä, jotka on perusteltu tieteen kokemusperäisen metodin sijasta filosofisten argumenttien avulla. Tällaiset käsitykset voivat nojautua ihmisen järkeen tai tahtoon. Metafyysinen maailmankuva voi olla epätieteellinen, mutta tavallisesti se on ei-tieteellinen. Sitä voi sanoa tiedepohjaiseksi, jos se sisältää tieteellisen maailmankuvan ohella joitakin erityistieteen tuloksiin pohjautuvia filosofisia yleistyksiä maailman perusluonteesta.

Maailmankatsomus tai maailmankäsitys: maailmankuva ja siihen liittyvät filosofiset näkemykset (mm. tietoteoreettiset ja ontologiset käsitykset ja arvostukset).

Elämänkatsomus: käsitys elämän tarkoituksesta ja mielekkyydestä sekä ihmisen asemasta ja tehtävästä maailmassa. Sisältyy maailmankatsomukseen.

Usein puhutaan tieteellisestä maailmankatsomuksesta tai -käsityksestä, ei kuitenkaan tieteellisestä elämänkatsomuksesta. Joskus ajatellaan, että tieteellinen maailmankatsomus ei voi sisältää muuta kuin tieteellisen maailmankuvan, koska filosofiset ja erityisesti moraaliset näkemykset eivät voi olla tieteellisiä.

Joskus tehdään ero tieteellisen maailmankatsomuksen ja -käsityksen välillä - esim. Tuomela 1985: Tieteellinen maailmankäsitys: sellainen käsitys maailman (todellisuuden) yleisistä ja erityisistä piirteistä, joka on saavutettu tieteellisen ajattelun avulla. Tieteelliseen maailmankatsomukseen sisältyy myös spesifejä arvokannanottoja.

Tuomelan puolustaman tieteellisen maailmankäsityksen keskeisin sisältö voidaan ilmaista scientia mensura -teesin avulla: Maailman kuvaamisessa ovat olemassaolon kriteerejä maailmaa parhaiten selittävät tieteelliset teoriat. Teesin filosofisena perusteluna Tuomelalle on pohjimmiltaan se että totuuden käsite on tiedollinen eli episteeminen: totuus on välttämättä sidoksissa johonkin näkökulmaan ja taustatietoon. Totuuden eksplikaattina tulevat näin ollen olemaan tiedollisesti parhaat eli selitysvoimaltaan parhaat teoriat - ja toisi teoriahan sanoo, mitä on olemassa. Tuomela hylkää "annetun myytin" ontologisen version:

On olemassa ontologisesti annettu kategoriaalisesti "valmis" maailma.

Hän hylkää tämän, koska todellisuus voidaan jäsentää tai "viipaloida" olioiksi monella tavalla eri käsitejärjestelmien kautta.

Niiniluoto ei hyväksy scientia mensura -teesiä, sillä hänen mukaansa todellisuus ratkaisee tiedeyhteisöjen lopullisen mielipiteen sisällön eikä päinvastoin. Hän ei myöskään pidä oikeana, että totuus olisi episteeminen käsite.


8.2 Maailmankatsomuksen aineksia (Niiniluoto 1984):

Kokonaisvaltaiseen maailmankatsomukseen tulee kuulua ainakin seuraavat ainekset:

a) tietoteoria; käsitys siitä, miten maailmaa koskevaa tietoa hankitaan ja perustellaan;

b) maailmankuva; maailmaa koskevat väitteet, jotka on saavutettu kohdassa a) mainittujen tiedostamisen keinojen avulla;

c) arvoteoria; käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, näkemys ihmisen tehtävästä maailmassa (elämänkatsomus, poliittinen vakaumus).

Maailmankatsomuksen "tieteellisyys" ei voi tarkoittaa sitä, että sen kaikki osat olisivat erityistieteiden tuloksia, koska a) ja c) ovat filosofian osa-alueita, ja on syytä tehdä ero filosofian ja erityistieteiden välillä. Tieteellisen menetelmän on oltava kaikilta osiltaan tieteen ihanteita kunnioittava. Sitä luonnehtii myös tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tieteellinen metodi on paras ja luotettavin menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi.

