Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Ajankohtaista

Väitös: Talvisodan Suomi olisi saanut enemmän apua Ranskasta

Kuva: Laura NissinenRanska oli talvisodan aikana erittäin halukas auttamaan Suomea, halukkaampi kuin on tähän asti ymmärretty, käy ilmi Helsingin yliopistossa 19. toukokuuta tarkastettavasta väitöksestä.


FM Henrik Talan väitöstutkimus tuo aiemmin käyttämättömiin lähteisiin nojautuvaa uutta tietoa siitä, miten ja miksi Ranska auttoi Suomea talvisodan aikana.

Ranskalla oli talvisodan aikana vakava pyrkimys pelastaa Suomi Neuvostoliiton miehitykseltä. Äärimmäisenä keinona oli lähettää Ranskan armeijan joukkoja Suomeen taistelemaan. Se jäi toteutumatta Suomen solmittua rauhan. Ranskan avustushankkeet olivat kuitenkin merkittävä ellei ratkaiseva tekijä Suomen selviytymiselle.

Suomen sota oli sekä julkisuudessa että Ranskan poliittisessa keskustelussa ehdoton ykkösaihe talvella 1939–40. Suuren julkisuuden myötä Suomen avustaminen liittyi Ranskan oman sodan intresseihin sekä myös Ranskan sisäiseen valtataisteluun; Suomen tekemä rauha johti Ranskan hallituksen eroon.

Suomen saama julkisuus ilmeni monilla erikoisillakin tavoilla. Esimerkiksi muutamat ranskalaiskaupungit antoivat Suomelle noin miljoonan markan lahjoituksen, Édith Piaf lauloi hyväntekeväisyyskonsertissa Suomen puolesta, eräät rouvat tarjoutuivat adoptoimaan suomalaisorpoja ja ”antamaan hyvän kasvatuksen”, ja katuja nimettiin Suomen puolesta. Nopealiikkeinen ranskalainen lelutehtailija ehti jo tuoda joulun 1939 markkinoille suomalaissotilaita ja heidän porojaan kuvaavia tinasotilaita.

FM Henrik Tala väittelee 19.5.2012 kello 10.15 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Suomea pelastamassa – Ranskan pääministeri Édouard Daladier ja Ranskan apu Suomelle 1939–40". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, pieni juhlasali, Fabianinkatu 33. Vastaväittäjänä on tohtori Louis Clerc, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Markku Kuisma.

Väitöskirjaa on myös saatavilla rajoitettu määrä väitöstilaisuuden yhteydessä.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa.


Väittelijän yhteystiedot:

Henrik Tala
050 574 8811
henrik.tala(at)helsinki.fi

2013

2014

2013