Kiviesineistöstä

- hiotut esineet

Kiviesineitä valmistettiin 7000 vuotta kivikaudesta pronssikaudelle.

Kivikauden ihmisen oli tunnistettava kivilajit, sillä raaka-aineeksi ei kelvannut mikä tahansa kivi. Sen tuli olla vaivattomasti työstettävää, lujaa ja käyttöä kestävää.

Kiviesineiden valmistukseen sopivat erinomaisesti mm. seuraavat kivlajit: liuske, diabaasit, hiekkakivet ja vuolukivi. Lähes joka seudulla on ollut saatavilla käyttökelpoista raaka-ainetta, mutta parhaita on voitu kuljettaa kaukaa: aunukselainen viherliuske, sädekiviliuske, vuolukivi ja eräät diabaasilajit. Viherliusketta esiintyy Aunuksessa ja Laatokan Karjalassa. Suomesta, Virosta ja Pohjois-Latviasta löydetyt esineet ovat valmiita tai puolivalmisteita. Sädekiviliusketta esiintyy pääasiassa Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Diabaaseja on käytetty raaka-aineena Lounais-Suomessa ja Satakunnassa. Porfyriitti on yleistä Lounais-Suomen asuinpaikoilla pienesineistössä.

Valmistustavan ratkaisi toisaalta se, mitä haluttiin tehdä, toisaalta käytettävissä oleva raaka-aine. Suuri merkitys on ollut myös yhteisön perinteellä eikä siitä hevin luovuttu: tehtiin niin kuin esi-isätkin olivat tehneet, vaikka naapureilla olisi ollut toisenlainen tapa.

Kiviesineen valmistuksessa iskettiin ensin raaka-aineesta sopiva kappale, jolle iskemällä edelleen annettiin tarkoitettu hahmo. Usein esine saatiin lopulliseen muotoon miltei pelkästään iskemällä.

Iskennän ohella käytettiin sahausta.

Tavallisin viimeistelytapa oli hiominen. Hionkivet olivat hiekkakiveä ja kvartsiittia, apuna käytettiin vettä ja hiekkaa. Esim. kehähionta, isoja laakoja, käsihioimissa muoto vaihtelee. Riipushioimia, reiällä tai varttamisuralla varustettuja.

Käyttötarkoitus, esikäsittelytapa ja raaka-ainekin saattoivat vaikuttaa siihen, miten tarpeelliseksi hionta katsottiin. Esimerkiksi tikkaamalla käsitelty esine ei tarvinnut hiontaa. Siinä teelmän pintaa käsiteltiin kovaa kiveä olevalla puikolla, jota lyötiin vasarakivellä. Pinnassa on vieri vieressä pieniä syvennyksiä. Sädekiviliuskeesta tehdyissä esineissä on vähän hiontaa. Kivilajin lohkeamissuuntaa hyväksi käyttäen saatiin pitkiä tasaisia pintoja .

Reiän teossa vanhin tapa lienee hakkaaminen: kivi hakattiin puhki. Tekniikka sopi vain ohuisiin levyihin. Paksumpiin kiviin reikä saatiin kairaamalla. Kairaksi sopi esim. luutappi ja apuna käytettiin vettä ja hiekkaa. Kahdelta puolelta kairaamalla. Kivikauden lopulla opittiin putkikairaus.

Suurin osa hiotuista kiviesinelöydöistä on kirveitä ja talttoja. Vaikka joukossa on satunnaismuotoisiakin, sellaisia, joiden muoto on johtunut käytetystä raaka-aineesta, voidaan enemmistö jakaa tyyppeihin, jotka poikkeavat muodoltaan ja tekotavaltaan. Tyyppien erot merkitsevät ikäeroja, kuulumista eri kulttuureihin taikka eri käyttötarkoitusta. Muutamat raaka-aineetkin ovat vaikuttaneet esinetyyppien syntyyn. Esineissä voi erottaa vain tietylle ajalle tai alueelle ominaisia tyyppejä, joiden nimitykset johtuvat muodosta (käyräselkäinen kourutaltta), joskus huomattavasta löytöpaikasta (Ilomantsin kirves) taikka alueesta, jolla ne ovat yleisiä.

