Topelius kirjoitti runon Sylvias hälsning från Sicilien vuonna 1853 ja Karl Collan sävelsi sen kaksi vuotta myöhemmin. Topeliuksen alunperin neljä säkeistöinen runo on käännetty suomeksi monta kertaa, esimerkiksi Elina Vaara suomensi sen nimellä Sylvian tervehdys Sisiliasta. Vuonna 1918 julkaistu Matti Korpilahden suomennos laulusta on tullut tutuksi koko kansalle ja se on edelleen yksi rakastetuimmista suomalaisista joululauluista.

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan,
joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.
Mut ylhäällä orressa vielä on vain
se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan;
oi, murheita muistaa ken vois laulajan.

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mul ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.