Tieteisusko tai skientismi: dogmaattinen suhtautuminen tieteeseen tai sen mahdollisuuksiin ei kuulu tieteelliseen maailmankatsomukseen.

Niiniluoto (1984, s. 91): "Koulujen ja yliopistojen tehtävä on mahdollisuuksien mukaan opettaa ajan tasalla olevaa tieteellistä maailmankuvaa. Jotta tämän maailmankuvan muodostamistapa ja perusteet tulisivat ymmärretyiksi, opintoihin tulisi liittyä myös riittävä määrä filosofiaa, joka vasta voi selvittää tieteen tulosten maailmankatsomuksellisen merkityksen."


8.3 Tieteen ja uskonnon välinen kiista

Maailmankatsomus voi olla sellainen, että se sisältää toisaalta tieteellisen maailmankuvan ja toisaalta uskonnollisen uskon alueen. Nämä ajatellaan keskenään yhteensopiviksi, koska niiden ei oleteta puhuvan samasta asiasta. Tällaista maailmankatsomusta ei voida kutsua tieteelliseksi, jos uskoon liittyy joidenkin yliluonnollisten väitteiden totena pitämistä. Uskonnollinen maailmankatsomus on ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa silloin ja vain silloin, kun uskonnollisen uskon ajatellaan sanovan jotakin siitä, mitä tiedekin tutkii, ja kun sen väittämät ovat ristiriidassa tieteellisesti perusteltujen väittämien kanssa. Jumalan olemassaololle tai olemattomuudelle ei luultavasti voida antaa tieteen metodien avulla lopullista perustelua: molemmat oletukset voi yhdistää tieteellisen maailmankuvan kanssa. Jumalan olemassaolo tai olemattomuus on tieteen ulkopuolelle kuuluva "metafyysinen" kysymys, joka ei ole ratkaistavissa tieteen menetelmän avulla. Näin ollen teismi, ateismi ja agnostisismi ovat kaikki yhteensopivia tieteellisen maailmankuvan kanssa - ja tieteenharjoittajien joukosta löytyy kaikkien ryhmien edustajia. Tämä ei vielä osoita, että uskonnollinen maailmankatsomus olisi yhteensopiva tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa: moderniin tieteelliseen maailmankatsomukseen kuuluu sääntö, jonka mukaan "luonnolliset" selitykset ovat parempia kuin "yliluonnolliset".


8.4 Epäily, usko ja taikausko

Auguste Comte esitti 1830-luvulla tulkinnan ihmiskunnan historian kehitysvaiheista: 1) uskonnollinen (animismi, polyteismi, monoteismi); 2) metafyysinen; 3) positiivisen tieteen kausi.

Globaalinen skeptisismi: käsitys, jonka mukaan mitään ei voida tietää

Lokaaliset skeptisismin muodot kieltävät tiedon mahdollisuuden jostakin erityisestä aiheesta - esimerkiksi uskonnosta, paranormaalista, havainnoista, teoreettisista entiteeteistä, vieraista sieluista, ulkomaailman olemassaolosta jne.

 

8.5 Kriittisyys ja herkkäuskoisuus

Ensimmäisen ja toisen lajin virheet:

wpe21.jpg (32695 bytes)


9 Tieteen etiikka

KIRJALLISUUTTA

Karjalainen, Sakari, Veikko Launis, Risto Pelkonen & Juhani Pietarinen (toim.), Tutkijan eettiset valinnat, Gaudeamus, Helsinki 2002.

Kivinen, Seppo, "Humen giljotiinista", teoksessa Markku Envall, Aarne Kinnunen ja Yrjö Sepänmaa (toim.), Estetiikan kenttä, WSOY, Porvoo 1972.

Kivinen, S. Albert, "Johdatus kaikkeen mahdolliseen arvokeskusteluun", teoksessa Metafyysisiä esseitä, Yliopistopaino, Helsinki 1999.