Koska kiviesinetyypit saattoivat pysyä miltei muuttumattomina vuosisatoja, ei läheskään kaikkia voida tarkemmin ajoittaa. Eri kulttuurien piirissä käytettyjen tyyppien erot ovat usein käytön kannalta epäoleellisia ja johtuvatkin lähinnä perinteellisistä eroista tekotavassa ja totutuissa muodoissa.

Kirveet ja taltat

Reiättömien kirveiden ja tasatalttojen terät ovat yleensä niin samanlaisia, ettei varsien puuttuessa aina ole selvää, kumpana niitä on käytetty. Koko on jonkinlainen peruste: suuret ja painavat ovat epäilemättä olleet kirveitä, pienet ja kevyet taas talttoja. Kuitenkin on paljon sellaisia, jotka kokonsa puolesta voisivat olla kumpia tahansa.

Kirveet ja tasataltat jaetaan kahteen ryhmään poikkiteräisiin ja oikoteräisiin

-poikkikirveissä terän lasku toisella lappeella jyrkempi kuin toisella. Tasataltat ovat useimmiten poikkiteräisiä. Sideuurteet osoittavat niitäkin vartetun.

-oikokirveissä terän lasku kummallakin lappeella yhtä jyrkkä ja sijaitsee jokseenkin keskellä kyljestä katsoen

Niillä ollut erilainen varttamistapa. Oikokirves olisi vartettu nykykirveiden tapaan. Poikkikirveissä terä olisi ollut poikittain varteen nähden, jolloin vartettu ase muistutti kuokkaa. Varttamiserot merkitsevät eroa myös kirveiden käyttötavoissa. Suomessa valtaosa kirveistä oli kampakeraamisen ajan loppuun poikkiteräisiä, alkeellisissa kirveissä on kyllä myös oikoteräisiä.

Ilmeisesti ne edustavat kahta erillistä, jo asutuksen alkuaikoina maahan eri tahoilta tullutta kivenkäsittelyperinnettä. Kaksipuolista reunaiskentää on käytetty etenkin maan etelä- ja länsiosissa, yksipuolinen taas näyttäisi olevan alkuperältään itäisempi.

Suomusjärvenkulttuuri

Saanut nimensä eteläsuomalaisen Suomusjärven pitäjän löytöjen perusteella. Koska saviastiantekoa ei täällä vielä silloin tunnettu, nimitetään tätä aikaa myös esikeraamiseksi ajaksi. Kulttuurin varsinaisia johtomuotoja, joiden mukaan sen leviämisestä voi tehdä päätelmiä ovat ns. alkeellinen kirves, eteläsuomalainen tasataltta, lehdenmuotoinen liuskekärki ja suppiloreikäinen pallonuija. Yleisiä ovat myös käyräselkäiset kourutaltat, jotka eivät kuitenkaan kuulu pelkästään Suomusjärven kulttuuriin. Paleoliittisella ajalla ei vielä ole käytössä varsinaisia kirveitä. Metsissä ne sen sijaan olivat välttämättömiä ja niiden esiintyminen jo Suomusjärven kulttuurin varhaisvaiheessa – mm. Antrean löydössä – merkinnee sitä, että tämä oli alusta alkaen metsäalueen kulttuuri.

Alkeellinen kirves

- tehty kaksipuolisella reunaiskennällä, isketty kiven kappaleen reunoja kahdelta puolelta niin, että kirveelle on saatu muoto. Iskennässä kirveen kyljet ovat muotoutuneet terävähköiksi ja esineellä

- suiponsoikea poikkileikkaus, mutta myös varsin epämuotoisia

- hiontaa vähän ja vain terässä

- valtaosa poikkiteräisiä, mutta joukossa oikoteräisiäkin

Eteläsuomalainen tasataltta

- nimitys johtuu siitä, että niitä käytössä eniten Etelä-Suomessa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa

- nelisivuinen

- poikkiteräinen, teränlasku jyrkkä ja viisto

- selkälappeella tai sivuilla fasetit

- käytössä kulttuurin lopulla

- kokonaan hiottu

Kirveiden ja tasatalttojen ohella myös kourutalttoja.

