Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Helsingin yliopistomuse
 

Helsingin yliopistomuseo

Tietoa yliopistomuseosta:

Yhteystiedot:


PL 3 (Unioninkatu 34)
00014 Helsingin yliopisto
yo-museo(at)helsinki.fi

Näyttely
Fabianinkatu 33, 3. krs
Suljettu 19.6.-31.7.2017

Avoinna
ti-to 12-17, pe 12-16

Info


Observatorio:
ks. www.observatorio.fi/kavijalle

 

Naiset yliopistossa


Kuva Museovirasto.Agnes Lundell (1878-1936)

Eletään 1930-luvun alkua, ja olet Agnes Lundellin asianajotoimistossa Helsingin keskustassa. Olette puineet pitkään mieltäsi askarruttavaa oikeudellista ongelmaa, mutta keskustelun aikana on mieleesi hiipinyt aivan toisenlainen kysymys. Olet kyllä kuullut naisista juristeina aikaisemminkin, mutta kovin yleisiä he eivät missään tapauksessa ole. Kun keskusteluun tulee pieni tauko, uskaltaudut tiedustelemaan Agnes Lundellilta, kuinka naiset pärjäävät tällä perinteisesti miehisenä pidetyllä alalla. Kysymys saa aikaan helähtävän naurun, ja Lundell kertoo sinulle olevansa itse asiassa ensimmäinen Suomessa valmistunut naisjuristi.

”Kerron mielelläni elämästäni kiinnostuneelle kuulijalle. Olet varmaankin utelias kuulemaan, kuinka minusta tuli Suomen ensimmäinen naispuoleinen lakimies ja millaista elämäni on ollut sen jälkeen.

Ei ole varmaankaan syytä keskittyä kovin tarkasti lapsuuteeni, sillä myöhemmän elämäni tapahtumat kertovat mielenkiintoisempaa tarinaa. Muutamalla sanalla voin silti tätäkin aikaa kuvata. Synnyin Turussa heinäkuun 13. päivänä 1878 perheeseen, jossa arvostettiin korkeaa koulutusta. En suinkaan ole sisarusparvesta ainoa, joka hankki hyvän koulutuksen. Nuoresta tytöstä saakka olin kiinnostunut laista ja oikeudesta, ja tulevan opintoalani valitsinkin jo kouluaikana. Vanhempani eivät suuresti innostuneet kerrottuani heille suunnitelmistani, vaan olivat päinvastoin epäileväisiä. He toivoivat minun valitsevan alan, joka soveltuisi naiselle paremmin.

Olin vankkumaton päätöksessäni. Keväällä 1899 – ollessani 21-vuotias – sain erivapauden suorittaa ylioppilastutkinnon Keisarillisessa Aleksanterin -yliopistossa. Syksyllä kirjoittauduin lainopilliseen tiedekuntaan suorittamaan ylempää oikeustutkintoa.

Raha-asiat tuottivat minulle suurta huolta. En halunnut ottaa lainaa opintojani varten, vaan suunnittelin elättäväni itseni työtä tekemällä. Jouduin kuitenkin keskeyttämään opintoni muutaman opiskeluvuoden jälkeen, ja toimin parin vuoden ajan Tammelassa kotiopettajana ja ruotsalaisen yhteiskoulun opettajana. Huhtikuussa 1904 anoin kanslerinvirastolta, että minut otettaisiin uudelleen yliopiston kirjoihin.

Vuonna 1906 suoritin ylemmän oikeustutkinnon ja valmistuin ensimmäisenä suomalaisena naisena juristiksi. Tiedekunnan dekaani, professori Wilhelm Chydenius, lausui ääneen ajatuksen, joka kuvasti hyvin aikakauden miesten suhtautumista naiseen lainsoveltajana: ”Ette koskaan voi tulla onnelliseksi juristina ja onnentunne on kuitenkin naiselle tärkein.” Vuoden lopulla suoritin lisäksi vielä ylemmän hallintotutkinnon.


Agnes Lundellia esittävä pilapiirros julkaistiin 1922 Lucifer-lehdessä.

Valmistumiseni jälkeen halusin innokkaana aloittaa työurani. Otin yhteyttä senaattori Leo Mecheliniin päästäkseni kopistiksi senaatin talousosastoon. Hän kehotti minua keskustelemaan asiasta muidenkin senaattorien kanssa. Otin neuvosta vaarin ja käytin paljon aikaa päästäkseni puheisiin näiden korkeiden herrojen kanssa. Useimmat senaattoreista lupasivat puoltaa anomustani päästä kopistiksi, mutta selvää oli, että heillä ei ollut kovin korkeaa käsitystä naisesta juristina. Kun uskalsin ottaa puheeksi auskultoimisen jossain hovioikeudessa, pitivät he sitä mahdottomana ajatuksena, jota oli kohtuutonta ajatellakaan. Kaikista näistä keskusteluista seurasi kuitenkin hyvää; kesällä 1906 aloitin kopistin tehtävissä senaatin talousosaston kauppa- ja teollisuustoimituskunnassa. Myöhemmin siirryin sieltä maataloustoimituskuntaan.

Pian jätin anomuksen, joka koski oikeutta saada pitää pöytäkirjaa talousosaston istunnoissa. Senaattori Mechelin oli tyrmistynyt ehdotuksestani. Hän totesi, että talousosasto edustaa maan hallitusta eikä minkään maan hallituksen istunnoissa ole sallittu naisen pitää pöytäkirjaa. Lisävaikeutena liittyi asiaan se, ettei minulla ollut oikeaoppista virkapukua, johon kuului vihreällä samettikauluksella ja kiiltävillä napeilla varustettu musta frakki. Kävi niin, että anomukseni hylättiin.