Levomäki, Irma, Arvojen moninaisuus tietoyhteiskunnassa, SITRA 178, Helsinki 1998 (Myös internet-osoitteessa http://www.sitra.fi/julkaisut/tietoyhteiskunta/sitra178.pdf?download=.)

Löppönen, Paavo, Pirjo H. Mäkelä ja Keijo Paunio (toim.), Tiede ja etiikka, WSOY, Porvoo - Helsinki - Juva 1991.

Lötjönen, Salla (toim.), Tutkijan ammattietiikka, Tutkimuseettinen neuvottelukunta, Opetusministeriö, Helsinki 69/1999. Internet-osoitteessa http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/1999/liitteet/
tutkijan_ammattietiikka_99.pdf?lang=fi

Mäkelä, Klaus (toim.), Tieteen vapaus ja tutkimuksen etiikka, Tammi, Helsinki 1987.

Niiniluoto, Ilkka, "Muuttuvat arvot ja etiikka", teoksessa Järki, arvot ja välineet: kulttuurifilosofisia esseitä, Otava, Helsinki 1994.

Pietarinen Juhani, "Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä", teoksessa Karjalainen et al. (toim.) 2002, 58 - 69.

Pietarinen Juhani & Veikko Launis, "Etiikan luonne ja alueet", teoksessa Karjalainen et al. (toim.) 2002, 42 - 57.

Pihlström, Sami, "Moraali ei ole kaupan", Kanava 3/2001.

Sihvola, Juha, "Mihin etiikkaa tarvitaan", Kulttuuri 2001-uutislehti 3, Suomen Akatemia 2001.

9.1 Mitä etiikka on?

Etiikka filosofian osa-alueena on kiinnostunut asiaintiloja kuvaavien väitelauseiden sijasta arvolauseista.

Tosiasiaväitteitä esim.

(i) Ulan-Bator on Mongolian kansantasavallan pääkaupunki.
(ii) Maa on litteä.

Arvoarvostelmia esim.

(iii) Valehteleminen on moraalisesti väärin.
(iv) Valehteleminen on moraalisesti oikein.
(v) On oikein, että köyhät joutuvat iankaikkiseen kadotukseen.

Normit ovat lauseita, jotka sanovat, mitä pitää, saa tai ei saa tehdä, tai miten asiain pitää olla, miten ne saavat tai eivät saa olla, esim.

(vi) Tupakanpoltto sallittu.
(vii) Lupaukset pitää täyttää.

9.2 Arvoteorioista

- arvo-objektivismi: käsitys, jonka mukaan ihmisellä on hallussaan kyky saavuttaa yksimielisyys oikeista arvoista.
- arvosubjektivismi: käsitys, jonka mukaan arvot ovat puhtaasti yksilöllisiä preferenssejä ja valintoja.

- eettinen monismi: näkemys, jonka mukaan on olemassa sellaisia arvoja tai normeja, jotka ovat aina ensisijaisia muihin arvoihin ja normeihin nähden. Näkemys ei ole valmis kyseenalaistamaan ensisijaisia arvoja, ja se sopiikin huonosti nykyaikaiseen yksilölliseen ja monikulttuuriseen maailmaan.
- eettinen relativismi: näkemys, jonka mukaan kaikki arvot ja eettiset periaatteet ovat suhteellisia. Kullakin kulttuurilla ja yhteisöllä on omat arvonsa, eikä ole olemassa mi-tään periaatteita tai tapoja, joiden avulla voitaisiin hakea ratkaisua konflikteihin.
- kummankin näkemyksen heikkous paljastuu ristiriitatilanteessa, jossa pitäisi löytää eri osapuolia tyydyttävä ratkaisu. - keskitie: eettinen pluralismi: näkemys, joka hyväksyy yksilöllisen ja kulttuurisen moni-naisuuden moraalisten arvojen ja normien tasolla, mutta siten, että samalla kaikilta edellytetään sitoutumista joihinkin yleispäteviin arvoihin ja periaatteisiin.

