Lovozeron keramiikka
Sisältö
Tutkimushistoria
Lovozeron keramiikka on
toinen varhaisen metallikauden varhaisista pohjoisista asbestikeramiikan
ryhmistä IT-keramiikan ohella. Keramiikka on nimetty Kuolan niemimaalla
sijaitsevan asuinpaikan mukaan. Sitä on käsitelty lyhyesti vain
muutamissa artikkeleissa (Rankama 1986, Jörgensen & Olsen 1987,
Lavento 1992). Christian Carpelanin mukaan Jörgensenin ja Olsenin
kuvailema ns. Pasvikin keramiikka kuuluu myös Lovozeron keramiikan
piiriin. Lovozeron keramiikan levintä on suunnilleen sama kuin IT-keramiikankin:
Kuola, Ruija, Norlanti ja Pohjois- Suomi.
Kuvaus
Lovozeron keramiikka on
asbestisekoitteista ja tehty vyöhyketekniikalla. Lähes aina sekoitteena
on käytetty asbestin lisäksi myös karvaa, joskus myös
pelkästään karvaa. Samantyyppistä keramiikkaa on Kjelmöyn
asuinpaikalla myös simpukankuorisekoitteisena. Joskus astian suun
sisäpuolelle on taivutettu jopa 10 cm:n pituisia asbestitikkuja. Tätä
piirrettä ei esiinny minkään muun tyypin yhteydessä.
Astian reuna on suora ja päältä tasainen tai hieman pyöristetty.
Pohja on hieman kupera, litistetty. Koristeluna on muutama rivi soikeita
tai kynsimäisiä painanteita, välissä saattaa olla myös
viivoja. Varsin yleinen on viivoilla tehty ristikkokuvio. Koristelua on
vain astian yläosassa. Luonteenomaista on hyvin terävä naarmutus
astian pinnassa - tosin myös sileää Lovozeron keramiikkaa
on.
Kirjallisuus
-
Jörgensen, Roger &
Olsen, Björnar 1987
-
Asbestkeramikk i Nord Norge.
Finskt Museum 1987.
-
Katiskoski, Kaarlo 1996
-
Lisiä Pielisen alueen esihistoriaan.
Kaivaustutkimuksia Lieksassa 1991-1993. Kentältä poimittua
3. Kirjoitelmia arkeologian alalta. Museoviraston arkeologian osaston julkaisuja
n:o 6.
-
Lavento, Mika 1992
-
A preliminary analysis of the
ceramics of the Ruhtinansalmi dwelling-site complex in Kainuu, Northern
Finland. Fennoscandia archaeologica IX (1992).
-
Lavento, Mika & Hornytzkyj,
Seppo 1996
-
Asbestos types and their distribution
in the Neolithic, Early Metal Period and Iron Age pottery in Finland and
Eastern Karelia. Pithouses and Potmakers in Eastern Finland. Reports
of the Ancient Lake Saimaa Project. Helsinki Papers in Archaeology N:o
9.
-
Pesonen, Petro 1997
-
Stenåldersboplatserna
i Kittilä kyrkby i Lappland. Finskt Museum 1994.
-
Rankama, Tuija 1986
-
Archaeological research at Utsjoki
Ala-Jalve. First Interim Report: the 1984 Season. Helsinki Papers in
Archaeology 1.
Lovozero-keramiikan
levintä Suomessa
Ympyrän koko kuvaa
löytöpaikkojen lukumäärää kunnittain. 