Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta
 

Humanistinen tiedekunta

 

 

Ajankohtaista

Väitös taiteilijahahmoista 2000-luvun teatteriesityksissä

FM, YTM Riina Maukola väittelee 23.9.2011 aiheesta "Elämää suuremmat sankarittaret – Suomalaisen teatterin elämäkerralliset taiteilijahahmot vuosina 20002010".


Suomalaisessa teatterissa esitettiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä useita kansallisista merkkihenkilöistä kertovia esityksiä. Taiteilijaesitykset olivat toden ja fiktion hybridi, teatterin vastine tositelevisiolle. Ne olivat yhtenäiskulttuurin ja tunteiden tyyssija, jossa oli mahdollista viehättyä tunnustuksista ja kokea empatiaa.

Riina Maukola tarkastelee tutkimuksessaan kahdeksaatoista vuosina 1999–2010 esitettyä kotimaista teatteriesitystä tai näytelmää, joiden päähenkilöt olivat eri alojen pääasiassa naispuolisia taiteilijoita, esimerkiksi Venny Soldan-Brofelt, Minna Canth ja Fredrika Runeberg.

Taiteilijaesitysten kattoteemaksi osoittautui yksilön elämän merkittävien käänteiden pohdinta. Fiktiiviset identiteetit muodostuivat kutsumuksen ja kohtalon kuvauksista. Esitykset olivat kodin piiriin keskittyvää privaattidraamaa, jonka teemoina toistuivat naisen aseman käsittely ja yksityiselämän vastukset. Niissä käsiteltiin rakkauden olemusta, yhteisön vaikutusta yksilön elämään, boheemia elämäntapaa ja siihen liittyviä vastoinkäymisiä. Vaikka taiteilija esitettiin poikkeusyksilönä, tämä oli samalla helposti samastuttava arjen sankari jokapäiväisine iloineen ja suruineen.

Nais- ja miestaiteilijoiden myytit erosivat toisistaan: Miestaiteilija oli heikompi, ensisijaisesti individualistisia tavoitteitaan toteuttava hahmo. Naistaiteilija oli sankaritar, jonka vahvuus merkitsi muiden puolesta uhrautumista. Taiteilijatar oli taistelija; esitykset olivat selviytymistarinoita, joissa vaikeudet voitettiin lujalla tahdolla.

Väitöstilaisuus järjestetään 23.9.2011 kello 12 osoitteessa Päärakennus, sali 6, Fabianinkatu 33. Vastaväittäjänä on professori Tiina Rosenberg Lundin yliopistosta ja kustoksena professori Hanna Korsberg.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa.

2011