- ongelma: mitä nämä yhteiset arvot ja periaatteet ovat ja miten ne on mahdollista perustella?

Moraalin ongelmiin liittyviä ajattelun lajeja:

(1) Empiirinen tutkimus, joka pyrkii kuvaamaan ja selittämään moraaliin liittyviä historiallisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä (esim. Edvard Westermarck (1862 - 1939)).
(2) Normatiivinen etiikka koskee sitä, mikä on hyvää ja minkä tekeminen on velvollisuus; arvioi itse tekoja ja asiaintiloja.
(3) Metaetiikka yrittää ensi sijassa vastata sanojen oikea, väärä, hyvä ja paha merkitystä koskeviin ongelmiin; tutkii ensi sijassa sitä kieltä, jota käytetään puhuttaessa teoista ja asiaintiloista. Se tutkii myös sellaisia käsitteitä kuin teko, omatunto, vapaa tahto, lupaaminen ja vastuu.

(2) ja (3) kuuluvat filosofian alaan.

Normatiivisen etiikan teoriat voidaan jakaa kahteen pääryhmään:

(1) Teleologiset teoriat: teon seuraukset määräävät, onko se oikea vai väärä tai onko sen tekeminen velvollisuus. Esim. eettinen egoismi ja universalismi (eli utilitarismi). Kannattajia esim. Aristoteles, Jeremy Bentham (1748 - 1832) ja John Stuart Mill (1806 - 1873).

(2) Deontologiset teoriat: arvioivat tekoa sellaisenaan. Immanuel Kant (1724 - 1804), 1900-luvun eksistentialistit.

 

9.3 Tieteen ja etiikan suhde

(1) Tieteellisen tutkimuksen tuloksilla on merkitystä eettisille ratkaisuille.

(2) Eettisillä kannoilla on vaikutusta tutkijan ratkaisuille tieteellisessä työssä. Tätä kutsutaan yleensä tieteen etiikaksi.

Normatiivinen etiikka: tiede ei voi ratkaista sitä, mikä loppujen lopuksi on oikein tai hyvää. Se kertoo meille, miten asiat ovat, muttei sano, miten niiden pitäisi olla.

Arvoihin liittyviä erotteluja

Humen giljotiini: tosiasiaväitteistä ei voi johtaa arvoarvostelmia.
Naturalistisesta virhepäätelmästä on kysymys, kun olemassa olevasta asiaintilasta päätellään se, miten asioiden tulisi olla.

Yleisesti hyväksytyn jaottelun mukaan:
- mielipidetaso on lähinnä pintaa oleva taso, joka liittyy konkreettisimpiin asioihin ja on nopeimmin muuttuvaa
- asenteet ovat mielipiteitä syvemmällä ja liittyvät yleisempiin asioihin ja myös muuttuvat hitaammin
- arvot ovat sitten kaikkein syvimmällä, abstrakteimpia ja hitaimmin muuttuvia

Erottelu ihmisten tosiasiallisten arvojen ja tietoisten ihanteiden tutkimisen välillä:
- tosiasialliset arvot - deskriptiivinen tutkimus
- ihanteelliset/moraaliset arvot - normatiivinen tutkimus

Arvoihin kohdistuvan tutkimuksen kenttää voidaan jäsentää myös erottamalla tutkittavien arvojen luonteen perusteella laajasti ja kapeasti ymmärretty arvoteoria.