Käyräselkäinen kourutaltta

- nimitetty myös sukkulanmuotoiseksi

- hyvin hiottu, selkälappeelta kaareva ja kuorulappeelta tasainen. Toispuolinen poikkileikkaus merkinnee, että ne on valmistettu iskemällä reunoja vain yhdeltä puolelta

- usein Äänisen viherliusketta

- käytössä vielä varhaiskampakeramiikan aikana

Keihäänkärki

- liusketta

- litteitä ja lehtimäisiä välistä keskeltä harjavia

- koko vaihtelee ja joskus hyvinkin kookkaita. Kantaosa on ohennettu varttamista varten ja joskus reunoissa on pieniä lovia sidenarua varten

- hionta huolellista ja muodot tasasuhtaisia

- muotonsa puolesta ne sopisivat yhtä hyvin keihäänkärjiksi kuin kaksiteräisiksi veitsiksi, mutta koska varsia ei ole säilynyt, ei niiden käyttötarkoituksesta ole varmuutta

- kuuluvat kulttuurin alkupuolelle

- ehkä tyypillisin kulttuurin esinemuoto

Pallonuija

- pyöreitä, joskus hiukan kartiomaisia ja alapinnaltaan tasoitettuja reiällisiä kiviä

- tehty useimmiten hiekka- tai vuolukivestä ja melko usein koristeltuja erilaisin piirroin. Koristelu on puhtaan geometristä.

- reikä on porattu niin, että siitä on tullut suppilomainen, toisesta päästä huomattavasti väljempi kuin toisesta

- käytetty hyljenuijina. On esitetty myös, että ne voisivat olla maan kaivamiseen käytettyjen keppien painokiviä

- kuuluvat kulttuurin alkupuolelle.

Suomusjärven kulttuurin alkuperästä on erilaisia arvailuja. Yhden käsityksen mukaan Suomi asutettiin kahdelta suunnalta, idästä ja etelästä ja tämä olisi tapahtunut koko väistyvän mannerjään leveydeltä. Väestöt sulautuivat yhteen ja näin syntyi Suomusjärven kulttuuri. Muualta ei tunneta liuskekeihäitä ja pallonuijia. Pallonuijat ovat tosin yleisempiä Pohjanmaalla kuin Suomenlahden rannoilla, jossa taas liuskekärkiä on runsaammin, mutta erot ovat pienet. Liuskekärjet vähenevät kauden loppupuolella., jolloin tulevat kvartsikärjet. Eteläsuomalaiset tasataltat kuuluvat myös loppuvaiheeseen. Itä-Suomessa kulttuurikuva oli hiukan toinen kuin etelässä ja lännessä. Sielläkin esiintyy tyypillistä Suomusjärven kulttuurin esineistöä, mutta sen rinnalla on mm.

Ilomantsin tyypin kirves

- itäsuomalainen, puuttuvat lännestä, raja kulkee Karjalan Kannakselta Pohjois-Karjalaan, Aunuksessa yleisiä ja

- tavallisimmin tehty Äänisen viherliuskeesta

- pistehakkuulla eli tikkaamalla

- poikkiteräinen

- solakka

- poikkileikkaus lähes pyöreä

Pyörökirves

- kapeahkoja, poikkileikkaukseltaan pyöreitä taikka paksunsoikeita.

- yleisiä Keski-Ruotsissa ja Norjassa -aika harvinaisia Suomessa.

Kampakeraaminen kulttuuri

Suomen kampakeraamista kulttuuria sanotaan neoliittiseksi, koska se ajallisesti vastaa neoliittista aikaa muualla ja koska sen piiristä tunnetaan keramiikkaa ja hiotut kiviesineet, jotka kuuluvat neoliittisiin kulttuureihin. Kuitenkin, jos nimityksellä neoliittinen tarkoitetaan maataloutta harjoittavaa kulttuuria, kuten nykyisin yleensä tehdään, ei se sovellu kampakeraamisiin kulttuureihin. Elinkeinojen suhteen tämä näyttää pysyneen vielä mesoliittisella pyyntiasteella.

Tyyppivalikoima on osaksi sama kuin mesoliittisena aikana, osaksi siihen kuuluu aivan uusia muotoja ja hiottujen kirveiden ja talttojen osuus lisääntyy.

Pohjalaiset tyypit, tekniikan synnyttämiä muotoja

-työstötekniikka on pystyiskentää eli pilstomista. Iskut suunnattiin luonnollisen lohkeamissuunnan mukaisesti, jolloin esineelle saatiin vaivattomasti tarpeellinen muoto.

