Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Ajankohtaista

Markku Kuisman Venäjä-teokselle Kanava-palkinto

  Markku Kuisman teos Venäjä ja Suomen talous 1700–2015 (Siltala) on saanut vuoden 2015 Kanava-palkinnon.

Aikakauslehti Kanavan ja Otavan Kirjasäätiön perustama 10 000 euron Kanava-palkinto jaetaan vuoden parhaalle kotimaiselle tietokirjalle.

– Venäjä ja Suomen talous 1700–2015 on aikaa kestävä perusteos, joka onnistuu samalla olemaan äärimmäisen ajankohtainen, palkintoraadin puheenjohtaja, vastaava tuottaja Tuomo Lappalainen luonnehtii palkittua kirjaa.

Kirjassa Kuisma selvittää, miten Venäjä on vaikuttanut runsaan kolmensadan vuoden aikana Suomen talouteen ja muuhun yhteiskuntaan. Teoksen kaari ulottuu Pietarin vuonna 1703 tapahtuneesta perustamisesta Ukrainan yhä jatkuvaan kriisiin ja sen takia säädettyihin pakotteisiin.

Palkittu kirja täydentää kuvaa Suomen idänsuhteista, joissa suurin huomio on perinteisesti kohdistunut erilaisiin kriiseihin. Kuisma tuo hyvin esiin Venäjän markkinoiden merkityksen ja osoittaa, että naapuruudesta Suomelle koituneet hyödyt ovat enimmän aikaa olleet haittoja suuremmat.

– Kuisma hallitsee aiheensa perin pohjin ja pystyy luomaan valtavasta yksityiskohtien määrästä pitkiä kehityskaaria sekä yhdistämään tietonsa vakuuttavaksi synteesiksi. Teos on myös hyvä osoitus siitä, kuinka tärkeistäkin aiheista voi kirjoittaa ilman turhaa ryppyotsaisuutta, elävästi ja kuvia kumartelematta, Lappalainen kuvaa teoksen ansioita.

– Pyrin tarkastelemaan, miten monikansalliset valtiolliset järjestelmät toimivat pienen valtion näkökulmasta. Suomelle kysymys on ollut tärkeä sekä Venäjän yhteydessä että suhteessa Euroopan unioniin, Markku Kuisma kertoo.

– Suomessa Venäjä sekä pelottaa että herättää ihastusta, mutta ylipäätään siitä ei olla hirveän kiinnostuneita, Kuisma huomauttaa.

– Tunnistin samat ajatukset myös itsessäni, ja siksi halusin tehdä tämän kirjan.

Markku Kuisma (s. 1952) on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori ja Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen. Hän on kirjoittanut Suomen taloushistoriasta lukuisia kirjoja, jotka käsittelevät mm. metsäteollisuutta ja pankkitoimintaa. Hänen Kansallis-Osake-Pankin historiasta kertova teoksensa Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi valittiin 2004 sekä Vuoden tiedekirjaksi että Vuoden historiateokseksi.

>> Markku Kuisman esittely 375 humanistia -sivustolla

Tänä syksynä neljännen kerran jaettu Kanava-tunnustuspalkinto myönnetään vuoden parhaalle yhteiskunnan, politiikan, historian, kulttuurin tai talouden alan suomalaiselle tietokirjalle. Vuonna 2015 kaikkiaan 30 kustantajaa lähetti raadille 167 teosta, joista palkintoraadin jäsenet, taloustoimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen sekä Turun yliopiston poliittisen historian professori ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä valitsivat kymmenen ehdokaskirjaa.

Helsingin Sanomien kirja-arvio 29.10.2015: Koska raha ei tunne ilmansuuntia, Venäjän kanssa on tultu aina toimeen

2015

2014

2013