Yksi yleinen luokittelutapa on seuraava:

1) laajasti käsitetty arvoteoria tutkii kaikentyyppisiä arvoja, mm:
- esteettisiä arvoja, koskien kauneutta ja taiteellisuutta
- tiedollisia (episteemisiä) arvoja, koskien esim. totuutta ja oikeuttamista
- eettisiä arvoja, liittyen mm. hyvään, oikeaan, velvollisuuksiin ja hyveisiin

2) kapeammin ymmärrettynä arvoteoria koskee nimenomaan eettisiä arvoja. Eettisessä arvoteoriassa voidaan tehdä erottelu ihmiseen itseensä liittyvien arvojen ja ihmisten välisiin suhteisiin liittyvien arvojen välillä. On arvoja, jotka edustavat nimenomaan jotakin henkilölle itselleen hyvää asiaa, esimerkiksi terveys, työn tuottama tyydytys, itsensä toteuttaminen tai onnellisuus. Toisaalta on arvoja, jotka liittyvät yksilöiden tai ryhmien välisiin suhteisiin, esimerkiksi ystävyys, reilu kilpailu, rakentava yhteistyö tai keskinäinen kunnioitus. Lisäksi voidaan erottaa perustavia arvoja, jotka koskevat sitä, miten ihmiset liittyvät yhteen yhteiskunnassa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja demokratia.

Eettisessä arvotutkimuksessa tehdään edelleen keskeinen erottelu :
- itseisarvot
- välinearvot

Itseisarvoja tavoitellaan vain niiden itsensä vuoksi; ne ovat itsessään arvokkaita ja "itseriittoisia" päämääriä. Välinearvot puolestaan ovat päämääriä, jotka palvelevat korkeampien päämäärien toteutumista. Ne ovat instrumentaalisia arvoja toimien vain välineinä itseisarvojen saavuttamiselle.

Erik Ahlman, Kulttuurin perustekijöitä (1939):

hedonistiset arvot (onni mielihyvä, ilo, nautinto, aistillisuus)
vitaaliset arvot (elämä, terveys, tahto, kuntoisuus)
esteettiset arvot (kauneus, ylevyys, suloisuus, taide)
tiedolliset arvot (totuus, tieto, oppi, koulutus, viisaus, tiede)
uskonnolliset arvot (usko, toivo, pyhyys, laupeus)
sosiaaliset arvot (altruismi, ystävyys, rakkaus, uskollisuus, vapaus, veljeys, kunnia, isänmaallisuus, turvallisuus)
mahtiarvot (voima, valta, sota, rikkaus, raha, voitto)
oikeusarvot (oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet, tasa-arvo, laillisuus)
eettiset arvot (hyvyys, moraalinen oikeus)

Näihin voidaan vielä lisätä
ekologiset arvot (luonnon kauneus ja terveys, eläinten oikeudet)
egologiset arvot (omanarvontunto, itsekkyys, oma etu) (Niiniluoto 1994.)


Humen giljotiini

(HG1) Tosiasioista ei voi johtaa arvoja.

Vrt. Ahmavaaran korkkiruuvi:

(AK1) Tosiasioista voidaan johtaa arvoja.

Seppo Kivinen (1972): "(HG1) on surkean epäonnistunut formulointi. Voidaan sanoa että se on eräässä suhteessa triviaalisti tosi, mutta tässä suhteessa filosofisesti mielenkiinnoton, yhtä mielenkiinnoton kuin lause 'lehmistä ei voi johtaa hevosia'."

(HG2) Tosiasiaväitteistä ei voi johtaa arvoarvostelmia.

(HG3) Siitä, miten asiat ovat, ei seuraa mitään siihen nähden, miten asioiden pitää olla.

(HG4) Olemislauseista ei seuraa normeja.

Vaikka tiede ei antaisikaan meille eettisiä päämääriä, se antaa meille tietoa keinoista ja keinojen ja päämäärien yhteyksistä sekä tietoa eri vaihtoehdoista ja vaihtoehtoisten menettelytapojen seurauksista.

 

9.4 Etiikan merkitys tutkijan ratkaisuille

(1) Millaista on hyvä tutkimus eli mitkä ovat tutkimustyön sisäiset normit?

Yksi tutkijoita velvoittava normi: velvollisuus käyttää tieteellistä menetelmää ja argumentoida tieteellisen päättelyn sääntöjen mukaan.