Pohjalainen tasataltta

- lattea, ohut ja suorateräinen

- terä laskee vain toisella lappeella ja toinen on suora

- niukasti hiottu

- käytössä esikeraamisen ajan lopulta kivikauden lopulle

Pohjalainen kourutaltta

- tasataltan rinnakkaismuoto, hiukan paksumpi

Pohjalainen kirves

- paksu ja pyöreäteräinen

- oikoteräinen

- terä jatkuu lappeilta ilman taitetta

- niukasti hiottu

- käytössä esikeraamisen kulttuurin lopulta kivikauden lopulle

Tuurat

- tuuriksi nimitetty yleensä kaikkia sädekiviliuskeesta tehtyjä suurikokoisia kiviaseita, jotka ovat muodoltaan kankimaisia, leveyteensä nähden pitkiä ja paksuja. Tuurat suurimpia työkaluja mitä Suomessa on kivikaudella ollut käytössä. Tavallisimmin pituus on 20-30 cm eivätkä sitä suuremmatkaan ole harvinaisia. Kookkain 61 cm ja paino 5,6 kg

- yleisiä Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa

- myös nimitystä Rovaniemen tuura

- terä on soikea tai suippo

- käytössä jo esikeraamisella ajalla ja käytössä läpi kivikauden

jäätuuria, talvikalastukseen

Kivikirveissä ja taltoissa esiintyy myös kaksiteräisiä, siis sellaisia joissa on terä molemmissa päissä. Nimenomaan pohjalaisissa taltoissa tällainen on suhteellisen tavallista. Yleisiä nimenomaan kaksoistasataltat. Toinen pää saattaa olla kirves ja toinen tuura, mutta myös tasataltta saattaa liittyä näihin.

Karjalaistyyppiset esineet

Itäkarjalainen tasataltta

- poikkileikkaukseltaan kolmiomainen

- usein Äänisen viherliusketta

- harjava

- poikkiteräinen

Itäkarjalainen kourutaltta

- tasataltan rinnakkaismuoto

Kehdonjalaksen muotoinen kuokka tai kirves

- ehkä kehittynyt Ilomantsin kirveestä

- varhaisimmat yksiteräisiä, poikkileikkaukseltaan segmentinmuotoisia ja selältä usein särmikkäiksi hiottuja, näitä nuorempia ovat kaksiteräiset kappaleet, nuorimmat ovat käyriä ja harjavaselkäisiä

"Lounaissuomalaiset esineet"

Jäkärlän kirves

- nelisivuinen ja oikoteräinen

- lappeilla fasetit

- jo esikeraaminen, mutta yleistyy kampakeramiikan aikana

- diabaasia

Jäkärlän tyypin kourutaltta

- kouru kuperalla puolella

- selkä tasainen

- sideuurre

- porfyriittiä

Muita talttoja:

Pikkutaltat

- pituus alle 5 cm

Kaitataltat

- terän leveys alle 2 cm

- yleistyvät kampakeraamisena aikana

Kynsitaltat

- uusi työkalutyyppi

- kynnenmuotoinen terä

- Äänisen viherliuskeesta

- kaksi tyyppiä: toisen pituusleikkaus loivasti S-muotoinen, itäsuomalainen

toisen ja nuoremman pituusleikkaus on jyrkempi; terä todellakin muistuttaa kynttä ja sen esiintymisalue on läntinen. Kynsitalttojen pituus vaihtelee 3-4 cm välillä, mutta joukossa on runsaasti pienempiäkin. Suomesta löydettyjen talttojen määrä on yli sata ja ne ovat pääasiassa asuinpaikkalöytöjä. Vanhimmat kappaleet esiintyvät tyypillisen kampakeramiikan aikana ja muoto säilyy käytössä neoliittisen ajan loppuun. Se on ilmeisesti Suomessa syntynyt esinemuoto. Se on ehkä Karjalassa kehittynyt piikaapimien pohjalta.

