Tietoa tiedekunnasta:Kanslian yhteystiedot:Fabianinkatu 33, 2. kerros Puhelin: (09) 1911 (vaihde) |
AjankohtaistaKiinan kulttuuriperinnön puolesta
Feng Jicai luennoi Kiinan aineettoman kulttuuriperinnön suojelusta ja sen siirtämisestä tuleville sukupolville Suomen-vierailunsa yhteydessä kesäkuun alussa. Hän oli Suomessa Helsingin yliopiston Konfutse-instituutin kutsumana. Feng on 1990-luvulta lähtien kiertänyt uutterasti ikivanhoja kyliä eri puolilla Kiinaa ja työskennellyt maan kansanperinteen ja etnisten kulttuurien pelastamisen puolesta. – Juuri nyt suuren muutoskauden aikana vanhan kulttuurin tallentaminen ja suojelu on meidän sukupolvemme vastuulla. Teemme tätä työtä koko ihmiskunnan kulttuurin moninaisuuden puolesta. Jos itämaisuus puuttuu, yksi osa historiaa ja kauneutta jää näkymättömiin, Feng kuvaa. Professori Fengin ja hänen tutkimusryhmiensä uraauurtava työ on näyttävästi esillä Tianjinin yliopiston kampuksella sijaitsevan Feng Jicai Literature and Art Instituten lukuisissa kokoelmissa. Kulttuuri elää onneksi myös arkipäivässä, välillä niin itsestäänselvästi, ettemme sitä edes historiallisena ajattele. Ruoka, lääketiede ja lapsille iltaisin laulettavat kansanlaulut ovat kaikki täynnä historiallisen kulttuurin kerrostumia, Feng luettelee. Kaikki muuttuu, ja perinteetkin muokkaantuvat uusiksi. Feng kertoo esimerkin uudenvuoden aattoillan tv-show’sta, joka on saavuttanut Kiinassa suuren suosion. Uutta vuotta vietetään yhä perinteisesti perheen ja ystävien kesken, mutta nyt mahjong-pelin, jiaozi-vehnänyyttien leivonnan ja kodin koristelun rinnalle on kiilannut tv-show, jota kritisoidaan mutta silti katsotaan. Yhtä kaikki, ärsyttävä tv-ohjelmakin on kulttuuria. Ja se todennäköisesti säilyy elinvoimaisena, jos Fengin teoria pitää paikkansa: – Täytyy olla vahvaa tunnetta omaa kulttuuria kohtaan, vain niin se voi säilyä. |
2011 |