Tieteen sosiologian klassikko Robert Merton, "Science and Democratic Social Structure" (1949) - neljä normia, jotka muodostavat modernin tieteen eetoksen:

(i) Universalismi tarkoittaa, että väitteen tieteellistä totuusarvoa on punnittava yleispätevin kriteerein riippumatta esittäjien henkilökohtaisista ominaisuuksista.

(ii) Kommunismi tarkoittaa, että tieteellisen tiedon tulee olla julkista ja yhteistä omaisuutta.

(iii) Puolueettomuus vaatii, että tieteellisiä tietoja on etsittävä ja esitettävä tutkijan omaa henkilökohtaista uraa tai tieteellistä arvovaltaa huomioimatta.

(iv) Järjestelmällisen epäilyn periaate tarkoittaa, että kaikki tieteelliset tulokset on alistettava kriittiseen tarkasteluun.


Tieteen arvovapaus: Max Weberin Wertfreiheit tarkoitti Humen giljotiinin mukaisesti sitä, että tutkija ei voi tosiasiaväitteiden pohjalta johtaa ehdottomia normilauseita tieteen tuloksina. Tutkijan ei silti edellytetä olevan arvostuksista riisuttu olento, jolla ei ole lainkaan kantaa arvoja koskevissa kysymyksissä. Päinvastoin: jo tutkijaksi ryhtyminen edellyttää sitoutumista tieteen arvo- ja normijärjestelmään.


(2) Pitääkö ylipäänsä harjoittaa tieteellistä tutkimusta eli onko tiedonjano hyväksyttävä?

Esim. uskonnolliset ryhmät: luonnon liiallinen tutkimus on pahasta ja osoitus uteliaasta luonteenlaadusta.

Uuden ajan tiede: ihmisen pitää tutkia kaikkea: luonnon salaisuuksien selville saaminen on Jumalan ihmiselle antama käsky. Tieteisusko liittyi vahvaan edistysuskoon: se mikä edisti tiedettä oli oikein.

Mutta: Max Weber 1912: "Tiede ammattina ja kutsumuksena".


(3) Miten tutkitaan eli miten tutkimusaiheet valitaan ja mitä pidetään tärkeänä?

Tutkijat itse voivat tai yhteiskunta voi asettaa rajoituksia tutkimustyölle: esim. Mistä on yhteiskunnalle eniten taloudellista hyötyä? Mikä nostaa eniten ihmisten hyvinvoinnin tasoa?

Esim. rotuhygienia ja yhteiskunta

 

(4) Millaisia tutkimustuloksia saa tavoitella?

Saako tutkija esimerkiksi yrittää luoda välineellistä tietoa, jonka avulla voidaan kehittää aseita ihmiskunnan tuhoamiseksi? Useinhan tutkijan on mahdotonta ennalta nähdä, millaisiin moraalisiin tai epämoraalisiin tarkoituksiin hänen tutkimuksiaan voidaan käyttää.

Esim. ydinase


(5) Millaisia keinoja tutkija saa käyttää?

Millaisin välinein tutkija yrittää edetä työssään?

Esim. eläimillä tehtävät kokeet, joiden tarkoitus on edistää ihmisen terveyttä. Tätä näkökulmaa painotetaan useimmissa tutkimusetiikkaa koskevissa säännöstöissä ja sopimuksissa.

Esim. keskitysleirivankien (tai muiden vankien) käyttö lääketieteellisissä kokeissa.

Yksi mahdollinen periaate: Kaikkea on kyllä lupa tutkia, mutta kaikkea ei ole lupa hyödyntää.

Tutkijan oma moraali pääsee helposti vaikuttamaan itse tieteelliseen työhön.


Tiedepolitiikka ja tutkimusetiikka


Uuden teknologian tuomat ongelmat


Tiede, arvot ja riskit


Esim. Yhdysvaltain tiedepolitiikka 1990-luvulla:

(i) Painopisteiden valinnan välttämättömyys ja vaikeus resurssien pysyessä ennallaan.

(ii) Hyödyn yhä selkeämpi korostuminen myös perustutkimuksen kriteerinä ja siitä syntyvät vaikeudet.