Muuta kampakeraamista kiviesineistöä:

Reikäkivet

- erityisen runsaasti kampakeraamisena aikana

- yleisin kivikautisista reikäkivityypeistä on ns. gneissityyppinen reikäkivi

- lattea ja pyöreähkö tai soikea

- reunat pyöristetyt

- reikä tehty kahtapuolen hakkaamalla

- käytössä läpi kivikauden

Suiponsoikeat ja rombinmuotoiset reikäkivet

- kampakeraamisen kulttuurin lopulle

- rombinmuotoisissa särmät koristeltu pienillä lovilla

- yleisiä Länsi-Suomessa

Risti- eli korvakenuijat

- reiän kummallakin puolella poikkileikkaukseltaan pyöreät ulokkeet, jotka joskus ovat varsin pitkät ja tappimaiset ja tekevät aseesta ristinmuotoisen

- itäsuomalaisia

- vuolukivestä, osa koristeltuja

- vanhimmat esikeraamisia

Uurrenuijat

- graniitista tai kvartsiitista

- koko vaihtelee

- ei reikää, vaan pallomaisen kiven ympärille on hakattu uurre varteen kiinnittämistä varten

- eniten Pohjois-Suomessa

- molemmissa päissä käytön jälkiä

Kalastus- ja metsästysvälineitä:

varsinaiseen koukkupyyntiin tarkoitetuista välineistä merkittävimpiin kuuluu launi, molempiin päihin kapeneva syöttöpuikko, jossa siiman kiinnitys on ollut esineen keskellä. Suurin osa puusta ja luusta.

Siimanpainot

Puukoukut olleet keveitä ja edellyttäneet erilaisia painoja. Liuskeisia lovi- tai reikäpäisiä painoja

- pääasiassa liusketta

- nuppi, lovi, tai reikäpäisiä tai näiden yhdistelmiä

Yhdistetty ongenkoukku, jossa on luinen kärki ja liuskeesta tai vuolukivestä tehty varsi. Kivisen varren alapäähän on hiottu ura, johon luinen kärki on kiinnitetty hartsilla tai pihkalla kuten jäänteet osoittavat. Varren keskipisteen yläpuolella on lovi tai reikä siiman kiinnittämiseen.

Liuskenuolenkärjet

- Pyheensillanvaiheessa

- pitkiä, kapeita ja solakoita, pistinmäisiä

- poikkileikkaus rombimainen tai kolmiomainen

- ruodollisia tai ruodottomia

- ehkä linnustukseen

Koruja:

Liuskerenkaat

- osa katkelmia

- riipuskoruina

- kampakeraamisilla asuinpaikoilla

Skandinaavisia esineitä:

T-muotoiset liuske-esineet

Ruotsista Merenkurkun seudulta, Suomesta noin 10 kpl, joista viisi vastaavilta seuduilta Etelä-Pohjanmaalta

- tuontia Skandinaviasta?

Näiden esineiden käytöstä on esitetty monenlaisia käsityksiä: arveltu koruiksi, taikakaluiksi tai nahkatöiden koristelussa käytettynä työvälineiksi

- kolme sakaraa, jossa alaspäin olevan kärki on muotoiltu teräksi. Yläsakara on usein varustettu pienillä sidelovilla tai rei`itetty

- tyypillisen ja myöhäiskampakeramiikan piiriin

Käyrät liuskeveitset

- kahva ja teräosa muodostavat keskenään kulman

- Pohjois-Skandinaviassa yleisiä ja sieltä levinneet Pohjois-Suomeen ja etelämmäksikin Pohjanlahden rannikolle, niitä esiintyy myös Itä-Karjalassa

- osa punaliusketta, mikä osoittaa ne tuonniksi, mutta osa ilmeisesti paikallista valmistetta

- kampakeraamisesta vaiheesta pronssikaudelle, Laitilan Oromaannokan hirvenpäinen esine, joka löydetty Jäkärlän keramiikan kanssa

Kaksiteräiset tikarit

- kahvan koristeena usein eläimen pää

- Suomesta kuusi, kaikki Pohjois-Suomesta, komein Tervolasta.

- yhdessä karhun pää ylhäältä kuvattuna, muissa hirvenpää sivulta

- ovat myöhäiskampakeramiikan aikaisia

Liusketikarit ovat pohjoisskandinaavinen esinemuoto. Suomesta löydetyt tikarit, joiden kahva päättyy eläimenpäähän, on valmistettu Kölin punaliuskeesta. Ovat tuontiesineitä.

