Ajankohtaista
Humanisteille uusia avauksia Tulevaisuusrahastosta
Humanistinen tiedekunta saa yliopiston Tulevaisuusrahaston tuotosta ensi vuodelle 440 000 euroa. Se mahdollistaa muun muassa tutkijoiden välisen yhteistyön kehittämisen sekä uuden professuurin ja tenure track -paikan perustamisen.
Tiedekunnan dekaani Anna Mauranen iloitsee siitä, että humanistiset alat ovat rahaston listauksessa varsin laajasti edustettuina.
– Mukana on historiaa, kieliä ja kulttuuria, ja ruotsinkielisen toiminnan vahvistamiseen saatiin lisää varoja.
Mauranen toteaa, että kiinnostavimmat uudet avaukset mahdollistaa humanistisen tiedekunnan tutkijoiden väliseen yhteistyöhön saatu vuosittainen 175 000 euroa.
– Tällä ei tavoitella hankkeita tai vakansseja vaan tähdätään tukijoiden työskentelyyn yhdessä.
Lahjoitukset mahdollistavat muutaman pysyvän nimityksen. Tiedekuntaan saadaan yritys-, teollisuus- ja pankkihistorian professuuri sekä ruotsinkielinen tenure track -paikka eli vakinaistamispolku.
– Myös tietokirjallisuusprofessuuri on otettu huomioon, mutta sen perustaminen ei vielä ole näköpiirissä.
Lue myös:
Humanistit saavat vuonna 2012 suurimman potin Helsingin yliopiston varainhankinnan tuotosta (Helsingin yliopiston verkkosivut)
|