Vuonna 1908 jätin uuden anomuksen samasta asiasta, mutta päätös oli jälleen hylkäävä. Olen kuitenkin hyvin itsepintainen, minkä perheeni hyvin tietää, ja kieltäydyin lannistumasta. Kolmannen anomukseni jälkeen vuonna 1909 sain viimein erivapauden pitää pöytäkirjaa senaatin täysistunnossa. Vaatetuskysymyskin ratkaistiin: Senaattori Mechelin ilmoitti, että minun pitäisi oikeastaan käyttää valkeata silkkileninkiä frakin sijaan, mutta senaatti hyväksyisi kuitenkin myös mustan silkkipuvun.

Erivapauksien anominen tuntuu nousevan keskeiseen rooliin, kun kerron elämästäni. Seuraavaksi anoin pääsyä johonkin hovioikeuteen auskultantiksi. Kolmannella yrityksellä pääsin auskultantiksi Turun hovioikeuteen keväällä 1909, ja sain vannoa virkavalan. Tämän jälkeen tuntui luonnolliselta ryhtyä taistelemaan mahdollisuudesta vannoa tuomarinvala. Aika ei ollut kuitenkaan vielä kypsä sille, että nainen olisi voinut toimia tuomion julistajana. Sain odottaa valan vannomista aina vuoteen 1926 saakka – vasta tällöin saivat Suomen naiset oikeuden päästä valtion virkoihin ja samalla myös tuomariksi.

Sain senaatilta lokakuussa 1910 erivapauden harjoittaa asianajotoimintaa Suomessa. Ehdin jo riemastua, ennen kuin sain huomata iloinneeni turhan varhain. Senaatin oikeusosasto ilmoitti, että ei katso erivapautta päteväksi, sillä senaatin talousosasto oli tehnyt päätöksen asiasta yksin – pyytämättä lausuntoa oikeusosastolta. Jouduin siis jälleen tarttumaan kynään ja paperiin ja muotoilemaan kauniita sanankäänteitä. Senaatin oikeusosasto hylkäsi uuden anomukseni sillä perusteella, että oikeudenkäyntiasiamiehen tulee olla mies. Hieman myöhemmin tuulen suunta kuitenkin muuttui, ja yllätyksekseni sain kuulla, että minut voidaan hyväksyä asiamieheksi. Tähän liittyi tosin se ehto, että minun tuli käyttää nimessäni etukirjaimia ja titteliä hovioikeuden auskultantti, etunimeäni ei sopinut mainita.

Perustin vuonna 1911 asianajotoimiston osoitteeseen Mikonkatu 2, ja ilmoitin siitä sanomalehdissä. Työssäni pyrin aina mahdollisuuksien mukaan ajamaan asioita naisten puolesta. Jos vaikutti siltä, että aviomies oli oikeassa, en ottanut asiaa lainkaan hoidettavaksi.


Agnes Lundell toimistossaan Mikonkadulla. Kuva Museovirasto.

Siihen aikaan oli hyvin tavallista, että korkean koulutuksen hankkineet naiset eivät koskaan menneet naimisiin ja perustaneet perhettä – olen itse hyvä esimerkki. Ero itsellisten ja naimisissa olevien naisten tilanteessa oli valtava, ja mitä selvimmin naimattomien naisten eduksi. Naimisiinmeno tarkoitti naiselle luopumista omasta itsemääräämisoikeudestaan. Minulle merkitsi paljon, että sain liittyä jäseneksi Naisasialiitto Unioniin, joka ajoi naisten aseman parantamista. Sain mahdollisuuden pitää lukuisia esitelmiä Unionissa, ja kirjoitin aiheesta myös artikkeleita lehtiin. Oli suuri voitto, kun vuonna 1930 tuli Suomessa voimaan uusi avioliittolaki, joka teki aviovaimosta itsenäisen oikeustoimikelpoisen yksilön!

Olen joutunut elämässäni käyttämään kaikkea sitä älyä ja sinnikkyyttä, jonka Luoja on minulle suonut päästäkseni näinkin pitkälle. Olen rehellisen ylpeä saavutuksistani. Monia vaikeita tilanteita on tullut eteeni, ja olen jopa uskonut luovuttavani – kenties joku toinen olisi niin tehnytkin? Ulkopuolisuuden tunne muiden juristien joukossa on ollut välillä tukahduttavaa, ja monesti olen toivonut, että useammat lainoppineet olisivat ystäviäni ja tovereitani. Kaikista vaikeuksista olen kuitenkin päässyt ylitse. Olen onnellinen, ja myös olen tyytyväinen itseeni niin ihmisenä kuin juristinakin. Työni on haastavaa, mutta sen vastapainoksi puuhailen usein rakkaassa puutarhassani.”


Agnes Lundell kuoli vuonna 1936. Hän määräsi testamentissaan miljoona markkaa Åbo Akademille professorin viran perustamista varten. Viranhaltijan tuli valvoa erityisesti naisten ja lasten oikeuksia. Lisäksi Lundell testamenttasi suuren rahasumman Svenska kulturfondille puutarhanhoidon edistämiseksi.


 

 

 

 




Lähteet:


Anneli Winter-Mäkinen 1995: Naisjuristien 1. vuosisata.

Anneli Winter-Mäkinen 2005: Hän on ollut ensimmäinen meistä. Agnes Lundell ja tuomarin tutkinto. Ritva Juntunen (toim.): Naisjuristit 60-vuotta 1945 – 2005. Täydennyspaloja Naisjuristien historiikkiin: vuodet 1995 – 2005. s. 8-23.

En föregångskvinna. Advokaten Agnes Lundell fyllde den 13 Juli 50 år. Astra 13-14 / 1928.

Takaisin Naiset yliopistossa -etusivulle