Väkäselliset liuskekärjet

- keihäitä

- pääasiassa vain Pohjois-Suomessa, joitakin Ahvenanmaalta

- kivikauden lopulla

Eläinveistokset

- reiälliset eläinpääaseet

- reikäaseissa voi vielä erottaa kaksi ryhmää: eläimenpään muotoiset nuijat ja kirveet, joiden kantaan on veistetty eläimenpää

- nuijista kuuluisin on Huittisten hirvenpää, vuolukiveä, esikeraaminen

- reikäkirveen kanta Säkkijärven hirvi

- karhunpääkirveistä edustavin on Paltamon esine

Jotkut eläinpääesineet ovat asuinpaikkalöytöjä, Huittisten ja Rovaniemen Lehtojärven esineet. Ne ovat mesoliittisia. Ne ovat valmistettu Itä- ja Pohjois-Suomessa, Laatokan Karjalassa ja Aunuksessa.

Koska esineiden joukossa on puhtaasti tarve-esineitä voidaan todeta, että itse eläimenpää on pyynnistä elantonsa saavan väestön tapa koristaa käyttämiään esineitä. Näissä tapauksissa voidaan esinettä pitää esteettisen tarpeen ilmaisuna. Lehtojärven hirvenpään on oletettu olleen veneen keulakuvana, jollaisia kuvataan Pohjois-Ruotsin ja Itä-Karjalan kalliotaiteessa. Sen sijaan kiviset varren päässä kannettavaksi tarkoitetut esineet ovat voineet palvella esimerkiksi pyyntiin liittyviä uskonnollisia tarpeita. Ne ovat joutuneet maahan uskonnollisten menojen yhteydessä. Kalliotaide, jossa on kuvattu eläimenpäihin päättyviä sauvoja.

Kiuruveden reikäkirves, jossa on ihmispää.

Vasarakirveskulttuuri

Vasarakirveet

- yhteensä noin 900

- kaksi päätyyppiä

- ensimmäiset reiälliset kivikirveet Suomessa vasarakirveskulttuurin sotakirveet

- vanhimmat yleiseurooppalaista tyyppiä

- huolellisesti tehtyjä, kivilaji vaihtelee, usein uraliittiporfyriittia, löydetty noin 150 kpl.

- suomalainen vasarakirves, oliviinidiabaasista, iso varsireikä, valinsauma sekä reikähulpio

- tulkittu sotakirveiksi, varsireikä kuitenkin liian pieni tarpeeksi tukevalle varrelle.

- kirveet arvomerkkejä tai rituaaliesineitä

- nuorinta muunnosta suippohamarainen reikäkirves

Nelisivuinen eli eteläsuomalainen oikokirves

- suorakaiteenmuotoinen

- useita muunnoksia

- useimmiten diabaasia

Olkakirves

- kantaosa kavennettu niin että sivuilla olkapäät

- pinta tasoitettu tikkaamalla

- käytetty ehkä puukiiloina

- vajaat sata esinettä, Uudeltamaalta ja Hämeestä

Kiukaisten kulttuuri

Kiukaisten kirves

- poikkiteräinen

- hyvin hiottu

- usein diabaasista valmistettu

Kiukaisten kourutaltta

- kouru matala, usein heikosti erottuva

Ns. kapeateräinen kirves

- paksu kantaosa, terä kapeimman kohdan

- kantaosassa varttamislovia

- tikkaamalla pehmeästä kivilajista, gneissistä

- ei työkirves, maanmuokkaamiseen?

Yksinkertaiset reikäkirveet

- läntistä vaikutusta

Sukkulanmuotoiset siimanpainot

- huomattavasti kookkaampia ja painavampia kuin kampakeraamiset

- kiinnitysurat keskellä ja päissä

- verkon eikä siimanpainoina?

Pronssikausi

Kun pronssiteriä oli niukasti, on pääteltävä kiviterien käytön jatkuneen kauas pronssikauteen.

Kiukaiskulttuurin kiviterät lienevät siirtyneet jokseenkin muuttumattomina pronssikauteen. Ei voida erottaa kumpaan vaiheeseen kuuluvat.

Reikäkirveet

ns. viisisärmäiset reikäkirveet, kosketuksia yli Suomenlahden, tyyppi on keskieurooppalainen

Rombikirves

- skandinaavista vaikutusta