(iii) Tieteen eettiset ongelmat ja niiden merkitys tieteen yhteiskunnalliselle uskottavuudelle ja asemalle.


Tutkimuseettisiä huolenaiheita (Löppönen 1991, s. 36 - 37):

I Tutkimuskohteiden valintaan liittyvät kysymykset

a) Sotilaallinen tutkimus
b) Geeniterapioiden kehittäminen
c) Sosiaalisesti tai poliittisesti kiistanalaiset tutkimuskohteet (esim. älykkyystutkimus)
d) Tutkimus, joka saataa vahingoittaa ympäristöä (esim. geneettisesti muunnelluilla organismeilla tehtävät kokeet)
e) Tutkimus, joka saattaa loukata ihmisten moraalisia arvoja (esim. ihmisalkioiden kasvatus tutkimustarkoituksiin)

II Tutkimusprosessiin ja tekniikoihin liittyvät kysymykset

a) Ihmisten käyttö tieteellisissä kokeissa (esim. lääketieteellinen, psykologinen tai farmakologinen tutkimus)
b) Sikiöiden käyttö tutkimuskohteina
c) Tutkimustarkoituksiin koottujen henkilötietojen tietosuoja (esim. yhteiskuntatieteellinen ja kansanterveyden tutkimus)
d) Koe-eläinten käyttö tutkimuksessa
e) Tutkimustekniikat, jotka saattavat vahingoittaa ympäristöä

III Tutkimustiedon julkistamiseen liittyvät kysymykset

a) Tutkittavien yksityisyyteen kuuluvien tietojen julkistaminen/salassapito
b) Taloudelliset, hallinnolliset tai poliittiset edut vs. tutkimustiedon julkisuus
c) Kansalliset ja sotilaalliset edut vs. tutkimustiedon julkisuus

IV Tieteen uskottavuuteen ja autonomiaan liittyvät kysymykset

a) Tutkimus- ja koetulosten oikeellisuus/väärentäminen
b) Tutkimuksen eturistiriidat ja demarkaatiokysymykset (esim. tilaustutkimuksen ehtoihin liittyvät eettiset ongelmat)
c) Tutkijoiden asiantuntijarooleihin liittyvät eturistiriidat (esim. tutkija yhteiskunnallisen liikkeen asiantuntijana)

 

9.5 Eettinen ongelmanratkaisu

Miten etiikkaa sovelletaan käytäntöön? Pystyykö moraalifilosofia tarjoamaan menetelmän eettisten ongelmien ratkaisemiseksi?

Insinöörimalli: eettisen tutkimuksen pitää pystyä antamaan selviä toimintaohjeita käytännön tilanteisiin.

Statusmalli: eettisillä ratkaisuilla tulee olla eräänlainen "virallinen" status ennen kuin ne voidaan hyväksyä.

Konfliktimalli: eettisessä päätöksenteossa on ensiksikin otettava huomioon tilanteen kannalta relevantit eettiset periaatteet, ja toiseksi kullekin relevantille periaatteelle pitää esittää mahdollisimman painavia perusteluja. Lopullisessa ratkaisussa nojaudutaan parhaiten perusteltuihin periaatteisiin.

Tärkeintä eettisissä ratkaisuissa on harkinta. Punnitun tasapainon menetelmä: ongelmatilanteessa henkilö valitsee periaatteet, jotka sopivat mahdollisimman hyvin yhteen hänellä olevien taustateorioiden kanssa, ja suorittaa sitten ratkaisunsa niiden pohjalta.

Eettisiin ongelmiin ja erimielisyyksiin ei ole kiistattomia ratkaisuja. Siksi myös tieteen etiikan ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan etiikan tutkijoiden, tieteenharjoittajien, tavallisten kansalaisten ja muiden yhteiskunnan toimijoiden välistä monipuolista keskustelua.

 


wpe1.jpg (11144 bytes)

ilpo.halonen@helsinki.fi

Viimeksi muokattu 05.03.2009